Kirjoitukset

Kielletty huone

AnXian, 08.02.2009 5:02
Katsottu 2802 kertaa

Florianin käsi painoi varovasti kielletyn huoneen ovenkahvaa ja ovi aukeni yhtä äänettömästi kuin mikä tahansa talon muista ovista. Hän tiesi isän lähteneen jo, hän oli kuullut ulko-oven sulkeutuvan. Olipa jopa kurkistanut kirjaston ikkunasta nähdäkseen mustan auton ajavan pihasta. Hän ei ollut koskaan käynyt talon tässä huoneessa ja tiesi, ettei hänellä ollut lupaa mennä sinne. Nyt uteliaisuus kuitenkin oli voittanut. Hänen oli vihdoinkin nähtävä se. Myöhään illalla hän oli kuullut isän palaavan ja kuten niin monena iltana ennenkin, oli miehellä jälleen ollut nainen mukanaan. Florian oli nähnyt tämän nousevan autosta. Hän oli juossut kiireesti takaisin huoneeseensa ja pian kuullut parin nousevan yläkertaan. Äänet olivat kaikonnet kielletyn huoneen suuntaan naisen heleän naurun saattelemina, kuten niin monena muunakin iltana, mutta yöllä hän oli kuitenkin kuullut varsin erilaisen ääneen. Aikaisin aamuyöllä Florian oli jo ollut palaamassa huoneeseensa herättyään käydäkseen vessassa kun huomasi käytävän päässä kajastavan valon. Se oli tullut kielletyn huoneen avonaisen oven raosta. Yleensä se oli kiinni. Poika oli seisahtunut paikoilleen uteliaana ja silloin hän kuullut äänen joka saisi hänet aamulla uhmaamaan isänsä kieltoa. Olihan hän ennenkin kuullut...ääniä. Ei ollut kauaakaan siitä kun hän oli uskaltautunut hiipimään aivan ovelle asti ja painamaan korvansa sitä vasten. Tämä ääni oli erilainen. Se oli kuin tukahtunut huuto, mutta loppui nopeasti. Hän ei tiennyt mikä se oli, mutta painautui säikähtäneenä vastakkaisen seinän ovisyvennykseen kuullessaan käytävään asti tömähdyksen. Kuin jotain olisi kaatunut. Lattialankun narahduksesta huolimatta hänen oli uskaltautunut kurkistaa käytävään. Isän tumma hahmo huoneesta lankeavaa valoa vasten kuitenkin sai hänet vetämään päänsä äkkiä takaisin. Kuului askel ja heti perään toinen. Mies käveli hänen suuntaansa! Poika sulki tiukasti silmänsä ja painautui ovea vasten niin lähelle kuin saattoi. Kapea ovisyvennys hädin tuskin kätki hänen hennon ruumiinsa. Mies ei ollut kuitenkaan tullut edes portaille saakka. Hän oli pysähtynyt, seisonut hetken paikoillaan kuuntelemassa, mutta harpponut sitten takaisin sulkien oven hiljaa jäljessään. Valo katosi jättäen pojan yksin pimeään ja sen turvin hän oli luikkinut nopeasti takaisin huoneeseensa. Nyt kielletyn huoneen ovi kuitenkin aukesi ja sydän jännityksestä pamppaillen Florian astui sisään. Huone oli pitkä ja kapea, mutta leveämpi kuin hänen oma huoneensa, kylpyhuone tai rangaistushuone olivat. Sisällä oli hämärää, sillä vasemmalla seinustalla olevat suuret ikkunat oli peitetty tummilla, raskailla verhoilla. Takaseinän ikkunoista kuitenkin pääsi hieman valoa raotettujen verhojen lomasta. Suuren pylväsvuoteen verhot oli vedetty syrjään, joten poika asteli varoen sitä kohti. Vasen puoli oli tyhjä, mutta oikealla puolella makasi möykky. Lähemmäs mentyään hän tunnisti sen vaaleista hiuksista samaksi naiseksi jonka oli illalla vilaukselta nähnyt. Sängyn päädyssä seisten Florian saattoi nähdä laidan yli retkottavan käden ja yöpöydällä lasin puolillaan rusahtavaa nestettä. Naisen selkä oli paljas eikä peitto yltänyt peittämään häntä alaselkää pidemmälle. Toinen tämän siroista jalkateristä pilkisti esiin satiinisen peiton alta. Florian ei ollut olettanut huoneessa olevan ketään, joten naisen näkeminen oli säikäyttänyt hänet pahanpäiväisesti. Vaaleaverikkö ei kuitenkaan tehnyt elettäkään liikahtaakseen, joten tämän täytyi yhä olla unessa. Ajatuksen rohkaisemana Florian uskaltautui syvemmälle huoneeseen. Takan edessä puista parkettia suojasi pehmeä matto ja siinä seistessään hän saattoi nähdä itsensä takan yllä vinosti roikkuvasta peilistä. Peräseinällä seisoi komea vaatekaappi jonka avoimen oven peilistä hän niin ikään näki itsensä. Hiipiessään lähemmäs hän huomasi sen vieressä samanlaisen, mutta pienemmän baarikaapin kuin isällä oli toimistossaan. Osa paksua hormia samaisen toimiston takasta alakerrassa tunki esiin seinästä jakaen sen kahteen osaan. Sen toisella puolella oli naisten pukeutumispöytä, jonka peilin puoliksi peitti sininen vaatekappale. Florian kosketti rapattua seinää, mutta se oli kylmä. Ajatus siitä, että hormi oli sama jota vasten hän saattoi joskus rangaistushuoneessa lämmitellä käväisi hetken hänen mielessään. Poika kääntyi ja näki naisen nyt eri kulmasta. Tämä makasi yhä samassa asennossa kapeat sormet melkein lattiaa hipoen. Täältä katsottuna Florian saattoi nähdä osan hiusten peittämistä kasvoista, mutta se sai hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi. Tavalla jolla ihminen tuntee olonsa epämukavaksi vaistojen sanoessa jonkin olevan vialla. Poika seisoi epäröiden paikoillaan, mutta rohkaistui hiipimään naisen luokse ja ojensi kätensä koskettaakseen tämän paljasta olkaa. "Hei...oletko kunnossa?" hän kysyi hiljaa ja töytäisi tätä varovasti. Samassa kuuluva kova pamahdus sai pojan hätkähtämään ja nostamaan katseensa äänen suuntaan. Isä seisoi suljetun oven edessä eikä näyttänyt järin iloiselta. "Isä..!" Florian suusta pääsi pelästynyt huudahdus ja hän koetti vetääntyä sängyltä. Hänen sormensa takertuivat takkuisiin hiuksiin saaden hänet kaatumaan lattialle vetäen vaaleita kutreja mukanaan. Säikähtänyt kiljaisu purkautui hänen suustaan naisen tyhjinä tuijottavien sinisten silmien paljastuttua niiden alta. Kauhusta huutaen hän perääntyi kohti vaatekomeroa, mutta isä oli nopeampi ja harppoi hetkessä hänen vierelleen. Tarraten kovakouraisesti poikaa kyynärpää alapuolelta mies pakotti poikansa lattialle. "Mitä helvettiä sinä täällä teet?! Millä oikeudella kuvittelet tunkeutuvasi minun yksityistiloihini?!" "Anteeksi, anteeksi, anteeksi", Florian sopersi itkua pidätellen. "Minä halusin vain nähdä miltä täällä näyttää..! Luulin, ettei täällä ole ketään..!" "Ja sekö, ettei täällä olisi ketään oikeuttaa sinut tekemään mitä haluat? Kuvitteletko, että jos minä en saa tietää voit rikkoa sääntöjä miten haluat?!" mies karjui lyöden poikaa avokämmenellä kasvoihin saaden tämän vinkaisemaan enemmän säikähdyksestä kuin varsinaisesta kivusta ja käpertymään kauhuissaan lattialle. "Älä luulekaan pääseväsi tästä helpolla", mies ärähti astuen lähes koko painollaan heiveröisen pojan päälle. Hän kumartui tarratakseen poikaa hiuksista ja riuhtaisi tämän pystyyn. Florian ei voinut kuin kompuroida perässä miehen retuuttaessa häntä niskasta. Paidasta kiinni ottaen mies heitti pojan sängylle kuolleen naisen päälle. ”Uskallapas liikahtaakin sillä aikaa kun olen poissa tai saat sellaisen selkäsaunan, että muistat sen lopun ikäsi ja olet vuoteessa seuraavan kuukauden”, mies sähähti ja poistui huoneesta paiskaten oven jäljessään, jättäen pojan nyyhkyttämään sängylle. Hän makasi puolittain naisen päällä, muttei olisi suurin surminkaan siirtynyt kuultuaan uhkauksen. Hän koetti niellä kyyneleensä nähdessään pitkät jäljet naisen selässä. Ne olivat varmaankin peräisin kynsistä, mutta muistuttivat häntä jostain aivan muusta. Mies ei viipynyt kauan. Hän tyrkkäsi kovakouraisesti pojan sivuun sanaakaan sanomatta ja veti peiton syrjään yhdellä nopealla liikkeellä. Hän soi pikaisen arvioivan silmäyksen alta paljastuvaan alastomaan naiseen ennen kuin nosti ruumiin olalleen vieden sen mukanaan. Mikäli Florian olisi ollut hieman vanhempi hän olisi saattanut saattanut ajatella naisen kuuluvan ryhmään jota isä olisi voinut kutsua kakkosluokaksi. Yhdeksänvuotias ei voinut kuin ajatella huonetta johon tiesi joutuvansa. Hän tuskin liikahtikaan niinä pitkinä minuutteina jotka mies oli poissa. Kun mies sitten lopulta palasi, riuhtaisi hän pojan lattialle ja retuutti mukanaan ulos ovesta. "Anteeksi, anteeksi, isä", Florian itki seuraten miestä, muttei koettanut rimpuilla irti tämän otteesta taikka paeta, ei vaikka tiesi mihin joutuisi. Ei vaikka tiesi mitä mies tekisi. Omituista sen sijaan oli, että huoneen ovi olikin jo selällään ja katosta roikkuva yksinäinen hehkulamppu paloi. Hän ei epäröinyt astua huoneeseen miehen edellä ja ovi pamahti kiinni heidän jäljessään. Mies ei sanonut sanaakaan, ei edes käskenyt häntä riisumaan paitaansa kuten tavallisesti olisi tehnyt. Pöydällä Florian näki vyön. Se oli sama vyö jonka terävällä solkipäällä mies oli uhkaillut ennenkin, muttei toistaiseksi ollut toteuttanut uhkaustaan. Hän hätkähti soljen kilinää miehen vetäessä sen varoittamatta pöydältä ja ehti vain hädin tuskin kääntyä, jottei solki olisi läjähtänyt hänen rintaansa. Kiljahtaen niin säikähdyksestä kuin raskaan metallin iskun aiheuttamasta kivustakin poika vaipui lattialle kylkeään pidellen. Aikaa toipumiseen ei ollut hetkeäkään, kun solki jo iski uudemman kerran lapaluun alle. Jokainen isku oli edellistä kipeämpi ja ne saivat pojan itkemään ääneen. Mies suuttui kiljunnasta vain entistä enemmän, ja vaikka Florian tiesi sen, ei hän voinut vaieta. Valkoisen yöpaidan selkämys värjääntyi verestä ja repesi rikki soljen voimasta. Lopulta mies iski viimeisen kerran raivonkarjaisun saattelemana ja viskasi vyön lähes yhtä voimallisesti seinään huoneen perällä. "Ylös." Itkusta tärisevä Florian koetti totella, mutta hänen jalkansa tuskin kantoivat. Niistä ei ollut toteuttamaan käskyä. "Sanoin ylös!" mies karjaisi ja riuhtaisi hänet jaloilleen. Vanhan vaatekaapin toinen ovi oli raollaan kuten aina, mutta nyt mies kiskaisi sen kokonaan auki vapaalla kädellään. Toisella hän piteli poikaansa pystyssä. "Katso tarkkaan", mies murahti vetäen toisenkin oven selälleen paljastaen naisen alastoman vartalon. Florian vavahti nähdessään vaatetangosta roikkuvan ruumiin. Köysi kainaloiden alta kannatteli naista, jotta se pysyi pystyssä kaapin toisessa reunassa. Sen jalat ylsivät lattiaan, polvet olivat hieman koukussa ja pää retkotti rinnalla. Hiukset oli vedetty sivuun, jotta Florian saattoi nähdä mustelmat sen kaulalla. Mies sulki oven kätkeäkseen ruumiin kun oli varma, että poika oli saanut siitä selvän kuvan. Sitten Florianin kauhuksi yhdellä nopalla liikkeellä mies työnsi hänet kaapin sisään toisen oven puolelta. Florian tarrasi kauhuissaan kaikin voimin kaapin reunaan ja koetti työntyä ulos. "Ei, ei, ei, isä, ei!" hän huusi minkä keuhkoista lähti miehen irrottaessa tylysti hänen otteensa. "Isä, kiltti! Minä olen pahoillani, minä olen pahoillani...! Älä sulje ovea, isä! Kiltti, älä!" Hänen itkunsa kaikuivat kuuroille korville. Jalkaansa avuksi käyttäen mies tyrkkäsi pojan niin syvälle sisään, että tämä törmäsi kiljuen naisen paljaisiin sääriin. Hän kiirehti pystyyn jalkaan tukeutuen, mutta silloin oli jo myöhäistä. Ovi paiskautui kiinni hänen edessään sulkien hänet pimeyteen. Avain kääntyi lukossa ja salpa liukui paikoilleen lukiten hänet sisään. ”Isä, ei, ei! Päästä minut ulos! Avaa ovi, ole kiltti! Minä olen pahoillani, isä, pahoillani! Lupaan, etten enää ikinä mene sinne, lupaan olla kiltisti! Kiltti isä, avaa ovi..!” hän rukoili nojaten oveen koko painollaan, mutta kavahti pois miehen potkaistessa sitä kaikin voimin. ”Saat olla siellä ja miettiä tekoasi oikein kunnolla. Pääset ulos vasta kun minä niin päätän!” mies raivosi oven läpi potkaisten sitä uudemman kerran. "Ja jos ikinä mainitset tästä sanallakaan kenellekään, pidän huolen, että vietät siellä aikaa vähintään kaksin verroin!" ”Isä minä lupaan, minä lupaan etten ikinä kerro kenellekään! Minä lupaan, ole kiltti isä, älä jätä minua tänne..!” Florian saattoi kaappiinkin asti kuulla avainnipun tutun helinän. ”Isä ei, älä mene!” hän huusi ja takoi ovea nyrkeillään edes huomaamatta kuinka peilin kulma halkesi ja repi hänen ihonsa verille. ”Älä jätä minua tänne yksin!” Silloin mies ulkopuolella pysähtyi ja nauroi makeasti. ”Mutta Florian, ethän sinä ole siellä yksin. Pitäkää seuraa toisillenne, annan hänet ilomielin sinulle. Huoria kyllä riittää.” Florian huusi vielä viimeisen kerran epätoivoisesti isäänsä, mutta ovi huoneessa paiskattiin armotta kiinni. Poika lysähti lattialle ja hysteerinen itku purkautui hänen sisältään. Hän kiljui sydänsärkevästi jalkansa hipaistessa kylmiä varpaita ja painautui tiiviisti kauimmaiseen mahdolliseen nurkkaan. Hän tunsi verinorot selässään, mutta kipu ei ollut mitään sen hirvittävän pelon rinnalla, jonka säkkipimeys ympärillä ja tieto naisen läsnäolosta saivat aikaan. Läpitunkemattomasti mustuudesta huolimatta hän kuvitteli näkevänsä vaaleat hiukset, kalpean ihon ja tyhjinä ammottavat silmät. Florian ei koskaan saanut tietää kauan oli komerossa istunut. Hän ei kyennyt nukkumaan tai ummistamaan silmiään hetkeksikään. Ja jos hänen onnistuikin rauhoittua edes hetkeksi, oli hän kuulevinaan huokauksen tai tuntevinaan liikehdintää joka ei ollut peräisin hänestä itsestään. Silloin koko kehoa ravisuttava itku taas alkoi ja hän rukoili, ettei nainen tekisi hänelle pahaa toistellen anteeksipyyntöjä joita kukaan ei ollut kuuntelemassa. Kun mies lopulta palasi oli hiljaista. Poika istui polviaan halaten, kyyneleet poskille kuivuneina ja ruskeanpunaisia veritahroja sielläkin missä haavoja ei ollut. Hän ei tuntunut huomaavan kasvoilleen lankeavaa valoa lainkaan. Tuijotti vain rävähtämättä yhä pimeään nurkkaan. Mies riuhtoi jäykän pojan mukaansa ja talutti perässään tämän huoneeseen. Kun hän myöhemmin palasi tarkastamaan, makasi poika yhä samalla kohtaa mattoa, mihin oli kaatunutkin. 〜`´〜 Tämä novelli on oikeasti takauma ja osa pidempää tarinaa Florianista. Lyhyesti sanottuna se tulee kertomaan paitsi elämästä väkivaltaisen isän kanssa myös rakastumisesta "väärään" sukupuoleen. Tarinan pääpointti tulee kuitenkin olemaan Forianin doppelgänger eli kaksoisolento hieman Jekyll ja Hyde tyylisesti sekä heidän suhteensa. Hyvin mahdollista, että laitan tänne muita vastaavia takaumakohtauksia (takaumia siksi, että ne on helpompi irrottaa muusta tarinasta) myöhemmin.

Kommentit