-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Alue 51 pt. 7: Alue 51

Cloverfield, 05.05.2010 12:37
Katsottu 1041 kertaa

Nevadan autiomaa Yhdysvallat 13.06.2007 *************** Aamulla Alice heräsi muiden keskeltä pienessä hiekkamontussa jonka päällä oli pressu. Alice varovasti hypähteli nukkuvien henkilöiden yli päästäkseen teltan suulle. Hän siirsi kädellään verkkokangasta, joka oli asetettu oven suulle ja nousi montusta sen reunalle. Hän tuli tasanteelle jota ympäröi matalat kalliot joiden yli ei nähnyt. Kallioiden välissä oli metrin levynen halkeama josta he olivat eilen illalla tulleet. Kaikki mitä tasanteella oli, radio, joitain metallilaatikoita, aseita, panosvöitä ja tynnyreitä, oli spraymaalilla maalattu hiekanväriseksi tai peitetty samanvärisellä kankaalla. Alice ei muistanut maisemista mitään, joten hän päätti mennä ulos halkeamasta. Halkeamasta ulos tullessaan hän näki yhden sotilaista hiekanvärisessä maastoasussa ja tämä seisoi kivääri kädessä nojaten kallioon katsellen maisemia. -Huomenta, Alice sanoi. Sotilas kääntyi ja osottautui Oliveriksi. -Huomenta, huomenta, Oliver vastasi. -Noi sun vaatteet voi herättää vähän huomiota, siel on metallisis laatikois varavaatteita ni hae sieltä itelles paita ja housut, hän neuvoi. -Juu okei, Alice sanoi ja teki työtä käskettyä ja palasi vaihdettuaan vaatteet. -Haluutko nähä jotain, mikä on ollu siivili-ihmisen silmältä kielletty kaheksankytluvulta asti? Oliver kysyi hymyillen. -Mikäs siinä, Alice sanoi ja he kiersivät kallioiden ulkopuolelta leirin toiselle puolelle ja nousivat selkä kyyryssä pienen hiekkarinteen päälle. Hiekkainen tuuli puhalsi heidän silmilleen ja molemmat pitivät kättä silmiensä suojana -Siin on sulle salaisuus, Oliver sanoi. Alice katseli suurta aluetta joka oli täynnä halleja, päärakennuksia, satelliitteja ja niiden takana oli maailman pisin kiitorata. Siellä oli myös elämää nyt. Avaruusolennot korjasivat hallien ulkopuolella lentäviä lautasiaan. Suuria huipputeknologian generaattoreita oli asetettu ympäri aluetta. -Mitä noi on? Alice kysyi osoittaen sormellaan massiivisia raudanvärisiä talon kokoisia koneita joilla oli molemmin puolin neljä jalkaa ja koneen edessä oli putkia. -No niinku varmaan arvaatki, noi putkimaiset systeemit niiden nokassa on jonkinlaisia tykkejä mitkä ampuu helvetinmoisia sädejutskia ja sit se mihin ne osuu, katoo niinku tuhka tuulee. Noi koneet on jonkinlaisia valtausaluksia. Niiden sisälle mahtuu iha helvetisti noita örvelöitä. Ja tänää illal näät jotai uskomatonta, Oliver kertoi Alicelle. Alice oli hetken hiljaa seuraten aluetta joka oli täynnä maapallon ulkopuolista elämää. Kahdesta hallista tuli ulos tutun näköisiä lentäviä lautasia mutta näillä oli metalliset jalat joilla ne kävelivät kuin hämähäkit. Toiselta puolelta aluetta tuli kymmeniä pieniä pallon muotoisia rautakuulia, jotka pysähtyivät suuremman avaruusolion eteen ja kuulien sisältä tuli muskeliolioita jotka jäivät seisomaan kulkuvälineensä viereen. -Miten me aiotaan menetellä tästä päivästä ja tästä hetkestä eteenpäin? Alice kysyi heidän laskeutuessa takaisin suojapaikan sisäänkäynnille. -Jahka nyt sun kumppanit herää ni kerrotaan koko porukalle, Oliver vastasi nostaen konekiväärin olalleen. Pian tuli tämä hetki, ja samalla kun he paistoivat munakasta vaaleanruskealla wokkipannulla ja kaasupolttimella, Kay seisoi joukon vieressä. -Illalla, oletettavasti kello kahdeksan aikaan, saapuu suuri vihollisalus hakemaan joukkojaan viereisestä tukikohdasta, jonka te tunnette nimellä ”Alue 51”, Kay kertoi. Rebecca, Derek ja Alice katsoivat toisiaan. -Kun alus poistuu myöhemmin, jää heidän tukikohtansa lähes tyhjäksi. Se mikä on varmaa, on ettei sinne jää niitä jotka skalpeeraavat koko vartalon. Ja tämä on se hetki kun me toimimme, Kay katsoi jokaista paikalla olevaa. -Me menemme heidän tukikohtaansa, tunkeudumme maan alle, ja etsimme sieltä syyn miksi he hyökkäsivät ja miten saamme heidät, oikeastaan ne, pois, Kay sanoi. -Tarkoitatko, että kaikki me, minä ja naisetkin, menemme tuonne ansaan? Oletteko hulluja?! Derek huusi. Rebeccacin vaikutti huolestuneelta. Alice sen sijaan katsoi tyhjää ja näytti miettivän jotain. Rebecca katsahti häntä. -Mitä mietit, Alice? Rebecca kysyi laskien kätensä hänen olkapäälleen. -Mietin että kun, ja todella tarkoitan kun, me onnistumme, me voisimme lähteä täältä lasteni leiripaikalle. Tuli sellainen tunne, että lapseni voisivat olla kunnossa. Heidän leirinsä sijaitsee keskellä metsikköä, eikä siellä ole monen kilometrin säteellä mitään muuta asutusta, Alice kertoi. -Mitä tarkoitat, Kay kysyi ja Oliver tuli istumaan Alicen vierelle. -Lasteni leireillä on aina ollut turvaohjeissa sääntö ettei leiripaikasta poistuta jos tulee valtakunnallinen hätätilanne. Lapseni ovat siellä, ja siellä on ruokaa ja turvallista, Alice kertoi koko porukalle. -Eli toisinsanoen me menemme muurahaiskekoon suoraan kuningattaren suuhun, Derek sanoi nousten ylös ja kävellen ulkopuolelle. Rebecca käveli tämän perään, mutta hymyili Alicelle. -Loistavaa Alice, olin suunnitellut jäävämme tänne, Kay kertoi ja meni telttaan tarkastamaan varusteita. Oliver kääntyi Alicea kohti. -Ja olet nyt varma, että haluat tulla mukaan kun tunkeudumme 51:seen? Oliver kysyi. -Onhan se hurjaa, mutta jos se auttaa lapsiani olemaan turvassa, teen sen. Menetin jo mieheni, en halua menettää lapsianikin, Alice katsoi surullisena Oliveria. -Ikävää olisi jos menettäisin serkkunikin, Alice sanoi hymyillen ja halasi Oliveria. -Osaathan ampua? Oliver kysyi. -Etkö muista? Olin mökillä parempi kuin sinä, Alice nauroi. -No ei nyt liioitella, Oliver nousi ja haki ison revolverin ja antoi sen Alicelle. Tämä katsoi revolveria ja suorin käsin kokeili millaista oli tähdätä sillä. -Ja saat vielä konekiväärin, mutta vasta kun meidän täytyy lähteä. Jatkuu

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net