-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

(ei otsikkoa)

rufen, 29.04.2008 20:51
Katsottu 1461 kertaa

Nyt, kun hieman vastahakoisesti asiaa mietin, muistan lukeneeni siitä. Dissosiaatio; psyyke siivoaa muistia suojellakseen itseään. Minun muististani puuttuu lapsuus. Oikeastaan en tiedä, oliko minulla sellaista. Lapsi on heikko, minä en. Minulla ei ollut vaihetta, jossa olisin leikkinyt. Ei minulla tainnut olla ketään, kenen kanssa leikkiä. Vaikka tunnen inhoa sitä kohtaan, että tuo seikka toisinaan harmittaa minua, se tulee esiin tajuntani uumenista, nykyään liian usein. Lapsena muut katsoivat minua hienoisesti vinoon, kun en nauranut heidän alkeellisille vitseilleen tai haukkonut henkeäni jonkun rohkeudesta sanoa rumia sanoja. Rumia sanoja. Eivät nuo ihmisiksi itseään kutsuvat vielä tunne sanoja, jotka saisivat heidät pelkäämään; jotka saisivat heidän naurettavat maailmankatsomuksensa kumoon kuraiseen ojaan. Pian he saisivat nuo sanat. Nimeni. Ehkäpä juuri nuo asiat saivat minut kehittymään ulos lajistani. Varmasti Jumalakin katsoisi luomistöitään vahingoniloisen heidän rujoudestaan, jos hän olisi olemassa. Tietyllä tavallahan minä olen jumala. Minulla on valta ylitse muiden. Minulla on käsissäni voima päättää heidän elämänsä. Heidän vähäpätöiset elämänsä. Heidän elämänsä, joista he käyttivät vuosia minun pilkkaamiseeni. Aluksi sisälläni kasvoi kaivo, jonka pohja vain vajosi. Olin siellä itse; kaivossa jossakin tuossa ahtaiden keuhkojeni kohdalla. Katselin kaivon seiniä ja tunsin, kuinka ne vain venyivät tiili tiileltä, kerros kerrokselta. Välillä en jaksanut pidellä päätäni kaivon veden pinnalla. Ja silloin, kun kasvoni upposivat tuohon saastaiseen veteen, joka oli satanut muiden teoista, ymmärsin, että en ollutkaan ihminen. Lääkkeet, joita minulle määrättiin, eivät pelastaneet minua tuosta hämärästä kaivosta. Jätin ne syömättä. Kun katselin käsieni paniikinomaisia liikkeitä tuolla syvällä kaivon vedessä, tiesin, että minun ei ollut tarkoitus tukehtua näin, itseeni. Nyt olen jo näin pitkällä. Tätä päivää olen odottanut kuin niin sanottu Jumala kuutta luomispäiväänsä. Tänään minä vien loppuun sen, johon ihmiskunta ei itse pystynyt. Viimeinen ajatukseni ikinä on se, että suoristan vielä paitani kauluksen ennen kuin lähden pois. Olen täynnä vihaa ja rakastan sitä.

Kommentit

janifilth, 04.02.2010 7:15

Tässä tarinassa tulee hyvin esiin eräs puoli, jossa tarinoistasi pidän; ne ovat hyvin erilaisia, luovat vahvoja kontrasteja toisiinsa. Ja minä pidän vahvoista kontrasteista. Liikut aika vaarallisella alueella, dramaattinen kostotarina menee herkästi liian dramaattiseksi ja vie koston makeuden mennessään, mutta olet hillinnyt itsesi juuri sopivasti. Jumalateeman kannalta mieleeni nousee ajatus, joka on käynyt mielessäni aiemminkin. Ajatus siitä, että Saatanan lankeaminen ei johtunut hänen pahuudestaan eikä tarpeestaan tehdä pahaa, vaan kaikkivaltiaan, kaikkitietävän Jumalan, lapsiinsa ylisuojelevasti suhtautuvan, kaikkikieltävän ja tukahduttavan Isän tyranniudesta. En ole uskovainen kumpaankaan suuntaan, mutta on myönnettävä että kristillinen(kin) mytologia on upottavassa monitulkintaisuudessaan äärimmäisen kiehtova, ja Saatana väistämättä romanttinen, traaginen hahmo. Kaivokohtaus on jopa niin hyvä, että sen voisi jopa irrottaa tarinasta kokonaan! Olet loistavasti onnistunut kuvaamaan sisäistä tuskaa ja ahdistusta.. Vaikuttava, vahva tarina, jossa jokainen sana on löytänyt paikkansa.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net