-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Pöytä on katettu

FakePirate, 28.05.2009 22:01
Katsottu 1110 kertaa

Kävelin rauhassa kohti käytävän päätyä, jossa portaat sijaitsivat. Betoninen lattia piti tasaista ääntä kenkieni alla. Kaikki vaikutti kovin turhalta niin ison menetyksen jälkeen. Miten ihmiset voivat olla niin julmia, kun hän oli minua kohtaan. Repiä palasiksi ja heittää pois... Hylätä kokonaan. Kaikki ajatukset pyörivät päässäni, joten tarkkaavaisuuteni ei ollut parhaimmillaan. Kyyneleet olivat tulossa, tunsin ne. Kamppailin sisäisesti ja mietin soittaisinko hänelle. En soittanut. Olin pukenut päälleni lyhyen hameen ja topin, koska kesäpäivä oli kuuma. Kävelin eteenpäin näkemättä ympärilleni. Törmäsin melkein kahteen kaveriini, jotka olivat menossa sinne mistä lähdin. Vilkutin iloisesti heille vakuuttaakseni kaiken olevan hyvin. Alle minuutiksi pysähdyin selaamaan puhelintani, mutta sekin oli liikaa. Tunsin miten voimakas käsi tarttui minuun ja pelästyneenä kohotin katseeni. Ruskeat silmät tuijottivat minua ahnaasti vaaleissa kasvoissa. Hänen kulmakarvansa olivat samanväriset kuin hänen hiuksensa; vaalean ruskeat. Lempeä ääni kysyi minulta minne olin menossa. Peitin paniikkini ja vastasin rauhallisesti ”Ystäviäni katsomaan, he odottavat minua tuossa ulkona”. Ruskeahiuksinen intoilija ei luovuttanut. ”Ajattelin vaan kysyä, jos sulla olis ollu aikaa lähteä kaljalle”. Yritin kuulostaa pahoillani olevalta ja valittelevaan sävyyn sanoin, että minulla ole ikää. Ruskeahiuksinen menetti selkeästi hallintansa, koska ei saanut minua suostumaan. ”No lähdetkö sitten tekemään jotain muuta?” Yritin häntä suututtamatta sanoa, että en ole kovin halukas lähtemään yhtään minnekään. Metsään meni. Hänen silmistään näkyi hullunkiilto, kun hän katseli minua, varsinkin pientä hamettani. Kaikki tapahtui niin nopeasti. En päässyt irti hänen vahvasta otteestaan, joka oli kiertynyt ranteeni ympärille kuin hirttosilmukka. Toki ihmiset katsoivat, kun hän veti minua kohti lähintä vessaa. ”Ei tässä mitään hätää ole, meille vaan tuli tyttöystävän kanssa riitaa” hän huusi ääneni ylitse. Epätoivoisena huusin ja riuhdoin itseäni irti. Kykenin ainoastaan huutamaan apua. Itku ja hysteerinen paniikki jäykisti toiminta- ja ajattelukykyni täysin. Ihmiset tosiaan ovat kamalia! Miksi he eivät voisi puuttua toistensa asioihin juuri nyt! Mies työnsi rahaa sisään koloon, joka avasi vessan oven. Tärisin hysteerisenä ja itkin. Minulla ei ollut voimia nousta lattialta ylös. Olin helppo saalis. Hänellä oli suunnitelma selkeästi kehiteltynä valmiiksi. Hän otti paitansa ja työnsi sen suuhuni ja sitoi kiinni. Kyyneleet valuivat vuolaina pitkin poskiani. Toivoin pääseväni äitini syliin. Johonkin joka auttaa, välittää tai edes jättäisi rauhaan. Henkeni ei enää kulkenut ja tunsin miten hameeni revittiin pois. Mies puhui ensin epäselviä sanoja ja sitten erotin sanat, jotka puhuttelivat minua: ”Sä tuskin oot enää neitsyt...” Kyyneleeni hukkuivat likaiseen lattiaan, joka oli kuran peitossa. Ensin tunsin miten lämpimät sormet tutkivat tiensä sisälleni. Minuun sattui ja itkin yhä kuuluvasti, vaikka suuni edessä oli paita. Mies käski minun olla hiljaa ja löi minua. Suljin silmäni. Huultani kuumotti ja näin miten veri valui lattialle kyynelteni joukkoon. Hänen kätensä jatkoivat hapuilemista pienille rinnoilleni. Hän tuntui nauttivan tilanteesta. Minua oksetti.. Oksetti niin paljon että meinasin oksentaa, mutta tiesin, että jos oksentaisin niin luultavimmin tukehtuisin. Sillä ei ollut minulle enää väliä, itse asiassa halusin kuolla. Seuraava asia, joka palautti minut takaisin hetkeen oli repivä kipu. Hän työnsi itsensä sisälleni. Mitään niin suurta kipua en koskaan ollut tuntenut. Itkin enemmän kuin koskaan ja huusin ja huusin lisää. Ei auttanut. Kipu ei mennyt pois. Mies läpsi minua ja puhui minulle. Hän kertoi pitävänsä siitä miten likainen huora olin. Oloni oli todellakin mitä kuvottavin. Vielä muutaman kuvottavan minuutin ajan mies jatkoi. Käteni, joiden varassa nojasin lattiaan olivat hiertyneet verille. Ne minuutit olivat elämäni pisimmät. Kuin painajainen suoraan pahimmasta unestani olisi herännyt henkiin. Vihdoinkin kipu hellitti. Tunsin kuinka lämmin neste valui reisiäni pitkin sekoittuneena omaan vereeni. Tärisin kauhusta. Mies löi minua päähän ja otti paitansa. Hän puki päälleen ja lähti. Minä jäin yksin makaamaan likaiselle lattialle veren ja muun kuvottavan eritteen kanssa. Halusin kuolla. Mitään muuta en halunnutkaan niin pahasti nyt. Olin voimaton. Halusin huutaa apua, mutta en voinut. En itkenyt enää. Tuijotin vain mitään sanomatta vastapäätä olevaa seinää. Vaikka oli kesä, minä palelin. Minulla ei enää ollut ihmisarvoa, olen vain likainen törky kasa. Hengitykseni oli vieläkin epätasainen ja kyyneleet poskillani... Nyt olen täysin ontto. Ei ihme, että jäin yksin.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net