Kirjoitukset

Se surkea asia jota kutsun elämäksi

RockPrincesss, 29.06.2009 16:49
Katsottu 1260 kertaa

Istun saunan lauteilla. Tunnen inhoa itseäni kohtaan. Toivon että olisin sopivampi, sopivampi tähän maailmaan. Katson vatsaani, joka pullottaa. Katson reisiäni, jotka ovat kuin sialla. Katson rintojani, jotka eivät ole rinnat, ne ovat vain läskimöykyt, jotka roikkuvat rintakehästäni. Toivon ettei niitä olisi. Toivon ettei reisiäni olisi. Toivon ettei vatsaani olisi. Toivon ettei minua olisi. En voi olemassa ololleni mitään, mutta silti toivon etten olisi olemassa, että vain katoaisin. Ei kukaan jäisi minua suremaan. Ulkokuoreni on positiivinen, rento ja mukava persoona. Elämääni voisi luulla täydelliseksi ulkopuolisen silmin. Mutta kukaan ei tunne minua oikeasti. Kukaan ei tiedä minkälainen oikeasti olen. Kukaan ei tunne runollista, syvällistä tai romanttista puoltani. Sisältä olen täynnä pelkkää inhoa ja vihaa. Mietin, miten saisin itseni pienemmäksi, kaiken mikä tekee minusta ison, kömpelön ja erottuvan. Haluan olla vain luuta ja nahkaa. Haluan olla niin pieni että voin kääriytyä vain taskuuni ja nukahtaa ikiajoiksi. Tiedän mitä riskejä tällä on, mutten välitä. Laihuus on kaikki kaikessa. Päässäni naksahtaa. Oksentaminen. Oksentaminen voisi olla ratkaisu. Päätän että oksennan, oksennan kaiken mitä ikinä olen syönyt ja laihdun. Laskeudun hitaasti saunan lauteita. En ole ennen oksentanut pakottamalla. Oksentaminen pelottaa minua. Olen saanut ikuiset traumat oksentamisesta kun luin Marya Hornbacherin kirjan elämä kateissa. Kirja on jättänyt arvet. Sain siitä liian paljon tietoa, ja nykyään pelkään oksentamista ja anoreksiaa. Silti minua houkuttaa oksentaa, sillä saattaahan se olla keino, millä toteutan suunnitelmani. Avaan suihkun. Kumarrun viemäriaukon ylle ja työnnän sormet kurkkuuni. Yritän ja yritän, mutta oksennusta ei tule. Olen pelkuri. En uskalla edes oksentaa. Kaamea pelkuri. Jos en sitä uskalla, mitä muutakaan en uskalla? Haluan rankaista itseäni. Mietin keinoja, mutten keksi mitään. Päätän jatkaa peseytymistä. Kun ajan kainalokarvojani, höylä kädessä. Päässäni naksahtaa uudelleen. Silmäilen höylää, mutta päätän etten aio tehdä sitä. Olen päättänyt etten viiltele. Sillä ei ole enää oikeaa merkitystä, se on nykyään vain muotivillitys. Kukaan ei välitä enää viiltelyn syvimmistä syistä. Palaan saunaan. Mietin miten toteuttaa suunnitelmani, kadota ikiajoiksi. Tiedän liikaa asioiden seurauksista. Siksi pelkään niitä asioita, mutta luulen etten silti aivan ymmärrä niitä. Mietin pystyisinkö pyyhkimään muistini, olisiko se mahdollista? Hetken päästä totean tämän olevan mahdotonta, mutta keksinkeinon rankaista itseäni. Täytän saavin vedellä. Työnnän pääni sankoon ja vedän vettä henkeeni. Kun nostan pääni, pyörryttää. Palaan takaisin lauteille. Yksi asia suoritettu. Alan yskimään ja köhimään vettä. Minut valtaa paniikki, paniikki siitä että kuolen. Tuo tunne menee pian ohi. Huomaan etten kuollutkaan. Kun mietin tarkemmin, ei se niin kauheaa olisi sittenkään ollut. Kuolema. Hah, ei se minua päihittäisi. Mutta siinä voisi olla yksi ratkaisu. Tajuan kuitenkin etten halua kuolla. Täytyy olla toinen ratkaisu. Inhoan tuota itsessäni. Olen niin positiivinen, aina täytyy olla toinen ratkaisu. Ja paskat minä siitä. En silti voi luonteelleni mitään, ja se ärsyttää minua. Alan miettiä syvällisiä asioita. Olemmeko edes oikeasti olemassa? Mitä tapahtuu jos kuolen? Loppuuko elämä vain seinään? Ei, en halua että se loppuu seinään. Se on niin masentavaa. Emme voi elää vain turhaan. Mutta jos elämä ei lopukaan seinään, mitä tapahtuu? En ole ikinä uskonut jumalaan. Tai ehkä ihan pikku ipanana, mutta usko katosi. En usko taivaaseen. En usko helvettiin. Ehkä elämä vain loppuu seinään, kun kuolemme. Niin masentavaa kuin se onkin. Heitän löylyä. Se ei silti lämmitä minua. Minulla on kylmä, vaikka saunassa on ainakin kahdeksankymmentä astetta. Tuleeko kylmä sisältäni vai mistä se johtuu? Herään. Olen ambulanssissa elvytettävänä. Minut löydettiin sammuneena vesisaaviin. Mutta en ole siinä elvytettävänä. Tai olen mutten minä. Katson vierestä, kun sairaanhoitajat yrittävät elvyttää elotonta ruumistani. Kun sitä on jatkunut hiukan, kuulen sairaanhoitajan sanovan ”Kuolinaika 20.56”. Näinkö tämä loppui? Kuolinko minä nyt? Kuolinko minä siihen vesisaaviin saunassa? Voiko tämä kaikki nyt loppua? Voinko aloittaa alusta?

Kommentit