Kirjoitukset

Ikuisesti yhdessä

Wile, 26.03.2008 20:00
Katsottu 2191 kertaa

Lauri saattaa tyttöystäväänsä Marikaa kotiin elokuvan jälkeen. Ilta on jo viilentymässä yöksi, ja he kävelevät jo aivan tytön kotinurkilla. ”Marika, muistatko silloin, kun nähtiin ensimmäisen kerran? Muistatko sen kun suudeltiin ensimmäistä kertaa? Silloin minä sinuun rakastuin. Marika, sinä olet elämäni valo” Lauri sanoo samalla katsoessaan Marikan pitkien, tummien hiusten alta löytyviin lumoavan sinisiin silmiin. Marika painaa päänsä Laurin olkapäälle ja sanoo: ”Muistanhan minä. Muistan senkin, kuinka silloin pidit minua kädestä ja sanoit, että mitä ikinä tapahtuisi, tulemme aina olemaan yhdessä.” Lauri katsoo vielä Marikaa ja suutelee häntä. ”Rakastan sinua. Soitellaan vielä illalla”, Marika sanoo ja hymyilee Laurille. Lauri jatkaa matkaansa kotiin. Lauri saapuu kotiin, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Marikan luota. Hän miettii vielä onnistuneita treffejä. Hän astelee rappuset ylös ja avaa oven. Äänistä päätellen hänen äitinsä ja isänsä ovat vielä hereillä. Takin naulakkoon laitettuaan ja kengät riisuttuaan Lauri lähtee kävelemään huonettaan kohti. Hänen matkansa kuitenkin keskeytyy, sillä hänen äitinsä pyytää hänet keittiöön. Laurin isä kysyy Laurin saapuessa keittiöön: ”Noh, miten treffeillä meni? Oliko hauskaa?” Lauri nyökkää ja ottaa kahvia. ”Oikeastaan meillä olisi asiaa sinulle”, isä jatkaa. ”Niin tuota kun”, äiti sanoo ja Lauri huomaa äidin kasvoilla ilmeen, jota hän ei ennen ole nähnyt. ”Asia on siis niin, että olemme muuttamassa pois Helsingistä. Olemme molemmat saaneet hankittua työpaikat Uudestakaupungista. Mietimme tätä pitkään, ja tulimme siihen tulokseen, että meidän on parempi muuttaa pois täältä”, isä selittää. Lauri katsoo vanhempiaan. ”Entä kaverit, opiskelu, harrastukset? Entäpä minun tyttöystäväni?” Lauri huutaa ja ryntää omaan huoneeseensa ovet paukkuen. Vielä hetki sitten Lauri tunsi kuinka onnellinen hän on Marikan kanssa. Hän makaa sängyssään ja itkee. Miten suhteen käy? Hän rakastaa Marikaa, mutta ajatus siitä, että he eivät voi nähdä on kamala. Puhelin soi. Marika soittaa, mutta hän ei pysty vastaamaan, vaan purskahtaa uudelleen itkuun. Ajatellessaan Marikaa hän itkee itsensä uneen. Seuraavana iltana Lauri lähtee Marikan luokse. Hän kävelee pitkin katuja, joista he ovat monesti käsi kädessä kävelleet. Hän muistaa tuon puiston, jonka penkeillä he istuivat. Muistaa tuon kallion, jonka päältä he katsoivat, kuinka kultainen aurinko laski säteensä veteen. Hän muistaa, kuinka he suutelivat siellä ensimmäisen kerran, kuinka hän tunsi sydämessään sen tunteen, rakkauden. Lähes loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen hän saapuu Marikan ovelle, soittaa ovikelloa ja odottaa. Marika tulee avaamaan oven tuota pikaa. "Minä ikävöin sinua todella paljon. Hei suunnittelin, että voitaisiin ensi viikolla mennä käymään uimassa ja syömässä. Minun kaverini kertoi yhden tosi hyvän paikan josta...hei mikä sinulla on?" Marika kysyy. Lauri vastaa: "Meidän pitää puhua tästä, ja en varmaan pysty ensi viikolla näkemään." "Mitä on tapahtunut?" Marika kysyy hätääntyneenä. He menevät sisään Marikan huoneeseen ja Lauri alkaa kertoa: "Tätä on todella vaikeata sanoa, mutta minä yritän. Minun vanhempani ovat saaneet työpaikat kauempaa. Oikeastaan todella kaukaa, Uudestakaupungista." Kyyneleet valuvat hänen silmistään ja hän jatkaa: "Ja me ollaan siis muuttamassa sinne." Marika purskahtaa itkuun. Lauri halaa häntä välittömästi, ja tuntee kuinka Marika tarttuu häneen yhä lujemmin ja lujemmin. He makaavat sängyllä hiljaa. Vain putoavien kyynelten ääni häiritsee hiljaisuutta. Lopulta Marika kysyy: "Entä miten suhteen kanssa?" "En tiedä, pystytäänkö me olemaan, jos asutaan niin kaukana. Jos en pysty tulemaan katsomaan sinua silloin, kun haluan. Enkä tiedä tekeekö se hyvää sinullekaan", Lauri vastaa ääni väristen ja pyyhkii kyyneleet poskeltaan. Marika itkee. He olivat jo suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, miettineet, kuinka jatkavat, ja he miettivät jo yhteistä asuntoakin, tosin siihen olisi ollut vielä hetki aikaa. "Minä rakastan sinua, mutta nyt minun pitää mennä. Sinä olet aina minun sydämessäni ja mitä ikinä tapahtuukin tulet aina olemaan rakkainta minulle." Lauri sanoo. Itkun seasta Marika saa sanotuksi vielä: "Minäkin rakastan sinua." Lauri lähtee kulkemaan takaisin kotiin. Marika painuu sängyn pohjalle. Hän on niin poikki, että vaipuu uneen välittömästi. Loma on ohi, ja on aika palata takaisin kouluun. Lauri on jo jonkin aikaa sitten muuttanut Uuteenkaupunkiin. Matkalla kouluun Marika muistelee niitä hyviä hetkiä, joita hänellä oli Laurin kanssa. Hän kävelee kulman ohi, jossa Lauri odotti häntä aina aamuisin. Koulun kellot soivat ja kaikki oppilaat menevät paikoilleen istumaan. Marikan luokassa on hiljaista. Hän katsoo tyhjää paikkaa, jossa hänen rakkaansa ennen istui. Tunnit kuluvat hitaasti, eikä opiskeluta tule mitään. Hänen päässään liikkui vain yksi ajatus, Lauri. Marika odottaa vain kotiin pääsyä, ja lopulta kellot soivat. Marika avaa kotioven, heittää tavaransa kasaan lattialle ja painuu huoneeseensa. Tänä iltana heidän pitäisi mennä lenkille, niin kuin heillä aina on ollut tapana. Mutta yksin hän ei mene, sillä hän on masentunut. Loppu päivänä hän ei poistunut huoneestaan, ei syönyt mitään, eikä puhunut mitään. Hän miettii taas Lauria ja parahtaa lohduttomaan itkuun. Tulee ilta, ja Marika makaa sängyssään. Kyyneleet vierivät hänen poskeaan pitkin. Lauri, hänen elämänsä rakkaus on nyt kaukana hänestä. Hän vilkaisee vielä viimeistä kertaa yhteiskuvaa heistä hänen työpöydällään, ja huomaa valon kännykässään. Viestissä lukee: "Tiedätkö, älä ole niiden kanssa, joiden kanssa voit elää. Ole niiden kanssa joita ilman et voi..." Marika kuulee, kuinka hänen huoneensa ovi avautuu. Hitaasti hän vielä katsoo taakseen ja näkee Laurin hänen takanaan. Lauri ottaa häntä kädestä, hymyilee ja sanoo: ”En voi elää ilman sinua.” Wille Heino. ©

Kommentit