Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
ramona, 03.01.2008 17:29
Katsottu 1334 kertaa
Minä itkin valtavan meren valkoiseen, yksinäiseen kuiluun En enää muistanut miten uidaan joten hukuin omiin kyyneliini Minä juoksin sokeana pimeän syliin enkä löytänytkään sinua Pimeys olikin lääkkeet ja alkoholi Ja pimeyttä ennen olin olevinani onnellinen Hämyisessä huoneessa jazzin soidessa olimme molemmat juovuksissa ehkä rakastelimme, ehkä emme Minä olin olevinani onnellinen Ja koko ajan minä olin ollut se, joka piti tappaa Se, joka oli tiellä Heidän mielestään sinä ansaitsit parempaa Nyt meidän väliimme mahtuu koko maailma eivät pelkästään he Meidän väliimme mahtuu kokonainen maailma Ja sinä sanot minun olevan niin kauhean lähellä
-, 28.01.2008 12:35
jotakin potentiaalia sinusta löytyy, jotakin teksteissäsi on. sellaista, jonka pitäisi vielä löytyä kunnolla. jostain syystä tämänkin ensimmäinen säkeistö häiritsee minua. se on jotenkin... blaah. valtavan meren itkeminen? kyyneliin hukkuminen? blaaah. voisit keksiä jotakin mielenkiintoisempaa, sillä selvästikin sinulla olisi taitoja siihen. älä tartu niihin helpoimpiin kliseisiin vain koska haluat purkaa ajatuksiasi (?). oikeastaan melkein pitäisin tästä runosta, jos poistaisit tuon ensimmäisen säkeistön. osaat kyllä asetella sanat jotenkin sointuvasti, niin etteivät ne töki. lopetusvirke on mielenkiintoinen ja sopii, ihana vastakohta. jatkelepa kirjoittamista, näkisin mielelläni lisää.