-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

2-4 min

rufen, 22.02.2010 23:21
Katsottu 1261 kertaa

Minusta rakkaus on sitä, että kahden teepussin langat sotkeutuvat toisiinsa. Kukaan ei kuitenkaan huomioi sitä, vaan teepussit laitetaan eri mukeihin. Niiden langat selvitetään ja ne laitetaan eri mukeihin. Teepussi istahtaa yksinään mukinsa pohjalle ja odottaa. Itse asiassa minulla on monia muitakin yhtä hienoja ajatuksia. Rakkaus ei ole mitenkään erityinen juttu: siinä on kolme kirjainta enemmän kuin vihassa, ja siksi se vaatii enemmän aikaa. Kyse on sekunnin kymmenesosista, parista vänkyrästä viivanvedosta, ei sen enemmästä. Hulluus on aivan eri juttu. Se ei muodostu vänkyröistä viivoista, se on jo itsessään vänkyrä. Tunnen yhden hullun, hän asuu päässäni. Voisi sanoa, että hän on minä, mutta se ei olisi todenmukaista. Jos mikään on vänkyrässä mielessä todenmukaista, niin se, että tuo hullu on epäminä minä. Ei hän oikeasti ole hullu, puhun hänestä vain niin. Yritän pitää hänet loitolla väärän sanan avulla, näethän, harhauttaa häntä. Mieleni on hyvin järjestelty muilta osin, olen nimennyt osaseni. Mutta hänelle minulla ei ole nimeä, sillä hän pelottaa minua. Hänen pitäisi olla osa järjesteltyä mieltäni, ja minusta tuntuu, että nostan hänet sen yläpuolelle pelokkuudellani. Hän ei ole hullu, hän on alakuloinen. Häntä ei vaivaa jokin, häntä vaivaa kaikki. Jos puhun ystäväni kanssa, hän ei luota ystävääni vaan alkaa epäillä heitä. Jos en saa unta, hän sanoo, etten enää herää kun nukahdan. Jos juon teetä, hän murtuu teen polttamasta kielenpäästä. Jos laulan, hän kuristaa kaulaani, pakottaa minut vaikenemaan, jottei kukaan kuulisi. Jos kirjoitan, hän hehkuu vahingonilosta sanojeni kuivaa oksastoa kohtaan. Kun en enää ymmärrä ja itken, hän sisustaa minusta kotiaan. Minut saa onnellisen kaltaiseksi syksy ja yöt ja kuu. Tuntuu hyvältä kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneellani, sillä sen mustenauha jää aina välillä jumiin ja se pitää laittaa takaisin paikalleen sormin. Muste jää käsiini kuin ajatukset olisivat levinneet todellisiksi ja laskeneet raskaat rankasta sormiini. Olen onnellisen kaltainen, kun lumihiutaleet hymisevät ympärilläni tai kun paljaat jalkani uppoavat nilkkaan saakka vilpoiseen mutaan. Tuo tunne on vain peittelyä eikä siksi auta minua. Koko ajan pitää tietoisesti painaa ovea kiinni, sillä hullu pyrkii sisään. Kun hän ei saa ovea auki, hän yrittää ikkunaa. Kun salpaan sen hänen sormiensa edestä, hän tulee sieltä missä seinät nojaavat toisiinsa, nurkista. Nurkassa on ihan olematon rako, mutta hän on niin hullu että pääsee siitä sisään. Ja oksentaa hyvän oloni likaiseksi surusta. Hän nauraa hetken, kunnes suru valtaa hänetkin ja olemme yhdessä surkeina. Minusta viha on sitä, että leikkaa teepusseihin pienet reiät. Raivo on sitä, että repii pussit rikki. Vihainen tuntee iloa, kun näkee lehtien hitaasti leviävän veteen ja pussin hitaasti tyhjenevän, jäävän veteen hajoamaan. Tuo hullu ei ole paha, enkä minä vihaa häntä - silloinhan vihaisin itseäni. Oikeasti hän ei ole edes itsekäs, vaikka mädännyttääkin kaiken minussa. Hän on lapsi, ei edes omani, joka puolustautuu. Minä olen se, jota olisi oikeutettua vihata. Minä en suostu katsomaan pettymystä, vaan sysään sen aina hänelle. Hän on niin nuori, ettei hänellä ole vielä omaa kivikuormaa; en usko pienen kuorman väsyttävän häntä. Olen itse niin särkynyt, että nojaudun lapseen. Olin kivi ja tein sen asian, jossa kivi on taitava: murruin. En kestänyt sitä yksin ja löysin tuon lapsen. Hän hyräili hiljaa vasemman korvani takana. Oih, hänen naurunsa oli ihanampaa kuin mikään näkemäni! Hänen nauruaan ei voinut kuulla, sen näki hänen pehmeillä kasvoillaan. Siihen saattoi tarttua ja pyyhkiä hänen suupielistään kuin roskan. Nyt tuota naurua ei enää ole, sillä käytin häntä hyväkseni. Katselin, miten hän ensikerran kuunteli synkeää sinisyyttäni. Se muutti hänet harmaaksi ja huomioni kiinnittyi kerrankin johonkuhun muuhun kuin minuun. Toisella kertaa vielä kysyin, ehtiikö hän kuunnella vai haluaako hän ennemmin leikkiä nukeillaan. Hän kuunteli. Kolmannella kerralla en kysynyt, otin vain nuken häneltä ja puristelin sitä käsissäni, kun itkin hänelle kaipuutani. Neljännellä kertaa en sanonut sanaakaan, vaan palautin hänelle hänen nukkensa, jonka nätit hiukset olin repinyt ja jonka silmät olin värittänyt punaisiksi. Katselin miten häilyvästä tuli hullu, ja mustasin mieleni samalla. Viidennellä kertaa hän huusi jo silloin, kun varjoni kosketti hänen varpaitaan. Hän ei ollut musta, kuten olin odottanut; hän oli niin kirkkaan valkoinen, että pääni räjähti kun näin hänet. Palaset lentelivät ympäriinsä, hiljaa hehkuen, hitaasti sammuen. Niiden etsiminen kesti kauan. Konttasin tuhkaisessa maassa tavoitellen niitä sormieni alle. Puhaltelin niistä likaa pois ja silittelin niitä. Sirpaleita ei saanut sovitettua yhteen kokonaiseksi pääksi, sillä en löytänyt kaikkia ja niiden, jotka sain turvaan nyrkkiini, reunat olivat palamisesta tulehtuneet. Olin tehnyt lapsesta hädissäni hullun. Nyt me molemmat olimme hädässä. Minusta hulluus on sitä, että laittaa teemukiinsa kaksi teepussia, eri makuisia. Ei hae uutta kuppia kaapista tai pyydä ystäväänsä teelle, kun haluaa valmistaa kahta eri juomaa.

Kommentit

Retsu, 22.02.2010 23:59

Onpas kaunista tekstiä! Ihmettelen suuresti, mistä tuollainen luovuus kumpuaa.

~seppo~, 23.02.2010 0:35

Musta tämä on hyvä vertaus:" Minusta rakkaus on sitä, että kahden teepussin langat sotkeutuvat toisiinsa. Kukaan ei kuitenkaan huomioi sitä, vaan teepussit laitetaan eri mukeihin". koska se on toimiva ja sen voi ymmärtää tilanteisiin sopeutuvalla tavalla. Oli hyvä idea mainita teepussit useampaan kertaan, koska ne toimivat tarinaa kokoavana motiivina alusta loppuun. Uskallat antaa paljon painoa lyhyille ilmauksille ja se luo tekstiin runomaisen vaikutelman. Oli hyvä ratkaisu valita lapsi tarinaan, sillä minulle se kuvastaa sitä, että me kaikki olemme jollakin tasolla viattomia ja tyhmiäkin. Kohtaus hullusta kertoo varmasti jokaiselle lukijalle eri asioita. On hyvä, että annat mietinnän varaa, jotta jokainen lukija voi kokea tekstin omalla tavallaan ja oman elämäntilanteensa mukaan. Se tekee tekstistä henkilökohtaisemman, eli omasta mielestäni koskettavan.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net