Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
maggie, 07.02.2010 21:39
Katsottu 1420 kertaa
Väsynyt eiliseni
Minne se meni
En huomannut sen menevän
En kai kaivannutkaan sitä tarpeeksi
Että olisin huomannut sen menevän
Ja hymyilen vielä leveämmin kuin ennen
En vain mahda sille mitään
Ei kai siitä tarvitse erikseen ketään kiittää
Kai se loiste lähtee minusta itsestäni
Kun en enää kaipaa pimeyteen
Huomasin kun puusta putosi puuterilunta
Annoin sen tippua ohitseni
Siinä kai vilahti se viimeinenkin surullisuus
Ennenkuin lähti pois
On kai se vähän pelottavaa
Jättää huoneensa pimeys
Ja kävellä
Kantaen itsensä
Aamun valoon
Sanottuaan kaiken
Yökin kai minut jätti
Ihmettelemään aamun valoa
Ja katsomaan viimein aurinkoon
Ilman pimeyttä ja pelkoa
Ilman surullisuuden verhoa
Sininen taivaskin näyttää kirkkaammalta
Akhilleus, 07.02.2010 22:34
Tää oli jotenkin koskettava, ku tää liippasi niin läheltä omaa elämääni. Kirjoitat kauniita ja toivoa antavia runoja. Kiitos siitä!