Kirjoitukset

Alue 51 pt. 9: Loppu

Cloverfield, 05.05.2010 17:01
Katsottu 1653 kertaa

Nevadan autiomaa Yhdysvallat 16.03.2007 *************** Oliver, Kay, Miles ja Alice istuivat oven edessä aseiden piiput kohti ovea. Derek tärisi pelosta pitäen vpaisevia pistooleja kohti ovea ja Rebecca teki samoin. Tiedemies pysyi sotilaiden takana ja varjeli purkkia johon oli laittanut ainetta. Pian he olisivat ylimmässä kerroksessa, missä muukalaiset odottaisivat. Ovi avautui vihdoin ja heti kun Kay huomasi vihollisen, he avasivat tulen. Erikoisaseista lensi kiteitä jotka ujelsivat kovaäänisesti. Osuessaan seiniin, niihin tuli valtavia täydellisen pyöreitä aukkoja jotka savusivat aseen väriä. Derek oli saanut adrenaliinia ja ampui pistooleillaan olioita kohti niin hyvin kuin pystyi ja Rebecca laukoi tarkkoja osumia. Olennot väistelivät rakennuksessa jonka katto oli sortunut alas ja muodostanut maahan sokkeloisen maaston. Kuului kova kiljahdus. -Yksi maassa! Miles huusi ja jatkoi ampumista. Joukko oli hajaantunut murikoiden taakse niin, että Alice, Derek ja Rebecca olivat keskenään. He lähtivät pyrkimään aukkoa kohti jonka Alice oli ampunut seinään toiselle puolelle rakennusta. Kun Rebecca juoksi avoalueesta, Alice ampui suojatulta hämätäkseen olioita. Rebecca pääsi turvallisesti toisen murikan taakse ja alkoi reunan takaa tulittaa, että Derek pääsisi hänen viereensä. -Mene! Alice huusi ja Derek loikkasi avonaisen kohdan ohi. Derek karjaisi saadessaan pienen syövyttävän osuman jalkoihinsa. Alice näki muiden tulittavan sivulta päin olioita jotka olivat kerääntyneet ulospääsyn kohdalle parin laattakiven taakse. -Heitä kranaatti! Alice käski ja Rebecca irroitti sokan kranaatista ja heitti sen murikkansa yli kohti olioita. Joku olioista kuitenkin huomasi sen ja paiskasi nopeasti kranaatin ulos missäsi räjähti. Kuului vihaista sähinää kun joku olioista huomasi kranaatin heittäneen Rebecan. Alice latasi sähisijään muutaman kiteen ja tämä kiljaisi. -Neljä jäljellä! Alice huusi. Toisella puolella Oliver, Kay ja Miles olivat tiedemiehen kanssa. He tulittivat oliorypästä sivulta. Taukoamaton tulitus sai rakennuksen näyttämään diskolta. -Ei! Kuului huudahdus. Alice kääntyi ja näki kuinka Milesin pää oli levinnyt pitkin isokivistä soramaata. Hän nousi ylös ja lähti hitaasti kävellen kohti oliota ja tähtäsi näitä kohti tarkasti. Hän painoi pikkuliipaisimen vieressä olevaa suurempaa liipasinta jolloin alkoi kova tykytys ja suuria kiteitä pursusi ulos hänen aseensa piipusta. Valtavia ympyrän muotoisia aukkoja ilmestyi hänen eteensä ja pian huone olikin täynnä olioiden ruumiinosia. Yhtäkkiä oli ihan hiljaista. Kaikki hengähtivät hetken. -Ei ole aikaa, äkkiä rinteelle ja autolle, Kay huusi ja napsautti Milesin sotilasmerkin irti. Jokainen juoksi ulos aukosta kohti rinnettä. Oliver ampui metalliaitaan aukon ja he juoksivat siitä läpi. Tiedemies tuli joukon perässä. Hilton oli jo käynnistänyt täyden auton ja he hyppäsivät sen kyytiin. Kay ja Hilton nappasivat maasta vielä mukaansa rättejä ja juomapulloja. Kaukana toisella puolella Groom Lakea näkyi valoa. -Lisää joukkoja tulossa, äkkiä liikkeelle ennenkuin ne näkevät meidät, Hilton sanoi ja Kay juoksi ratin taakse ja he lähtivät eteenpäin muhkuraista rinnettä. Takana istuvat heilahtelivat auton mukana. Pian heidän kilometrin verran taakseen jääneen rinteen päällä näkyi valoa joka pysähtyi sinne. -Me emme näy heille vaikka olemmekin avomaastossa. Peitin mustalla teipillä kaikki auton turvaheijastimet ja valot. Ja heidän omat kulkuvälineensä pitää niin kovaa meteliä, etteivät he kuule meitä, Hilton sanoi Kaylle. Kay kertoi Milesin kohtalosta ja Hilton hiljeni pitkäksi aikaa. Alice istui väsyneenä ihan taaimmaisena ja roikutti kättään takareunan yli. Häntä vastapäätä oli laatikko mutta sen vieressä istui Rebecca ja Derek. Oliver oli kantanut Derekin aiemmin ylös rinnettä, koska Derekin jalka syöpyi. Derek katsoi itkuisena jalkaansa, joka polven alapuolelta oli pian syöpynyt irti. Rebecca istui nääntyneenä tämän vierellä ja nojasi häneen. Oliver piti Alice kädestä kiinni ja alkoi nukkua. Kay suunnisti autolla Alicen aiemmin piirtämän kartan mukaan. Loppu. Jälkinäytös: He saapuivat monen tunnin ajomatkan jälkeen metsäiselle hiekkatielle ja auto pysähtyi. -Tässähän piti riittää bensa ihan loppuun asti. Millä vitulla me nyt muka päästään perille? Kay huusi. -Ei hätää, auton alle on laitettu kolme bensakanisteria, Hilton sanoi ja nosti auton alta punaisen ruostuneen kanisterin. Joka puolella oli pelkkää metsää ja ihan hiljaista. Ei edes lintujen ääniä. Vain tuuli ujelsi ontolla metsätiellä. Ei ketään, eikä mitään, missään. Alice oli hereillä Kayn ja Hiltonin lisäksi, muut nukkuivat. Tiedemies piti tiukasti hohtavaa purkkia sylissään. Derekin jalka oli jo katkennut, mutta syöpyminen oli lakannut hiukan hänen polven yläpuolelle. Verihukasta ei ollut pelkoa, koska jalka oli sidottu ja itse avonainen haava oli palanut umpeen. Rebecca halasi veljeään tiukasti nukkuessaan. Pian he pääsivät taas liikkeelle ja puolen tunnin päästä näkyi suuri hirsirakennus, jonka savupiipusta tuprusi heikkoa savua. Kay taputti ikkunaan herättääkseen muut. -Olemme perillä! Hän huusi. Alice säpsähti hereille ja hyppäsi kyydistä ja kiersi auton takaa nähdäkseen talon. Ikkunoissa näkyi pieniä kasvoja. -Peggy?! Simon?! Alice huusi jolloin ovi aukeni ja sieltä tuli esiin lastenleirin johtaja Anderson. -Alice Farhill? Oletko se sinä? Anderson kysyi astellessaan varovasti lähemmäksi. Muu porukka oli noussut autosta ulos ja he kävelivät Alicen perässä. Talon oviaukolle oli kerääntynyt lapsia ja kaksi muuta aikuista. -Äiti! Kuului äkkiä oven luota ja lasten takaa tunki pieni tyttö ja poika Alicen luokse itkuisina. -Olette kunnossa! Alice purskahti itkuun, meni polvilleen ja otti tiukkaan halaukseen lapsensa. -Saammehan jäädä tänne? Kay jutteli Andersonin kanssa. -Tottakai, meilläkin on ruokaa, mutta hyvä, että toitte sitä lisää, Anderson sanoi ja vilkuili rähjäistä porukkaa. Oliver oli jälleen auttanut Derekiä mutta oli nyt saanut hänet sairastupaan. -Emme ole kuulleet muusta maailmasta sen jälkeen mitään, kun yksi ohjaajista lähti kaupungille ja soitti mitä on tapahtunut. Hänkään ei palannut, Anderson kertoi Kaylle ja Oliverille. Alice istui lapset kainaloissaan sohvalla. Muut lapset kertoivat huolestaan omia vanhempiaan kohtaan. -Muuta maailmaa ei enää ole, Oliver sanoi. -Vain täällä on turvallista, jos tuohon tiedemieheen on luottamista. Tiedemies oli esittäytynyt John Milleriksi ja puki päälleen nyt puhtaita vaatteita. Rebecca oli sariaanhoitajan kanssa Derekin luona ja Derek makasi hoitopöydällä nukkuen. Jokaisessa huoneessa olevat radiot kohisivat suosituimmillakin kanavilla. Hilton jutteli rankoista kokemuksistaan nuoren naisohjaajan kanssa. He päättivät jäädä asumaan suureen leiritaloon, koska ympärillä oli metsä mistä saisi ravintoa. Leiritalon takapihalle lapset olivat kyhänneet peruna- ja porkkanamaan. Sadevettä kerättiin ämpäreihin. Suuria ruokakontteja oli moneksi kuukaudeksi varattu tulitikkujen kera ulkona olevaan varastoon. Aseet piilotettiin kellariin lukitun oven taakse. Ensimmäisenä päivänä maasto piikkilangoitettiin ja katolle asennettiin varmuuden vuoksi suuri lautasantenni jotta voitiin lähettää hätäsanomaa. Kukaan talossa olevista eivät vielä tienneet, ettei muita ole. He olivat yksin koko planeetassa. Parin viikon päästä avaruusalukset lähtivät maasta joukkoineen ja hylkäsivät karun, tyhjän planeetan. Vain leiritalo ja sen asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla. Alice istui rappusilla Peggyn ja Simonin kanssa ja kertoi isästä. Hän kertoi heille myös iloisen tarinan, jonka aloitussana oli ”Loppu”.

Kommentit