-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Koskemattoma(osa 1)

tsuki, 11.01.2010 21:31
Katsottu 1042 kertaa

Prologi Maailman synnyn alussa eli klaani, joka alkoi kapinoimaan Jumalaa vastaan. He kyllästyivät aina vain noudattamaan Hänen käskyjänsä. Ennenpitkää klaanin johtaja keksi ratkaisun. Hän päätti pyytää apua Helvetin Herralta. Niimpä Klaani vaelsi pitkän, ja tuskaisen matkan Helvettiin. Sokeina ja kauttaaltaan palaneina he pääsivät Saatanan luo, ja klaanin johtaja teki sopimuksen Helvetin Herran kanssa. He myivät sielunsa Saatanalle. Saatana lahjoitti heille jokaiselle eri pedonhahmon. Klaanilaiset lähtivät takaisin maanpinnalle, ja alkoivat lietsomaan kauhua. Heistä muuttui häikäilemättömiä murhaajia ja vuosien mittaan he yrittivät voittaa Jumalan, mutta Jumala eristi alueen Alaskasta ja karkoitti heidät sinne. Klaani eli Alaskassa muiden koskemattomissa, ja heistä tuli Koskemattomat.. 1. Onnettomuus Pimeys. Seisoin keskellä pimeyttä. Olin aivan yksin. "Chicya...." Käännyin ympäri ja näin jotain edessäni. En nähnyt tarkalleen mikä se oli, näin ainoastaan suuren kultaa hehkuvan eläimen hahmon. Se seisoi edessäni ja alkoi kävellä lähemmäs. Se lähesty ja lähestyi, aloin erottaa mikä se oli.. Enään pari metriä.. "Herätys Chiki! Lakkaa haaveilemasta!" Säpsähdin hereille unelmistani. Paras ystäväni Janet hoputti minua närkästyneenä. Oli maanantai ja olimme menossa bussilla museoon historian luokan kanssa. Ja koska matka oli pitkä olin taas onnistunut melkein nukahtamaan. "Opettaja Nynks valitti mulle taas unelmoinnistasi." Janet sanoi, ja nousi ylös. Huokaisin syvään ja pyörittelin silmiäni. "Se nyt valittaa millo mistäki." Nousin seisomaan kun bussi pysähtyi ja menimme ulos. Nynks katsoi pahasti kun näki minut. Olin aina ollut Nynksin epäsuosiossa. Hän kutsui minua nimellä "haaveilija". "Neiti Crossfade ja haaveilija" hän sanoi. "Hiljaiuus!" Opettaja Nynks huusi kun olimme museon edessä, ja sai luokastamme lähtevän metelin loppumaan. "Kuljette rauhallisesti ja hiljaa museossa! Niille jotka rikkovat sääntöjä ei käy hyvin!" Opettaja sanoi painottavasti, kaikki tiesivät että hänen uhkauksensa kannattaa ottaa vakavasti. Nynks ei ollut opettaja joka uhkaili turhaan. Niinpä kaikki siirtyivät museoon niin rauhallisesti kuin vain pystyivät. Minä ja Janet kuljimme museossa jutellen kaikesta muusta mahollisesta kuin historiaan tai museoon liittyvästä, sillä vihasimme historiaa ja museoita. Olimmekin jo turhautua museossa kiertelemisestä kunnes Nynks ilmoitti iloksemme että joudumme lähtemään tuntia aikasemmin, koska joku oli sytyttänyt lentoliskon palamaan Esihistorialliset ja kivikautiset eläimet - salissa ja museo piti sulkea. "Kiitän sitä joka sytytti sen liskon palamaan." sanoin haukotellen. "Tuollahan meinasi kuolla tylsyyteen." "Meillä on tunti aikaa ennen bussin tuloa." Janet sanoi ja alkoi hymyillä viekkaasti. "Mennään pitämään hauskaa!" Hän huudahti ja lähdimme kävelemään poispäin. "Minnekkäs neiti Crossfade ja haaveilija ovat menossa?" Nynks kysyi pistävästi. Käännyimme ympäri. "Luuletteko että pääsisitte pitämään hauskaa? Ehei. Kun ette kerran osaa nauttia museon antimista joudutte auttamaan sen siivouksessa." Nynks sanoi komentavasti ja antoi oppilaille tehtäviä. "Niin ja te saatte lintsausyrityksenne takia rankimman työn, eli pääsette pyyhkimään pölyjä varastotilasta." Nynks sanoi meille hymyillen viekkaasti. Katsoimme toisiamme huokaisten syvään. Lähdimme ärsyyntyneinä varastolle. Kun pääsimme varastolle ja katselimme paikkoja huomasimme kauhuksemme että meillä oli paljon tehtävää. Rupesimme hommiin, mutta emme kauaa jaksaneet vain siivota, vaan menimme etsimään kaikkea kivaa ja katselimme ympärillemme. Siellä varatossa oli paljon täytettyjä eläimiä. Menin katsomaan yhtä todella kaunista, seisovan urosleijonan täytettyä ruumista. Se oli erittäin upea, ja näytti todella aidolta, olisi voinut luulla sitä eläväksi. Sen kullanhohtoinen harja oli pöyheä ja turkki kiilsi kauniisti. Vartalo ja jalat olivat lihaksikkaat, ja tassuissa oli terävät, valkoiset kynnet. Häntä oli paksu ja hännän päässä oli tuuhea, tummanruskea tupsu. Minun teki mieli koskea sitä, mutta juuri kun olin ojentamassa kättäni sen harjalle Janet huusi minua. Hän oli löytänyt jotain kääröjä. Menin katsomaan löytöjä ja katselimme niitä hetken yrittäen saada selvää tekstist, mutta emme olleet egyptiläsiä joten se oli mahdotonta. Jatkoimme vielä hetken tutkimuksia, mutta ajattelimme sitten että olisi hyvä välillä taas siivota. Siivosimme puoli tuntia puhuen kaikenlaista, kunnes viimein Justus tuli ilmoittamaan meille että saisimme lopettaa. Kun pääsimme Nynksin luo, se ohjasti ensimmäisellä bussilla lähtijöitä lähtemään. Myös me kuuluimme siihen joten lähdimme kävelemään luokan perässä bussipysäkille. Kävelimme luokan hännillä ja juttelimme välillä nauraen. Päivä oli kaunis ja aurinko porotti pilvettömällä taivaalla. Toukokuu oli loppumassa ja kesäloma alkaisi pian. Odotin sitä, silloin pääsisin käymään Carlin kanssa New Yorkissa tapaamaan kavereita ja pitämään hauskaa. Toisaalta, haluaisin viettää kesän täällä. Ekvatoorissa on kesäisin aina kunnon kesä, aurinko paistaa ja taivas on pilvetön suuremman osan ajasta. Lämpötilä voi nousta jopa 35 asteeseen ja silloin on kiva käydä meressä vilvoittelemassa. New Yorkin kesät olivat useimmiten harmaita ja viileitä, eikä siellä päässyt mereen vilvoittelemaan kuumalla säällä. Mutta siellä oli kaikki viihtyvyydet taulutelevisiosta kännykkään. Täällä ei ollut kauheasti kännykköitä eikä televisioita, jonka takia aluksi olin vastaan tänne muuttamista. Mutta totuin pian elämään ilman kännykkää ja televisiota. Täällä on niin paljon muuta tekemistä ettei edes huomaa niiden puuttumista. Olin alkanut jäädä Janetista jälkeen, koska olin niin ajatuksissani. Kävelin hitaasti ja kuuntelin lintujen laulua. Se kuullosti kauniilta ja syvennyin entistä enemmän ajatuksiini. Kukaan ei häiritsisi minua ja saisin bussipysäkille asti ajatella rauhassa. Mutta sitten minua alkoi yht'äkkiä pyörryttämään ja lähdin luisumaan autotielle, enkä pystynyt hallitsemaan itseäni. Yritin huutaa apua, mutta en kyenny puhumaan. Olin menettänyt itsehallintani, ja olin joutumassa paniikkiin kun näin edessä lähestyvän rekan. Se lähestyi ja lähestyi kovaa vauhtia enkä voinut tehdä mitään muuta kuin seistä sen kulkuväylällä ja odottaa että se törmäisi minuun. Katsoin kauhistuneena Janetteen päin ja näin kauhun hänen kasvoillansa kun hän kääntyi ympäri ja huomasi minut. Huomasin kuinka hän yritti tulla auttamaan minua, mutta oli liian myöhäistä, rekka oli jo niin lähellä. Laitoin silmät kiinni juuri ennen törmäystä odottaen iskua, mutta sitten yht'äkkiä tunsin että joku otti minusta kiinni ja tönäisi pois rekan alta. Avasin silmäni ja katsoin pelastajaa sekunnin murto-osan, mutten ollut varma mikä se oli. Katsoin sen kasvoja, ne olivat kultaa hohtavat, komean nuoren miehen kasvot ja silmät olivat ruskeat. Se oli enkeli, olin varma siitä. "Chiki!" Iskeydyin rajusti maahan, ja kuulin rekan jarrujen kirskunnan ja ihmisten kiljumista. Tunsin kuinka pelastajani lähti pois, ja sitten.. Kaikki pimeni.. Heräsin pari tuntia myöhemmin kotona. "Chiki..?" Avasin silmäni ja näin kummisetäni Carlin istuvan sängyn laidalla. "Jaksoithan sinä viimen palata tähän maailmaan.." Hänen kasvoilleen levisi lämmin hymy. "Enkös ole sanonut ettei autotiellä kannata leikkiä..?" Minä hymyilin hänelle takaisin ja nousin istumaan. Oloni oli vähän hutera muttei ollut tullut ilmeisesti mitään vakavaa kun en sairaalassa ollut. "Mitä oikein tapahtui?" Carl kysyi . Yritin muistella tapahtunutta mutta muistin vain pelastajani ja vastasin yhtään miettimättä. "Enkeli pelasti minut." "Enkeli?" Carl katsoi minua kuin tärähtänyttä. "En minä hullu ole, joten älä katso noin." Sanoin kun huomasin Carlin ilmeen. "Et, mutta eihän 16 vuotiaana uskota mihinkään keijuihin tai tonttuihin?" Carlin ääni kuulosti huvittuneelta. "Eihän tässä kukaan nyt keijuista tai tontuista oo puhunukkaa." sanoin ja yritin nousta ylös joka ei aluksi oikein onnistunut, mutta sitten onnistuin nousemaan ylös. Jätimme tonttukeskustelun siihen ja passitin Carlin pois huoneestani. Menin ikkunan ääreen ja katsoin ulos. Katsoin kauas kaukaisuuteen ja näin kuinka kauniiksi auringonlasku värjäsi taivaanrantaa. Rakastin tätä paikkaa. Carlin talo oli aika pieni mutta viihtyisä ja se sijaitsi kielekkeellä josta avautui upea maisema. Paikka oli korkealla merenpinnasta ja tarvitsi kävellä pari sataa metriä alas johtavaa polkua jotta pääsi upealle hiekkarannalle. Carlin talo oli valkoinen, hieman mökkiä muistuttava kaksikerroksinen rakennus. Toinen pitkäsivu oli merelle päin ja toinen takana olevaan metsään päin, jossa menin hiekkatie. Parin kilometrin päässä metsä loppui ja teki tietä ihanalle Ekvatoorin kylälle. Olin pienestä asti ollut usein Carlin luona täällä, ja kun vanhempani menehtyivät lentokoneonnettomuudessa pari vuotta sitten pääsin asumaan tänne. Tosin aluksi oli vaikeata muuttaa tänne pieneen kylään New Yorkista, mutta rakastuin pian koko paikkaan enkä lähtisi täältä mistään hinnasta pois. Toki kaipaan ystäviäni New Yorkisa, mutta täällä kaikki ovat jotenki läheisempiä. Katselin hetken ulos ja menin sitten nukkumaan. Sinä yönä en oikeen tahtonut saada unta vaan mietin tapahtunutta. Kuka se pelastajani oikeasti oli? Haluaisin kiittää häntä, jos hän ei olisi tullut auttamaan olisin saattanut kuolla. Mietin asiaa hetken, mutta sitten vaivuin viimein uneen. Unessa seisoin autotiellä, yksin. Ympärilläni ei ollut ketään. Oli aivan hiljaista, kunnes kuulin rekan äänen. Katsoin eteeni ja näin suuren rekan lähestyvän kovaa vauhtia, ihan niinkuin päivällä. Yritin juosta, mutta liikkuminen ei onnistunut. Yht'äkkiä kaikki pimeni, kaikki ympärilläni muuttui pimeydeksi. Näin vain suuren rekan valot. Ei, se ei ollut rekka. Se ei ollut eloton metallikasa. Ei. Se oli jotai aivan muuta. Suuri, musta olento, joka juoksi minua kohti suuret hampaat välkkyen. Katsoin sen silmiä kauhistuneena, ne olivat veren punaiset ja niistä paistoi viha. Se lähestyi mylvien ja aloin erotta mikä se oli. Näin sen nahka siivet. Näin kuinka sen suusta leimusivat lieskat. Se oli enään kymmenen metrin päässä. Se oli. "Lohikäärme.." kuulin äänen pimeydestä sanovan. Lohikäärme oli enään kahden metrin päässä ja valmistautui ottamaan minut hampaisiinsa. Katsoin kauhistuneena sen punaisina hehkuviin silmiin, se hyökkäsi.. Mutta sitten.. Heräsin huutaen. Nousin istumaan sängylle vapisten. Olin aivan hien peitossa ja minua heikottti. Carl tuli huoneeseeni. "Mikä hätänä?" Hän katsoi minua huolestuneena. "E-Ei mikään. Näin vain painajaista." Sanoin ja menin takaisin makuulle. Carl katsoi hetken että minulla oli varmasti kaikki okei ja lähti sitten takaisin nukkumaan. Makasin hetken vapisten, yritin laittaa silmäni kiinni, mutta näin vain sen suuren hirviön verenpunaiset silmät ja terävät hampaat. Yritin rauhoitella itseäni ja nukkua. Hetken rauhoittelun jälkeen nukahdin uudestaan.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net