-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Alue 51 pt. 8: Ydin

Cloverfield, 05.05.2010 16:03
Katsottu 1061 kertaa

Alue 51 – Ydin Nevadan autiomaa Yhdysvallat 13.06.2007 *************** Oli ilta. Musta taivas valtasi sinistä taivasta ja vain pieni oranssi valo näkyi kukkuloiden takaa kun aurinko laski. Autiomaan öinen viileys oli syrjäyttänyt päivän lämmön. Koko porukka makasi hiekkakukkulalla tarkkaillen Alue 51:stä. He olivat levittäneet päälleen hiekan värisen pressun ja kiikaroivat sen alta. Kay katseli kiikareilla mitä vihollisleirissä tapahtui. Jokainen sotilas oli täyteen varustautunut ja Alicelle oli lykätty revolverin seuraksi käsikranaatti ja hiekanruskea konekivääri jonka Alice oli sitonut vyöllä selkään kiinni. Kay oli käskenyt Oliverin ja Milesin tarkkailemaan taivasta muutaman metrin päähän muusta porukasta vähän korkeammalle tasanteelle. Hilton oli jäänyt leiriin pakkaamaan tavaroita pikaista lähtöä varten. Hän piti myös porukan maanpinnallisesti ajantasalla kun ryhmä lähtisi maan alle. -Joukot valmistautuvat pikkuhiljaa riveihin. Kuten varmasti itsekin erotatte, suuret valloituskulkuvälineet on tuotu halleista esille ja niihin on sullottu joukkoja sisälle. Kuulajoukot ovat nätissä jonossa ja lentävät lautaset leijuvat jo, Kay kertoi niille jotka eivät nähneet. Myös Hilton kuuli heidän keskustelunsa radion kautta. He makasivat paikoillaan suunnilleen tunnin kun Miles raportoi pisteestään näkevänsä taivaalla suuren violetin valon. -Valmistautukaa! Kay kuiskasi lujaa ja Alice otti konekiväärin kainaloonsa. Rebecca ja Derek pitivät käsissään pistooleja ja Oliver ja Miles latasivat kiväärinsä. Hilton alkoi pukea hiekka-asua, joka naamioisi hänet kivikasaksi kun hän menisi valvomaan tukikohtaa muun porukan lähdettyä. Valtava ötökkämäinen avaruusalus laskeutui yötaivaalta päästäen jylinää joka sattui kaikkien korviin. Kirkas violetti valo valaisi Alue 51:sen ja joukot siellä asettuivat tiiviisiin riveihin. Suuret valloituskulkuvälineet alkoivat kohota kohti emoalusta ja kuulajoukot sujahtivat ylös nopeasti. Maajoukot kohosivat rauhallisesti ja lentävät lautaset kääntyivät poikittain ja asettuivat emoaluksen alapuolelle jolloin pohja näytti sirkkelipesältä. Kului puoli tuntia, että kaikki oli aluksessa ja violetti valo sammui samalla kun koko emoaluksen valot sammuivat. -Se on melkeen näkymätön, ilmankos niiden saapumista ei oo huomattu vaikka alus onkin noin iso, Derek kuiskasi Rebecalle. Jylinää päästäen alus liikkui heidän yläpuoleltaan huomaamatta heitä ja se lähti kohti suurimpia kaupunkeja. -Menkää! Kay sanoi radioon ja he heittivät pressun päältään ja lähtivät juoksemaan alas rinnettä. -Ei hätää, Rebecca, pidän susta huolen, Derek sanoi hänelle heidän juostessa pistoolit käsissään. Oliver ja Miles kiikaroivat aseillaan ympäriinsä nähdäkseen onko paikalle jätetty vartijoita. He pääsivät piikkilanka-aidalle ja Milesin katkottua piikkilangan, he kapusivat matalan aidan yli. Alice auttoi Rebeccaa nostaen tätä jalasta ja Kay työnsi sen jälkeen Alicen yli. He lähtivät taas juoksuun kohti päärakennusta. -Muistatkos tän paikan? Oliver kysyi Milesilta. -Jep, kaiken ne on siivonnut pois, Miles vastasi tarkoittaen jäänteitä aiemmasta visiitistään. Pian he olivat päärakennuksen rikottujen ovien luona ja Miles kiikaroi pimeään rakennukseen. Hän ja Oliver menivät ensimmäisinä ja Alice kolmantena. Kay tuli joukon viimeisenä liekinheittimen kanssa. He astuivat valkoisesta ovesta sisälle pimeään huoneeseen. -Lamput päälle, sotilaat, Kay sanoi. Oliver, Miles ja Alice laittoivat aseidensa taskulamput päälel ja alkoivat valaista niillä huonetta. Joka puolella oli pöytiä kumottuina maahan ja palaneita papereita. Katosta riippui loisteputkilamppuja. Pölyä joka puolella. He jatkoivat eteenpäin suuren huoneen toiseen päähän jossa oli kaksiovinen sisäänkäynti toiseen paikkaan. -Varastot on siellä, Alice tiesi sanoa näkemästään kyltistä. Ovet avautuivat suureen varastoon jossa oli oudonmallisia sinisenä hohtavia tietokonemaisia laitteita. Katossa meni putkia jotka sykkivät keltaista ja mustavaloa mikä sai heidän silmänsä hehkumaan. Tyhjää rakennusta läpi kävellen he olivat saapuneet huoneeseen jossa oli suuri viiden ihmisen mentävä häkki. -Se on hissi, ei häkki, Derek, Kay sanoi Derekille joka katseli hissiä epäluuloisena. -Meidän on mentävä sillä, Kay sanoi ja käveli sen sisälle epäröimättä hetkeäkään. Miles ja Oliver menivät sisälle ja Oliver nyökäytti Alicelle päätään jolloin Alice uskalsi tulla hissiin. -Tulkaa nyt, emme pärjää ilman teitä, Alice sanoi Derekille joka piti Rebeccaa tiukasti kädestä. -Tule, Rebecca käski ja kiskoi Derekin perässään hissiin. Miles veti hitaasti vinkuvan, teräkises oven kiinni ja Kay painoi nappia jonka vieressä luki ”Laboratoriot”. Kuului metallinen kajahdus ja hissi nytkähti alaspäin ja lähti hitaasti laskeutumaan. -Tässä menee tovi, Kay sanoi huomatessaan laskeutumisnopeuden. Jokainen istui alas ja Kay ja Miles alkoivat tarkistaa aseitaan. Oliver tuli Alicen vierelle. -Kyllä me selviämme tästä. Ja uskon, että lapsesi ovat kunnossa, Oliver sanoi hiljaa hymyillen lämpimästi. -Onneksi olet täällä, on helpompi olla kun tietää, että on joku tuttu lähellä. Hissi laskeutui vihdoin kolmanneksi alimpaan kerrokseen. Laboratorioiden steriiliyttä varten tehty desinfiointikäytävä aukesi heti hissin jälkeen. Jokainen asteli siitä läpi ja desinfiointikone yritti suihkuttaa vähän desinfiointiainetta, mutta se oli jo ajat sitten rikottu, eikä toiminut enää kunnolla. He saapuivat huoneeseen jossa oli lasipöytiä ja hämärästi loistavia vlaopöytiä. Siellä täällä oli rikottuja koepulloja ja nestettä oli kaikkialla. -Älkää koskeko nesteeseen, se voi olla myrkyllistä. Välttäkää liukastumista, Oliver neuvoi. Huoneessa haisi kemikaalit ja seinillä oli röntgenkuvia oudoista vartalonosista. Miles meni ensimmäisenä muoviliuskoilla peitetystä oviaukosta. -Ei jumalauta, Miles sanoi hiljaa. -Mitä siellä on? Derek kysyi pelokkaana jääden joukon viimeiseksi. Alice meni oviaukosta ja laittoi käden suunsa eteen nähdessään hämärästi vihreitä kammioita joissa oli pieniä vauvamaisia olentoja. Niiden kehoissa oli paljon turvonneita patteja ja niiden kasvot olivat vääristyneet. Nämä kammiot ympäröivät heidät ja loivat käytävän seuraavaan tilaan. Kammioiden lasissa vilkkui tietokoneosassa valoja ja vauvat nytkähtelivät kammioissaan. Paksun lasin läpi saattoi kuulla itkua. Rebecan silmät vuotivat kyyneleitä ja Derek katseli järkyttyneenä kammioihin. Kay oli vihainen katsellessaan kammioihin. -Miten tälläistä voi tehdä? Hän kysyi vihaisesti. He jatkoivat käytävän läpi ja tulivat säkkipimeään huoneeseen missä haisi niin pahalta, että Rebecca okseni heti haistettuaan tunkkaisen lemun. Oliver ja Alice menivät isoon huoneeseen ensimmäisinä ja he väistelivät limaisia kankaita joita roikkui heidän ympärillään tiiviisti. Miles kokeili kankaita sormillaan ja totesi ne nahan tuntuisiksi. -Tuolla näkyy katkaisin, ehkä tänne saa valot, Oliver sanoi takana kulkevalleen porukalle ja lähti kahlaamaan märkien kankaiden läpi vasemmalle. -Yhh, hajun perusteella en ehkä tahdo nähdä mitään, Derek sanoi pidellen käsivartta nenänsä edessä peittääkseen hajun. Huoneen täytti kirkas valo joka sattui jokaisen pimeään tottuneisiin silmiin. -Älkää katsoko, Oliver sanoi ja sulki valon välittömästi. -Mitä, mitä näit? Mitä nämä kankaat ovat? Derek hätääntyi. -Eikun jatketaan eteenpäin, Oliver sanoi ja löi katkaisimen rikki aseen kahvalla. Jokainen kahlasi paksujen kangasryhmien välistä henkeään pidätellen ja menivät huoneen päädyssä olevan pyöreän oven luokse. Pyöreä ovi oli selvästi paksu ja teräksinen. Sen laidassa oli kuitenkin numeronäppäimet ja vihreä ja punainen valo ja vihreä valo vilkkui. Miles painoi siitä jolloin ovi alkoi vieriä sivulle auki. Jokainen nosti aseensa tähtäykseen mutta oven takaa paljastui vain pyöreä käytävä. Kun jokainen oli mennyt käytävään, raskas ovi vieri nopeasti takaisin kiinni. -Äh, se ei aukea! Derek sanoi yritettyään työntää sitä auki. -Mennään sitten eteenpäin, ovi näyttäisi olevan avoin, Alice sanoi ja työnsi kevyen panssarioven auki jolloin sen takaa paljastui laboratorio, jossa oli joka puolella tietokoneita ja suuria näyttöjä ja näppäimistöjä. Koeputket ja maljat peittivät pöydät. He menivät ryhmänä katselemaan laboratoriota jonka vlaot loistivat kirkkaana. Tietokoneiden näytöillä vilisivät käyrät ja numerot joista ei saanut selkoa. -Hys, kuulen askelia, Oliver sanoi nopeasti ja he piiloutuivat pyöreään käytävään oven taakse. Askeleet olivat selvästi ihmisen ja Miles kurkkasi Kayn kanssa pienen peilin avulla oven takaa. Nähtyään kuka askel'äänien aiheuttaja oli, Kay tönäisi oven auki ja osoitti pistoolilla tumamtukkaista tiedemiestä, joka näytti säikähtäneeltä. -Keitä te olette, miten pääsitte tänne? Tiedemies kysyi pitäen pientä tarjotinta luotien varalta suojana edessään. -Samaa voisi kysyä sinulta, mitä teet täällä?! Kay huusi ladaten aseensa. -Rauhoittukaa! Tiedemies huusi hätääntyneenä. -En ole paha, voin kertoa kaiken! Kay laski aseensa mutta Miles piti kivääriä yhä kohti tiedemiestä. Alice katseli ympäriinsä. -Olen yrittänyt keksiä miten pääsen täältä pois. Avaruusolennot eivät osaa käyttää hissejä, tai siis eivät tajua miten niitä käytetään, eivätkä uskaltaneet tuhota hissivaunua selvittääkseen mikä se on, tiedemies kertoi varautuneena. -Mitä näitte matkalla tänne, ei ole minun aikaansaannostani. Minä en keränny tniitä ihmisnahkoja aiempaan halliin, vaan muut. En minä, tiedemies sanoi jolloin kaikki muistivat limaiset lakanat ympärillään aiemmassa huoneessa. -Olivatko ne ihmisten nahkoja, Rebecca painui polvilleen maahan ja alkoi oksentaa. -Mitä täällä tapahtuu? Kay kysyi vihaisena tiedemieheltä. -Kuten olet varmaan jo kokenut, avaruusolennot ovat alkaneet valoittaa planeettamme. Ja vain yhden pikku virheen vuoksi. -Mikä se virhe on? Alice kysyi. -Edesmenneellä tohtori Rubenilla oli sopimus avaruusolentojen kanssa. Jos se rikottaisiin, Maapallo olisi vapaa heille. Ja sopimus rikottiin, tiedemies kertoi. -Mitä sopimus käsitti? Oliver kysyi istuen pöydälle. Derek piteli siskoaan kainalossaan lattialla. -Tutkimuskeskuksemme ytimessä on huone, jossa säilytetään tuhansien miljardien arvoista leijuvaa ainetta joka mahdollistaa sen esineen leijumisen johon ainetta on liitetty. Tähän aineeseen ei kenenkään muun tullut koskea kuin Rubenin ja avaruusolentojen johtajan Qarvin. Ainetta toimitettiin aina Qarvin halutessa heille kotiplaneettaansa ja me pidimme siitä huolta. Aine on siitä mielenkiintoinen, että se lisääntyi pikkuhiljaa itsekseen, ja tämä aiheutti ongelmia, tiedemies kertoi tarkasti hiljaa kuuntelevalel joukolle. -Ainetta varten varattu kupoli halkesi kun ainetta oli liikaa, ja niinpä muutaman paikalla olleen oli pakko tarttua aineeseen, jotta se saatiin kuriin. Kyseinen aine siis on kuin elohopea, mutta paksumpaa ja kiinteämpää. Näin sitä voidaan muovata aluksiin sopivaksi tai mihin sitä nyt halutaankaan liittää. -Joten Qarv sai tietää tästä tapahtumasta ja kaikki lähti siitä? Derek kysyi. -Yksinkertaisesti selitettynä näin juuri, tiedemies nyökäytti päätään. -Eli maata vastaan taistelee avaruusjohtaja jonka yhteiskunta on huippukehittynyt mutta itse johtaja on pikkutarkka vahingollisella tavalla, Miles totesi ja pudisti päätään. Kay katseli ympäriinsä ja yritti miettiä. -Miten tilanteen saisi korjattua? Alice kysyi tiedemieheltä joka oli mennyt keräilemään koepulloja kasaan. -Ei mitenkään, tiedemies kohautti olkapäitään. -Me taistelemme keskenämme kunnes jompi kumpi häviää. Ja olette varmasti nähneet kumpi on voitolla. Vuosia työskennellessäni näissä piireissä, olen nähnyt millaisia avaruusolentoystävämme ovat. He orjuuttavat meitä sodan jälkeen, syövät nahat lihavilta ihmisiltä ja niiltä jotka kaatuvat. Emme me selviä. -Puhut paskaa! Derek sanoi ja oli käymässä tiedemiehen kimppuun. Tiedemiehen perääntyessä hädissään, muut pitelivät Derekiä. Derek purskahti itkuun ja vajosi lattialle Alicen lohduttaessa häntä. -Varmasti kaikki järjestyy, Alice yritti lohduttaa. -Järjestyykö?! Sinunkin lapsesi tapetaan tai orjuutetaan ja viedään tuntemattomalle planeetalle helvetillisiin ympyröihin! Derek huusi ja Alice yritti miettiä. -Mitä sinun mielestäsi meidän kannattaa tehdä? Alice kysyi tiedemieheltä. Tämä pysähtyi touhuistaan ja mietti hetken. -Olen suunnitellut vain erakoituvani. Avaruusoliot ovat kiinnostuneet vain suurista asuinalueista ja pikkukylistä, korpi ei heitä kiinnosta. Ihmisiä jää eloon, mutta ei paljoa. Mutta aion olla yksi niistä jotka selviävät, tiedemies kertoi. -Haluatko tulla mukaamme? Alice ehdotti, koska tiedemies vaikutti harmittomalta. Oliver tuli Alicen luokse ja seisoi ihan lähellä. -Oletko varma, että haluat hänet mukaan, Oliver kuiskasi. Alice katsahti häntä miettivästi. Yht'kkiä Kayn radio räsähti. -Tukikohtaan saapui kuusihenkinen joukkio pienempiä hyökkääjäolioita. Niitä joita harvemmin näkee. Nyt ne lähestyvät sisäänkäyntiä. Toivottavasti kaikki on teillä hyvin. Loppu, Hiltonin ääni kertoi radiopuhelimessa. Jokainen katsoi toistaan ja tiedemies lähti ripeästi takahuonetta kohti. -Hei! Seis tai pääsi leviää pitkin seiniä! Kay huudahti ja osoitti aseella silmälasipäistä miestä joka pysähtyi kuin seinään. Tiedemies kehotti joukkoa tulemaan nopeasti hänen perässään ja epäluuloisesti Kay komensi mutu mukaansa kun he lähtivät pois laboratoriosta pienempänä huoneeseen. Huoneessa oli rei'itetyt seinät ja seinissä oli tappeja joiden varassa roikkui suuria erivärisiä aseita. -Qarv lahjoitti meille tuntemattomia aineita, jotka sekoittaessamme tunnettuihin aineisiin, muodostivat materiaa joka on kestävämpää kuin mikään muu, ja kehitimme siitä aineesta aseita ja luoteja näin prototyypeiksi. Niitä ei ole kuin kolme, mutta olkaa hyvät. Panoksia kyllä riittää, tiedemies sanoi ja kaivoi laatikoista suuria panosvöitä. Oliver nappasi suuren, jykevän sinisen aseen joka kämmenkosketuksessa laajeni niin, että aseen kärkeen tuli toinenkin piippu. Kay riisui liekinheittimen ja otti seinältä pitkän punaisen aseen, mikä laajeni niin, että siihen tuli toinenkin kädensija vaakatasoon. Oliver tarttui seinällä olevaan viimeiseen aseeseen ja heitti sen Alicelle. Alice katsoi vihreää asetta, laittoi kätensä kahvalle ja aseen peräpäästä nousi tuki joka otti Alicea olkapäästä kiinni. Ase itsessään suureni niin, että se käsitti puolet Alicen omasta koosta. -Eikö olekin kivoja? Tiedemies kysyi hymyillen Derekiltä, Rebecalta ja Milesilta jotka katsoivat aseita silmät suurina. -Meidän täytyy käydä ytimessä, haluan sitä ainetta itselleni. Siitä saattaa olla joskus hyötyä, tiedemies sanoi. -Ei, mikäli se vaarantaa pelastumistamme, Kay sanoi jämäkästi ja kaikki katsoivat tiedemiestä. -Menemme ytimeen ja nousemme sieltä toisella hissillä ylös joka vie meidät melkein maan pinnalle, tiedemies kertoi. -Mitä varten sellainen hissi on? Eikö se ole turvallisuusriski? Miles ihmetteli ja tarkkaili ovelle vierailijoiden varalta. -Se hissi onkin vain Rubenia ja Qarvia varten, tiedemies sanoi ja lähti ripeästi kohti uloskäyntiä. -Tulkaa! Hän huusi ja joukkio lähti perään. He kahlasivat läpi nahkaröykkiöiden ja jokainen pidätti hengitystään. -Kuuluuko? Valmista ajopeli mutta älä käynnistä vielä, vasta sitten kun näet meidät! Kay sanoi radiopuhelimeen ja Hilton vastasi myöntävästi. He menivät hissiin ja lähtivät vielä alemmas. Ylhäältä kuului meteliä, kun avaruusoliot juttelivat kiljahtelevilla äänillä. Ytimen kerrokseen päästyään, he joutuivat kävelemään kapeaa käytävää pitkin jonossa. Oli ihan hiljaista. Tiedemies oli ensimmäisenä ja Kay taas viimeisenä. Alice johdatti Derekiä ja Rebeccaa tiedemiehen takana. Oliver ja Miles kulkivat Kayn edellä. Kapea musta käytävä päättyi valkoiseen oveen jonka tiedemies avasi kortilla. Oven takaa paljastui lukuisia samanlaisia ovia kunnes viimeisen oven jälkeen koko käytävän peitti sinertävänliila valo. Kay yritti sanoa jotain, mutta kukaan ei kuullut ääntä. Tiedemies kääntyi ympäri ja yritti viittoa ettei tässä tilassa kuulunut ääniä aineen vuoksi. Tiedemies nappasi pienen purkin ja kädellään kosketti muhkuraista leijuvaa ainetta josta lähti pala irti kuin muovailuvahasta. Hän vei liukkaan aineen purkkiin ja sulki kannen tiukasti. Tämän jälkeen tiedemies viittoi porukkaa seuraamaan häntä hissille joka näkyikin jo. Jatkuu.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net