Kirjoitukset

Hiutalemelodia

rufen, 28.11.2008 14:31
Katsottu 1853 kertaa

Lumihiutaleiden ei kuuluisi tippua kuten vesipisaroiden, joita tuulen on raskasta riepotella. Lumihiutaleet ovat tanssijoita, veikeitä liitelijöitä. Mutta siinä vuonna lumi satoi liian aikaisin: ilma tuntui kylmältä, maa ei ollut vielä jäätynyt. Marraskuun alun yöt olivat niin viileitä, että ruohonkorret suojasivat itsensä huurteella. Aamun tullen aurinko kuitenkin sai ne riisumaan pukunsa. Hiekka ja asfaltti peittyivät likaiseen loskaan ja luottamus kenkiin oli tauolla. Jäätyneissä pilvissä vesipisarat poksahtelivat kuin maissinjyvät kuumuudessa ja muuttuivat lumihiutaleiksi. Kaksi lumihiutaletta, suuri ja pieni, tekivät oloaan mukavammaksi pilven poimuissa. Isompi oli kietonut itsensä pienemmän ympärille viilentääkseen tätä. Sen mielessä oli jo kipeä aavistus siitä, mitä tulisi tapahtumaan ja se mietti ratkaisua niin kuumeisesti, että tunsi pitsinsä sulavan kevyesti. Pikkuista jännitti, tämä oli sen ensimmäinen kerta hiutaleena. Kerran aiemmin se oli kiitänyt alas vesipisarana, eikä ollut pitänyt kehonsa raskaudesta silloin. Se tiesi, että lumena sen matka olisi mukavampi; se leijailisi taivaalla ja tapaisi muita kaltaisiaan, kuulisi tuulen ohuessa olemuksessaan ja yhtyisi muihin hiutaleisiin suureksi peitoksi maan pinnalle. Ja lopuksi siitä rakennettaisiin lumiukko! Suurempi hiutale tunsi raskaan painon itsessään. Se oli kehotus päästää irti ja mennä. ”Haluaisitko sinä kuulla tarinan?” se kysyi sylissään kihisevältä pienokaiselta. ”Totta kai!” pieni riemuitsi. Hiljaa hymisten tuo hiutale aloitti laulunsa. Se kertoi ketuista, jotka jättivät mennessään helminauhan lumeen, kuusta, joka sykki kylmyyttä ilmaan. Sen ääni kohosi ja se alkoi keinuttaa pienokaista hiljalleen samalla, kun tunsi otteensa pilvestä hiipuvan. Sen melodioihin kietoutui kuusien vihreys ja lumiukkojen oranssi porkkananenä. Ja silti sen unilaulu oli hiljainen kuin lumen peittelemä metsä. Pikkuinen kävi raskaaksi suurempaa lumihiutaletta vasten. Se haukotteli ja sulki luomensa, joiden alta vieri pieni pisara sulattaen hiutaletta. Suurempi lumihiutale jatkoi lauluaan, vaikka aikaa oli vähän. Tiputus oli nopeampi kuin aiemmin. Hiutale kertoi, kuinka lumisade kutitti kissan viiksissä ja se kertoi varjoista, joita pikkuinen ei milloinkaan joutuisi puhuttelemaan. Pikkuinen tuhisi ja korjasi asentoaan. Sen onnettomat sormet sulivat suuren hiutaleen otteen alla ja kengät luiskahtivat maahan vetisistä jaloista. Viimeisenä hetkenään isompi hiutale toivoi: ”Kunpa olisimme myöhästyneet” ja huokaisi raskaasti. Pienoinen nukkui, kun ne saapuivat ilman lämpimälle kehälle. Se ei kuullut sitä, kuinka muut hiutaleet vaikeroivat, ei tuntenut sitä, kuinka sen uloin kerros paloi ja sen herkkä ydin suli kyyneleeksi, joka murskautui maan iskusta.

Kommentit