Kirjoitukset

Untako vain?

maggie, 17.11.2010 23:59
Katsottu 1359 kertaa

Kävin unessa. Siellä oli kai jonkinlainen kylpylä, korkeat ja laajat koristeelliset huoneet vihreine kiemurtelevine köynnöksineen. En tiedä olivatko ne viiniköynnöksiä, en tiedä tarkkaan miltä viiniköynnökset näyttävät, enkä unessa ihan niin tarkkaan kaikkea nähnyt, yleisilme oli vaikuttavampi. Oli siellä toki paljon ysityiskohtia, paljon enemmän kuin unissani yleensä on. Se oli jotenkin uudenlainen elämää huokuva ja hengittävä tila, paljon kaikkea, suuren maailman tuntua, mutta silti turvallista. No joka tapauksessa elin siinä unessa enemmän kuin mitä tässä elämässä olen vielä ehtinyt. Seuraavassa kuvassa joku tarkastelee minua todella tarkkaan silmillään, kuin katsoen jokaista yksityiskohtaa. Tunnen oloni hieman paljaaksi sillä minulla on pelkkä alusmekko päällä, sillä olen ilmeisesti menossa kylpyyn, niinkuin jos viimevuosisadoille sijoittuvissa elokuvissa, joissa on ilmeisesti liian siveetontä kylpeä täysin alasti. Ja tämä ei ehkä ole nyt sellainen uni jonka kuvittelette tämän olevan, sillä en nähnyt mitä sen jälkeen tapahtui. Tutummalta ja silti oudon uudelta tuntui se katse joka ihollani liikkui. Tunsin itseni todella alastomaksi. Mutta en pahalla tavalla, eikä se ollut oikeastaan kiusaannuttavaakaan enkä minä siitä poiskaan olisi tahtonut. Jossain kohtaa unta, se oli varmaan aiemmin kuin mitä tämä edellä kuvattu, olin uimassa kaukana rannasta, (vaikka en osaa uida kovin hyvin, joten en ikimaailmassa oikeasti uisi niin kaukana rannasta). Veden täytyi olla kylmää sillä vedessä oli vielä jäälauttoja. Vesi ei kuitenkaan tuntunut kylmältä, vaan juuri sopivan haalealta (tai no haalea on liian haalea sana kuvaamaan tätä vedenlämpötilan tunnetta) Se oli kuin jotain olemassaoloa, että sitä ei tunne tai aisti, ja tuntuisi ettei se siksi ole olemassa. Mutta oikeastaan se nimittäin on se elinehto , että ilman sitä ei olisi olemassa. Niinkuin jokaista hengenvetoakaan ei erikseen ajattele, koska jos ajattelisi, ei jäisi enää tilaa sille elämälle, kun pitäisi koko ajan sitä elinehtoaan hengittää ja kyseenalaistaa sitä että jatkuuko se. Hieman tätä myöhemmin, kun olin noussut vedestä, kävelin rannalta kaupunkia kohti. Se oli vähän polkua leveämpi tie, kuin jalkakäytävä, mutta sen vieressä ei todellakaan ollut autoja, vaan pikemminkin vain hiekkaa ja ehkä hieman heinää, vaikka niiden alla saattoi olla asfalttiakin. Vierelläni käveli hetken aave. Emme puhuneet, ja välttelin katselemasta silmiin, vaikka olinkin innoissani siitä että vierelläni käveli omituisen tuttu aave! (Se oli varmaan jäänyt johonkin kii) Vaikka kyllä aaveellakin on varmasti silmät, mustat todennäköisesti. Unen loppu oli liian kaunis kirjoitettavaksi. ( Vaikka haluaisinkin muistella sitä mielelläni). No ehkä sitten joskus myöhemmin.

Kommentit