-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Matelija ja kuumavesipullo

markk, 29.12.2009 21:24
Katsottu 1120 kertaa

Mieluummin kuolen kuin palelen, olen aina sanonut, mutten oikeasti usko toteuttavani väitettä koskaan. Silläkin hetkellä tiesin pelastuksen olevan jo matkalla tai ainakin harkitsemassa matkaan lähtöä. Tiesin hänen saapuvan ennen kuin keksisin oikean tavan lähteä maailmasta. Ennen kuin jaksaisin miettiä, hakeako sakset vai painuako lääkekaapille. Käperryin peittooni ja uskoin illuusioni sen lämmittävästä voimasta, vaikka millään elottomalla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta taistella kylmyyttä vastaan. Oli kuin olisin kontannut autiotalon nurmikolla aamuyöllä. Ruoho oli kosteaa ja sankka sumu peitti kaikkia ja kaikkea. Likomäriksi kastuneet housut takertuivat jalkoihini ja hupparini märät hihat alkoivat haista muovipussiin unehtuneilta uimahousuilta. Piha jatkui ja jatkui. En saattanut nähdä tonttia rajaavaa orapihlaja-aitaa, en itse autiotaloa enkä edes pihaan johtavaa tietä. Kaikki oli päättymätöntä viidakkoa puolikuolleine omenapuineen. Hampaani kalisivat. Yritin nousta seisomaan, mutta nurmi oli liian korkeaa, enkä pystynyt raivaamaan tietä edetäkseni. Huoneeni kylmyys kasvoi kasvamistaan. Se tunkeutui peittoni alle, hiipi villasukkiini ja nauroi pyjamalleni. Se jäähdytti patterini veden ja haperrutti ikkunani tiivisteet. Olin aseeton ja lyöty. Tärisin kuin horkassa, enkä kyennyt suoristamaan jalkojani. Kietouduin peittoon kuin toukka, peitin pääni kuin mörköjä pelkäävä pikkulapsi ja käperryin sikiöasentoon kuin katuva vanki sellinsä betonilattialla. Toivoin ruumiinlämpöni ja eristyssellini tekevän tehtävänsä. Toivoin nukahtavani ennen kuin hengitysilmani muuttuisi liian tunkkaiseksi ja joutuisin nostamaan pääni takaisin täydelliseen turmioon. Mielestäni valvoin tuntikausia vailla vihjettäkään lähenevästä Nukkumatista, mutta herätessäni jonkun koskiessa olkapäätäni minun oli myönnettävä nukahtaneeni. Mies nosti minua varovasti lähemmäs patteria, yritti tehdä sänkyyn tilaa itselleen. Huoneessa oli pimeää, enkä nähnyt kuin hämäriä kokonaisuuksia. Vaalea torso ja ruskeat hiukset, miehellä ei ollut paitaa. Mutisin hänelle mitä kello on ja tarkistin patterin tilanteen. Se oli huoneenlämpöinen, jää oli sulanut ja vesi lirisi kuuluvasti. Tunsin oloni melkein sopivaksi. Aivan kuin olisin ollut pieni tyttö syksyisellä pihalla, kurahousut jalassani ja sormikkaat kädessäni. Päässä se vaaleanpunainen pipo, jossa on edessä pieni nahkainen merkki. Seisoin toisen pienen tytön kanssa talon seinustalla ja pyöritin seinään nojaavien kottikärryjen pyörää. Tyttö tiputteli pyörälle neulasia ja pieniä kiviä. Meistä oli hauskaa nähdä niiden lentävän pyörän pyöriessä. Paikalle saapunut poika huusi omaa vuoroaan, mutta leikki oli ollut minun ideani. Olisin mieluummin rakentanut hiekkakakkuja, mutta hiekkalaatikko oli mudan valtaama. Miehellä oli vain alushousut, mutta hän ei vaikuttanut palelevalta. Toivoin ruumiinlämpöjemme sulautuvan yhteen ja uskaltauduin itsekin riisuutumaan. Potkin yöpukuni jalkopäästä lattialle. Mies tuoksui tupakalta ja viileältä pakkasilmalta, päätä kääntäessään myös oluelta. Värähdin hänen kylmän kämmenensä kohdatessa selkäni ja tunsin vilunväreitä hänen kalpean nenänsä tervehtiessä omaani. Vähitellen aloin kuitenkin tuntea oloani taas hyväksi. Aloin lämmetä ulkoisesti ja sisäisesti. Kämmen selkääni vasten ei ollut enää viileä. Huulet huuliani vasten eivät ennen kaikkea olleet viileät. Ei mennyt puoltakaan tuntia, kun toiveeni kävi toteen. Pörrötin rinnallani lepäävää hiuspehkoa haluamatta ikinä rikkoa yhteensulautuneiden kehojemme harmoniaa. Milloinkaan en ollut tuntenut oloani yhtä lämpimäksi ja inhimilliseksi siinä kylmässä huoneessa. Hämähäkinseitit nurkassa, kylmään purulattiaiseen komeroon johtava nariseva ovi, oven taakse asetellut rotanmyrkkylautaset ja katon välissä rapistelevat hiiret – kaikki näyttäytyi kesän lämpimässä, pelottomassa valossa. Kuin olisin ollut paratiisissa. Makasin riippumatossa rannalla, jossa tuoksui merivedeltä ja jonka hiekka oli puhtaampaa kuin lasinpuhaltajien säkeissä. Ympärilläni parveili komeita, paidattomia miehiä, jotka toteuttivat pienimmänkin toiveeni. He tiputtelivat suuhuni viinirypäleitä, leyhyttelivät palmunoksia ja tarjoilivat minulle sateenkaaridrinkkejä kookospähkinänkuorissa. He hymyilivät leveästi ja rakastivat minua. Ja heillä jokaisella oli samanlaiset kasvot kuin pelastajallani, elämäni tarkoituksella, kuumavesipullollani Siperiassa. He olivat pelokkaita pieniä oravia, suloisia koirapentuja, uteliaita ja innokkaita pikkupoikia, miehekkäitä tehdastyöntekijöitä ja komeita rockbändin solisteja. Mieluummin kuolen kuin luovun hänestä, sanon aina, mutten usko toteuttavani väitettä koskaan. Silläkin hetkellä tiesin paratiisin olevan jo katoamassa, häilyvän todellisuuden rajamailla ja muuttuvan pian täysin nuhjuiseksi sängyksi puoliksi lattialle vajonneine lakanoineen. Kiersin käteni tiukemmin pörröpääni ympärille ja uskoin kykyyni ajan pysäyttämisestä, vaikka vuosituhannetkin olisivat kuluneet liian nopeasti elämäni lämpimänä hetkenä.

Kommentit

tiinamari, 30.12.2009 13:40

Punainen lanka on hieman vaikeasti hahmotettavissa, mutta kyllä se sieltä aika ajoin pilkistää - ainakin usemman lukukerran ja hienoisen syventymisen jälkeen. Onneksi vastapainoa tarjoaa tekstisi yksinkertainen rakenne. Kirjoitat teknisesti hyvin, mutta näin henkilökohtaisesti tämä tekisi syvemmän vaikutuksen, mikäli raottaisit taustoja vielä hieman enemmän. Itsekin pidän aukkoisesta kirjoitustavasta, mutta tällaiseen tekstiin se luo mielestäni liian sekavan ilmapiirin. Toisaalta, jos päähenkilön ajatuksetkin ovat sekavat ehkä se auttaa lukijan samaistumista. Tämähän on hieman unenomainen kirjoitus. :)

tiinamari, 30.12.2009 13:42

PS. Kiitos kovasti kommenteistasi! ^^

markk, 30.12.2009 17:10

Kiitos tiinamari. Minä en itse ole ollenkaan ajatellut, että tämä olisi aukkoinen tai vaikeaselkoinen. Itse ajattelin tämän olevan liian yksinkertainen. Sillä riisuttu ideahan on, että minähenkilö palelee yksin sängyssään, kunnes mies tulee hänen seurakseen. Kaikki "kuin olisin" on vain vertauksia siitä, millaiselta mikäkin hetki tuntui. Eli eivät ne muodosta mitään yhtenäistä kokonaisuutta, josta pitäisi päätellä jotain. Helpointa on varmaan samaistua, jos on kovin palelevainen ihminen ja asuu valtavassa talossa vailla kunnollista lämmitystä ja perustaa selviämisensä lämpöä huokuvalle kaksilahkeiselle. :D

tiinamari, 31.12.2009 14:35

Aivan. :) Mutta ehkäpä yksinkertainen hämääkin ajattelemaan tekstiä nimenomaan vaikeaselkoisena. Tai ehkäpä se johtuu vain lukijan monimutkaisesta ajatusmaailmasta, en tiedä. :D

jokurandomi, 02.01.2010 18:33

emt oli vähä tylsää :'''D

janifilth, 07.01.2010 14:32

Hyvä tarina, joskin ehkä liiankin yksinkertainen, ensilukemalta jäi hieman etäiseksi. Toisella ja kolmannella kerralla tarina alkaa syventyä ja saada värejä. Kuitenkin, omasta mielestäni, hieman liian pitkäksi venytetty. Siitäkin huolimatta, että selkeä kappalejako onneksi helpottaa lukemista, tarinan yleinen "suloisuus" ja herkkyys uhkaa käydä puuduttavaksi..=) Mutta paras täytyi jättää viimeiseksi; nuo "Mieluummin kuolen kuin.."-kohdat itsessään tekevät novellista lukemisen arvoisen!=)

janifilth, 08.01.2010 18:50

Kiitos kommentista! "Kertomus.." on jakanut mielipiteitä ennenkin.. Siis se viimeinen kappale nimenomaan. Omasta mielestäni se on novellin parasta antia, mutta näinhän se on että rumakin (tai mielipiteitäjakavan näköinen) lapsi on vanhemmilleen se kaunein..=)

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net