-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Tunturiklaani

samoaja97, 12.06.2010 0:16
Katsottu 1092 kertaa

Tämä on jo toinen tarinani tänne, mutta se on paljon vanhempi kuin henkimaan kruununperillinen. Ja sen näkee tekstin laadustakin... Tämä pohjautuu aika paljon oman elämäni pikku yksityiskohtiin, ensinnäkin päähenkilö olen melkein minä itse ja kaikki luokkatoverit on kehitelty omien luokkalaisteni pohjalta. Mutta ettehän te edes tiedä mistä meikäläinen höpöttää, joten antakaa mennä ja lukekaa! Tunturiklaani Ven jätti mustat kenkänsä ja sinisen adidaksen takkinsa niihin kahteen, ahtaaseen naulakkopaikkaan, jotka jokaiselle 6.a-luokan oppilaalle oli viime vuonna alkusyksystä, eli koulun alkaessa annettu. Talvi oli ollut ennätyskylmä, ja he olivat joutuneet miltei kitua sisätiloissa viikkoja jatkuneen vähän alle kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Nyt oli jo kuitenkin huhtikuu, ja kevätaurinko paistoi niin lujasti että siitä sai päänsäryn. Takatalvi tosin oli meinannut tulla viikonloppuna, sillä lunta oli satanut lähes koko lauantain, mutta nyt oli taas sellainen ilma kuin toukokuun kynnyksellä tuli ollakkin. Ja sen takia Ven oli suhtellisen hyvällä tuulella. Hänen paikkansa oli luokan etuosassa, oven vieressä toisella pulpettirivillä. Jokaisessa rivissä puolestaan oli aina kolme oppilasta, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tai siis kahta poikkeusta. Ja niiden poikkeuksien nimet olivat Janet ja Ada. Ne kaksi olivat olleet parhaat kaverukset niin kauan kuin Ven jaksoi muistaa, ja se oli jo aika hyvin. He tekivät kaiken kaksistaan, eikä toisten mielipiteillä ollut ryhmätöissäkään mitään väliä. Ja se ärsyttikin Veniä aika lailla, sillä hänet laitettiin usein juuri heidän kanssaan samaan ryhmään. Ven itse istui kahden hyvin mukavan luokkatoverinsa vieressä. Heidän nimensä olivat Haley ja Jessica. Haley oli myös samassa kuvataidekouluryhmässä kuin Ven, ja Jessican kanssa hän tuli muuten vain kaikkein parhaiten toimeen. Haleylla oli kiharat ja vaaleat hiukset, ja mutta hän oli yksi luokan lyhyimmistä tytöistä. Niin oli tosin Ven itsekkin, mutta eihän se haitannut kun ei sentään kaikista lyhin tarvinnut olla. Jessica oli taasen pituusjärjestyksessä luokan keskivaiheilta, ja myös hän oli vaaleatukkainen. Hän oli kylläkin värjännyt ne vähän aikaa sitten oikeasta väristään, kuparinruskeasta, kullansävyisiksi. Ven pudotti reppunsa tapansa mukaan tuolinsa viereen lattialle. Seuraava rivi, eli poikakolmikko Walter, Alan ja Monroe istuivat tilanpuutteen vuoksi niin lähellä heitä, että kassi ei yksinkertaisesti mahtunut tuolin selkänojalle. Yhteensä luokassa oli kaksikymmentäkolme oppilasta ja opettaja Kirsten Flores. Hän oli oikeasti heidän opettajansa, Lane Hayesin sijainen, sillä tämä oli jäänyt äitiyslomalle. Mutta vaikka heitä olikin luokassa niin monta, ei Venillä ollut ikinä ollut kunnon ystävää heidän joukostaan. Pienempänä hän oli leikkinyt lähes joka päivä entisen naapurinsa Julien kanssa, mutta koska hän oli vuotta vanhempi ja täysin eri koulussa, oli kaverisuhde vähitellen hiipunut Julien alkaessa viettää aikaa kaupungilla omien ikätovereidensa kanssa. Kaikki pitivät hirveää meteliä, paitsi Ven itse. Hän kaivoi pulpetistaan piirrustuslehtiönsä ja parhaimmat kynänsä. Hän joutui kuitenkin lainaamaan teroitinta Jessicalta, sillä pisimmästä lyijykynästä oli terä katki, ja muut olivat niin pieniä pätkiä ettei niillä kyennyt tekemään juuri mitään. Paitsi olihan niissä kuitenkin terä, toisin kuin Venin penaalissa olevissa kynissä, eikä hän omistanut omaa teroitinta. Ja uutta hän ei ollut saanut vaikka olikin pyytänyt. Samassa luokan ovi lennähti auki, ja sisään astui pitkät korot kengissään omaava nainen. Tytöt ja jotkut pojistakin napsauttivat suunsa kiinni, sillä tulija ei ollut opettaja, vaan joku täysin vieras. Hän silmäili luokkaa niin nopeasti, että Venistä hänen silmänsä näyttivät pyörivän samalla lailla kuin sairaalapuiston karuselli täydessä vauhdissaan. -Reppu ylös lattialta ja piirrustukset pois! Nainen kivahti ja tuijotti Veniä yhden sekunnin, ja vaihtoi sitten sättimiskohdettaan. Hiukan nolona Ven nosti laukkunsa muovilattialta ja ripusti sen pulpetin sivulla roikkuvaan koukkuun, jossa oli jo entuudestaan käsityöpussi. -Oletko sinä sijainen? Haleyn edessä istuva poika, Jose huudahti. -Kyllä olen, Joseph, nainen kivahti takaisin yhtä lujaa. Josen kasvot punehtuivat enemmän kuin Venin, sillä poika inhosi omaa nimeään. -Mikä Kirstenillä on, kun se ei tule opettamaan? Joku muu, taisi olla luokan toisella puolella istuva Oscar, kysyi. Nainen käveli suorinta tietä ikkunan vieressä olevan opettajanpöydän ääreen ja laski ruudullisen ja monitaskuisen nahkalaukkunsa sille. Hän ryhtyi kaivamaan laukustaan erilaisia kirjoja ja papereita, ja vastaamatta Oscarin kysymykseen hän taitteli yhden lehtiön auki ja huusi: -Nimenhuuto! Jo tämä herätti ihmetystä oppilaissa. Nimenhuutoa oli pidetty viimeksi ensimmäisellä luokalla, eikä opettaja ollut silloinkaan antanut lupaa vastata vaan hän oli ruksinut heidät saman tien joko paikalla-tai poissa oleviksi. -Ei me mitään nimenhuutoa pidetä! Ja kuka sinä edes olet? Oscar jatkoi, vaikka sijainen yritti pitää katseensa niin ankarana että jokainen jäätyisi sen alla. -Ja mehän pidämme nimenhuudon, koska minä määrään, sijainen napautti ja tarkasteli listaa uudemman kerran. -Ja jos teitä noin kovasti kiinnostaa tietää, niin nimeni on Saaga Ross, hän jatkoi ja huudahti sen perään ensimmäisenä listassa olevan nimen, joka sattui olemaan luokan perällä istuva Jenny. Jenny näytti hätkähtävän kuullessaan oman nimensä, mikä sai hänet näyttämään siltä niin kuin hän ei olisi kuunnellut lainkaan. Myös Ross näytti laittavan tämän merkille, sillä hän kohotti kulmiaan vinosti ja veti sitten ruksin tytön nimen perään. -Meillä ei ole ollut nimenhuutoa sitten ekan vuoden! Eikö se ymmärrä että me ollaan jo kuudennella? -Tietenkin se ymmärtää! Se käyttää nimenhuutoa siksi koska ei tiedä kuka on kuka! -Kyllähän se Josen tiesi heti seisomalta.... -Nyt kaikki hiljaa!!Ross huudahti syntyneen supinan yli. Hiljaista ei kuitenkaan tullut, ja vaikutti siltä että nainen ei ollut kovinkaan pitkäpinnaista sorttia. Saman tien hän tarttui liituun, kirjoitti kaikkien etunimet taululle ja veti niistä puolen perään viivan. Josen naama venähti, kun hän näki mitä Ross teki, ja meinasi juuri sanoa vastaväitteensä, kun nainen katsahti häneen Venin mielestä kummallisen näköisenä. Pojan suu napsahti saman tien kiinni, ja Ross näytti perin tyytyväiseltä. Ven luki ketkä olivat saaneet merkinnän, ja huokaisi huomatessaan ettei hän ollut heidän joukossaan. Niin kuin ei yleensäkään. Ven oli aika puheliainen, mutta tuntia hän ei viitsinyt häiritä. Tai oikeastaan hänellä ei ollut ketään jolle jutella tunnin aikana. Mutta hänestä Ross vaikutti joka tapauksessa kummalliselta. Harva sai Josen pelkällä katseella lopettamaan puhumisen ennen aloittamistakaan. Myös nainen itse tuntui pitävän häntä outona, ainakin sen perusteella millä lailla hän vastaukseen saatuaan Veniä tuijotti. Mutta hän tuntui katsovan oudosti kaikkia, minkä vuoksi Ven kohautti olkiaan mielessään, ja päätteli ettei hän erottunut oppilasmassasta millään lailla. Lopulta, kun nimikierros oli viimeinkin saatu päätökseensä, Ross antoi käski heitä ottamaan kirjansa esille. Ven oli koulussa vain muutamassa aineessa hyvä, muut sujuivat aina niin tai näin. Matematiikassa hän ei juuri loistanut, vaikka yrittikin kovasti lukea ja tehdä töitä tunnilla. Niin juuri, sellainen hän oli. Kuudetta luokkaa käyvä Werecniläistyttö, joka ei loistanut muiden luokan tähtioppilaiden joukossa. Hänen nimensä oli siis Ven Miles. Miles oli kovin harvinainen sukunimi niillä main, ja hän oli sittemmin kuullut olevansa isänsä puolelta pohjoisesta. Venistä se oli jännittävää;pohjoisesta ja sen asukkaista liikkui nimittäin kaikenlaisia huhuja. Jotkut olivat tietysti niitä vähemmän mukavia, mutta Ven oli oppinut jättämään ne omaan arvoonsa. Ven halusi joskus päästä käymään pohjoisessa. Hän halusi tietää, miltä tuntui kun ympärillä näkyi pelkkää lunta silmänkantamattomiin, tuhansia kilometrejä jään peittämää merta ja kesät, jolloin aurinko paistoi yölläkin. Samassa Ven kuuli rykäisyn vierestään, ja kohottaessaan hieman katsettaan hän näki Rossin katsovan häntä alta kulmain. Ven palasi oitis kirjan ääreen. Hän oli taas kerran unohtunut haaveilemaan. Mutta minkäs sille mahtoi, kun kerta niinkin houkutteleva paikka kuin Pohjoinenkin oli olemassa..... Ven keskitti katseensa kirjaan, mutta antoi ajatustensa viedä itsensä jonnekkin aivan muualle. Tällä kertaa hän kuvitteli itsensä kiipeämässä ylös jyrkkää vuorenrinnettä, jota pitkin vyöryisi lunta suurina kerroksina. Hän kuitenkin selviytyisi ylös saakka. Ja ihailisi sitten sitä näkymää, joka korkealta huipulta avautuisi...... Silloin kello pärähti, ja Ross vilkaisi numerotaulua yllättyneenä. -Joko tunti nyt loppui? Outoa... No, nyt kaikki ulos! Ja jos joku myöhästyy seuraavalta tunnilta niin voitte vain kuvitella seuraukset! Oppilaat kipittivät kuuliaisesti käytävään pukemaan ulkovaatteita päälleen. Ven lopetti haaveilunsa, ja seurasi muiden mukana ulos luokkkahuoneesta. Ovella hän kuitenkin vilkaisi vielä kerran Rossia, joka istui opettajanpöydän ääreen ja ryhtyi lukemaan jotain paksua, vanhalta näyttävää kirjaa. Kun hän sitten huomsi, että Ven katsoi, hän hätisti tytön niin rivakasti ulos, että Venin mielessä tunnin alusta saakka kytenyt epäluulo leimahti. Nainen tosiaan vaikutti oudolta.

Kommentit

1, 18.11.2014 13:32

1

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net