Kirjoitukset

Suru ja kaipaus

masse, 11.06.2004 0:00
Katsottu 1601 kertaa

Jospa suruni punnittaisi ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan, sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka. Sen tähden menevät sanani harhaan. Saat huomata että talosi on rauhoitettu, ja kun tarkastat asuntoasi et sieltä mitään kaipaa. Opeta minua minä vaikenen, neuvo minulle missä olen erehtynyt, kuinka tehoakaan oikea puhe, mutta mitä merkitsee nuhtelu? aiotko nuhdella sanoja. Tuultahan on epätoivoiset sanat. Olen orjan kaltainen joka halajaa varjoon, ja niin kuin palkkalainen joka odottaa palkkaansa , niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat osakseni tulleet. Nukkumaan mennessäni minä ajattelen, milloinka saan nousta, ilta venyy ja minä kyllästyn, kääntelehtiessäni aamuhämärään asti. Mikä on ihminen että hänestä niin suurta lukua pidät, ja että kiinnität häneen huomiosi. Tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki, etkö koskaan käännä pois katsetta, etkö hellitä minusta sen vertaa että saan sylkeni nielaistua. Minkä tähden asetit minut maali tauluksi, ja minkä tähden tulin itselleni taakaksi, etkä poista pahaa tekoani. Suustasi puheet ovat kuin raju myrsky, koska etsit vääryyttä minusta, vaikka tiedät että en ole syyllinen. Sinun sanasi ovat minut muovanneet ja tehneet, yhtä kaikki minut ja niin perin juurin tuhoat, muista että sinä olet muovaillut minut niin kuin saven. Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän, jos minun pääni nousee niin sinä ajat minua niin kuin leijona, ja vihasi minuun kasvaa, jäisikö suulas puhe vastausta vaille, saisiko suupaltti olla oikeassa, saattaisivatko jaaritukseksi vaikenemaan miehet että voisit pilkata. Jos vain sinäkin valmistat sydämesi, onttopäinen mieskin voi viisastua, silloin ehkä unohdat onnettomuutesi, muistelet sitä niin kuin vettä, joka on virrannut pois ja elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, silloin olet turvassa ja on toivoa, ja monet etsivät suosiotasi. On minullakin ymmärrystä yhtä hyvin kuin sinulla, en ole minä sinua huonompi, ja kuka ei moista tietäisi. Eikö korva koettele sanoja, vanhuksilla on viisautta, ja pitkäikäisillä ymmärrystä. Katso kaikkea tätä on silmäni nähnyt, ja korvani kuullut, en ole minä sinua huonompi, mutta minä mielin puhua. Ihminen elää vain vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta. Kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo. Onhan puullakin toivo vaikka se kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu vaikka sen juuri vanhenee, ja sen kanto kuolee se veden tuoksusta versoo jälleen, ja tekee oksia kuin istukas.

Kommentit