Kirjoitukset

Lainakengissä

aura, 10.10.2007 14:47
Katsottu 1646 kertaa

Hanna tepasteli edestakaisin koroissa, jotka oli salaa lainannut äitinsä komerosta. Lainannut vain ilman lupaa, ei varastanut. Siinä oli iso ero. Korot olivat hankalat. Piikkimäinen muoto pisti kantapäähän ja ne keikuttivat Hannan lanteita, kuin joku olisi laittanut hänen kummankin pakaransa naruun kiinni ja kiskoi sitten niitä luonnottomiin asentoihin. Olisi voinut kuvitella, että lanteet paukahtelivat keinuessaan puolelta toiselle. Ei auttanut. Oli pakko lähteä, muuten hän myöhästyisi. Vasen, oikea, vasen, oikea. Hanna yritti keskittyä kävelyyn ja näyttämään mahdollisimman luonnolliselta vaikka ihmiset tuijottivat pientä tyttöä kopisevissa kymmensenttisissä. Tyttöä, jonka mustat kiiltävät avokkaat olivat kaksi numeroa liian suuret ja, joka keskitti kaiken energiansa yritykseensä pysyä pystyssä.. Pirun portaat! Kävely oli vaikeaa, mutta Hanna kuvitteli musiikin päässään. Mielikuvituksen rytmi hakkasi hänen ohimoaan ja varpaat olivat kippurassa, että äidin kengät eivät putoaisi askelten välille. Kerran, jos toisenkin Hannan varpaat ehtivät väsyä ja tahtomattaan suoristua, mutta onneksi kengät vain kolahtivat tavallista lujemmin lattiaa vasten. Siitä ei seurannut kuin katseita. Hanna näki muutaman hymynkareen naisten huulilla, mutta ei välittänyt. Kunhan hän ei kompastuisi ja hymyt eivät leviäisi nauruksi, kaikki olisi hyvin. Mitä hän ajatteli? Ei tietenkään kukaan nauraisi. Eivät ne voisi. Hän onnistuisi tässä. Hän kävelisi lattian poikki, istuisi lavan reunalle ja potkaisisi kengät jaloistaan. Sitten kaikki olisi valmista. Hän voisi viimein aloittaa. Ihmeellistä miten muutama kymmenen askelta saattoi tuntua ikuisuudelta.

Kommentit