-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Maja

Butterfly, 04.03.2008 19:43
Katsottu 958 kertaa

//Tämmönen surkuhupaisa lapsellinen väkerrys, tällä kertaa. ”Iskä, muista mitä sä lupasit!” Moona muistutti silmät sädehtien. ”Kyllä, kyllä”, Moonan isä myönteli, ja haroi partaansa. Moona meni pukemaan päivävaatteet päälleen, ja kiiruhti ulos puettuaan myös tuulitakin ylleen, ja haettuaan kumisaappaat komerosta. Tyttö seisahtui suuren, vanhan tammen alapuolella, ja katsoi ylöspäin. Tuonne, tuonne ylös rakennettaisiin hänen, Moonan, oma puumaja. Moona alkoi käydä kärsimättömäksi. Hän meni talon ulko-ovelle, ja huhuili isäänsä. Ei kuulunut vastausta. Tyttö alkoi huolestua, ja meni keittiöön. Pöydällä oli lappu, jossa luki: Anteeksi, rakas Moona. Tiedän, meidän olisi pitänyt tänään rakentaa se mja, mutta jouduin lähtemään tärkeään kokoukseen. Rakkaudella: isäsi. Moona rypisti paperin, ja huokaisi. Hän oli jo tottunut tähän. Isä oli hyvin kiireinen, ja Moona jäi ajatuksineen yksin, sillä hänen äitinsä oli kuollut Moonan ollessa pieni. Moonaa harmitti kovasti, mutta tyttö puri hammasta yhteen. Jos aina itkisi, kun jokin ei menisi mielen mukaan, elämä olisi yhtä itkua. Se oli totuus, sanoi joku siihen sitten mitä tahansa. Tyttö sisuuntui, ja kuiskasi itsekseen katkerana: ”Kai se on sitten rakennettava itse..” Hän asteli ulos, ja kantoi varastosta majan rakentamiseen tarkoitetut laudat tammen alle. Katsahdus ylöspäin kohtaan, mihin majan oli määrä tulla, riitti kertomaan Moonalle, että tehtävästä ei tulisi helppo. Päättäväinen ilme ei kuitenkaan kadonnut hänen kasvoiltaan, vaan tyttö ryhtyi tuumasta toimeen, eli rakentamaan. Urakasta ei todellakaan tullut helppo, sillä laudat olivat painavia, ja vaikeita saada oksien lomaan. Lisäksi tikkaat olivat huterat, ja narisivat uhkaavasti. Työn puolivälissä Moona päätti pitää tauon, sillä joka paikkaa särki ja pakotti. Hän pujotti vasaran hupparinsa taskuun, ja kävi makaamaan pehmeälle nurmelle. Tyttö sopersi puoliääneen: ”Lepään vain ihan pienen hetken..” ja heti lauseen loputtua Moonan silmät sulkeutuivat, ja hän vaipui syvään uneen. Moona heräsi säpsähtäen tunnettuaan, että joku tai jokin nipisti häntä varpaasta. ”Herää jo! Herää jo!” piipitti pieni ääni Moonan jalkojen juuressa. Moona katsahti jalkoihinsa, ja siellä kyhjötti pieni, ruma, ja ryppyinen olento. Olenkohan hereille? Moona mietti. Mutta katsottuaan ympärilleen tyttö totesi, että kaikki muu näytti normaalilta, ja samalta, kuin ennenkin, paitsi että nyt pihapiirissä kökötti myös se olento. ”Mi-mikä sinä olet?” Moona kysyi peloissaan, ja nousi istumaan laudanpätkien päälle. ”KUKA minä olen?” se korjasi arvokkaasti. ”No?” Moona kysyi kärsimättömänä. ”Mitä no-nittelet?” se olento kitisi, ja näytti tyytymättömältä. ”Niin, että kuka sinä olet?” tyttö kysyi kärsivänä, ja pelkonsa unohtaneena. ”Hyvä on. Minä vastaan, älä hoputa! Sinulla on suuri ilo ja kunnia tutustua itseensä kreivi von Dean Dompsiin. Saat kutsua minua von Deaniksi. Olen Satumaan kuningas”, von Dean kertoi, ja nosti leukansa ylöspäin. ”Mistä olet tänne tullut?” Moona kysyi von Deanilta. ”Etkös tiedä, etkös?” kreivi sanoi. ”En”, tyttö sanoi hivenen epäröiden. ”Satumaasta, kuten jo kerroin, tomppeli, ja sinun on autettava minua.” Ennen kuin Moona ehti sanoa mitään, von Dean lisäsi: ”Ihmissyöjähämähäkit aiheuttavat tuhoa. Punahilkan mummi on syöty, ja susi on pettynyt, tietysti, mutta se nyt taas ei kuitenkaan liity tähän millään tavalla. Muutkin satuhahmot pakenevat, ja pienet lapset eivät saa kuulla satuja, koska sivut ovat tyhjiä. Ei satuja!” von Dean karjaisi, ja istahti sitten takaisin maahan nuupahtaneena. Moona ei saanut sanaakaan väliin. ”Mut.. mutta miksi minä?” hän kysyi nyt. ”Koska olet juuri sopivan pöljä tähän tehtävään!” von Dean tokaisi. Moona tuhahti. Kreivi tarttui tyttöä hihasta, ja huudahti: ”Nööthäl!” Moona kuvaili tätä tapahtumaa myöhemmin isälleen näin: ”Aivan kuin pilkkopimeässä olisivat syttyneet ajovalot.” Kuitenkaan sillä hetkellä hän ei saanut sanaa suustaan. Pieni hetki, ja kaksikko tömähti maahan. ”Pahoittelen laskua. Ymmärräthän, laskukoneista huolehtiva Jaakko ja pavunvarsi- sadun jättiläinenkin lähti karkuun perheineen.” Moona katsahti ympärilleen, ja näki ympärillään paljon, paljon taloja, mutta ei yhtään ihmistä. Muistettuaan kreivi von Deanin puheet, hän lisäsi ajatuksiinsa vielä sanan ”tai muita karvaisia olioita.” Muuta tyttö ei ehtinyt huomatakaan, koska kreivi von Dean kiskoi häntä mukanaan kylän keskustaan päin. Kaikkialla oli kaunista, niin kaunista, mutta aivan hiljaista. Kreivi von Dean johdatti Moonan keskusaukiolle. Sitä ympäröivät kauppa, sekä rykelmä taloja. ”Mitä minun pitäisi tehdä?” tyttö kysyi, ja katseli ympärilleen, nyt tarkemmin, keskittyen pieniin yksityiskohtiin. Missään ei näkynyt ihmisiä, eläimiä, tai ylipäätänsä lainkaan elollisia olentoja. Kevyt tuulenvire pörrötti Moonan hiuksia Von Dean pysyi hiljaa, ja jatkoi suurta päätietä ulospäin kaupungista. Moona ihmetteli tätä liikettä kovasti. Tien vierellä kiemurteli matala joki, jonka laineet liplattivat sen kivireunoihin. Tyttö ei kuitenkaan ehtinyt katsella pidempään jokea, sillä hänellä oli täysi työ pysyä minimaalisen Deanin mukana. Puolen tunnin kuluttua Moonan jalkojen juuressa avautui suuri, tummanvihreä laakso. ”Mikä muuten tekee niistä ihmissyöjähämähäkeistä sitten niin pelottavia?” Moona kysyi von Deanilta, mutta sai vastaukseksi vain arvoituksellisen päänpuistelun, ja viekkaan hymyn. Dean lähti laskeutumaan rinnettä alaspäin, ja Moona kompuroi parhaansa mukaan perässä. Tytölle tuli yht` äkkiä kovin kylmä, ja hän sujautti kätensä hupparin taskuun, ja tunsi siellä jotakin kylmää ja kovaa. ”Mitä siellä on?” Moona kysyi väräjävällä äänellä, lähinnä itseltään. Kesti kauan, ennen kuin hän uskalsi yrittää uudestaan. Hämmästys oli suuri, kun sieltä löytyi vasara! Kreivi von Dean hiukan ihmetteli vasaraa, mutta Moona selitti: ”Sujautin tämän hupparini taskuun, ennen kuin nukahdin..” Lopun Moona kuiskasi hiljaa, sillä hän ei ollut varma, oliko kaikki tämä totta, vai pelkästään villin mielikuvituksen muovaama karu mutta kaunis uni. Kreivi von Dean jatkoi kuitenkin pian matkaansa, ja Moona lisäsi vauhtia pysyäkseen perässä. Laakson pohja alkoi lähestyä, ja tyttö näki siellä suuria möykkyjä, ja jotakin hyvin pientä. Lähemmäs päästyään tyttö huomasi, että se ”pieni” olikin ryhmä ihmisiä ja satuolentoja, ja ne möykyt, jotka olivat vaikuttaneet minimaalisilta, olivat tosiasiassa hämähäkkejä. Mutta ei millaisia tahansa, vaan jättimäisiä sellaisia, ja jokaisen selästä törrötti ilkeän näköisiä piikkejä. Lyhyt kimakka kirkaisu karkasi tytön huulilta. Von Dean kääntyi hyssytelläkseen häntä. Moona napsautti suunsa kiinni, ja matka jatkui. Pian von Dean ja Moona olivat laakson pohjalla, ja suurten puiden ja pensaiden, sekä peltoaukean takana vilkkuivat hämähäkkien luiset, karvaiset koivet. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen Moona pystyi kertomaan kreiville, että hämähäkkejä oli yhteensä 5, plus johtajahämähäkki, joka selvästi jakoi tovereilleen ohjeita. ”Kyllä minä sen itsekin huomasin..” von Dean tuhahti, mutta varsin hiljaa. Moona näki vilauksen Punahilkasta, jota hämähäkkien joukko piiritti parhaillaan. Vaikka hämähäkkejä olikin vain se viisi, ja satuhahmoja suunnilleen tuhat yhdessä ryhmässä, tiiviisti toisissaan kiinni, hämähäkkien ylivoima oli ilmeinen. Moona tärisi, ja von Dean karjui: ”Tee jotakin! Tätä varten sinut hain tänne, senkin mamis! Sinulla on aikaa, sillä nuo köntykset ovat likinäköisiä!!” Moona sisuuntui, ja mietti kuumeisesti, mitä tehdä. Samassa hän muisti vasaransa, ja lähti ylittämään peltoa. Kreivi von Dean kipitti tiukasti perässä. Moona oli nyt jo lähellä johtajahämähäkkiä, tarkoituksenaan aiheuttaa sellaista hämminkiä, ettei se pystyisi enää jakamaan ohjeitaan. Moona ei uskaltanut kohottaa katsettaan, mutta hän tiesi varsin hyvin, että jossakin tuolla ylhäällä häälyivät myrkynvihreät piikit. Hämähäkin jalat olivat hieman harallaan, joten Moonalla oli suora näköyhteys satuhahmoihin, joiden katse sekä eleet kertoivat silkasta pelosta. Tyttö hiipi vielä lähemmäs, ja pamautti voimiensa takaa jättimäistä hämähäkin jalkaa. Kuului ällöttävä ”Krunts!”- ääni, ja pian Moona peittyi tummanpunaiseen vereen. Moona pakeni pois alta, koska hämähäkki huojahteli uhkaavasti, ja sen valtava ruho kallistui niin, että se oli sen hämähäkin loppu. Tyttö ehti vain täpärästi pelastua piikkien alta. Muut hämähäkit vaistosivat tilanteen, ja sokeina ne hosuivat ympäriinsä, mikä aiheutti väkijoukoissa sekaannusta pahemman kerran. Ne harhailivat ympäriinsä, ja onnistuivat lopulta pääsemään kaatuneen johtajansa luokse. Hirveästi sihisten ja pärskyen hämähäkit riensivät vailla vaistoja eteenpäin. ”Paetkaa!” Moona huusi keuhkonsa pihalle, saaden kauhusta kangistuneet väkijoukot liikkeelle. Massa lähti kreivi von Deanin avulla pakenemaan ylös laaksosta, turvaan, kohti Satumaan kaupunkia. Moona juoksi vihaisten hämähäkkien joukossa, pamautteli niitä milloin mihinkin, ja väisteli kaatuvia ruhoja. Kaikkialla oli viininpunaista verta. Moonaa alkoi oksettaa, ja hän ihmetteli äkillistä rohkeudenpuuskaansa. Kun kaikki hämähäkit makasivat maassa, voihkien tuskissaan kuin synnyttävät äidit, tyttö lähti kapuamaan rinnettä ylöspäin. Hän ei suonut silmäystäkään kärsineen laakson pohjalla makaaville hämähäkeille. Moona käveli tietä pitkin kaupunkiin päin, ja ihmetteli sen hiljaisuutta. Sisimmässään tyttö oli pikkiriikkisen pettynyt… Mutta minkä yllätyksen hän kokikaan, kun talojen takaa pomppasi satukansa, ja riemunkiljahdukset täyttivät ilman. Jättiläinen nosti Moonan käsillään maasta ilmaan olentojen ihailtavaksi. Kaikkien suupieliä koristi leveä, korviin asti venyvä hymy. Von Dean, Satumaan kaupungin ominaisuuksissa sai luvan olla se, joka ehdotti kolminkertaista eläköönhuutoa sankarille. ”Eläköön, eläköön, eläköön!” Ja melu oli korvia huumaava. Jättiläinen laski Moonan varovasti maahan, ja tyttö paistattelu ihailun valokeilassa. Samassa kansa vaikeni, ja siirtyi syrjään. Kaupungin aukealla olivat pitopöydät, jotka notkuivat kuninkaallisten herkkujen painosta. Moona henkäisi ihastuksesta, ja kokosi lautaselleen keon herkkuja. Tyttö tunsi nälkäisiä katseita lautasessaan, ja von Dean huomasi sen, koska hän huusi: ”Nyt kaikki, käykää kimppuun, kuin siat limppuun!” Ja kaikki ottivat sanat riemuiten vastaan. ”Miten muuten ehditte järjestää nämä juhlat näin nopeasti?” Moona kysyi von Deanilta suu täynnä ruokaa, ja sai silmäniskun, ja vastaukseksi: ”Tiedäthän, tämä on Satumaa…” Kun kaikki olivat syöneet mahansa täyteen herkkuja, von Dean kipusi korokkeelle, joka oli tuotu aukealla, ja alkoi puhua. ”Minulla, Satumaan kuninkaalla, on suuri ilo ja kunnia ojentaa tämä mitali sankarillemme.” Mona asteli von Deanin eteen taputusten ja hurraahuutojen saattelemana. Kreivi pujotti hänen kaulaansa kultamitalin, kuin suurellekin voittajalle. ”Kiitos avusta, toivottavasti vielä tapaamme”, hän sanoi, ja lisäsi: ”Lähtöön!” Samassa Moonan silmissä sumeni, ja hän tunsi, miten pimeys sai hänessä vallan. Moona heräsi siihen, kun joku, tai jokin, tökki häntä. ”Moona herää..” hän kuuli lempeän äänen kuiskaavan. ”Mitä mit..” tyttö mutisi, ja huomasi tuijottavansa isäänsä. Oliko kaikki ollutkin vain unta, hän mietti pikaisesti. ”Mikäs tämä on?” Moonan isä kysyi, ja osoitti jotakin tytön kaulassa. Moona tarttui siihen, ja totesi sen mitaliksi. Kultaiseksi sellaiseksi. Silloin virne levisi tytön kasvoille, ja isä kysyi hieman hämillään: ”No mitä nyt?" Moona pysyi kuitenkin vaiti. ”Ei sitten. Kuule, minulle tuli tunnontuskia siitä majasta, joten jos rakennettaisiin se valmiiksi? Hienosti muuten oletkin jo saanut sitä tehtyä!” isä kehaisi. Moona halasi isäänsä. ”Joo.” Maja valmistui, ja Moona nukkui siellä monta kertaa kesällä. Joskus kreivi von Dean ilmestyi hänen luokseen, ja he matkustivat yhdessä Satumaahan seikkailemaan. Mutta se nyt onkin sitten jo toinen juttu!

Kommentit

Gordoninsetteri, 11.04.2008 21:05

Toihan on suoraan sun äikänvihosta, kun kirjotit sinne tarinan?

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net