Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
sssoll, 11.05.2009 14:38
Katsottu 1476 kertaa
Posliininukke istuu keskellä tummien lasien, helmien ja kristallien Nukellani on punainen sametti mekko päällä Ja se hymyilee Se hymyilee, vaikka sisintä sattuu Se ei itke, ei kyyneltäkään, vaikka sattuu Se katsoo kauniilla silmillään pimeään ja odottaa sen tulevan Odottaa pimeyden ja ahdistuksen saapuvan Kukaan ei huomaa, vaikka nukke pimeydessä huutaa Huutaa ja nuken pikimusta sydän verta vuotaa
Astarel, 27.12.2009 20:15
On varmaan tarkoituksella se, että ensimmäisessä säkeistössä sanalla "nukke" on omistusmuoto, mutta muualla ei? Eikö Samettimekko ole yhdyssana? Pahoittelen kritiikkiä näin aluksi, mutta sitten se on ohi. Jokainen säe liittyy samoin sanoin ja saumattomasti seuraavaan. Toistoa. Pidin runosta, vaikka sen aihe on ehkä vähän käytetty, mutta kuten edellinen jo totesi, siihen pystyy itsekin samaistumaan joskus. Asta kiittää.
aura, 20.05.2009 23:25
Joskus itsekin samaistunut posliininukkeen, ehkä siis lähtökohta ei ole kovin yllättävä. Miksi sen toisaalta pitäisikään, kun tekstissä selkästi tuotiin esiin oma ajattelu. Kerronta toimi minusta hienosti ja teksti eteni saumattomasti. Kaunis.