Kirjoitukset

Sherlock Holmes

Jack, 19.09.2010 20:34
Katsottu 2272 kertaa

Vuonna 1881 tohtori John H. Watson tapasi Sherlock Holmesin. Sherlock Holmesin ensimmäiset sanat tohtorille olivat: ”Olette ilmeisesti ollut Afganistanissa”. Tämän Sherlock Holmes päätteli siitä, että Watsonin ranteet olivat juuri sillä tavoin ruskettuneet kuin ne Afganistanissa ruskettuvat. Tämä sai tohtori Watsonin uskomaan, että hän oli tavannut maailman nerokkaimman miehen, joka paljastui lopulta yksityisetsiväksi. Sherlock Holmes ja tohtori Watson muuttivat poikamiesboksiin Baker Street 221 B:n Lontooseen, sillä molemmat etsivät silloin edullista asuntoa. Ensisilmäyksellä Holmes vaikutti Watsonin mielestä pitkältä ja laihalta, teräväpäiseltä, piippua polttavalta mieheltä, joka teki huvikseen kemiallisia kokeita, mutta pinnan alla oli muutakin. Jos Holmesilla ei ollut pitkään aikaan tapausta selvitettävänä, hän sai masennuskohtauksen, jolloin hän saattoi vain istua tuijottaen eteensä ja ampua pistoolilla nimikirjaimia seinään. Pahimmassa tapauksessa Sherlock Holmes teki sitä, mitä monet muutkin tekivät tuohon aikaan, mutteivät ehkä niin paljon kuin Holmes: hän käytti kokaiinia. Nykyään kokaiinin haitat ja vaikutus tiedetään ja se on laissa kielletty, mutta Holmesin aikaan näin ei ollut. Holmes käytti ainetta suonensisäisesti, kunnes Watson sai ystävänsä luopumaan siitä. Kemiallisten ja älyllisten taitojen lisäksi Holmes oli taitava Stradivarius-viulunsa soittaja ja keskivertosäveltäjä. Hän oli myös mainio naamioituja, eikä Watsonkaan koskaan tunnistanut näyttelijän taidoilla siunattua ystäväänsä, kun tämä oli valeasussa. Lisäksi Holmes oli hyvä ampumaan, miekkailemaan ja nyrkkeilemäänkin, mutta nämä taidot eivät tulleet niin voimakkaasti esille. Toisin kuin Watson, Sherlock Holmes ei ollut naistenmies. ”En ole koskaan rakastanut. Tuskin tulen koskaan rakastamaankaan”, Holmes sanoi, ja tämä taisi olla totta, sillä Holmes pysyi poikamiehenä, toisin kuin kelpo tohtori Watson. Watson ja hänen vaimonsa Mary Morstan muuttivat omaan asuntoonsa, ja Holmes jäi Baker Streetille, mutta Watson kävi usein kylässä Holmesin luona. Irene Adlerista, ainoasta naisesta, joka peittosi hänet, Holmes käytti nimitystä tuo nainen, mutta aina kunnioittavasti. Holmesilla oli laatikossaan Adlerin kuva, mutta vain muistutuksena ainoasta hänet voittaneesta naisesta, ei rakkauden takia. Sherlock Holmesin omien sanojen mukaan Watson on hänen ainoa ystävänsä. Tästä huolimatta Watson ja Holmes puhuivat toisistaan ja toisilleen sukunimillä. Tämä johtui ehkä siitä, että molemmat olivat herrasmiehiä ja herrasmiehet käyttivät noina aikoina toisistaan aina sukunimeä, elleivät keskustelleet sukulaisen kanssa. Tosin tarinassa Paholaisen jalka, kun Holmes joutui vaarallisen, kauheita harhakuvia aiheuttavan höyryn uhriksi, hän huudahti: ”John!” Se kertoo Sherlock Holmesin ja John Watsonin vahvasta ystävyyssiteestä. Holmesin tuttaviin kuului monia poliisissa olevia, joista Holmesin läheisin tuttava oli tarkastaja Lestrade. Hän luonnehti Sherlock Holmesia näin: ”Hän oli paras tuntemani amatöörietsivä, joka päihitti jopa minutkin pari kertaa”. Jos parilla kerralla tarkoitetaan aina, niin silloin Lestrade puhuu totta. Sherlock Holmesin ja John Watsonin pitkän ja läheisen ystävyyden aikana Holmes ei koskaan puhunut omaisistaan tai sukulaisistaan. Kreikkalainen tulkki -tarinassa Holmes alkaa kuitenkin Watsonin hämmästykseksi puhua seitsemän vuotta vanhemmasta veljestään Mycroft Holmesista. Sherlock Holmesin omien sanojen mukaan Mycroft oli häntä nerokkaampi, mutta ei jaksanut vaivautua taltuttamaan rikollisia. Vaikka Sherlock ja Mycroft olivat veljeksiä, he olivat ulkonäöiltään aivan erilaisia. Mycroft oli nimittäin paljon kookkaampi, mutta muuten heidät kyllä tunnisti veljeksiksi. Holmes ei välittänyt kauhean paljon omasta turvallisuudestaan tai terveydestään. Hän työskenteli usein viisitoista tuntia päivässä, oli poissa jopa parikin vuorokautta selvittäessään tapausta. Watson kuvaili Holmesin elämäntapoja ja ruokavaliota itsekidutukseksi. Nämä johtivat lopulta muutamiin ankariin hermoromahduksiin. Henkilö, jonka nerokkaat rikokset olivat joskus Holmesillekin vaikeita ratkaista, oli professori Moriarty, ”rikollisten Napoleon”. Vuonna 1891 Moriarty kyllästyi lopulta siihen, että Holmes heitteli kapuloita hänen rattaisiinsa, ja silloin etsivän oli paettava kostonhimoisen matematiikan professorin kynsistä. Pakomatka päättyi lopulta Sveitsiin Reichenbachin putouksilla käytyyn raivokkaaseen kaksinkamppailuun, jonka seurauksena molemmat, sukupolvensa vaarallisin rikollinen ja etevin lain ja oikeuden puolustaja, putosivat pyörteiden syleilyyn. Sherlock Holmes oli voittanut Moriartyn, mutta joutunut maksamaan siitä omalla hengellään. Kirjailija sir Arthur Conan Doyle oli tappanut kuuluisan yksityisetsivänsä kyllästyttyään hahmoon. Seurasi yleinen suru, mutta Doyle piti Holmesin manan majoilla. Holmes-tarinoita ilmestyi kyllä pari, mutta niiden tapahtumat sijoittuivat aikaan ennen Holmesin kuolemaa. Lopulta kuitenkin lukijoiden pyynnöstä ja rahakkaan tarjouksen takia tapahtui ihme, ja tohtori John H. Watson tapasi hyvän ystävänsä ja entisen asuinkumppaninsa vuonna 1894, eli kolme vuotta oletetun kuoleman jälkeen. ”Silloin taisin pyörtyä ensimmäisen kerran elämässäni”, kuvailee Watson jälleennäkemisen seuraamuksia. Holmes selittää, että hän vain lavasti oman kuolemansa. Sir Arthur Conan Doylen ollessa 27-vuotias, eli vuonna 1887, hän julkaisi ensimmäisen Sherlock Holmes -tarinansa. Doyle on kertonut, että hänellä oli opettaja, joka oli tarkkasilmäinen ja ulkonäöltään huomiota herättävä ja joka myöhemmin toimi Holmesin esikuvana. Muut piirteet ja ominaisuudet olivat Doylen omia. Kuten Holmeskin, Doyle oli herrasmies, opiskellut ja piti urheilusta. Lisäksi Doyle oli syntynyt varakkaaseen sukuun ja loi myös Holmesille merkittäviä sukulaisia. Doyle piti itseään tohtori Watsonina ja opettajaansa tohtori Joseph Belliä Holmesina. Esikoistarina oli nimeltään A Study in Scarlet, jonka suomennos on nimellä Tulipunainen tutkielma tai Punaisten kirjainten arvoitus. Itse olin kuullut Holmesista, mutta jostakin syystä en vain tarttunut tästä tunnetusta salapoliisista kertoviin kirjoihin. Tilanne kuitenkin muuttui, kun 22. tammikuuta tuli ensi-iltaan Sherlock Holmes. Elokuva vaikutti niin erilaiselta Holmesilta, etten uskaltanut mennä katsomaan keskinkertaiselta tuntuvaa elokuvaa ja kuluttaa miltei kymmentä euroa. Lopulta kuitenkin kohtalo puuttui peliin ja menin katsomaan elokuvan äitini kanssa. ”Voi se ihan hyvä olla”, ajattelin lippujenmyyntitiskillä. Kun tulimme pois salista, mielipiteeni oli muuttunut ja elokuva oli hetkessä top 10 –elokuvieni listan kärjessä. Elokuvan loputtua ajattelin, josko nyt olisi vihdoin aika lukea Sherlock Holmes –kirjat. Aloitin esikoisella, eikä se tuottanut pettymystä. Lopulta televisiosta alettiin näyttää 1900-luvun lopulla tehtyä Sherlock Holmes -televisiosarjaa. Nimikkorooliin valittu näyttelijä Jeremy Brett oli kuin itse hahmo. Varsinkin, kun hän oli varta vasten harjoitellut roolia varten. Sherlock Holmes oli saanut ääneni. Mutta mikä on Sherlock Holmesin nerokkuuden salaisuus? Monet Holmesin asiakkaat ihmettelevät, miten Holmes arvasi asioita ja syyllisiä. Mutta Sherlock Holmes ei omien sanojensa mukaan koskaan arvaile, ”sillä se pilaa kyvyn ajatella loogisesti.” Vaikka Watson on tuntenut ystävänsä monia vuosia, hän ei aina ymmärrä, miten Holmes selvittää tapaukset ja kysyykin sitä pari kertaa. − Yksinkertaista, rakas Watson, Sherlock Holmes vastaa aina.

Kommentit