Kirjoitukset

Frank ja kenkä

rufen, 26.11.2007 20:56
Katsottu 2101 kertaa

Frank, eräs hieman omanlaatuinen nuorimies, käveli kengät naristen poispäin kaupungista. Frankilla oli päässään silinteri ja kädessään lintukuvioin koristeltu kävelykeppi. Hänen askeleensa olivat tärkeilevän tasaiset ja varmat. Vasen kenkä narahti tietyllä hetkellä, kuin myös oikeakin. Frank kuunteli askeleitaan tyytyväisenä hymyillen. Hän tunsi itsensä kaupungin täsmällisimmäksi ja sivistyneimmäksi mieheksi, ja oli siitä kovin ylpeä. Hänen kapeiden kasvojensa hienostunut nenä kääntyi vasemmalle hitaasti. Sillä sinisten silmien pistävä katse kiinnittyi ojaan. Frank nyrpisti nenäänsä kengälle, jonka kiille oli kulunut muutaman ojassa vietetyn yön jälkeen. Kengän kärjelle oli kuivunut kerros kuraa. Frank käänsi katseensa arvolleen sopivan välinpitämättömästi, mutta ei saanut aikaiseksi ensimmäistäkään askelta. Hän seisahti hetkeksi. Kulmat kurtussa silinterinsä reunan alla hän katseli ympärilleen. Kaupunki oli jo jäänyt taakse, eikä ihmisiä näkynyt. Frank käveli tien reunalle ja nappasi yksinäisen kengän sormiensa pihtimäiseen otteeseen. Sitten hän jatkoi askeleitaan kotiin. Frankin talo oli suuri, eikä hän ollut nähnyt lainkaan vaivaa sen saamiseksi. Se oli perintö isältä, kuten kaikki muukin, jonka varassa Frank eli. Talon eteinenkin oli suuri. Frank ei viitsinyt tuoda paritonta ojan asukkia sitä pidemmälle. Riisuessaan päällisvaatteitaan hän vannotti itselleen etsivänsä kengän omistajan. Se tapahtui uudelleen. Frank ei saanut jalkojaan liikkumaan, sillä kenkä tuijotti hänen selkäänsä syyttävästi. Hän huokaisi arvolleen liian raskaasti ja nosti kengän. Hänen otteensa ei enää ollut vastahakoinen, lähinnä lempeä. Kenkä sai paikan makuuhuoneesta, johon Frank oli viehtynyt. Se oli miellyttävän raikas tila, eikä haiseva kenkä sopinut sinne, vaikka Frank toisin ajattelikin. Seuraavana aamuna tarkastettuaan, että kengällä oli hyvä olla, Frank lähti kaupungille suorittamaan elämänsä ensimmäistä tehtävää: kengän pari piti löytää. Kaupungin asukkaat olivat jo liikkeellä, kun Frank saapui. Hän kuljeskeli tuntikaupalla kaduilla etsiskellen ihmistä, jolta puuttui toinen kenkä. Köyhiä lapsia lukuun ottamatta hän ei nähnyt yksiäkään paljaita varpaita tai kuraisia sukkia. Eikä seinissä tai puissa näkynyt ilmoituksia, joissa kadonnutta kenkää olisi kaivattu kotiin. Frank talsi kotiinsa pettyneenä auringon vaipuessa uneen. Nukuttuaan yön ja saatuaan aamuteensä Frank oli hyvällä tuulella. Ellei kukaan kaivannut kenkää, hän pitäisi sen itse! Olihan se pohjimmiltaan upea yksilö. Niin upea, Frank ajatteli aamupäivän kuluessa, että se ansaitsisi laulun. Frank ei ollut milloinkaan kirjoittanut laulua. Hän tiesi monien neitien ja rouvien pitävän heille osoitetuista lauluista, mutta hän vain tuhahti moiselle. Hän kaivoi esiin jo lähes kuivuneen musteensa. Levottomin askelin hän vaelteli autiossa huoneessa miettien. Sanat olivat niin hankalia; niitä kykeni käyttämään niin moneen. Tuo kenkä vaati erityisiä sanoja. Kaunis kuvasi jokaista maailman naista, hyödyllinen jokaista maailman kenkää. ”Oi, kenkä pieni/ Sinä nariseva ystäväni/ Suojelet minua kaikelta/ Olet jalkojeni valon hohde/ laulujeni kohde/ Sinun matkassasi varpaani eivät hikoile/ Kiitos, sinä suutarin valmistama kapine!” Frank tunsi valtavaa ylpeyttä. Hän ei tiennyt olevansa komean lisäksi myös luova ja lahjakas muusikko. Hänestä laulu oli oikein osuva; narina sopi kenkään ja se oli hänen lempiääniään. Lopetus oli nokkelin, mitä Frank oli milloinkaan kuullut! Ennen kokematonta intoa uhkuen Frank riensi makuuhuoneeseensa arvonsa unohtaen. Hän nosti kengän tuolilta, suoristi käsivartensa kasvojensa korkeudelle ja laski kengän kämmenelleen. Hän hymyili kengälle salaperäisesti, ryki ja alkoi laulaa lauluaan sietämättömän epävireisellä kimityksellään. Laulun loputtua tuli hiljaista. Frank katsoi kenkää odottavasti. Kenkä pysyi vaiti; ei edes taputtanut. Frank laski sen turhautuneena vuoteelleen, johon sen kuraa varisi hieman. ”Pysy sinä vain hiljaa!” Frank puhisi, ”niin ne muutkin tekevät. Ei milloinkaan kehuja minulle!” Frank oli pettynyt. Pettymys tukki hänen hengitystiensä ahdistavalla tavalla. Hän nielaisi äänekkäästi. Pettymys muutti muotoaan ja ilmeni nyt kiukkuna. Frank mulkaisi kenkää niin pahasti kuin vain osasi, mutta kenkä ei välittänyt. Frank riuhtaisi sen käteensä ja lähti ulos. Frankin askeleet olivat ripeämpiä ja harkitsemattomampia kuin ennen. Hän käveli mutkaan, josta oli kengän löytänyt ja viskaisi sen takaisin ojan pohjalle suuri kiukku käsivarttaan vahvistamassa. ”Toivottavasti et milloinkaan löydä omistajaasi, saatikka pariasi!” Frank mylväisi arvolleen sopimattomasti. Sitten hän hengitti syvään ja pakotti jalkansa täydellisiin, ylväisiin askeliin, jotka johtivat kohti hänen kartanoaan. Tietämätön ötökkä ryömi kenkään piiloon sadetta.

Kommentit