-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Eikä sittenkään

vanju, 17.01.2008 21:19
Katsottu 1693 kertaa

Kaikista eniten pelkään puhumista. Mitä minä teen sanoilla, jos ne eivät riitä? Ennen me keskustelimme paljon, istuimme torin laidalla ja söimme jäätelöä, nauroimme varpuselle. Se yritti varastaa vohvelin kädestäni. Lauran ääni on niin kaunis. Nykyään kuulen sen vain kaukaa, käytävän päästä tai oven takaa, joskus unohdun kuuntelemaan. Välillä hän kävelee vastaan, mutta minä en nosta katsettani, annan itseni vain lipua ohitse. Pidän suuni kiinni. Toissapäivänä Laura puhui minulle. Seisoin luentosalin ulkopuolella, en välittänyt mennä sisään. Determinismi ja Laplacen demoni, en muista sanaakaan. Äkkiä hän oli edessäni ja kysyi: "Kauanko toi kestää vielä? Mun luennon olis pitäny alkaa jo." Hän ei hymyillyt. Minä jähmetyin, en ollut puhunut hänelle kuukauteen. Yritin keksiä jotain sanottavaa, kuten "Älä mene luennolle, tule mun kanssa kahville niin puhutaan." tai "Mä en selviä ilman sua, anna anteeksi." Mutta ainoa asia, jonka sain hetken pähkäiltyäni sanottua, oli "En tiedä, kai tää vielä kestää." Sitten vaan kävelin Lauran ohi, minulla olisi pitänyt jatkua luento, mutta kävelin Lauran ohi ja rappusia alas ja ulos ovista, pihalle, ja jäin seisomaan suuren jalavan alle. En hengittänyt. ----- Mitä minä tarvitsen, onko talouspaperi lopussa? Toisaalta, mitä minä teen talouspaperilla, kun minulla on käsipyyhe, uutta Marimekon kuosia kiitos äiti, ja nenäliinatkin ostettu. Puunsäästäjää, nenässäni on tulva näin toukokuussa. Pitää muistaa ostaa Zyrtecciä, älä unohda Laura, muistat kyllä mitä viimeksi tapahtui. Juhan täytyi pitää nenästäsi kiinni, ettet aivastelisi. Missäköhän Juha nyt on, hän käy usein tässä kaupassa? Ei, nyt maitoa. Mummu aina juo punaista, en ymmärrä noita maalaisia. Voisi samantien juoda suoraan tissistä. Juhakin tykkäsi minun... Ei! Missä pakasteet ovat? Herneitä salaattiin, voisin tehdä lopusta sopan. Äh, ketä minä huijaan, pakasteessa on kuukauden satsi valmisaterioita. En minä kokata osaa, Juha hoitaa sen puolen, on saanut hyvän kasvatuksen, toisin kuin uusavuttomat stadilaiskakarat kuten minä. Ei, hoiti, hän ei hoida enää mitään, varsinkaan minua, ei edes juuston raastamista tai perunoiden kuorintaa. Voisinkin raastaa sen jätkän, ihan niihin mustiin silmiin asti, ja katsoa, kuinka silmäluomet tipahtelevat salaattiin heti silmämunien jälkeen. Koristeeksi ripset ja nenäkarvat. Juhalla onkin aika jumalattomat nenäkarvat, ei olisi pitänyt kokeilla isänsä nenäkarvaleikkuria. Hys! Ai niin, ne karvanpoistoliuskat. ----- Näin varhain aamupäivällä on vielä hämärää, vaikka on jo toukokuu. Kävelen tyhjän torin ohi, toisella puolella katua on kauppa, se on jo auki. Laura asuu ihan tässä lähellä, vain pari korttelia. Tulinko tänne tarkoituksella, en tiedä, tämä on niin kuin mikä tahansa muukin kaupunginosa. Talot ovat korkeita ja kivisiä, ikkunat kaarevia ja katot punaisia. Porttikongeista kajastaa valo ja joskus sisäpihoilta kuuluu avainten kilinää tai roska-astian kannen paukahdus. Tämä on kuin mikä tahansa kaupunginosa, ei yhtään erilainen, Laura vaan sattuu asumaan täällä, hänen asuntonsa on parin korttelin takana. Neljäs kerros, viimeinen rappu. En minä tiedä, tämä on meidän molempien kaupunki. Nämä ovat minun katujani, en voi jättää niistä joitain väliin hänen takiaan. Ohitan kaupan, käännyn Siltavuorenrantaan. Täällä päin ei moni liiku tähän aikaan, mutta joku kävelee ohitseni, hipaisee käsivarttani. Nainen hidastaa vauhtiaan ja pysähtyy kerrostalon oven eteen, laskee kauppakassinsa maahan ja kaivaa avaimia laukustaan, vanhasta nahkasalkusta, kirjaimet LV kirjailtuna olkahihnaan. Laura. En sano mitään, tuijotan vain kaunista takaraivoa, mahonginruskeaa. Hän asui ennen kauempana, puiston takana. Olen avaamassa suuni, sanomassa jotain, ehkä viisasta ja ihastuttavaa. Hän voisi suostua kuuntelemaan, minä voisin kavuta rappusia ylös hänen kanssaan, avata oven, koska hänen kätensä olisivat täynnä kauppakasseja. Pitäisin ovea auki kuin herrasmies ikään, voisin ottaa kaapista mukin ihan itse ja kaataa siihen omenateetä. Voisimme istua sohvalle ja puhua, katsoa Frasieria, jonka paras hahmo molempien mielestä on neuroottinen Niles, ja syödä Lauran tekemää porkkanapiirakkaa. Sanoisin olevani pahoillani, hän ymmärtäisi vähitellen. Selittäisin kaiken, vaikka en ole vielä keksinyt syitäkään, jostain ne tulisivat ja hän antaisi anteeksi. Ottaisin Lauraa kädestä ja hymyilisin, niin hänkin. Mutta en saa sanaa suustani, Laura avaa oven ja pitää sitä auki selällään, nostaa kassit maasta. Minun on pakko, en voi enää, on pakko. Nyt. "Laura", sanon, ja hän kääntyy, astuu pois oven luota. Ovi alkaa sulkeutua hitaasti, sen saranat ovat vanhat. "Mitä sä.. miksi sä olet täällä?" hän kysyy. "Sä olet muuttanut, mutta et kauas." "Joo. Sä olet muuttunut, mutta et paljoa", hän melkein hymyilee. Vain melkein. "Niin.. Mä halusin vain sanoa, että, mä halusin vain kertoa..", minä aloitan, mutta joku hyppää kaulaani. "Höpsö, sun ei pitäny olla täällä. Meidän piti nähdä tuolla kahvilan edessä", Rosa sanoo ja halaa minua. Laura jää tuijottamaan, suu auki, sitten puristaa sen tiukaksi viivaksi. Ovi sulkeutuu, napsahtaa kiinni, minä katson häntä silmiin. Haluan pyytää anteeksi, korjata kaiken, mutta hän pudistaa päätään, ottaa kauppakassit käsiinsä ja häviää hissiin. "Kulta, mitä sä oikein katsot? Miksi sä olet hiljaa?" Rosa kysyy ja katsoo taakseen, mutta Laura on jo mennyt. "En mitään. Tunsin kerran jonkun, joka asuu tuolla." "Et tunne enää?" En sano mitään, lähden kävelemään suuntaan, josta tulinkin. Rosa tulee perässä, yrittää ottaa kädestä, minä vedän omani pois. Laura ei tunne minua enää.

Kommentit

Irishe, 29.03.2008 11:36

Hieno ja toimiva kokonaisuus. Minä pidin. En liiemmilti virheitä löytänyt. Silmiini kuitenkin pisti tämä: "En sano mitään, tuijotan vain kaunista takaraivoa, mehonginruskeaa. " Mehonginruskeaa? Tarkoitatko mahonginruskeaa? Aivan. Mutta kaunis teksti. Anteeksi. Rakentava palaute vain hukkui nyt jonnekin...

vanju, 23.06.2008 14:29

Jep, mahonginruskea sen piti olla, itse en koko kirjoitusvirhettä aikaisemmin ole huomannut joten kiitos huomautuksesta. Kiitos myös kovasti palautteesta, vaikka ei ollutkaan rakentavaa :)

ponifani, 06.06.2011 17:03

Oli todela hyvä, tykkäsin ideasta ja tarina oli koskettava. Jatka samaan malliin! :)

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net