Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Cloverfield, 14.02.2008 10:50
Katsottu 2024 kertaa
4. huhtikuuta 2643 Helsinki, Suomi ------------------------- Suuret, massiiviset vihollisten sotakoneet lensivät jylisten ylitsemme Helsingin kaupungin yllä kun lastasimme jeeppiin viimeisetkin varusteet. Olimme Helsingin satamassa, juuri tulleet Tukholmasta. Olimme olleet pari viikkoa siellä apujoukkoina. Ryhmässämme oli ollut alunperin 16 henkilöä mutta nyt meistä oli jäljellä vain 4, minä Heikkilä [23v], kutsumanimeltäni H, Olsson [21v] Ruotsista, Baumann [30v] Saksasta ja Nelson [23v] Isosta Britanniasta. Joka puolella maapalloa käytiin sotaa jota oli kestänyt nyt kaksi ja puoli vuotta. Kun tavarat oli lastattu jeeppiin, änkesimme kaikki neljä siihen, minä itse kuskin paikalle. Jeeppi oli selvästi kokenut vähän sotaa, luodinreikiä tuulilasissa ja muuallakin mutta hyvin se käynnistyi. Suuntasimme kohti Kamppia, siellä hakisimme syötävää ja olimme kuulleet että jossain siellä on asevarasto. Helsingin kadut olivat aavemaisen hiljaisia. Muutamia ruumiita lukuunottamatta tunsimme olevamme ainoita. Helsinki oli täysin rähjäinen, vain harvassa ikkunassa oli ehjä lasi, rakennksissa oli sortumia pommin jäljiltä ja osa rakennusnostureita oli kaatunut taloje n päälle ja tuhonnut niistä lähes puolet. Jeeppimme pärinä kuului varmasti monien kilometrien päähän sillä kaupunki oli täysin hiljainen. Oikaisin parin kävelykadun kautta sillä nyt ei ollut pahemmin paskalakkeja valvomassa järjestystä. Kun olimme entisen bussiaseman kohdalla, kuulimme kovaa metallista ryminää Stockmannin suunnalta. -Äkkiä kaikki pois kyydistä ja asemiin, Baumann sössötti sekavalla englannintaidollaan ja hyppäsimme nopeasti jeepistä ja nappasimme aseet. -Jos nää on niitä isoja kovakilpisiä perkeleitä mitä Tukholmassakin oli ihan liikaa ni mä en kyllä ala, Nelson sanoi hermostuneena ja tähyili aseellaan vauhkoontuneena ympärilleen. Olsson oli vallannut jeeppimme IXC-800 konekiväärin ja tähtäili sinne tänne. Minä pitelin vanhanaikaista, WWII:n aikaista Thompsonia jossa tosin oli neonkideluodit. Yhtäkkiä ryminä hiljeni. Pälyilimme otsa rutussa pyssyt nenän edessä ympärillemme mahdollisten yllätyshyökkäysten varalta. Kuului kova paukahdus joka otti jokaisen korvaan vaikka olikin korvatulpat. Taivaalle lensi jokin pitkulainen esine helvetinmoisella voimalla ja monien metrien korkeudella se rupesi tippumaan alas. -Vittu mikä se? Bauhmann ihmetteli. Kun esine oli vähän lähempänä tajusimme että se oli kokonainen raitiovaunu. -Voi helvetti kaikki jeeppiin, siel on stockan suunnalla just niitä Nelsonin lemppareita, sanoin kvoaan ääneen ja kapusimme nopeasti jeeppiin takaisin. Käynnistin jeepin ja suristin sillä mahdollisimman nopeasti pois paikalta. Raitiovaunun rymähdys kuului vielä takaamme kun se vihdoin osui maahan. Nelson oli kauhuissaan viereisellä penkillä ja veti kourallisen pillereitä turpaansa. Bauhmann oli monesti sanonut tälle ettei hänen pitäisi ottaa niitä pillereitä niin paljoa mutta eihän Nelson kuunnellut. Rykäisin jeepin kylmästi Kampin lasisista etuovista sisälle pistäen ovet ensin ampumalla paskaksi ja suristin sillä Matkahuollon toimipisteeseen. Kamppi oli täysin tyhjä ja melko pimeä vaikka oli päivä. Tosin, mistäs sinne valoa tulisi kun ikkunoita on vaun kaupoissa eikä sitä valoa käytäville asti tullut ja valotkin oli säpäleinä. Kapusimme jeepin kyydistä ja otimme kaiken mahdollisen mukaan kannettavaksi. -Matkahuollon turvakamerassa vilkkuu punainen valo ja se osoittaa meitä. Täällä on siis joku mutta se tuskin on vihollinen. Ne eivät noita osaa käyttää, Bauhmann huomautti heilauttaen asettaan kameraa kohti. -Nelson ja H, käykää tuossa K-marketissa ja hakekaa jotain syötävää, Bauhmann käski ja jatkoi; -Minä ja Olsson etsimme sen asevaraston ja ilmoitamme radiopuhelimalle teille jos löydämme sen. Kamppi oli mielenkiintoinen paikka täysin tyhjänä. Teini-ikäisiä tyttöjä siellä oli ollut viimeksi kolme vuotta sitten kun sotatilaa ei oltu vielä julistettu. Olin ryhmästämme ainut joka osasi Kampin ja koko Helsingin täysin ulkoa ja Bauhmann oli joskus asunut Helsingissä ja osasi piirunverran kaupunkia. Nelson seurasi ase olalla vierelläni kun menimme K-markettiin. Oli raskasta kävellä kun oli kaikki varusteet päällä ja ylimääräisiä aselippaita, aseita ja varakypäriä selkärepussa. Vyötäröllä oli parikymmentä "ujellus"kranaattia ja jalat olivat pullollaan heitto- ja pistopuukkoja. Tukholmassa oli oppinut ettei varusteita parane ottaa pois. Jotkut tekivät ja noh... niin, meitä oli 4 kuudestatoista jäljellä. Ehkä se selittää jonkin verran. -H, mitä me otetaan mukaan? Nelson kysyi. -Jotain mikä ei sula nopeasti eli ei jäätelöä tai muita pakastepaskoja. Muroja, proteiinipatukoita, muita terveysahdettuja pikkupurtavia ja limua ja vettä, vastasin. Hetken kuljettuamme ja ruokia kerätessämme kuulimme hiljaista ähkimistä ja voivotusta. Nappasin Thompsonin selästäni ja viritin sen ja lähdin hitaasti änätä kohti. Se tuli pullonpalautuspisteen luota. En kyllä muista että olisin nähnyt siellä mitään kun kävelimme sen ohi. Olimme nyt pullonpalautuspisteen luona. Se oli melko hämärä joten avasimme aseiden taskulamput. -Ei siinä mitään ole, Nelson kuiskasi otsa hiessä. Pullokorinpalautusaukosta kuului ryminää ja sieltä ryömi suhteellisen hyvässäkunnossa oleva nuori nainen. Nelson oli ampua mutta sain tämän rauhoitettua. -Pyydän älkää ampuko, nainen sanoi suomenkielellä, heikolla ja hätääntyneellä äänellä peitellen silmiään taskulamppujen valon häikäisyn vuoksi. -Tule lähemmäksi, sanoin naiselle puhuen suomea koska en ollut varma ymmärtääkö hän englantia. Nelson pälyili ampumavalmiudessa minua ja naista kun tämä lähestyi minua. Nainen käveli arasti luokseni metrin päähän minusta. -Jos teet jotain typerää, ei tuo toinen heppu epäröi ampua, sanoin naiselle. -En aio olla vaivaksi tai ongelmaksi, pyydän ottakaa minut mukaan, nainen aneli. -En oikein tiedä, pitäisi johtajalta kysyä ja sinulle olisi tehtävä ruumiintarkastus. Helpointa olisi ampua sinut siihen missä seisot. -Pyydän älkää tehkö sitä, nainen hätääntyi ja purskahti itkuun. -Mitä nainen itkee? Nelson kysyi. -Sanoin että olisi helpointa ampua hänet, tahtoisi mukaan nimittäin. -No mut eihän me voida ottaa häntä mukaan, ja kelaa ny, tappaa viaton...?! -Ei niin enkä mä haluu sitä hengiltä, sanoin. Hetken aikaa oli ihan hiljaista, mitä nyt nainen vähän nyyhkytti, ja mietimme mitä tekisimme. -Jumalauta että on vaikeeta, heitä se magnumi, sanoin vaivaantuneena ja otin kopin kun nelson heitti pitkäpiippusen ja ennenkuin nainen ehti pelästyä mitään, ammuin tätä keskelle otsaa. Veltto ruumis läjähti lattialle ja jäi vuotamaan verta kun kävelimme ruokatarpeiden kanssa pois kaupasta jeepin luokse. Lastasimme ruokatarpeet jeeppiin ja ja istuimme autoon odottamaan Olssonia ja Bauhmannia. Jatkuu...___________________________________________________________________ Kirjoittanut: Mikko M. © 2007 Tsekatkaa profiili