-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Armottomien tähtien alla

sakura, 12.07.2008 19:08
Katsottu 1259 kertaa

”Olemme todella pahoillamme, neiti Kallio”, valkoiseen asuun pukeutunut lääkäri totesi samalla tasapaksuisella äänellään kuin aikaisemminkin. ”Uskoisin, että teillä on aikaa kahdesta kuukaudesta kolmeen. Enintään kolme ja puoli.” Lääkärin edessä istui kalpea tyttö, joka vain tuijotti kaukaisuuteen puristaen äitinsä kättä. ”Olen todella pahoillani rouva”, mieslääkäri totesi ja nousi seisomaan. Tumma käsi kosketti kahvaa, mutta perääntyi. Mies vielä kääntyi nuoreen tyttöön ja tämän äitiin päin kasvoillaan säälivä ilme. ”Voitte olla täällä hetken kahdestaan”, valkoisiin pukeutunut vielä lisäsi, ennen kuin astui ulos ovesta sulkien sen perässään. ”Voi sinua Petra”, rouva Kallio purskahti itkuun ja halasi tytärtään, jonka katse oli vieläkin tyhjä. Petra ei vain voinut tajuta, miksi kaikki tämä tapahtui juuri hänelle. Miksi häntä rankaistiin kuolemalla? Juuri häntä? Perhe oli muutenkin saanut jo kestää tarpeeksi surua. ”Kyl mä pärjään äiti”, tyttö totesi ja irrottautui halauksesta. Äidin katse oli täynnä surua ja kärsimystä, mutta mitä muutakaan kukaan olisi odottanut. Nainen oli juuri saanut kuulla, että hänen tyttärensä tulisi kuolemaan muutaman kuukauden sisällä pahalaatuiseen aivokasvaimeen, syöpään. Ennuste oli ollut koko ajan huono, ja juuri keväällä lääkärit olivat todenneet kasvaimen olevan pahalaatuinen ja leikkaamattomissa oleva. Ei ollut parannusta, ei muuta kuin kivun lievitystä. ”Mu.. Mutta Petra, oletko aivan varma?” äiti kysyi. ”Joo, mennään vaan kotiin”, Petra totesi jäisesti saaden vastaukseksi hyväksyvän nyökkäyksen. Timo istui olohuoneessa rummuttaen koko ajan jalkojaan lattiaa vasten. 17-vuotias nuori odotti kärsimättömästi äitinsä ja siskonsa paluuta sairaalasta. Oven kolahdus havahdutti omiin ajatuksiinsa vajonneen Timon, joka pinkaisi eteiseen. Odottava katse tutkaili vuorotellen Petran ja äidin ilmeitä, joskin jälkimmäisen kasvoilta Timo tajusi kaiken. Hän astui muutaman askeleen eteenpäin ja halasi äitiään. Kumpikaan ei huomannut Petran jo poistuneen tilanteesta omaan huoneeseensa. ”Kauan aikaa on jäljellä?” Timo kysyi värisevällä äänellä katsoessaan äitinsä kostuneita kasvoja. Tämä pudisti päätään pidätellen itkuaan. ”Lääkärin mukaan kahdesta kolmeen kuukauteen”, äiti sanoi ja purskahti itkuun. ”Enintään.. kol-me ja pu-puoli kuukautta.” Päätään pudistellen Timo poistui, huutaen vielä: ”Meiltä vietiin jo isä! Miks vielä Petra?!” Puhe ja askeleet kuuluivat kaikki erääseen huoneeseen. Petran huoneeseen. Hiljalleen tyttö itki pois pahaa oloaan, joskaan muualta talosta tulevat keskustelut eivät sitä auttaneet. Juuri silloin ruskeahiuksinen ei kaivannut perheensä riitelyä. Kyllä nuori ymmärsi sen, että tieto oman lapsen tai siskon kuolemasta olisi rankka, mutta Petra tosiaan pohti, ajattelivatko Timo ja äiti hänen tunteitaan yhtään. Hän tässä oli juuri kuullut omistavansa muutaman kuukauden elinaikaa. Puhelimen tärinä havahdutti kyynelehtivän tytön, joka nappasi nopeasti pöydällä olleen kännykkänsä. Muutama painallus avasi juuri saapuneen tekstiviestin. ”Kahen viikon päästä bileet Jennillä. Ootko tulossa?” Petra paiskasi puhelimensa lattialle saaden takakuoren ja akun irtoamaan. Miksi, miksi, miksi? Kysymykset täyttivät tytön pään. Tieto kuolemasta ei helpottanut asiaa ollenkaan. ”Perkele!” Petra murahti ja keräsi kännykkänsä osat lattialta kootakseen sen uudestaan. Tyttärensä huoneen ohi kulkenut huokaisi ja käveli keittiöön, missä lankapuhelin soi. ”Sanna Kallio puhelimessa”, nainen vastasi. Äänestä saattoi yhä huomata itkuisuuden, vaikka kotiintulosta oli kulunut jo lähemmäksi puoli tuntia. ”Ei, valitettavasti Petra ei nyt voi puhua. Jospa pyydän soittamaan myöhemmin?” Sanna totesi puhelimeen. Toisessa päässä joku utelias nuorimies yritti tavoitella Petraa, mutta äiti päätti, että oli parempi, ettei Petraa kutsuttaisi puhelimeen juuri silloin. ”Selvähän se, minä kerron”, nainen vielä totesi, yrittäen kuulostaa pirteältä. Tärisevä käsi sulki puhelimen. ”Kuka se oli?” kuului tytön ääni Sannan takaa. ”Roni, mutta hän soittanee uudestaan”, äiti totesi tyttärelleen ja poistui paikalta. ”Mä tahon suunnitella mun hautajaiset”, Petra sanoi ruokapöydässä. Oli kulunut viikko siitä, kun lääkärit olivat ilmoittaneet syövän olevan pahalaatuinen. ”Tahdot suunnitella hautajaisesi?” äiti kysyi kummastellen. ”Eikö se ole... Eikö se ole liian...” Petra kohotti kulmiaan. ”Liian mitä?” Sanna pudisti päätään ja nousi pöydästä. ”Ei keskustella tästä, syö ruokasi”, nainen totesi ja poistui huoneesta. ”Miten vain”, Petra mutisi ja käveli eteiseen. Oven kolahduksen saattelemana tyttö poistui rakennuksesta. Kalpeilla kasvoilla vierähti muutama kyynel. ”Vittu”, tyttö mutisi kaivaessaan puhelimensa taskustaan. Sormet näppäilivät numeron. Puhelin hälytti. ”Roni”, puhelimesta kuului ääni. Petra huokaisi syvään kyynelten valuessa pitkin poskia. ”Tuu puistoon, nyt”, Petra sanoi nyyhkäisyn saattelemana. ”Nyt? Onks kaikki okei?” ”Ei, tuu nyt puistoon”, tyttö sanoi itkuisella äänellä. ”Okei, mä oon siellä kymmenes minuutis. Nähään, moi”, Roni sanoi ja sulki puhelimen. ”Moi”, Petra sanoi äänettömästi, laittaen kännykkänsä takaisin taskuun. Tyttö istahti puiston penkille, luoden katseen lähestyvään hahmoon. Petra heilautti kättään tervehdykseksi ja viittosi Ronin luokseen. ”Mikä on?” poika kysyi samalla, kun istahti Petran viereen. Tyttö loi anovan katseen Roniin. ”Mikä on?” tämä toisti kysymyksensä. ”Mä kuolen”, Petra sanoi hiljaa ja nielaisi. Ronin katse oli täynnä epäuskoisuutta. ”Millon sä kuulit?” poika kysyi hiljaa ja loi huolestuneen katseen vieressä istuvaan. ”Viikko sitten”, itkuinen ääni totesi hiljaa. ”Petra, mikset kertonu aikasemmin?” Roni kysyi ja halasi itkevää tyttöä. ”Mä en uskaltanu. Mut mulla on ollu ihan kamala olo, ni halusin et sä tiiät. Sun pitää tietää, ettet kuule tätä joltain muulta”, Petra sanoi itkien. ”Ei hätää, ei hätää”, Roni hyssytteli tyttöä. ”Mä oon sun tukena loppuun saakka, lupaan sen.” ”Kiitos”, Petra sanoi ja suuteli Ronia. ”Mä meen nyt, mut soitathan mulle illalla”, tyttö sanoi noustessaan ylös. Käsi heilahti hyvästiksi ja Petra lähti kävelemään pimeässä yössä. Ronin pienenevä hahmo jäi taakse tytön edetessä. Tähtien kirkas valo tuntui niin kauniilta ja lohduttavalta, vaikka ne kuvastivatkin tulevaa. Kuolemaa. Petra avasi oven ja astui sisään. ”Missä olit?” äiti kysyi vihaisen ja huolestuneen näköisenä. ”Ei mitään ilmoitusta, ei viestiä. Ei mitään. Ja olet vielä tuossa tilassa!” Petra pudisti pienesti päätään. ”Mä en vaa jaksa enää. Sä et ymmärrä. Sä et ymmärrä mua”, tyttö totesi ja käveli huoneeseensa. Ruskeat hiukset valuivat tytön kasvojen edessä elottomina. Ne vain kuvastivat tähtien kanssa yhdessä kaikkea kurjuutta, mitä Petra tulisi kokemaan. Tyttö istahti työpöytänsä ääreen ja veti laatikosta esiin kynän ja paperia. Aurinko nousi hiljalleen punertavalle taivaalle. Aamu oli valkenemassa. Petran olo oli vain huonontunut kuukauden edetessä. Tyttö oli huomannut sen itsekin. Edellisenä iltana hän oli kirjoittanut pieniä viestejä äidilleen, jotta tämä osaisi järjestää hyvät hautajaiset. Petra oli ottanut sen tavakseen jo sinä iltana, kun oli kertonut tilastaan Ronille. Edellisiltainen viesti tosin oli sisältänyt muutakin. Petra oli kirjoittanut erillisen viestin: ”Se on lähellä, mä tunnen sen. Älkää sureko. Mä rakastan teitä aina. Se lähestyy. Kaikkea hyvää. <3” Petra nousi ylös. Nukkumisesta ei tullut enää mitään; jatkuva heräily kipuihin tai huonoon oloon vaikeuttivat nukkumista. Tytön kasvot olivat vain muuttuneet yhä kalpeammiksi kuin aikaisemmin, silmienaluset olivat tummat. Petra pukeutui ja lähti ulos jättäen viestin keittiön pöydälle. Kyseinen viesti kertoi kaiken oleellisen perheelle. Petra tiesi kuolevansa pian. Tyttö käveli hitaasti puiston ohi kyynelten valuessa. Askeleet vain veivät eteenpäin. Petra saapui lopulta korkealle kummulle, josta saattoi nähdä koko kaupungin. Pieni hymy nousi tytön kalpeille kasvoille tämän kaivaessa puhelimen esiin. Muutaman minuutin näppäilyn tuloksena Petra lähetti Ronille viestin: ”Mä rakastan sua, mut loppu lähestyy. Mä en pelkää, älä sure. Oot aina mun sydämmessä. Loppuun asti. Jos joku kysyy sulta, ni oon paikassa, josta näkee kaiken mikä on mulle rakasta.” Sormi painoi lähetä-nappia kyynelten valuessa. Viestin lähdettyä tyttö sulki puhelimensa. Kukaan ei enää tavoittaisi häntä. Petra kaivoi takkinsa taskusta purkin ja nielaisi yksitellen jokaisen pillerin. Hiljalleen tyttö nukahti. Tasainen hengitys ilmoitti Petran olevan vielä hengissä, mutta auringon laskettua alkoi hengitys hidastua, sydämen pumppausvoima pienentyi. Tähdet tuikkivat tuolla tummalla taivaalla, aivan kuin imien Petran viimeisimmätkin elinvoimat itseensä. Nuo armottomat tähdet, niiden alla Petra kuoli. Tyttö ei pelännyt. Vaikka Petra olikin aina rakastanut elämää, elämistä, ei sairastaminen ja kuoleman pelossa eläminen ollut elämää. Petra tiesi mitä teki ja teki sen rakkaudesta.

Kommentit

Heli, 17.10.2008 15:29

Vau. Ei voi muuta sanoo. Tosi hienosti oli kirjotettu, tykkäsin iha hitosti :D:D:D Lisää tämmösiä!!!

sakura, 27.11.2008 15:32

Oi kiitos 8) Yritän yritän

rufen, 28.11.2008 13:07

Jo pelkkä nimi vain pakotti lukemaan tämän ja se kulkikin hienona motiivina läpi tekstin. Sellaista hienosäätöä olisi, että esimerkiksi omistaa-sanaa ei kannata käyttää silloin, kun on kyse ajasta tai vaikkapa ominaisuuksista. Muuten sun sanoillas on potentiaalia. En tiedä, oliko se tietoista, mutta tuntui siltä, että tässä oli kyse ei kuolemasta, vaan kasvamisesta ja ajasta. Hienoa, koskettavaa!

sakura, 04.12.2008 16:38

Kiitos vinkeistä (: Yritän parantaa sen verran. Ja kiitos muutenkin kommentistasi.

LYDI, 14.03.2009 18:00

Vähän hassua oli, kun Petra meni ilmoittamaan asiasta Ronille. Hän vain ilmoitti ja lähti sitten. Olisin kuvitellut, että he olisivat istuskelleet yhdessä kauan, jutelleet enemmän tai vastaavaa. Mutta hieno kokonaisuus, otsikko oli aivan ihana.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net