Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
FakeDoll, 02.04.2010 14:01
Katsottu 1341 kertaa
Istuin sängylläni ja katsoin tyhjyyteen. Tunsin pakokauhun ottavan minut taas valtaansa. Mielessäni pyöri kaikki lannistavat ajatukset. Ajatukset, jotka olivat musertaneet minut. Ajatukset, jotka tekivät minut vainoharhaiseksi ja pelokkaaksi. Ajatukset, jotka patistivat minut vahingoittamaan itseäni. En tiennyt mikä minua vaivasi, mutten uskaltanut ottaa selvääkään. Olen yksin. Vanhempani eroavat hetkenä minä hyvänsä, isääni hädin tuskin tunnen enää. Ainoa ystäväni on kääntänyt selkänsä minulle. Hän nauraa ja pilkkaa minua ja manipuloi toisia käyttäytymään samoin. Sisareni ei ymmärrä pahaa oloani, hän ei ota minua tosissaan. Koulussa reputan aineessa kuin aineessa, en jaksa enää keskittyä opiskeluun. Opettajat moittivat minua, kuten myös kotiväki. Paha olo on ottanut minut valtaansa. Tiedän itsekin, ettei kaikki asiat ole tarkoitettu minun pilkakseni, mutta siltä se tuntui. Minä pelkään. Hysteerinen itku kaikui pian huoneessani. Ulvoin kuin susi, enkä kyennyt lopettamaan. Tämä oli tuttua. Itkin, kirosin huonoa elämääni. Kyyneleet silmissäni itkien ja huutaen raahauduin kaapilleni. Samasta tutusta kulmasta, mustan hupparin alta kaivoin esiin pienen, terävän veitsen. Olin lyhistynyt lattialle itkemään. Veitsi sivalsi käsivarttani useamman kerran. Syy miksi tein niin, oli hieman epäselvä itsellenikin. Minä kai kuvittelin rankaisevani itseäni kaikesta. Siitä, etten ollut kaunis. Siitä, että opiskeluni meni päin honkia. Siitä, että ystäväni kääntyivät minua vastaan, minussa täytyi olla jotain vikaa. Käsivarteni oli veressä. En tuntenut fyysistä kipua. Kipu tuli aina vasta myöhemmin, kun kohtaus oli ohi. Heitin veitsen nurkkaan. Ulvoin edelleen. Kukaan ei kuullut minua, sillä huoneeni oli vanhan rakennuksen yläkerrassa. Olin epätoivoinen. Kirkuen ja itkien heitin käteni ristiin. Huusin jumalaa. Anelin, että asiat kääntyisivät parhain päin. Rukoilin omaa kuolemaani. Itseäni en kyennyt tappamaan, joten rukoilin jonkinlaista onnettomuutta, joka veisi henkeni. Olin yrittänyt avata valtimoni monta kertaa, mutta vapisevin käsin se ei onnistunut. Myöhemmin kohtauksen loputtua vein veitsen takaisin laatikkoon. Olin hakenut isäni varastoista paljon alkoholipitoisia juomia. Lääkekaapista olin ottanut yhteensä 20 kolmiolääkettä, jotka oli määrätty äidilleni. Kyyneleet olivat lakanneet valumasta, olin itkenyt itseni kuiviin jo aikaisemmin. Kirjoitin kirjettä perheelleni. Kirjettä, jossa selitin poismenoni, ja kerroin, ettei kenenkään tulisi syyttää itseään. Kirjettä, jossa kerroin jääväni kaipaamaan heitä, mutta tänne jääminen olisi liian raskasta. Kirjettä, jossa kerroin etten jaksaisi enään. Kirjoitin sitä kirjettä vaikka tiesin, että aamulla heittäisin sen roskiin, niinkuin kaikki aikaisemmatkin. Tiesin, etten onnistuisi koskaan missään, en edes omien päivieni päättämisessä. Silti kirjoitin sitä kirjettä. Jätin sen sänkyni viereen. Otin käsilleni kolmiolääkkeet ja alkoholin. Huuhdoin pillerit alas. Suljin silmäni ja kävin makuulle hyvää yötä toivottaen. Tietämättömyys valtasi kehoni. Koittaako huominen? Sitä ajatellen vaivuin yhä syvempään uneen.
rufen, 10.04.2010 1:19
Tämä ei herättänyt minussa yhtään mitään tunteita. Ongelmana oli mahdollisesti se ristiriita, että päähnkilö oli jonkinlaisen itsetuhoisen kohtauksen vallassa, mutta silti hänen ajatuksensa olivat täydellisen selvät; hän tiesi selkeästi miksi hänellä oli sellainen olo. Hän paukautti syitä syiden perään. Lisäksi ilmaukset, jota käytät, eivät tehonneet. "Minä pelkään", oli hyvä valinta, se oli vilpitön tokaisu. Mistä novellin nimi tulee, se ei tunnu sopivan tapahtumiin? Ja vielä viimeiseksi, minulle jäi sellainen olo, että tämä oli kirjoitettu vain jotta se saataisiin pois alta. Kokonaisuus on silti hyvä, johdonmukainen. Jos päähenkilö keskittyisi hyviin asioihin, tuskin hän tekisi samaa ratkaisua. Sekin oli mielenkiintoinen päätös, että jätit lopun avoimeksi.
starstand, 02.04.2010 16:10
Hyvin kirjoitettu novelli, tosi tunteita täynnä. Joskus ku mun asiat menee päin **** niin tekis mieli tehdä samoin, mut en mä nii hullu oo et rupeisin vetää itteni verille.