-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Tänään huomasin odottavani kesää

aura, 21.05.2009 2:08
Katsottu 1278 kertaa

Yön hiljaiset tunnit valuvat eteenpäin ympärilläni. Ainoa ääni on viereisestä huoneesta kuuluva vaimea kuorsaus, johon sekoittuu keittiön kellon epätahtinen raksutus. Ulkoa kajastaa taas hieman valoa, vaikka onkin jo kohta kaksi aamulla. Kesäyöt ovat tulossa jälleen. Odotan niiden saapumista. Hengityksestäni kajastuu kaipaava hengitys, kun mietin kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita tuleva auringon täyttämä aika tuo taas tullessaan. Yölliset kävelyt koivujen lomassa, puisen kaivon kannen hiljainen rapistuminen pakaroideni alla, keinun valitus tyhjällä koulun pihalla ja vaalealle topille valunut mangomeloni-jäätelö. Erityisesti kaipaan sateen ja aamukasteen kastelemia nurmikoita paljaiden varpaideni alla ja sammakkoperspektiiviä ympäröivään maailmaan kajakin kyydistä. Unelmoin jo pyörän kiihtyvästä vauhdista sorateillä ja kauppa-autojen maalaisromantiikasta. Vielä on kuitenkin odotettava. Vaikka koivut ovat jo täyttyneet hiirenkorvista ja tuomet valtaavat lenkkipolkuni tuoksullaan, niin vielä ei ole kesä. Vielä ei voi istua yöllä soutuveneessä ja katsella auringon painuvan mailleen, noustakseen hetken kuluttua taas taivaalle. Vielä voi nähdä pimeitä porttikäytäviä ja ihmisiä kaulahuiveissaan. Nyt on vain odotettava ja unelmoitava, ehkä tuleva kesä tuo kaikki nuo arkiset ihmeet todeksi.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net