-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Valoa...vai varjoa?

Veronica94, 22.11.2007 18:00
Katsottu 1256 kertaa

Seisoin keskellä trapetsia. Yleisö pidätti hengitystään. Otin askeleen ja toisen, heilutin päivänvarjoani ja pyörähdin nopeasti ympäri. Yleisöstä kuului henkäyksiä. Lähdin kävelemään takaisin päin. Katsoin alas. Silloin minua rupesi huimaamaan. Maa oli aina vain kauempana ja trapetsi aina vain kapeampi. Kuulin kuinka joku kirkaisi ja tunsin otteeni päivänvarjosta irtoavan. Sitten trapetsi värähti niin lujaa, että lennähdin monia metrejä alaspäin. Pudotessani tajusin, etten selviäisi hengissä. Muutamien minuuttien kuluttua näin ihmiset ympärilläni. Kuulin ambulanssin äänen. Tunsin karkean hiekan maneesilla, jossa makasin. Tunsin kylkiluissani ja vasemmassa käsivarressa pistävää kipua. Päästäni valui verta. Vaikka olin jo avannut silmäni ja noussut istumaan (kivuliaasti kylläkin), ihmiset eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. He vain katsoivat minua, kuin olisin edelleen tajuton. Nousin seisomaan. Näin maassa verta ja käännyin ympäri. Maassa makasi täydellinen kaksoisolentoni. Hänen päästään valui verta, samasta kohtaa kuin minullakin, ja ihmiset yrittivät selvittää oliko hän kuollut vai ei. Näin, että hänen vasen kätensä oli poikki. Halusin tietää, mitä oli käynyt, joten yritin koputtaa lähellä olevaa rouvaa olkapäähän, mutta tämä ei reagoinut millään lailla. ”Anteeksi”, sanoin ja koputin rouvaa olkapäähän jo toistamiseen. Sitten yritin heiluttaa kättä hänen kasvojensa edessä. Silloin tajusin, että kukaan ei kuullut minua. Tajusin myös jotain muuta; minä olin se pudonnut tyttö. Juuri nyt ruumiini makasi elottoman näköisenä paareilla, kun lääkintämiehet kuljettivat minua autoon. Ihmiset itkivät ja sekasortoa oli kaikkialla. En voinut käsittää, miten pystyin olemaan siellä ja saman aikaisesti juuri siinä, missä seisoin. Maneesin yläpuolella olevat valot olivat kuumat ja tunsin paahteen niskassani. Yritin juosta päin ihmismassaa, mutta juoksinkin suoraan sen läpi. Silloin tajuntaani iskeytyi kammottava totuus. Olin aave. Olin aave, vankina vahingoittuneessa ruumiissa ja kukaan ei kuullut minua. Muutaman viikon kuluttua omaiseni hautaisivat minut ja vuosien saatossa unohtaisivatkin. Kukaan ei muistaisi olemassaoloani, eikä kukaan välittäisi minusta. Olin niin kauhuissani, että en ollut kykenevä itkemään. Mitä voisin tehdä? Tämä maailma, jossa elin, ei tuntenut, kuullut tai nähnyt minua. Sitä paitsi päästäni vuosi verta ja luuni olivat poikki. Jos en pian saisi hoitoa, kuolisin. Tai tekisin sitten mitä ikinä jo kerran kuolleet tekevät kuollessaan toistamiseen. Tämä on hullua, ajattelin. Mutta sitten näin valoa; sirkuksen telttaan oli repeytynyt ihmisen kokoinen reikä, josta tulvi sokaisevan kirkasta valoa. Lähdin kävelemään sitä kohti ja tunsin, että niin oli tarkoitettu. Kun olin päässyt aukon keskelle, en nähnyt enää mitään, niin kirkasta valo oli. Seisoin keskellä trapetsia. Yleisö pidätti hengitystään. Otin askeleen ja toisen, heilutin päivänvarjoani ja pyörähdin nopeasti ympäri. Yleisöstä kuului henkäyksiä. Lähdin kävelemään takaisin päin. Katsoin alas. Silloin minua rupesi huimaamaan. Maa oli aina vain kauempana ja trapetsi aina vain kapeampi. Kuulin kuinka joku kirkaisi ja tunsin otteeni päivänvarjosta irtoavan. Sitten trapetsi värähti niin lujaa, että lennähdin monia metrejä alaspäin. Pudotessani tajusin, etten selviäisi hengissä. Muutamien minuuttien kuluttua näin ihmiset ympärilläni. Kuulin ambulanssin äänen. Tunsin karkean hiekan maneesilla, jossa makasin. Tunsin kylkiluissani ja vasemmassa käsivarressa pistävää kipua. Päästäni valui verta. Vaikka olin jo avannut silmäni ja noussut istumaan (kivuliaasti kylläkin), ihmiset eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. He vain katsoivat minua, kuin olisin edelleen tajuton. Nousin seisomaan. Näin maassa verta ja käännyin ympäri. Silloin tajusin, että minut oli kirottu elämään ne samaiset kauhunsekaiset kuolemanhetket yhä uudelleen ja uudelleen läpi. Enkä voinut tehdä asialle mitään.

Kommentit

Granny, 26.11.2007 16:23

Jos kirjoittamista rakastaa niin ei sellaisista seikoista paljoakaan välitä. kiitos nyt kuitenkin. olet hyvä kirjoittaja :)

Irishe, 17.02.2008 14:07

Mielenkiintoinen teksti. Täytyy sanoa, että sait minut täysin sanattomaksi. Idea on omalla tavallaan uusi, mutta silti vanha ja tutuksi tullut. Kuvailusi on todella hienoa. Tapahtumien uudelleen käynnistymisen sait todella hienosti toimimaan. Suorastaan loistavasti. Sulavasti palattiin takaisin lähtöpisteeseen, josta kaikki alkoi. Kiitos mahtavasta lukukokemuksesta

sinikeiju, 26.02.2008 21:04

Käy lukee mun noven vika osa!!!!

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net