-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Camilla

kermamunkki, 19.02.2009 21:07
Katsottu 1281 kertaa

Aurinko leikitteli säteillään Camillan punaisissa hiuksissa. Ne kimaltelivat kauniisti aina kun Camilla heilautteli hiuksiaan puolelta toiselle, aina kun Camilla nauroi heittäen päänsä taakse, sitten taas eteen. Camillan hiukset olivat hieman sotkuiset, kuten ne aina ovat, punaiset, sotkuiset ja kimaltelevat. Ne eivät olleet pitkät, sillä Camilla ei saanut niitä lepäämään olkapäällään, vaikka olisi halunnut. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan häntä, ja olin onnellinen siitä. Rakastin hänen hiuksiaan, rakastin kokeilla niiden karheaa pintaa ja rakastin sitä kuinka aurinko maalasi niihin oransseja, kimaltelevia raitoja. Hiukset olivat aivan kuin Camillakin, olivathan ne sentään hänen hiuksensa. Jos Camillan luonteen voisi nähdä, se olisi punainen, lämmin, ja kimalteleva, vähän sekainen ja hullu. Rakastin Camillaa.. ystävänä. Me levitimme vanhempieni vaalean päiväpeiton vinolle nurmikolle. Laskimme limsamme peiton päälle, ja asetuimme sitten itse selällemme tuijottelemaan sinistä taivasta. Pilviä ei ollut kuin muutama, ja päivä oli todella lämmin. Camillan vihreät silmät välkehtivät aurinossa, aivan kuin ne olisivat olleet vihreää vettä. Sanonta, silmät ovat sielun peili, pitää paikkansa Camillan kohdalla. Hänen silmistään näkee sen kirjavan iloisen ihmisen, kimaltelevan ja kauniin sisältä. Camilla on oikea aarre, ajattelin kun hän kertoili siskonsa omituisesta poikaystävästä. "Matilda, mitähän sitten ku Saana muuttaa pois kotoa, mun pitää asuu yksin mein porukoitten kans. Siit tulee tuskaa, mä en oikeesti ehkä kestä", Camilla puhui ja hänen suunsa puristui viivaksi. "Camilla hei, ei oo niin vakavaa, mieti sitä sitten. Eikä se sitten oo kauaa, kun säki saat jo muuttaa pois ", sanoin, ja hymyilin silmät sirillään. Aurinko paistoi suoraan silmiini. Camilla vilkaisi minua, ja purskahti sitten helisevään nauruun. "Matilda, ei se aurinko noin paljon häikäse, sä näytät ihan urvolta!" hän nauroi. "No tuuppa tähän", sanoin yrittäen kuulostaa uhkaavalta, ja Camillan voimistuneesta naurusta päättelin että se jäi yritykseksi. Sitten nauroin itsekin. Avasin pepsini, kuului kotoisa sihahdus ja pepsin tuoksu leijui nenääni. Lämmin tuuli siveli poskeani, ja kevyt tuulahdus heitti poskelleni pienen ruskean haituvan. Camilla katsoi minua hymyillen, hän nousi ylös ja käveli ohitseni. En jaksanut kääntyä katsomaan että mihin hän suuntasi, ja kävin takaisin viltille makaamaan. Ajattelin koulua, ajattelin sitä vaikken oisi saanut. Nyt oli loma, pitkä loma jolloin ei pidä ajatella koulua, täytyi nauttia hetkestä, mutta silti muistelin koulua ja Rikua. Rikua joka oli täyttänyt mieleni hassulla tavalla, ja naurahdin muutamalle muistolle. Enää en välittänyt Rikusta, olin vihdoinkin pystynyt unohtamaan hänet. Hymyilin, ja lintujen viserrys sai minut vaipumaan vaan syvemmälle muistoihin, on niin ihanaa kun on kesä. Hetken päästä Camilla palasi, hänellä oli sylissään valtava kasa voikukkia. "osaatko tehdä seppeleen?" hän kysyi minulta. Virnistin ja sanoin: "Jos luulet, että osaan tehdä sen, niin luulet liikoja". Camilla hymyili ja otti muutaman voikukan käteensä. Hän pujotteli niitä ketterästi, enkä ymmärtänyt mitenkään miten hän sai kukat pysymään kasassa, ja miten seppele näyttikin niin hienolta. Kun Camilla sai seppeleet valmiiksi, hän asetti toisen omaan ja toisen minun päähäni. Olimme varsinaisia kesäprinsessoja. Pian, liian nopeasti, aurinko kuitenkin tummeni, se muuttui oranssiksi, hetken päästä kaikki oli vaaleanpunaista. Camillan oli aika lähteä. Katsoin kun hänen punaiset hiuksensa, joilla säteet eivät enää leikkineet, heiluivat hassusti puolta toiselle Camillan kävellessä. Hän kääntyi vielä, heilautti kättään ja minä heilautin takaisin. Keräsin peiton maasta, ja katsoin tyhjää pihaa, jolla olimme Camillan kanssa hetki sitten nauraneet. Huokaisin, päivä oli lopuillaan ja huomena olisi taas uusi päivä. Tämä tunnelma kuolisi pois yön aikana, jos hyvin käy, se herää huomenna uudelleen, kuitenkin tämä päivä on ainutlaatuinen, niiden kaikkien tulevien ja menneiden päivien joukossa. En ikinä unohtaisi tätä päivää. Kävelin hymyillen sisälle taloon.

Kommentit

marmorikuula, 20.02.2009 18:40

Vuorosanat alkavat aina uudelta riviltä. Se eniten häiritsi, että laitoit ne pötköön. ;< Aluksi luulin, että käyttäisit koko ajan 'Camillaa' 'hänen' tilalla. Sekavaa, anteeksi. Mutta kaikenkaikkiaan oikein nätti tarina.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net