-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Sijoitus kodin ulkopuolelle

Kristmas, 17.06.2008 19:13
Katsottu 1432 kertaa

En tiedä mitään huonompaa keinoa yrittää saada nuoren elämä raiteilleen, kun sijoittaa hänet pois kasvuympäristöstään pois vanhempien ja ystävien luota. Perhe- , sijais-, ja lastenkodit ovat vain harvassa tapauksessa tie nuoren tai lapsen auttamiseen. Useimmiten vika ei ole perheessä, kyse on vain niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin murrosiästä. Kaikki meistä joskus elää, tai on elänyt sen iän kun haluaa kokeilla kaikkea ja elää täysillä. Eihän se ole nuorelle hyväksi, jos hän juo ja polttaa tupakkaa, huumeista puhumattakaan, mutta mitä sosiaaliviranomaiset kuvittelevat saavansa sillä aikaan, kun nuori joutuu kokeilujensa takia pois kotoaan. Puolet ystävistäni on joutunut kokemaan tämän karvaan kokemuksen. Keneltäkään en ole kuullut mitään positiivista, en niiltä, jotka ovat tällä hetkellä vietynä pois elämästään ja vielä vähemmän niiltä, jotka ovat saaneet jo elämänsä takaisin, mutta ovat nuorempana olleet suljettuina perhekoteihin. Pois päästyään nuoren elämä on jatkunut samanlaisena kuin sinne joutuessaan, useimmiten vielä pahempana. Tulee halu ottaa kaikesta irti nyt kun siihen taas on mahdollisuus. Jos heitä ei olisi aikoinaan sijoitettu minnekään he melko todennäköisesti olisivat jo rauhoittuneet teini-iän huumasta, hankkimassa ammattia, tai ehkä jo hankkineet sellaisen. Perhekoteja on toki parempia ja huonompia. Osassa saa omaa liikkumavapautta ja mielipiteitä kuunnellaan. MUTTA suuressa osassa sijoituspaikoista on kuitenkin valitettavan laitosmaista käytöstä ja lapsen tai nuoren toiveilla ei ole mitään merkitystä. Laitosmaisten perhekotien toiminta liittyy rahaan. Pomot elävät leveästi ja lapsilla/nuorilla on huonot oltavat. Henkilökunnan, jonka pitäisi olla ammattimaista, omat patoutuneet traumat purkautuvat sijoitettuihin. Olen kuullut monelta taholta, että sijoitettuihin on käyty käsiksi jopa fyysisesti, mutta lähes joka paikassa ainakin henkistä väkivaltaa on ilmentynyt. Tulee ensimmäiseksi mieleen eräs ystäväni, joka joutui muutamia vuosia sitten perhekotiin. En nimeltä mainitse perhekotia. Siellä on hyvin tiukka kuri. Sieltä ei pääse lähtemään minnekään muualle kuin kouluun ja kotilomatkin tuntuvat takkuilevan ihmeellisesti. Sinä päivänä kun hän meni ensimmäistä kertaa siihen paikkaan, hän oli ollut paniikin omaisessa tilassa, mikä ei mielestäni ole mitenkään epäuskottavaa tai ihmeellistä. Häntä ei kuitenkaan oltu otettu lainkaan vakavasti, vaikka hän oli sanonut, ettei saa henkeä ja oli ollut aivan pois tolaltaan. ”Älä esitä” oli ollut ainoa kommentti, vaikka mielestäni tuossa tilassa olevaa nuorta olisi pitänyt rauhoitella kaikilla mahdollisilla keinoilla. Hän oli saanut kohtauksestaan myös rangaistuksen. Nämä paikat mistä monen olen kuullut kertovan, ovat henkisesti jopa raskaampia kuin vankila. Samalla tavalla heidän oikeuksiaan rajoitetaan ja liikkumavapaus on olematonta. Mitä rikollista nuori on tehnyt yhteiskunnalle sillä, että hänellä on vaikeuksia oman itsensä kanssa? Osalla näistä henkilöistä, ei edes ollut mitään suurempia ongelmia, tavallisia yhteenottoja vanhempien kanssa, alkoholikokeiluja, nuorena aloitettu tupakanpoltto, kunnes sosiaalitädit ja –sedät päättivät heidän olevan suurissa ongelmissa. Sijoituksen uhka jo sinänsä on hyvin raskas. Sitten vielä nämä viranomaiset luulevat, että heille tullaan puhumaan ongelmistaan. Jos perhe haluaisi tulla hakemaan apua sosiaaliviranomaisilta, minun mielestäni heidän pitäisi tukea perhettä pysymään kasassa, ja antaa kaikin mahdollisin tavoin hyvät lähtökohdat vanhemmille pitää huolta lapsistaan. Usein nämä sosiaaliviranomaisten kasvatusneuvotkin ovat kyllä jo sen verran naurettavia, että ei heidän kriteereissään pysy kuin yksi tuhannesosa nuorista. Sijoituksesta minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta se on ollut hyvin monesti lähellä minunkin kohdallani. Muistan kuinka vihaiseksi se teki minut maailmalle, että olisin joutunut rakkaistani eroon. Kerkesin pakata tavarani, ja olin valmiina lähtöön muutaman tunnin kuluessa. Henkinen tasapaino heilahti täysin, ja ajattelin vain, että kostan tämän vielä kaikille. Mielessäni pyöri kaikenlaisia asioita, itsemurhasta lähtien. Olin sen verran nuori silloin, neljäntoista, etten voinut sietää ajatusta että olisin viettänyt seuraavat neljä vuotta jossakin hikisessä paikassa, tuntemattomien ihmisten seurassa. Minulle sanottiin, että ei minun tarvitsisi olla siellä kuin se kesä, ja sitten jos kaikki olisi hyvin, pääsisin pois. En kuitenkaan uskonut tuohon hetkeäkään. Niin moni ystäväni oli lähtenyt pois vain pariksi viikoksi ja lopulta kuitenkin tullut takaisin vasta 18-vuotiaana. Se viha mitä silloin tuntee yhteiskuntaa ja maailmaa kohtaan on karmiva. Niiden ajatusten kanssa jos olisin joutunut lähtemään vieraaseen paikkaan, jossa ei ollut ketään johon olisin voinut luottaa, ketään jolle puhua, olisin luultavasti menettänyt viimeisenkin mielenterveyteni. Minun ulkokuoreni olisi kovettunut niin kovaksi, että kukaan tuskin enää koskaan olisi päässyt sen lävitse. Ja tätäkö me kutsumme auttamiseksi? Ymmärrän sijoitukset kun vanhemmat hakkaa lapsiaan, juovat päivät pitkät eivätkä sen vuoksi osaa pitää huolta lapsistaan, eikä käydä töissä. Olisiko näissäkin tilanteissa kuitenkin mahdollista sosiaaliviranomaisten ensiksi koittaa saada lapselle tuttu ja turvallinen kasvuympäristö? Yleensä kun nuori sijoitetaan jonnekin, ei ole kyse siitä kuinka vanhemmat huolehtivat, vaan siitä mitä nuori tekee ja kokeilee, mutta tottakai siitäkin syytetään perhettä. He eivät saa rajoja nuoren elämään. Tiedän monta tapausta, jossa perhe on varmasti paras mahdollinen ja silti heidän elämäänsä kaivellaan ja heitä syytellään mitä kipeimmistä, loukkaavimmista, ja henkilökohtaisimmista asioista. Ne ihmiset, jotka ovat tällä hetkellä keski-iässä, ja sen ylittäneitä, eivät luultavasti ymmärrä yhtä hyvin perhekodin huonoja puolia, kuin me jotka olemme joutuneet elämään sen pelon keskellä lähes koko elämämme. Onneksi monen teini-ikäisen vanhemmat ovat ymmärtäneet, että sijoitus ei ole paras vaihto-ehto ja ne niin kaikkitietävät sossuntädit ja –sedät eivät välttämättä olekaan niin viisaita näissä asioissa kun ihmisten annetaan olettaa. On silti myös näitä aikuisia ihmisiä, jotka uskovat sokeana joka sanan, kunhan se vain tulee sosiaalitanttojen suusta. He kun ovat yli-ihmisiä. Oikeasti suurin osa sosiaaliviranomaisista ei tunnu tuntevan minkäänlaista inhimillisyyttä ketään kohtaan. He lukevat päivät pitkät vain kirjojensa pykäliä ja kriteereitä. Olen joskus miettinyt, että eivätkö he itse tajua naurettavuuttansa, vai ajattelevatko he meitä lehminä joihin he iskevät merkkinsä. Jos joku lehmä poikkeaa se täytyy laittaa erityistarkkailuun tai teurastaa pois. Uskon, että sijoitukset vähenevät kun meidän sukupolvemme hiukan varttuu. Toivottavasti meillä on tahtoa ja uskoa taistella läpi meidän ajatuksemme, jotta meidän lapsemme eivät joudu kärsimään ja itkemään samojen asioiden takia kuin me olemme joutuneet. Jos kukaan ei olisi lähtenyt aikoinaan ajamaan naisten oikeuksia, me olisimme vieläkin miesten orjia. Mielestäni tämä on aivan yhtä tärkeä asia. Monen elämä on mennyt täysin kumoon virheellisen sijoituksen vuoksi. Perhekodeissa ja muissa rakkaudesta ei ole tietoakaan. Kuri on liiallista, ja persoonallisuus kitketään pois, kaikkien täytyy asettua samaan muottiin tai muuten hänessä on joku vikana. Mielenkiintoista on myös se, että perheissä väkivaltaa ei hyväksytä, jotkut saattavat joutua sijoitukseen juuri senkin vuoksi, että on joutunut kokemaan väkivaltaa, tai on itse käyttäytynyt aggressiivisesti. Minkälaista mallia tähän annetaan sitten näissä idyllisissä kasvuympäristöissä, laitoksissa, perhekodeissa, sijaiskodeissa. Siellä tönitään, läpsitään, jopa lyödään. Ei ihme että nuorista tulee yhä sisäänpäin sulkeentuneempia ja väkivaltaisempia. Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että yhteiskuntamme asiat ovat menossa lapsen ja nuoren tärkeiden ihmissuhde – ja kasvuverkostojen suhteen täysin päin puuta. Itse olen vielä alaikäinen, joten en voi lähteä ajamaan tätä asiaa eteenpäin, ellen halua joutua jatkoksi sille pitkälle sijoitettujen listalle. Toivon, että muutkin ihmiset huomaisivat sen, että tässä hommassa ei ole kaikki ihan kunnossa. Kun saavutan täysi-ikäisyyden minua ei voi enää onneksi mikään auktoriteetti vaientaa tässä asiassa. (Hyvän maun rajoissa tietenkin) Kuinka monen lapsen ja nuoren elämän pitää mennä vielä pilalle, että asialle aletaan tehdä jotain? Eivät he saa olla vain keino tuottaa rahaa.

Kommentit

-z-, 18.06.2008 22:46

Sulla on vahvat mielipiteet, pidä niistä kiinni! tuli mieleen, et tän kirjoittaja vois olla jotain 25v, on kuitenkin asiallinen, mutta hyvin mielenkiintoinen juttu. tuli mietittävää itellekin, vaik en ole tällaisten asioiden kanssa joutunutkaan olemaan tekemisissä.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net