Kirjoitukset

Munuaiset

rufen, 19.05.2008 17:47
Katsottu 1473 kertaa

Siitä yöstä ei ollut paljoakaan sanottavaa. Se ei ollut sateisempi tai lämpimämpi kuin muutkaan yöt. Nainen ei saanut silloin unta. Hän oli kummissaan. Ei hänellä ollut aiemmin ollut univaikeuksia, eikä lähiaikoina ollut sattunut mitään valvomisen arvoista. Hän makasi vuoteellaan. Hämärästä huoneesta erottuivat nojatuolin, yöpöydän, pienen hyllykön ja vaatekaapin linjat. Milloinkaan ennen hän ei ollut tuijottanut huonetta niin pitkään, että se näytti pelkältä yksiulotteiselta valokuvalta huoneesta yöaikaan. Nainen ajatteli huomista. Tulevassa päivässä ei ollut mitään eriskummallista, ja nainen oli siitä mielissään. Hän heräisi 07:30, palaisi kotiin kaupan kautta. Aamujen kanssa hän oli tarkka; aamut loivat munuaisen, joka kestäisi koko alkaneen päivän. Mitä aamiaista hän itselleen laittaisi? Hän viihtyi yksin ja munuainen oli mukava valmistaa vain itselleen. Hän oli jo katsonut huomisen vaatteet valmiiksi. Ne lepäsivät makuuhuoneen nojatuolilla silitettyinä. Hän ei juuri koskaan käyttänyt vaatetuksessaan kahta väriä enempää. Hänestä kirjavat vaatteet olivat munuaiset. Hän oli kovin väsynyt. Ja nyt hän tarvitsisi unta. Nainen nousi vuoteestaan 07:31. Hän käveli kylpyhuoneeseen tokkurassa miettien, mitä kummia munuaisia oli yöllä nähnyt. Jokin vaivasi häntä, kun hän söi aamiaistaan. Vaatteet, hän ymmärsi, ne eivät kelpaa. Ennen hänen vaatteissaan ei ollut ollut mitään vikaa, mutta nyt hän oli eri mieltä. Sillä hänen munuaisensa näkyivät niiden läpi. Hän ei ollut ennen huomannut tuota seikkaa. Hän oli tyynesti esitellyt munuaisensa kaikille. Syvästi häpeissään hän puki paitansa päälle kevyen neuleen. Mutta kun hän katsoi itseään uudelleen peilistä, munuainen paistoi vaatteiden läpi kuin aurinko. Naista kuvotti. Hänen paitansa oli yksinkertaisella tavalla sievä, mutta kuhmuraiset elimet pilasivat sen. Äkkiä hänen mieleensä nousi vielä uusi seikka. Munuaiset näkyivät… ja ne tuntuivat. Nainen juoksi oksentamaan. Hän oli varma, että munuaiset iloitsivat hänen pahasta olostaan. Itse asiassa hän tunsi, kuinka ne hytkyivät kuin nauraen. Nainen oli jo myöhässä aikataulustaan. Silti hän kiskoi paitansa pois, kietoi sideharson keskiruumiinsa ympärille ja puki neljä paitaa päällensä. Työmatka kului nopeasti. Nainen oli tasan 09:00 työpisteellään palvelemassa asiakkaita. Juuri nyt ammatti ei tuntunut sopivalta. Hän oli varma, että muut huomaisivat hänen munuaisensa, mutta ainoa asia, josta hänelle huomautettiin, oli hänen paitamääränsä. Nainen vastasi tyynesti työtoverilleen: ”Munuaiseni ovat olleet tänään kovin itsepäisiä. Ne eivät pysy paikoillaan.” Työtoveri naurahti. Iltapäivällä nainen kävi ruokaostoksilla. Hän ei ollut huomannut, että työpäivän aikana sideharso oli liukunut paikaltaan alemmas. Kun hän nojasi pakastealtaaseen, toinen munuaisista pulahti pakastevihannespussien päälle. Nainen haukkoi henkeään. Liukas munuainen valui pakasteelta toiselle jättäen jälkeensä limavanan kuin etana. Nainen katsahti ylös; kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota häneen ja hänen munuaiseensa. Kuvotusta kurkussaan pidätellen nainen kouraisi munuaisen käteensä ja tunki sen paitojensa väliin. Sen tahmaisuus tuntui hänen käsissään vielä silloinkin, kun se oli paitojen sisässä. Hän tiesi muistavansa koko loppu elämänsä munuaisen painon käsissään; sen, kuinka munuainen valui sormien väleistä. Nainen lähti kaupasta ostamatta mitään. Suljettuaan ulko-oven takanaan, nainen pysähtyi miettimään. Hän ei muistanut munuaisten vaivanneen häntä aiemmin. Asiaa vahvisti se, että hän tiesi, ettei olisi jaksanut moista kauaa. Tämä päivä oli saanut hänet suunniltaan. Arki ja rutiinit olivat pilalla. Hänen munuaisensakin taisi olla hajonneet. Munuainen uiskenteli sykkien hänen paitojensa välissä. Nainen yritti naurahtaa, mutta se ei onnistunut. Hän tiesi, että ihminen pärjäisi yhdenkin munuaisen varassa. ja siinä oli ratkaisu. Kun nainen myöhemmin makasi olohuoneen lattialla munuainen kämmenellään, hän koki tutun ilmiön. Huonekalujen rajat sumenivat kuin silloin, kun odotti pimeässä unta tulevaksi. Ehkäpä naisen piti nytkin vain sulkea silmänsä ja odottaa?

Kommentit