-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

I Promise - osa 3

Cloverfield, 14.02.2008 10:55
Katsottu 1243 kertaa

I Promise - Osa 3 Siinä sitä oltiin. Seisottiin rinteellä, minä, Nelson, Baumann ja Olsson. Jeeppi jätettiin rinteen toiselle puolelle. Katseltiin sotatanteretta missä tälläkin hetkellä oli kiivas tuli. Lentokenttä oli täynnä räjähdysten aiheuttami kuoppia. Ihmissotilaat olivat rakentaneet nopeasti bunkkereita ja lentokoneita lenteli alueen yli ja suolasi luodeillaan pitkin kenttää. Siellä täällä räjähteli. Ihmisiä meni kappaleiksi. Vihollisia oli tulessa ja tankit poksahteli miinoihin. Puoliksi tulessa oleva kone lensi monia metrejä ylitsemme ja räjähti jonkin verran takanamme. -Pojat, eiköhän se oo meiän vuoro mennä silvottavaksi! Kuka haluu kotiin, ammutaan ekana, onko selvä?! Baumann karjui kuten johtajan kuuluukin. -Ja jokanen pitää huolen itestään, "kaveria ei jätetä" on kyllä voimassa. Ja nyt mennään! Juoksimme rinnettä pitkin alas bunkkerin luo minne muitakin ihmissotilaita meni. Bunkkerissa haisi kuollut liha. Jo ulos bunkkerista juostessaan osa sotilaista meni lihoiksi kun viholliset tykittivät näitä kohti. Nelson söi koko purkin pillereitään nähdessään tämän. Olsson nosti konekiväärin selästään, asetti siihen "turmiokraanatteja" varten heittimen ja heitti lippaasta viisimetrisiä panosvöitä olalleen. Baumann piteli porakivääriä ja Nelson heilui hermostuneena niittiuzilla. Itselläni oli se perus thompson. Jokaisen sotilaan oli mentävä taisteluun yksin, muuten tuli liikaa ruumiita. Ensin meni tuntemattomia sotilaita, sitten Baumann ja tämän jälkeen Olsson. Kun oli minun vuoroni, sanoin Nelsonille että pyrkisi kolmanteen bunkkeriin, tapaisin hänet siellä. Juoksin ulos ovesta jolloin näin koko taistelun. Taivas oli tulenpunainen ja harmaana sotakoneista jotka pudottivat lisää vihollisia. Suolasin vastaantulevia kaasunaamarikasvoisia vihollisia ja menin suojaan räjähdyskuoppaan. Baumann oli päätynyt sinne myös mutta oli mennyt melkoisen muussiksi. Joku oli Baumannin omalla porakiväärillään saanut tämän lihoiksi ja kuoppa oli nyt täynnä suolenpätkiä ja verisiä luita. Mistäkö tunnistin tämän Baumanniksi? Hänen päänsä oli irtonaisena vierelläni kun olin hypännyt lihamuussin keskelle. Hetken aikaa kuvotti mutta nappasin porakiväärin ja lähdin tulta kohti. Asetin porakiväärin automaattiselle ja heitin sillä kaasunaamarikaveria kasvoille jolloin tämän pää meni osiksi. Sieltä täältä sinkosi luoteja, vihollisia juoksi ohitseni ja ruumiita tuli kokoajan. Olsson tepasteli muutaman metrin päässä ja lahtasi porukkaa jytkyttävällä tykillään. Tämän tuleen kaatui molempia, vihollisia ja omia. Tulitin thompsonilla tielleni tulevia uhoajia ja porakiväärillä viimeistelin nämä. Nojasin puista seinämää vasten ja vierelläni oleva ystävä sai kaksimetrisen tangon rinnastaan läpi. Toisella puolella kenttää suuri lentokone putosi maahan räjähtäen vain vähäisesti jolloin vihollisia pursusi ruumasta kuin muurahaisia. Käännyin ympäri jolloin Nelson sai niittiuzillaan kaadettua kaksi vihollista jotka olisivat tappaneet minut selkäpuolelta ikävillä metodeillaan. Nostin Nelsonille kättä kiitoksen merkiksi ja jatkoin taas juoksua. Nyt suurella aukeamalla tuli yksi niistä otuksista vastaan joka mm. heitti sillä ratikalla meitä Helsingissä ja oli vaivaksi Tukholmassa. Se oli kuin kahdella jalalla kävelevä kilpikonna jonka selässä oli liekinheittimiä ja se heitti maasta repimiä palojaan ympärilleen. Se oli yksi kummallisimmista vihollisista. Washingtonissa nämä olivat kuulemma kolme kertaa suurempia, tämä oli kaksikerroksisen omakotitalon kokoinen. Niitä oli kyllä helppo kaataa mutta ne auheuttivat suurta tuhoa. Massoittain sotilaita murskautui tämän kierähtäessä niiden päälle kuin leikkivä koira. Juoksin porakivääri kädessä tämän panssaroidun otuksen alle ja nostin kiväärin pystyasentoon. Se huomasi minut ja nosti vartaloaan hiukan ottaakseen vauhtia ja murskatakseen mutta kun tämä laskeutui, sain porattua sen mahaan reiän niin että upposin sen ruumiin sisälle. Pidätin hengitystä ja lähdin siihen suuntaan poraamaan reittiä sisälmysten läpi, jossa oletin tämän suun olevan. Kampesin itseni tämän suun kautta ulos ja ravistin nopeasti ylimääräiset limat ja jatkoin matkaa. Tuli jatkui yhtä kiivaana kuin aiemminkin. Ympärillä kuului huutoja, aseiden pärinää, otusten karjahduksia, pommien paukahtelua ja taivaalla jylisivät sotakoneet ukkosten lailla. Taivaallakin käytiin kiireesti sotaa. Lentokoneet suhahtelivat isoimpien alusten ympärillä ja osa niistä paukahteli milloin missäkin ilmansuunnassa. Olin saada osuman Olssonin konekivääristä kun tämä hetkellisesti ampui suuntaan missä minä juoksin. Näin edessäni niitä ilkeimpiä vihollisten sotajoukkoja. Nillä oli tykit joilla ne ampuivat eripituisia tukevia tankoja. Vieressäni juoksevaan juippiin tälläinen tanko osui ja tämä lensi muutamia metrejä taakseni. Heitin kranaatteja vihollisjoukkojen sekaan ja räjähdykset saivat viholliset erkaantumaan. Kolmanteen bunkkeriin oli vielä matkaa. Juoksin sivaltaen luoteja vihollisia kohti. Metrien päässä naissotilas silpoutui kaasunaamarikasvoisen automaattiviikatteeseen. Juoksin yhä nopeammin sillä niitä vastaan ei oikein voinut taistella. Kypärääni osui kideluoti jolloin kypärä haihtui ilmaan. Oli jatkettava nyt ilman sitä. Tunsin raskasta väsymystä ja rojahdin maahan kompastuessani kiveen. Kun olin nousemassa ylös, tunsin jaloissani vihlovaa kipua. Kaaduin taas ja käännyin katsomaan jalkojani jotka oli silvottu polvien kohdalta alaspäin. Olin mennä paniikkiin, mutta ryhdistäydyin ja raahasin itseäni hetken aikaa eteenpäin jolloin voimani kuitenkin loppuivat. Katselin ympärilleni ja näin kuinka Nelson murskautui tälläisen suuren otuksen alle. Olsson meni metrejä edelläni pärjäten suhteellisen hyvin. Sitten valokehä ilmestyi ympärilleni ja aloin kohota ylöspäin veren virratessa jaloistani. Ajattelin tämän olevan jokin harha ennen kuolemaa kun aina puhutaan siitä miten sielu menee taivaaseen. Vaikka tästä tosin oli Jumala ja kaikki muu hyvin kaukana. Valo kävi kirkkaaksi ja enkä nähnyt enää kunnolla mihin joudun. Ikäänkuin heräsin ja huomasin olevani puolialastomana, sidottuna pöytään kiinni. Ympärilläni oli, vasemmalla ja oikealla, muitakin pöytiä joihin oli sidottu maan sotilaita. Edessäni olevalla pöydällä oli sotilas jonka rintakehä oli avattu ja tämä mylvi lauseita. "Teen tästä parempaa, minä lupaan! Vannon että käännän kaiken paremmaksi! Lupaan sen!" mies huusi toistuvasti kunnes katosta laskeutui suuri musta laite tämän päälle ja painoi miehen liiskaksi. Kone imi miehen luut ja sisälmykset sisälleen ja siirtyi nyt yläpuolelleni. Se hohti kuumana ja sai ihoni palamaan karrelle ja alkoi sitten laskeutua päälleni. Mitäkö nämä viholliset olivat jotka tekivät ihmisille tätä? Sitä ei vielä tiedetä. Mutta toivottavasti tämä saadaan loppumaan pian. Loppu_____________________________________________________________________ Kirjoittanut: Mikko M. © 2007 tsekatkaa profiili

Kommentit

-z-, 02.03.2008 14:29

no nämä ei ainakaan olleet mitään plaaplaa tekstejä. eivät kyllä kuulu ihan sellaiseen kategoriaan jota tykkään ite lukea, mut mielikuvituksen puutteesta sua ei voi ainakaan syyttää. tarina etenee kyllä jouhevasti, mut on aika tylyä tekstiä. jokainen tyylillään.

NAMM, 02.04.2009 17:43

mulla on vaikeeta, käydäänkö tuolla? ; DD

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net