Kirjoitukset

Heidi, Jouni ja kiusaajat, osa 2.

Cloverfield, 26.10.2009 1:33
Katsottu 1923 kertaa

Osa 2. Heidi ja Jouni saapuivat kevytmoottoripyörällä metsän laitaan ja Jouni sanoi heidän olevan perillä. -Sun makee mesta on metsä? Heidi ihmetteli. -Hassu, ei me viel olla perillä. Jätä vaan se kypärä siihen ohjaustankoon roikkumaan, Jouni sanoi ja Heidi teki työtä käskettyä. Jouni rohkaisi hiukan itseään ja sai vaaleahiuksisen tytön mahassa perhoset lentelemään kun hän tarttui Heidin kädestä kiinni ja alkoi johtaa heitä kohti metsää. Metsän multainen ja sammaleinen maa alkoi muuttua jyrkäksi rinteeksi ja molemmat saivat tarttua mullasta ja puista kiinni etteivät he kaadu selälleen. -Tajusin muuten just etten tiedä sun nimeä, Jouni sanoi hymyillen hiukan huvittuneena omalle hölmöydelleen samalla kun valkeat lenkkarit upposivat pehmeään sammalmaahan. -Mä oon Heidi, tyttö vastasi katsellessaan kiharatukkaisen komistuksen ylöspäin kömpimistä. -Hei hei Heidi, hei hei beibi, Jouni hyräili hiljaa. -Sul on nätti nimi, hän kehui jo hiukan kuuluvammin ja sai Heidin punastumaan. Pian maa alkoi loiventua ja he saapuivat mäen huipulle joka oli puista paljas ja kallioista kumpuleiva. Jouni tarttui uudestaan Heidiä kädestä ja nosti tämän tasaiselle maalle. Heidi horjahti astuessaan vahingossa vanhaan kaninkoloon ja kaatui Jounia vasten. Heidiä nolotti hiukan eikä hän uskaltanut liikahtaa vaan nojasi vain Jounia vasten. -Jos olis musta kiinni, mä en ikinä laskis susta irti, Jouni kuiskasi hiljaa Heidin korvaan. Oikeasti he seisoivat siinä viisi minuuttia, mutta molemmista se tuntui sekunnilta. Heidi kuunteli silmät suljettuina kuinka Jounin sydän tykytti. -Tuus tänne ni näytän sulle, mitän mun piti sulle näyttääkki, Jouni sanoi ja Heidi lähti kädestä pitäen tämän perään kun he kävelivät kallioiden päällä. He saapuivat mäen huipun toiselle puolelle ja Jouni oli käskenyt Heidiä sulkemaan silmänsä. -Nyt voit avata silmäs, Heidi. Heidi avasi silmänsä ja edessä näkyi valtava metsämaisema. Kaukana metsän takana näkyi kaupunkia ja metsän keskellä siellä täällä oli omakotitaloja. Laskeutuva aurinko paistoi oranssina, eikä siis sokaissut vaan valaisi maiseman kaikkeen kauneuteensa. -Vähän siistin näköstä! Heidi sanoi hämmästyneenä. Jouni katseli Heidin huomaamatta hänen suloisia kasvojaan. Heidi katsahti Jounia nopeasti ja huomasi Jounin tuijottavan häntä hymyillen. Hän laski katseensa välittömästi maahan ja punasteli hetken kunnes rohkaisi itseään ja katsoi takaisin Jounia silmiin. -Sä oot älyttömän kaunis, Heidi, Jouni kehui ja laittoi kätensä tämän ympäri ja lantiolle lepäämään. -Joo nii varmaa, Heidi naurahti ja katsoi taas alas muistaen kaikki ulkonäköönsä liittyvät haukkumasanat mitkä hän oli elämässään kuullut. Jouni asetti etusormensa tämän leuan alle ja nosti Heidin katseen takaisin itseensä. -Oot oikeasti, mä en ikinä kuseta, Jouni vannoi puhuen mahdollisimman lempeällä äänellä. -Paitsi koiraani, Jouni sanoi hymyillen hiukan ja sai Heidin naurahtamaan. Ja siinä auringon laskussa, kukkulan huipulla keskellä ei mitään, Jouni ja Heidi seisoivat vastakkain ja katsoivat toisiaan. -Aion pitää susta huolta vaikket sitä haluiskaan, Jouni sanoi vakavana. Heidi hymyili, uskaltautui nojaamaan Jounin rintaa vasten ja sanoi hiljaa: -Saat pitää musta huolta. Jatkuu.

Kommentit