-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Kasa valheita

ramona, 25.10.2007 15:37
Katsottu 1458 kertaa

Ja öisin minä näen hänestä unta sellaista suloisenkatkeraa, täynnä sydämellistä vihaa Ja unissa hän on minulle jokin muu kuin mitä hän oikeasti on Hän on siili, hän on perhonen Aamuisin yritän ajatuksen voimalla siirtää kelloa taaksepäin ja unohtaa auringonsäteet poskillani Ei sellaista kauneutta kukaan kestä Uniin minä aina haluaisin palata niihin, joissa minä olin huono ja joissa en kelvannut Minä en halunnut kaunista auringonlaskua enkä kävelyä aamuyöstä junaradalla En minä muuta halunnut kuin totuuden ja nyt olen saanut ison kasan valheita Minä en halunnut sinun sydäntäsi en halunnut sitä, koska en tiennyt miten sitä kantaa, koska oma sydämenikin oli säröillä Minä en halunnut puolikasta sinusta, sillä olen itsekin itselleni liikaa En minä muuta halunnut kuin että olisit ollut minulle hetken aikaa läsnä Ja minulle se kauneus alkoi siinä vaiheessa olla liikaa, kun muistin, että rumuuttakin on olemassa ja minä kuuluin osaksi sitä pahaa Enkä enää tunnistanut rakkautta, koska en voinut kaivata sitä enkä myöskään tuntenut sitä sydämessäni

Kommentit

-z-, 26.10.2007 23:57

Osu ja uppos! Hieno teksti!! :)

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net