-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Wurzelbert! Wurzelbert! Wurzelbert!

rufen, 11.04.2010 23:50
Katsottu 1387 kertaa

ENNEN ITSE TARINAA haluan sanoa, että tämän kirjoituksen innoittajana toimi Equilibriumin biisi "Wurzelbert" - muokkasin sen sisältöä omakseen aika lailla, mutta idea ei ollut varsinaisesti minun. * Kuu nousi, ja sinäkin yönä se etsi itselleen paria. Sen laulun kuului aina olla duetto, sen sulokas a capella tarvitsi säestyksen. Jokin ääni, joka soisi sen säteiden kanssa; ääni joka soisi sen säteitä! Käsky sen huulilta kiiri vain sen omien säikeiden luo: ”Lähtekää! Etsikää minulle täksikin yöksi sointuja!” Se aloitti kuiskaavalla hyminällä niin, etteivät edes lähimmät tähdet kuulleet sitä. Säteet kiisivät ilmojen halki melodian ajamina soiden hiljaa, määrätietoisesti kohti metsää. Sankka metsä oli pimeä lähes aina. Valtavat männyt jättivät muun kasvuston nääntymään varjoonsa. Silti siellä ei ollut hiljaista edes yöllä, varsinkaan yöllä: elämä uskalsi päivän jälkeen juhlia rauhassa. Vain eräs uinui. Ainoastaan metsän sielu aisti sen olemassaolon, levottoman unen sisällään, mutta metsän asukkaat olivat kaikki kuulleet siitä. Kaikki tiesivät, että se todella oli. Säteet, nuo kaunottaret, lauloivat tiensä metsän juurakkoon. Ne kutittelivat puiden oksia lempeästi ja nämä väistyivät tirskahdellen. Kaikki valo lankesi pienelle mättäälle juuri keskelle metsää ja pysähtyi siihen aivan kuin liian lyhyen köyden varassa riippuen. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten kuun käsi silitti maata – lempeästi yhtä kaikki – ja lakkasi liikkumasta taas. Läheinen vanha mänty henkäisi ilmaan kivunsekaisen hämmästyksensä kun sen juuret naristen alkoivat ryömiä maan alla. Kivet kierivät ihmeissään kun niiden alusta muovautui. Kuului pauketta, kun iki-iäisen männyn juuret murtuivat poikki ja vanhuksen elämä katkesi niiden lailla. Juuria nousi sammaleen keskeltä ja kuun valossa ne alkoivat liikkua etsien paikkaansa. Ilosta pulppuava nauru kiisi jokaiseen ilmansuuntaan metsässä. Kuun valo oli niin valkoinen, että se hiipui hetkeksi. Kun se palasi tuohon määrättyyn paikkaan, kuolleen männyn edessä seisoi kumara hahmo. Hahmo nauroi lisää, käkätti ja hihitti. Se venytteli kaposia käsivarsiaan, joita peitti syksyn lehdistä punottu tunika, joka oli sen oloinen, että se olisi maatunut jo pitkälle. Se haisikin mullalle. Olennon pitkien varpaiden alla nyyhki suuri sieni. Olento katkaisi sienen ja sijoitti sen rönsyilevän korvansa taakse. Juuri nuo oksamaiset korvat olivat kuulleet kuun kutsun. Toisen korvansa takaa se kiskaisi pienen pillin ja naurahti ennen kun kosketti sitä kaarnahuulillaan. Metsä oli pimeä mutta hahmon varjo hohti hopeana jokaikisen puun rungolla. Pitkät ruskeat hiukset ja pitkä kapea olemus pitkä kapea instrumentti sormissaan. Maahan ei painunut kuin himmeitä jälkiä sen jaloista. Ensin se käveli, ja ensimmäinen tanssahdus huvitti sitä lämpimästi. Yksikään pihahdus ei ollut vielä karannut sen pillistä, joka oli ontto oksa. Vaikka tuo oksa oli kuollut, tapettu, sen kyljestä kasvoi lehti. Lehtikin oli kuollut ja väritön. Olento kiipesi puuhun ja silitti puun raajoja pilkallisesti. Ensimmäinen puhallus pilliin vapautti ilmaan vain verhon tomua ja olento hymähti pettyneenä. Kuu seurasi sitä malttamattomana. Ja ääni, joka kiemurteli pillistä, oli mitä kaunein! Se oli heleä ja harmoninen ja tuntui tanssivan. Sillä hetkellä, kun se tavoitti puun, jolla olento istui, elämä puussa lakkasi kiertämästä. Pian tuulen kävi puuta sääliksi ja sen tuudittamana puu vaipui ikuiseen uneensa. Olento hyppeli, soitti ja nauroi, ja kuu lauloi onnessaan. Maa kuoli olennon askelten alla kuin myrkytettynä, lintujen mielen valtasivat nuo suurenmoiset sävelet ja ne unohtivat miten räpyttää siipiään, väistellä esteitä ja hengittää. Ne tipahtelivat taivaalta kuin ammuttuina. Metsässä kaikui lukemattomien kuoro: ”Wurzelbert! Wurzelbert! Wurzelbert!”, kun sen asukit yrittivät varoittaa toisiaan. Wurzelbert puhalsi soittimeensa, huudahti ja nosti kätensä ylös. Se kaivoi hihastaan pienen kangaspussukan, jossa oli hopeisia marjoja, kuin raikkaita vesipisaroita. Wurzelbert heitti ne ilmaan ja näytti siltä kuin kuun säteet olisivat sataneet maahan. Kun kukat ja lehdet tavoittelivat niitä janoissaan, ne saivat päälleen vain tuhkaa, joka tukehdutti niiden huokoset ja sai ne lakastumaan välittömästi. Wurzelbert juoksi veden pinnalla jalanpohjat läpsyen ja kaikki kalat haukkoivat vettä ennen kun pulpsahtivat pintaan kylki kohti taivasta. Haltiat, ketut, peikot ja menninkäiset juoksivat henkensä edestä ja Wurzelbert seurasi niitä tanssahdellen lumoavan kappaleensa tahdissa. Vaikka se liikkui keinahdellen, ryntäävät eläimet ja olennot eivät ehtineet sitä pakoon. Se ei edes hengästynyt, se pysyi voimissaan nauramalla. Kunnes kuu haukotteli. Silloin pillinsoittaja seisahtui huomaamaan, ettei valo sen ympärillä ollut enää kuin siveltimen kevyt veto. Kiireesti se juoksi kiveltä toiselle tappaen elottomankin; pensaasta toiseen hapattaen niiden marjat. Sinä aamuna aurinko paistoi metsään sokaisten sen pelokkaat asukkaat, pysäyttäen jokaisen tuijottamaan taivaalle pelastuksen suuntaan. Wurzelbert puhalsi ja puhalsi ja vielä hetken pilli soi, mutta sitten vain täytti soittajansa suun pölyllä. Wurzelbert yski ärtyneenä ja istahti vikisevälle kivelle. Lopulta se vain huokaisi, vaikka olisi halunnut nauraa. Aurinko ei tehnyt siitä erityistä kuun lailla. Aurinko ei tehnyt kenestäkään erityistä. Kivi ei tuntunut hyvältä sen takamuksen alla, kylmä ja muhkurainen kun oli. Musikantti lysähti sammaleelle ja tunsi miten yön kosteus tunnusteli sen sääriä lyhyiden punttien alta. Lämpö ruokki metsän eläviä, mutta Wurzelbert ei lukeutunut niihin. Hän kuivui ja juurtui kiinni puunuorukaiseen.

Kommentit

Akvaariovalot, 12.04.2010 2:05

MIKÄ tämä Wurzelbert oikein on? Puu, ei ainakaan? Pidin erityisesti sienen asettamisesta korvan taa -jutusta, se kuulosti niin Leenalta että alkoi hymyilyttää. Tämä oli ehkä paras mitä olen sulta pitkään aikaan lukenut.

Sebastian, 14.04.2010 22:37

Tämmöistä tekstiä ei voi lukea vain kertaa läpi. Luin monta kertaa ja vieläkin tuntuu, etten saanut kunnolla otetta. Ensimmäisenä tuli mieleen, että Wurzelbert olisi kääpä. Mutta sitten tulin lopputulokseen, ettei hän ole mikään sellainen, mille olisi muuta nimeä kuin Wurzelbert. Viimeisestä lauseesta puuttuu luultavimmin sana "alkoi". Huomasin tämän eritoten siksi, koska kiinnitän huomiota itse aina ensimmäiseen ja viimeiseen lauseeseen. Vaikkei sitä aina uskoisi. Mainiointa mielestäni tässä on se, että keskityt yön kuvaamiseen, mutta et niinkään päivään. Ja lopulta näytät syyn: Aurinko ei tehnyt kenestäkään erityistä. Yö on siis paljon mielenkiintoisempi ja pimeässä tapahtuu kirjoittamisen arvoisia asioita, päivällä ei niinkään. Ei ainakaan tämän tarinan osalta. Voisin keksiä ilmeisesti paljon muutakin sanottavaa, mutten muista niitä ollenkaan. :D Sanon kun tulevat mieleen, jos tulevat.

Cloverfield, 06.05.2010 10:45

Kiitos kattavasta kritiikistä, joka on äärimmäisen harvinaista Prologissa. Korjaan tekstin virheet, ja katson löytyykö niitä vielä lisää. Ps. Vastaavanlaatuista palautetta saa antaa jatkossakin :D

Cloverfield, 08.05.2010 15:04

Olisi hauskaa, jos lukisit uutuustarinani Rabbit Homen ja arvostelisit sen sanallisesti koska tämä on ensimmäisiä kirjoituksiani, johon paneudun kunnolla.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net