-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Earth Abandoned

Cloverfield, 03.12.2009 11:48
Katsottu 1037 kertaa

-Se näkyy jo! huusi yksi lapsista ja huoneellinen lapsia juoksi ikkunoiden luokse ja liimautuivat kiinni laseihin. -Vaaauuu! hihkui tummatukkainen poika innoissaan. Myös lasten opettaja tuli ikkunan luokse katsomaan kaukana pelkkänä pisteenä näkyvää, tiettävästi järjettömän suurta avaruuslaivaa. Keskellä kirkkaita tähtiä täynnä olevaa mustaa tyhjyyttä liikkui avaruuslaiva kohti meteoriitin satamaa, missä lapset katsoivat aina suurten avaruuslaivojen saapumista. -Opettaja, voidaanko me mennä kattoo sitä laiturille, pliis? Noit tulee nii harvoin, aneli pieni tyttö roikkuen opettajansa hihassa ja näytti mahdollisimman suloiselta, että opettaja heltyisi. Ja heltyihän hän; -Hyvä on, mutta pistäkää ulkovaatteet päälle, opettaja sanoi ja lapset riensivät naulakoiden luokse ja pukivat päälleen ja riensivät ylös kierreportaita pitkin opettaja joukon perässä. Meteori millä he olivat, oli Colossus I-nimellä kutsuttu murikka joka huojui Saturnuksen vyöllä miljoonien muiden, vaikkakin asuttamattomien, asteroidien seassa. Lapset ja opettaja kävelivät ripeästi laiturille joka ulottui muutamien metrien päähän asteroidista ja oli tyhjän päällä. Meteorilla sijaitsi lastentarhan lisäksi myös pieni meteorikaivos jonka takia sinne oli rakennettu asuintaloja ja joitain asteroideja oli yhdistetty metallirakennelmilla. Koko meteorirakennelman ympärille oli luotu ilmakehä ja keinopainovoima. Meteorin pinnalle sen uumenista ja taloista oli tullut ihmisiä katsomaan valtavan avaruuslaivan saapumista. Noin kahden Maapallon kokoinen avaruuslaiva lähestyi nyt huomattavasti nopeammin. Lapset ihastelivat sen massiivista mustaa pintaa joka lähestyesään peitti tähtiä taakseen, aivan kuin luoden tyhjän kohdan avaruuteen. Sen keula oli kuin 2000-luvun öljytankkereiden keulat ylösalaisin käännettynä. Avaruuslaivan ollessa muutamia kilometrejä meteoriitista, alkoi kuulua huminaa joka tuli laivan moottoreista. Lapset alkoivat hihkua kun laiva näkyi selvästi. Se näytti yhä tulevan kohti mutta ollessaan vain kilometrin päässä, siitä näki että se tuli meteoriitin yläpuolelle. Laivalla tapahtui jatkuvasti jotain ja jokapuolelta kuului metallista kolinaa. Massiivinen laiva pysähtyi hitaan etenemisen jälkeen meteoriitin yläpuolella. -Opettaja tiedätkö mistä se on tulossa ja minne se on menossa? yksi pojista kysyi. Laivan alapuolelta aukesi entisajan peltojen kokoisia metallilevyjä ja ne vaihtoivat paikkaa tehden tielle putkimaiselle hissille joka laskeutui alas meteoriitin luokse sille tarkoitetulle alustalle. -En tiedä mistä se tulee kun se tuli tuosta suunnasta mutta mitä luultavimmin se menee Kuningas Dreon "Keholle", opettaja vastasi. -Vau, kunpa mäki pääsisin sinne, poika unelmoi. Kuningas Dreon "Keho"-nimellä kutsuttu paikka oli, kaukaa katsottuna litteän muotoinen, galaksin kokoinen Dreolaisten rakentama kaupunkimaailma. Sen päästä päähän kulkeminen ei nykyisen teknologian avustuksella kestä kahtakymmentäneljää tuntia kauemmin. Silti se on monia, monia miljardeja kilometrejä leveä. Lapset ja opettaja menivät alustalle minne hissiputki oli laskeutunut. Siellä paikalliset viranomaiset pysäyttivät luokan ja pyysi heitä seisomaan aidan takana. Yhtäkkiä ylhäällä välähti kirkas valo ja hissikuilua pitkin alas eteni kirkas sininen loiste. Se oli hetkessä alhaalla ja kohta hissikuilun ovet avautuivat. Kaksi lihaksikasta vihreäharmaaseen raskasmetalliseen asuun pukeutunutta miestä tuli ulos sieltä kantaen metallista laatikkoa. Lapset katselivat ihaillen miehiä jotka olivat kulkeneet avaruuden halki. -Roudataan laatikko tohon punaseen pakettiautoon, parrakas mies sanoi harvinaisella suomen kielellä. -Siihenkö tarvikkeet piti kantaa muka? silmälappuinen hieman pidempi mies sanoi. -Jep jep, niin lukee rannekirjasessa. Lapset seurasivat tarkkaan kun miehet kantoivat laatikkoa jonka kyljessä oli työkalujen kuvia. Jotkut lapsista katselivat huimaa alusta joka oli heidän yläpuolellaan, keula kohti Saturnusta. Kannettuaan laatikon toinen miehistä naksautti sormensa ja palasi hissille, toinen mies perässään. He katsoivat lapsia ja parrakas mies pudisti päätänsä. -Lapsiparat tahtois nähdä vähä universumia mutta tuskin koskaan näkee, hän sanoi ja rapsutti niskaansa. Silmälapullinen mies nyökäytteli päätään; -Näinpä, näinpä. Kyl muaki vituttas asuu meteoriitis, hän naurahti. Silmälappua käyttävä mies painoi kämmenensä vasten sinistä ruutua joka välähti kuin salama ja ovet sujahtivat kiinni jonka jälkeen hissi lähti pamahduksen saattelemana ylöspäin kohti alusta. Hissi oli ympyrän muotoinen ja sen reunoilla oli penkit mihin miehet kävivät istumaan. Parrakkaan miehen nimi, Korpela, luki tämän rinnuksessa muutamilla eri kielillä, myös kielillä mitä ihmisen on mahdotonta oppia lukemaan. Samoin oli myös silmälappua käyttävän miehen nimi, Mustanen, tikattu tämän takin rintamukseen. Kun hissi oli pian perillä, miehet nousivat seisomaan poistuakseen hissistä. Lopulta hissin ovet avautuivat ja miehet astuivat ulos hissistä ja nostivat kätensä otsansa eteen kun kenraali saapui paikalle. -Veitte laatikon? kenraali kysyi. -Kyllä, sir, paikalleen kannettiin, Mustanen vastasi. -Selvä, kuten tiedätte, saavumme Kehoon 48 tunnin päästä. Voitte mennä, kenraali nyökäytti päätään. Korpela heitti selkäänsä maassa lojuneen repun ja he lähtivät Mustasen kanssa pois tummalla metallilla vuoratusta leveästä huoneesta käytävälle. -Käydään kaupassa samalla kun mennään takasin, Mustanen murahti. Heitä vastaan käveli joukko kiireisiä olentoja ja ihmisiä, kaikilla oli jotain tärkeää tekemistä. Paitsi että aluksella matkustettiin, se oli myös joillekkin tärkeä työpaikka. Avaruuslaivat työllistivät miljardeja universumin asukkaita. Mustanen ja Korpela olivat saapuneet kaupan luokse mutta muuttivat mieltään ja menivät kahvilaan aterioimaan. Kahvila sijaitsi laivan oikeanpuoleisesessa kyljessä ja siellä oli valtavat ikkunat joista näki avaruuteen. Kahvila oli sisustettu tuoleilla ja pöydillä Oxion-planeetalla kasvavien puiden nahkamaisella aineella joka ei imenyt vettä. Tuolit olivat syviä ja pöydät leveitä. Miehet hakivat tiskiltä pyöreät kahvikupit jotka ojensi kolmekätinen pitempikaulainen Ray Charlesia kuunteleva nuori poika. -Kuinka paljon? Mustanen kysyi pojalta kahvin hintaa lähes unohdetulla ranskankielellä. Poika kuitenkin pudisteli päätään hyräillessään Charlesin kappaleita. -Kahvila tarjoaa kaiken vielä kolmen tunnin ajan, poika vastasi. -Selvä, kiitos, Mustanen kiitti ja käveli kahvikuppi kädessä suuren ikkunan vierellä istuvan Korpelan eteen. Alus oli lähtenyt nousemaan vaakatasossa, että laiva pääsisi Saturnuksen ohi. Saturnus ja sen renkaat näkyivät ikkunasta katsottuna alhaallapäin. -Tsekkaas mikäs se tuolla menee, Korpela sanoi äkättyään tumman pisteen kaukana heidän laivastaan. -Preston IV:hän se siellä, ihan perkeleen ruma laiva, Mustanen puisteli päätään. -En mäkään ymmärrä miks siinä pitää olla se perhanan pinkki raita kyljessä. Muuten ihan komee. Mutta hei, ku me saavutaa Kehoon ni eikös meiän kuulunu hypätä sit toisee aluksee joku seittemä tuntii myöhemmi. -Joo kyllä jos sitä mustaa aukkoo kerta mennää kattoo, Mustanen myötäili. He siemailivat kahvejaan. -Ni siis me mennää tsekkaa sen mustan aukon tilanne, ja sit siitä raportoidaa Majurasille joka taas raportoi siitä ylemmille tahoille jotka taas järjestää sen holen kutistamisen, Korpela luetteli. -Nii se paree kutistaa ettei käy niinku Q-Derialille, katos sen sileän tien, Mustanen nauroi. -Krhm, joo ei ollu hauskaa, hän hillitsi itseään. He tuijottivat avaruutta ikkunasta pinkillä raidalla koristeltua alusta joka lähes huomaamattoman hitaasti liikkui horisontissa. -Pitäsköhän tästä lähteä? Korpela katsoi kysyvästi Mustasta. -Lähetään vaan joo, Mustanen sanoi ja joi loput kahvinsa samalla kun he nousivat ylös. Jatkuu.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net