-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Portti

janifilth, 12.02.2009 18:04
Katsottu 1187 kertaa

Ei, en usko Jumalaan niinkuin sinä, sanoin peilin edessä hampaitaan harjaavalle nuorelle teologian opiskelijalle. Tiesin toki, ettei hän minua nähnyt, vaikka katsoikin suoraan silmiini. Siis omiin silmiinsä. Hän näki vain oman kalpean heijastuksensa hopeisesta lasipinnasta. Ojensin käteni ja kosketin etusormellani tyyntä, kiinteää ainetta. Nuori mies teki samoin. Etusormemme kohtasivat, ja hymyilin tietäessäni että hän hymyilisi takaisin. Leikittelen usein ihmisillä näin, se on harvoja huvituksia täällä, missä minä olen ollut jo niin kauan. Tuonpuoleinen. Tuon puoleinen. Olen ihmetellyt.. Minkä? Rajantakainen, mutta raja on niin häilyvä. Heijastavat pinnat ovat melkein kuin portteja, mutta niiden ohittaminen ei ole sallittua. Ei mahdotonta siis, mutta kiellettyä. Ehkä Jumala on se, joka sen on kieltänyt. Täällä ei juuri ole sääntöjä, eikä täällä ole juuri muitakaan.. Ikuisuus, oma, ikioma ikuisuus. Ikkunoista loistaa toisinaan teidän maailmanne valo. Ne ovat kovin kutsuvia, rajallinen, ajallinen elämä houkuttaa joskus. Mikä mahtaisi olla rangaistus portin loukkaamisesta? Kukaan ei sitä ole kertonut. Kukaan ei myöskään milloinkaan kertonut, että se on kiellettyä. Se vain on. Kuten kaikki vain on täällä, missä ei oikeastaan enää ole mitään. Ihmettelen joskus ihmisten ikuisuudenjanoa. En oikein enää muista millaista oli olla ihminen, etsinkö minäkin kiihkeästi ajattomuutta, ikuista elämää, kuolemattomuutta. Olen ollut täällä.. Ikuisuuden. Täällä ei ole aikaa, mutta vaivoin kykenen, jos yritän oikein kovasti, muistamaan käsitteitä.. Aika, Ikuisuus, Elämä, Itse.. Minuudella ei ole oikein merkitystä, ei ole tarvetta erottua muista kun muita ei ole. Kun on yksin, on samalla kaikki. Loppumattomaan hämäryyteen syttynyt valo vetää minua puoleensa. En voi sille mitään, se on kuin suunnattomalla aavikolla kimmeltelisi kastepisara. Vaellan hiljaa kohti valoa, minulla ei ole kiire. Läpinäkyvän muurin takana on ihminen. Niin kovin kaunis, hänen ääriviivansa piirtyvät täydellisinä valkeita seiniä vasten. Niin lähellä, elämä, värikäs, äänekäs, rajallinen. Aistien maailma vastapainona ikuisuudelle, harmaalle ja tunnottomalle. Ihmisolento saavuttaa katseeni, hänen silmiensä pupillit laajenevat aavistuksen. Ojennan käteni, kosketus, hymy.. Ja uskomaton, elämäntäyteinen, vihlova kirkaisu kauhun vääristämiltä, niin kovin kauniilta kasvoilta kun ohitan portin ja astun hänen maailmaansa.. ------------------------------------------------------- Oleppa varovainen ku vilkaset vessan peiliin seuraavan kerran..=) Kommentit tervetulleita!=)

Kommentit

rufen, 12.02.2009 23:23

Täydellinen hetki, joka ajatuksesta toiseen sujuvasti.

rufen, 26.01.2010 21:59

Jatkan tätä satunnaisen kirjoituksen arpomisen perinnettä :P Uhrivuorosta näkee sen, että kannattaa luottaa ideoihinsa ja taitoihinsa. Ne voivat tulla valtaan eri aikaan - ensin sinulla idea Uhrivuorosta ja myöhemmin sitten taito muokata se niin tyylikkääksi-, mutta hyvällä kirjoittajalla on molempia. Miksi aristat luontokuvausta? Eräs lempimuusikkoni sanoi, että luonnolla on aivan erityinen taito mukautua "sielun" tiloihin. Tuo on se syy, miksi minua pelottaa kuvata luontoa; silloin paljastaa itsestään enemmän kuin haluaisikaan. Silti se on lähestulkoon pakollista, luonto on niin suuri osa minua, kirjoituksiani, maailmaa, kaikkeutta! Olen törmännyt sellaiseenkin, että toisen tarinoihin suhtaudutaan kateudella (en nyt välttämättä tarkoita että omiini), eikä anneta niille niiden ansaitsemaa arvoa. Aivan kuin se olisi tuon kateuden kohteen vika, ettei toinen kirjoita samalla tavalla! Hyvä kirjoittaja ja hyvä kirjoitus ansaitsevat kiinnostusta ja palautetta. Minulla ainakin on yksi hieman itsekäs syy sille, että annan sinulle palautetta: haluan lukea mahdollisimman monia tekstejäsi. Mitä luulet, nyt kun olet lukenut paljon kirjoituksiani, voitko tuntea minut vaiko vain tyylini kirjoittaa? Voiko tekstin teemoista, tapahtumista ja sävyistä päätellä jotakin todellista sen kirjoittajasta? Teen nimittäin tuota samaa kuin sinä! Mietin, kuka on sanojesi takana. Kuka sinä olet. Kuten et sinäkään, minäkään en tee sitä juuri koskaan. Tuon kommentin jälkeen et voi sanoa, että antamani palaute on liian hyvää, sillä sinun antamasi on aivan liian ylistävää: "Kuten taisin sanoa, kirjoitusvirheesikin alkavat olla täydellisiä..=) ". Mukavaa, naurattaa hieman sellaiseen lämpimään tapaan :) Kiitos taas kerran :>

rufen, 11.02.2010 20:38

Eli tiivistetysti voidaan sanoa, että Jani muodostuu kaikista niistä erilaisista minän puolista, jotka tulevat esiin erilaisissa tilanteissa ja erilasten ihmisten kesken? Tuo, millainen tilanne kirjoittaminen on sinulle, on varmasti osasyyllinen sille, miksi kirjoituksesi tuovat sinusta ilmi asioita, joista et ole tietoinen. Jos et uppoutuisi siinä syvälle, en usko, että alitajuntaisia ajatuksia nousisi esiin. Kirjoittaessa huomaa sen, miten monimutkainen mieli on. Saattaa työstää monia asioita samalla kertaa, eikä ole fyysisesti mahdollista kirjoittaa niin nopeasti kuin ajatukset kulkevat :) Kirjoitatko koneella vai käsin vai onko sillä sinulle väliä? Löydän tarinat usein sillä tavalla kuin King kuvailee Kirjoittamisesta-kirjassaan: vähän kuin kaivaisi luurankoa. Ensin löytää kulman luusta, eikä ole muuta mahdollisuutta edetä kuin vain jatkaa kaivamista. Esimerkiksi, yhdestä tekstistäni, jota ei ole täällä: "Minusta rakkaus on sitä, että kahden teepussin langat sotkeutuvat toisiinsa", oli lause, joka oli pitkään mielessäni, ja kun kirjoitin sen paperille, tarina lähti liikkeelle. Hmm... Kun kirjoitan, paikalla tai ajalla ei ole väliä. Kuuntelen yleensä musiikkia aina, olin missä tahansa, joten sillä saa helposti suljettua muut pois, jos on tilanteessa, jossa on hälyä. Toisaalta ei se hälykään haittaa. Silloin, kun kirjoitan, havaitsen niitä asioita, jotka edesauttavat tarinaani; vaikkapa tuon naisen kengät ja sen, miten lumi sulaa vieressä istuvan hiuksiin. Hahmot, jotka kirjoitan, eivät ole yleensä ketään. Ne ovat yhdistelmiä kaikista niistä kasvoista, joita näen päivän aikana, paljolti tuntemattomia. Minulle olisi kunnia olla sivuosassa jonkun tarinassa sellaisena hahmona kuin kirjoittaja luulee minun olevan, vaikkei tuntisikaan minua :) Joskus päätän, että tämä juttu pitää nyt kirjoittaa, ja teen siitä suunnitelmia ja kirjoitan hallitusti. Ensimmäiset versiot usein kirjoitan -uhm- tunteen palolla, mutta sitten, kun ollaan kahdeksannessa versiossa, työ on aika pikkutarkkaa ja selkeää. Kirjoitan ensimmäiset versiot aina käsin, ja käsiala on sen mukaista :D En saa niistä itsekään selvää, mikä on todella turhauttavaa pidemmissä teksteissä. Lukea uudelleen ja uudelleen yhtä typerää pientä sanaa, josta ei voi edes sanoa, alkaako se S:llä vai A:lla ja tiedostaa, että vielä on kymmeniä sivuja täynnä vastaavia sanoja! Kirjoittaessa voin olla surullinen tai iloinen tai vaikkapa tällaisessa luontokuvauksessa: "Toisinaan minua surettaa se, etten laskenut juuriani veden ääreen. Niiden nostaminen on niin työlästä, juurien. Mutta jos tavoittelisin sormieni päillä vettä, yrittäisin kauhoa sitä kämmeniini ja virkistää sillä runkoani. Tai voisin etsiä kiviä veden pohjasta- -" (puun puheenvuoro), saatan konkreettisesti nostaa katseeni paperista ja katsella ympärilleni ihmeissäni, niin vahvoja sanat ovat minulle. Ne luovat mielikuvia, jotka ovat sillä hetkellä todellisuutta selvärajaisempia. Ilmeisesti voi sanoa, että olen samanlaisessa transsin kaltaisessa tilassa kuin sinäkin kirjoittaessasi.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net