-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

I Promise - osa 2

Cloverfield, 14.02.2008 10:55
Katsottu 1224 kertaa

I Promise - Osa 2 4. huhtikuuta 2643 Helsinki, Suomi ------------------------ Oltiin pari tuntia sitten löydetty täältä Kampista se asevarasto. Baumann ja Olsson oli tullut hakemaan jeeppiä 4 tuntia kauppareissumme jälkeen. Kello oli nyt 15:34. Asevarasto sijaitsi nätisti piilotetussa paikassa Kampin Keilahallin takaa. Vihollisia oli siis helppo jymäyttää. Asevarastossa oli vartioimassa vain kaksi sotilasta, loput oli kuulemma "naulattu" pitkin Kampin seiniä viime hyökkäyksen aikaan. -Otetaan vaan sellasia aseita joita mahdollisesti tarvitaan ja täytetään vajaat panoslippaat ja otetaan kans ekstraa mukaan, Baumann ilmoitti jokaiselle meistä. Baumann meni juttelemaan suomalaissotilaille jotain kun minä, Olsson ja Nelson lastasimme jeepin täyteen panoksia ja aseita. -Eikö sulla hartiat kipeeks ku roudaat tota tykkiä selässä Olsson? Nelson kysyi. Olsson katsoi Nelsonia hetken ihmetellen että mikä helvetin tykki. -Aa siis konekivääri, eeeiku olen jo tottunut kantamaan tätä kapistusta ja on tullut vähän lihastakin, kiitos sen, niin ei enää tunnu. Alussa se otti hartioille kyllä. Nelson nyökkäili ja jatkoi aherrusta. Jeeppi alkoi pikkuhiljaa muistuttaa sotalaivan pienoismallia. Kun jeeppi oli ahdettu täyteen, minä ja Nelson lähdimme partioimaan Kampin aluetta. -Oli muuten ihme että se... otus ei seurannut meitä tänne, Nelson hämmästeli. -Ai se joka heitti meitä ratikalla? Totta, mutta ehkä me eksytettiin se sitten, sanoin ja potkiskelin maassa lojunutta ryttyyn mennyttä panoslipasta. Oli hetken aikaa ihan hiljaista, kumpikaan ei sanonut mitään. Päädyimme Kampin ylimpään kerrokseen. -Tää Kamppi on kyllä ihan ränsistyny ja paskanen paikka, sota on tehny tälle pahaa, Nelson sanoi. Kamppi oli huonossa kunnossa, osa liukuportaista oli mennyt katki, lattiasta oli pudonnut paloja alimpaan kerrokseen ja satoja vuosia hyvässä kunnossa ollut Café Java oli nyt kuin pomminjäljiltä, jos siellä sohvia oli, ne oli riekaileina. Löysimme Nelsonin kanssa varmaan ainoan ehjän niistä ja jäimme sille istumaan. Nelson esitti pistävän kysymyksen yhtäkkiä: -Mitä ajattelit H kun ammuit sen naisen muutama tunti sitten? Olin jonkin aikaa vastaamatta, mietin kysymystä. -En oikein tiedä. -Sanoit ettet tahdo tappaa häntä ja silti pidemmittä puheitta sillä oli luoti keskellä kasvoja. -No se nyt vaan oli... vittu, äh... kai sen naisen ulkonäkö toi joitain muistoja mieleen. -Ja halusit päästä eroon koska ne muistot on pahoja...? -Niin. -Kovasti toivon etten aiheuta sinulle huonoja muistoja, Nelson sanoi naurahtaen. -Heh, älä huoli Nelson. Nauroimme hetken asialle ja mutta rauhoituimme kun nainen palasi taas mieleemme. -Kai se pitäs haudata tai polttaa, ehdotin. -Mietin kanssa samaa, Nelson sanoi, -Poltetaan se niin vihollinen ei häpäise sen ruumista. Muutamia tunteja myöhemmin seisoimme jeepin kanssa Kampin etuovien luona josta aiemmin olimme menneet hätäpäissä läpi. Kiitimme vielä asevaraston vartijasotilaita ja toivotimme heille onnea. Starttasin jeepin ja ajoin meidät ulos kaupungin alueelta ulos Tuusulantielle. Nyt ei pahin ollut enää takana vaan edessä. Mutta se pahin odotti meitä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Nelson asetti oikeanpuoleisen sivupeilin sijalle pitkän virtakiväärin millä hän voisi ampua auton liikkuessa. Olsson käänsi konekiväärin eteenpäin ja Baumann asetteli vielä kranaatteja taskuihinsa ja kantoi kahta In-rauzia käsissään. Mitä lähempänä olimme lentokenttää, sitä selvemmin sodan jylinä kuului, vaikka sinne oli vielä parikymmentä kilometriä. Taivaalla välähteli lentokentän suunnalla ja suuria sotakoneita lensi jälleen ylitsemme. Jotkut niistä sai osuman ties mistä tykistä ja putosi maahan matkojen päähän. Takaamme kuului sekavaa moottorien murinaa joka tuli selvästi lähemmäksi. -Ne on omia, älkää välittäkö, älkääkä helvetissä ampuko! Baumann ilmoitti tuulen yrittäessä peittää tämän huudon. Kymmeniä autoja ja neljäratastankkeja meni ohitsemme aiheuttaen korvia kiduttavan jylinän. Autojen kyydeissä oli sekavaa porukkaa. Osa oli selvästi peloissaan, osa puhkui sotaintoa ja osaa ei kiinnostanut paskaakaan. Tulevan taistelun kauheudesta varmaan parhaiten kertoo se, että eteemme ajaneessa joukkojenkuljetusautossa yksi sotilas ampui itsensä horjahtaen auton kyydistä runnoutuen renkaidemme alle ja päästäen mukavan poksahduksen kun tämän pääkallo pamahti osiin takarenkaamme alla. Tälläistä se oli aina sotaan lähdössä. Joku heikompi sotilas ampui aina itsensä tai hirttäytyi juuri ennen matkaanlähtöä. Mutta Tukholman kauheudet oli tiedettävästi kevyttä lentokentän taisteluun. Sinne siis. Jatkuu...___________________________________________________________________ Kirjoittanut Mikko M. © 2007 tsekatkaa profiili

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net