Kirjoitukset

Tie, jolle jokaisen on astuttava

Annjna, 22.07.2008 1:32
Katsottu 1495 kertaa

Ja he kävelevät horjuen puristaen toistensa käsiä rystyset valkeampina kuin ensilumi. Tarttuvat toisiinsa henkihieverissä. Tuuli tuivertaa jossain kaukana ja aurinko paistaa horisontissa. Aurinko, joka tuntuu polttavan heidän silmistään viimeisenkin näön pois. Naisen kuulo on jo viety, mutta hänen rinnallaan talsiva mies kuulee paljon kovia ääniä; epätodellista melua, jota joskus ei ollut. Demonit singahtelevat ylimaallisen nopeasti pariskunnan ohi. Pienikin matka tuntuu ikuisuudelta. Nuo demonit, kiiltäviin panssareihin pukeutuneet hirviöt, tuntuvat olevan joka puolella. Ne eivät ole oikeita hirviöitä, mutta mies ja nainen ovat yhtä mieltä siitä, että ne eivät kuulu heidän maailmaansa. Nainen tarraa kovempaa kiinni miehensä käteen, sillä kova tuulenvire kaataa miltei hänen hennon, haurastuneen vartalonsa. Mies puristaa naisen takin selkämystä kuin huutaen äänetöntä kannustusta: ” Älä anna periksi!” Varovainen askel hitaan askeleen jälkeen pariskunta lähestyy määränpäätään. Mustanpuhuva demoni suhahtaa todella läheltä ja huutaa kovalla tasaisella äänellä saaden pariskunnan henkäisemään silkasta pelosta. Kävely on hidasta ja vaivalloista. ”Miksi tämä on näin vaikeaa?” Mies henkäisee vaivoin ääneen ja katsoo alaspäin. Väsymys turruttaa näkyä, mutta mies erottaa jonkinlaisia raitoja. Hyvä että edes ne ovat entisellään, hän ajattelee. Nainen katsoo ympärilleen ja näkee liian paljon valoja ja liian monia harmaita kasvoja, jotka ovat jo aikoja sitten kadonneet ikuisuuden virtaan. Kukaan ei katso heihin, sillä he ovat yhteiskunnan hylkiöitä. Demonit huutavat. Kävely on joka päivä raskaampaa, eikä kumpikaan enää erota, onko määränpää lähempänä vai kauempana kuin äsken. He voivat vain tarkastaa tilanteensa raidoista jalkojensa alla. Raitoja näkyy, matkaa jäljellä. Vihdoin tulee hetki, jolloin raidat loppuvat ja miehen sekä hänen naisensa on nostettava jalkojaan pienelle korokkeelle. Tämän tekeminen tuntuu naisen ruumiille hirveältä ponnistukselta ja hän melkein menettää tasapainonsa. Mies tarraa nopeasti horjuvaan vaimoonsa, mutta tämän seurauksena kaatuu itse kovalle asfaltille demonien kiljuessa taustalla. Mies murtaa lonkkansa ja tietää sen päivän olevan lopun alkua. Nainenkin tietää. Hänen sydämensä särkyy kaupungin ulvoessa taustalla. Yksinäinen kyynel kiemurtelee naisen kurttuisille kasvoille hänen lohduttaessa miestään. Nainen vilkaisee vihaisena taaksensa raidallista demonihelvettiä, jonka he juuri ylittivät. ”Ja ne kutsuvat sitä muka suojatieksi”, nainen tuhisee vihaisena ja silittelee miehensä harmaantunutta, harvaa tukkaa. Vanhuus, vanhuus.

Kommentit