-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

LDOE osa1

Pain, 11.05.2011 23:21
Katsottu 807 kertaa

Jos kaikki ei ole vielä kiinnostuneita prologin jälkeen niin toivottavasti tämä kiinnostaa enemmän. Pahoittelen prologin erittäin huonoa laatua ja sekavuutta. Tämä on kuitenkin viimeinen pätkä jonka julkaisen tänne. Jos kiinnostus heräsi löydät tulevat kirjoitukset alla olevasta linkistä http://maailmanviimeisetpaivat.blogspot.com/ Heräsin kovaan ääneen joka kuului ulkoa, mutta en jaksanut edes avata silmiäni. Tunsin viileän ilman kasvoillani ja vedin peiton pääni yli. En tiennyt mitä kello oli, enkä välittänyt. Ääni ulkona voimistui ja tuntui lähestyvän. Ensin se oli vain epämääräistä meteliä, mutta sitä seurasi naisen avun-, ja tuskanhuutoja. Havahduin heti hereille! Heitin peiton päältäni ja nousin sängystä. Puin housut jalkaani ja vedin paidan päälleni. Riuhtaisin yöpöydän laatikon auki ja otin aseen käteeni. Muistoja tulvi päähäni, muistoja menneisyydestäni. Montako ihmistä olinkaan tällä aseella tappanut sotilasaikoinani. Puristin lujasti asetta kädessäni, mutta päätin laittaa sen vyölleni. Juoksin kohti ovea ja kuulin kun takanani lamppu yöpöydältäni putosi maahan ja särkyi. Juoksin ulko-ovelle ja avasin väänsin kahvasta. Juuri nousevan auringonvalo paistoi kasvoilleni. Viileä mutta pehmeä tuuli siveli kasvojani. Lehdet putoilivat ja lensivät ohitseni tuulen mukana. Oli syksy. Mutta jokin oli vialla. Näin naisen makaavan maassa keskellä tietä vain pienen matkan päässä! Otin aseen vyöltäni ja liikuin vauhdikkaasti naista kohti. Kun pääsin pienen matkan päähän huomasin naisen vuotavan runsaasti verta. Otin kännykän taskustani ja näppäilin ”911”. En saanut yhteyttä, joten heitin puhelimen pois ja polvistuin naisen viereen. Tunnustelin hänen pulssiaan, sitä ei ollut. Hän oli kuollut. Olin tullut liian myöhään, mitä sitten olikaan tapahtunut. Nainen oli nuori, ei kahtakymmentä vuotta vanhempi. Huokaisin syvään ja kurotin käteni hänen olkapäälleen. Käänsin naisen selälleen. Näky oli oksettava. Käänsin pääni pois naisesta ja yskin koittaen pidätellä oksennusta. Mikä tai kuka voisi tehdä ihmiselle noin julmasti. Nuoren naisen vatsa oli revitty auki, jäljistä päätellen raatelemalla. Ympäri vartaloa hänellä oli hampaan jälkiä ja muita merkkejä siitä kuin häntä olisi koitettu syödä elävältä. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa. En olisi ikinä uskonut, että mitään tällaista voisi tapahtua tässä naapurustossa. Muutin pois kaupungista juuri sen takia ettei minun tarvitsisi käsitellä tällaisia asioita. Nousin ylös ja katselin ympärilleni. Kuka tai mikä tämän tekikään ei voisi olla kaukana sillä nainen oli vielä hetki sitten elossa. Kukaan muu naapureista ei ollut herännyt naisen pitämään meteliin mikä oli ihme. Pienen matkan päässä näin kaksi tukevaa hahmoa. ”Hei!! Te kaksi siellä! Täällä on tapahtunut kamala onnettomuus! Soittakaa hätänumeroon!” huusin. ”En saa yhteyttä puhelimellani!”. Toinen heistä käänsi päänsä ja katsoi minuun päin. Heilutin käsiäni pääni yläpuolella jotta he huomaisivat minut. Molemmat alkoivat juosta minun luokseni. En vielä silloin tiennyt, että he eivät juosseet luokseni vaan minua kohti. Toinen heistä näytti ontuvan pahasti, mutta en antanut asian häiritä itseäni. Kun he tulivat hieman lähemmäs kuulin heidän huutavan. Mutta he eivät huutaneet sanoja vaan vain karjuivat ja pitivät epämääräisiä mutta pelottavia ääniä. Molemmat olivat yltään veressä. Otin hitaan askeleen taaksepäin. En tiennyt mikä, mutta jokin ei ollut kohdallaan. Nämä kaksi miestä lähestyivät nopeasti. Otin aseen käteeni ja asetin sormeni liipaisimelle. Nostin hitaasti aseen kohti minua kohti juoksevia miehiä. ”Älkää tulko lähemmäs!” huusin heille niin lujaa, että olin varma, että he kuulivat minut selvästi. ”Jos tulette yhtään lähemmäs joudun ampumaan teidät”. Mutta he eivät edes hidastaneet vauhtiaan. Puristin hitaasti liipaisimesta ja ammuin molempia heistä jalkaan. Molemmat kaatuivat naamalleen, mutta nousivat ylös ja jatkoivat etenemistä aivan kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Tunsin kuinka hiki valui otsaani pitkin kun tähtäsin edessäni tuleviin miehiin. Ammuin molempia rintaan useaan kertaan. Sillä ei ollut mitään suurempaa vaikutusta. He vain hieman nytkähtivät joka kerta kun luoti osui heihin. Tunsin kuinka käteni tärisivät ja aloin hätääntyä. Käännyin taloani kohti ja juuri kun olin lähdössä juoksemaan tunsin käden puristuvan nilkkani ympäri. Ote oli vahva ja menetin tasapainoni. Kaaduin maahan ja ase irtosi kädestäni. ”Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu” karjuin pelon valtaamana. Potkaisin hetki sitten kuolleena ollutta naista leukaan niin kovaa kuin vain voimistani pystyin. Naisen ote irtosi. Nousin ylös ja lähdin juoksemaan taloani kohti. En ehtinyt edes ottaa asettani sillä en halunnut jäädä ottamaan selvää mikä näiden kahden miehen ongelma oli ja he olivat jo pelottavan lähellä minua. Kun saavuin ovelleni löin oven perässäni kiinni ja laitoin oven lukkoon. Juuri kun kuulin oven naksahtavan lukkoon alkoi ulkopuolelta kuulua valtava pauke. Aivan kuin he koittaisivat murtaa itsensä oven läpi. Kävelin hitaasti taaksepäin samalla kun koitin saada hengitystäni tasaantumaan. Kaikki oli kuin suoraan painajaisesta. En ollut itse edes varma mitä juuri oli tapahtunut. Oliko tämä unta? Katsoin käsiäni jotka tärisivät ja olivat aivan punaisena verestä. Se nainen oli aivan varmasti kuollut aikaisemmin. Ja ne kaksi miestä joita ammuin. En voinut ymmärtää mikä saisi ihmisen menemään noin sekaisin päästään. Kävelin makuuhuoneeseeni ja puin nahkatakin päälleni. Se oli lempitakkini useasta syystä. Se oli erittäin mukava ja sen sisälle sai 16 veistä. Sotilasaikoina minua puhteltiinkin nimellä Jack ”Knife”. Kukaan ei ollut minua parempi veitsen kanssa. Istuin sängylle ja painoin kasvot käsiini. Tämä aamu sai ne ajat tuntumaan helpolta. Noudin ylös sängyltä ja kuulin se narahtavan. Kävelin edessä olevan seinän ikkunalle ja raotin verhoja. Heitä oli nyt kymmeniä. Minun pitäisi varoittaa naapureitani, mutta puhelimeni oli ulkona noiden olentojen keskellä. En voinut edes soittaa parhaalle ystävälleni Derekille joka asuu viereisessä talossa oikealla. Kirosin hiljaa. Tiesin, että minun oli mentävä hakemaan Derek. Suljin verhot ja käännyin kohti makuuhuoneen ovea. Huomasin, että oven pauke oli loppunut. Paukkeen oli korvannut naapureiden huudot ja kiljaisut. Pelkäsin, että olin jälleen liian myöhässä. Juoksin ulko-ovelle ja otin veitsen takkini sisältä. Katsoin ovisilmästä ulos. Näky oli kammottavin mitä ikinä olin nähnyt. Ihmiset juoksivat karkuun näiltä kammotuksilta. Näin lapsien saavan loppuna vanhempiensa edessä. Se oli väärin. Kaikki jotka eivät olleet vielä saaneet loppuansa tai menettäneet kaikkea toivoa selvitä, koittivat päästä autoihinsa ja ajaa mahdollisimman kauas tästä paikasta. Se oli minunkin suunnitelmani heti kun olisin varmistanut, että Derek oli turvassa. Minun ja Derekin välillä oli neljä veristä hahmoa. Mutta minun oli mentävä tuonne. Raotin ovea ja kurkistin ulos. Noin kymmenen metrin päässä oli ensimmäinen kohde joka minun pitäisi ohittaa. Avasin oven nopeasti ja astuin ulos. Verinen nainen kääntyi minua kohti huutaen. Puristin veistä oikeassa kädessäni tiukasti. Juuri ennen kuin nainen sai otteen minusta, potkaisin naista lujasti rintaan. Tunsin kuinka luut musertuivat jalkani alla, mutta en välittänyt. Nainen lensi ilmassa pienen hetken ennen kuin romahti maahan. Käännyin oikealle ja aivan edessäni näin miehen joka koitti tarttua minuun. Jo pelkästä refleksistä heilautin veistäni leikaten miehen käden irti. Tunsin kuinka lähes sata kiloinen mies painoi minut maahan uskomattomalla voimalla. Pidin häntä paikoillaan kaikin voimin. En tiennyt toimisiko seuraava mutta tässä tilanteessa ei olisi enään mitään menetettävää. Tartuin miehen päähän ja mursin hänen niskansa. Kuului ilkeä rusahdus ja eloton mies romahti päältäni. Se toimi. Nousin ylös, koska en ollut varma nousisiko hän vielä ylös. Lähdin kohti Derekin taloa. Matkallani oli enään kaksi ”ihmistä”. Ensimmäinen mies ontui murtuneella nilkallaan minua kohti. Viilsin hänen kaulansa veitselläni ja potkaisin polvellani häntä kylkeen niin lujaa kuin jäljellä olevista voimistani pystyin. Mies kaatui vauhdilla ja löi päänsä asfalttiin. Hän muljahti elottomana kyljelleen. En jäänyt ottamaan hänestä enempää selvää. Viimeinen nainen oli aivan Derekin oven edessä. Tämä pitäisi hoitaa äkkiä sillä heitä saattaisi tulla lisää. Löin naista veitsikädelläni lujaa naamaan. Nainen horjahti taakse ja löi päänsä oveen pitäen kovan paukahduksen. Tartuin naisen kaulaan ja löin jänen päänsä useaan otteeseen oven viereiseen kiviseinään. Heitin ruumiin syrjään ja aloin hakkaamaan ovea. ”Derek! Oletko siellä? Oletko kunnossa?” huusin yhä hakaten ovea. Kuulin sisältä kolinaa ja lopulta tutun äänen. ”Jack? Mitä vittua siellä oikein tapahtuu?”. Oli hyvä kuulla Derekin ääni. ”En ehdi selittää! Päästä minut sisään! Nopeasti” vastasin. Katsoin taakseni ja minua lähestyi lisää näitä olentoja. Hakkasin ovea yhä lujempaa! Ovi edessäni aukesi ja rynnin sisään. Derek sulki ja lukitsi oven takanani. ”Onpa hyvä nähdä sinua” sanoin yhä äsköisestä matkasta huohottaen. ”Oletko yksin kotona?” kysyin. ”En. Eilen illalla ovellani koputti nainen joka pyysi päästä sisään. Kun kysyin mikä hänellä oli hätänä hän vastasi, että joku hullu oli koittanut purra häntä” vastasi Derek. ”Joten hain ensiapulaukun ja puhdistn ja laitoin sidettä hänen kätensä ympärille”. ”Missä hän on!” kysyin nopeasti ja melko kovalla äänensävyllä. ”Haluan tietää mitä hänelle tapahtui! Jos sillä olisi jotain tekemistä tämän kanssa mitä nyt tapahtuu.” Derek nyökkäsi ja osoitti yläkertaan. ”Hän on vierashuoneessa, ensimmmäinen ovi vasemmalla.” Kävelin raput ylös hiljaisesti ja saavuin vierashuoneen ovelle. Koputin oveen kolme kertaa melko voimakkaasti. ”Oletko kunnossa? Saanko tulla sisään?” kysyin kovaan ääneen. Vastausta ei kuulunut joten tartuin oven kahvaan. Hengitin syvään ja raotin ovea. Nainen makasi sängyssä peiton alla liikkumatta. Lähestyin sänkyä kävellen hitaasti, melkein jopa hiipien. ”Oletko hereillä?” kysyin varovasti. ”Onko kaikki kunnossa” kysyi Derek takanani kovaan ääneen. Sain melkein sydänkohtauksen. ”Älä hiippaile noin taak-” En saanut lausettani loppuun ku nainen sängyssä nousi ylös istuma asentoon. Tuijotin naista hetken. Lähes elottomat silmät katsoivat suoraan omiin silmiini. Yhtäkkiä nainen hyppäsi sängystä ja juoksi päälleni. Hetkeäkään epäröimättä tartuin naisen kaulaan jo nostin tämän ilmaan. Kaikkia voimiani käyttäen löin naisen maahan yhä kaulasta puristaen. Kuulin Derekin panikoivan käytävässä joten päätin lopettaa tämän nopeasti. Löin veitsen jota pidin yhä kädessäni naisen päälakeen. Naisen kädet valahtivat käsivarreltani lattialle. Nousin ylös ja katsoin Derekiä. ”Eilen illalla tuo nainen oli vielä ihan kunnossa! Vannon!” Derek sanoi pelokkaalla äänellä. ”Sanoit, että häntä oli puraistu” kysyin häneltä. ”Purtu? Kyllä. Käsivarressa oli syvät hampaan jäljet. Hetkinen. Et kai luule, että yksi puraisu saattaisi tehdä ihmiselle noin? Nyökkäsin vakavana. En tiennyt mitä oli meneillään mutta halusin vastauksia. Mutta nyt ei ollut oikea aika. ”Pakkaa tavarasi! Me lähdemme kaupungista, NYT!” sanoin Derekille! Derek juoksi raput alas kääntyi pois näkyvistäni. Kävelin ulos huoneesta ja suljin oven varmuuden vuoksi. En tiennyt kuolivatko nämä olennot pään vakaviin vaurioihin vai lamaantuivatko ne vain tilapäisesti. En jäisi ottamaan siitä nyt selvää. ”Derek, oletko valmis?” huusin alakertaan. ”Kaikki valmista” vastasi Derek. ”Onko sinulla asetta? Minun aseeni on keskellä tietä noin kolme taloa vasemmalle.” sanoin samalla kun laskeuduin portaita alas. Tiesin, että tarvitsisimme aseen, mutta oman aseeni hakeminen olisi erittäin vaarallista. ”En omista aseita. Luulin sinun olevan se sotilas jolla on aseita kaapit täynnä.” vastasi Derek sitoen kengännauhojaan. Kirosin ääneen. ”Koska olet viimeksi tankannut? Menemme sinun autollasi. Sinä käynnistät auton ja ajat vierelleni kun haen aseeni! Sitten lähdemme vauhdilla kauas täältä.” Derek näytti miettivän hetken. ”Minulla pitäisi olla yli puoli tankillista”. hän lopulta totesi. ”Se saa luvan riittää.” sanoin ja kaivoin takkini sisältä veitsen ja ojensin sen Derekille. ”Älä pelkää käyttää sitä, jos joku koittaa päästä lähellesi!” Derek nielaisi ja nyökkäsi epävarman näköisenä. Raotin verhoja ulko-oven vieressä ja katsoin ulos. Derekin pihassa ei näkynyt olevan ketään. ”Onko sinulla auton avaimet?” kysyin hiljaisella äänellä. Derek kaivoi housujensa taskusta avain nipun ja heilutti sitä edessään. ”Selvä, kun sanon ”nyt”, juokse autolle niin nopeasti kuin pystyt. Minä haen aseeni!” sanoin itsevarmalla äänellä. ”Ja onnea matkaan”. Avasin oven ja huusin; ”Nyt!”. Juoksin ulos ovesta ja käännyin vasemmalle. Ohitseni ajoi sininen perheauto jota ajoi keski-ikäinen tummahiuksinen nainen! Auton perässä juoksi kolme ”kuollutta”, joista viimeinen lähti juoksemaan minun perääni. Ase oli jo lähellä ja kun saisin sen voisimme lähteä pois täältä. ”Apua! Auta minua, tuo mies haluaa tappaa minut! Hän puraisi minua!” kuului avunhuuto lyhyen matkan päästä. Kirosin jälleen hiljaa mielessäni. Tuon miehen huuto houkuttee paikalle varmasti lisää kuolleita. Saavuin vihdoin aseelle ja poimin sen! Ammuin takanani juoksevaa miestä keskelle otsaa. Mies joka äsken oli huutanut apua huusi tuskissaan kun kaksi kuollutta kaivautuivat hänen selkänsä läpi ja repivät hänen sisuskalujaan ulos. Nyrpistin naamaani sillä näky ei ollut kaunis. Herpaannuin ja käännyin kuullessani huudon joka ei kuulunut millekkään elävälle.. Nielaisin raskaasti ja ehdin jo luulla loppuni tulleen. Samalla hetkellä Derek ajoi eteeni musertaen miehet edessäni. ”Hyppää kyytiin!” sanoi Derek vaisu hymy saamallaan. Nousin autoon ja hengitin syvään. ”Kiitos! Luulin jo hetken, että olin mennyttä kalua!” sanoin pyyhkiessäni raskaasti valuvan hien otsaltani. ”Eipä kestä” vastasi Derek. ”Mutta minne olemme menossa?”. Olin jo Derekin luona päättänyt minne menisimme. ”Me menemme hakemaan vaimoni ja tyttäreni” totesin kuin se olisi maailman selvin asia. ”Clarissa ja Sarah ovat vierailemassa äitini luona. Me menemme sinne. Kai vielä muistat missä hän asuu?” kysyin. ”Suunnilleen” sanoi Derek hengittäen raskaasti. ”Kuinka vanha Sarah on? Mahtaa olla aika paljon käsittää tämä hänen ikäiselleen”. Laskin pääni käsieni varaan. ”Sarah on kahdeksan vuotias. En ikinä olisi halunnu, että hän joutuu kokemaan mitään tällaista. Josta tulikin mieleeni! Voitko lainata puhelinta? Soitan vaimolleni ja varmistan, että he ovat kunnossa.” kysyin Derekiltä. ”Selvä juttu. Pieni hetki!” sanoi Derek kaivaessaan puhelinta taskustaan. ”Tässä!” puuskaisi Derek ja ojensi puhelimen minulle. Kiitin ja aloin näppäilemään Clarissan numeroa. En tiennyt kuinka laaja tämä ”kuolleet nousevat eloon” ilmiö olisi, mutta pelkäsin pahinta. Puhelin tuuttasi pitkään. Jokainen tuuttaus tuntui ikuisuudelta. En pystynyt olemaan paikallani. Olin erittäin huolissani perheestäni. Vihdoin kuului puhelimen vastaus. ”Derek? Derek oletko se sinä?” kuului hätääntynyt nais ääni puhelimesta. ”Ei. Jack tässä! Onko kaikki siellä kunnossa?” kysyin jo iloisena pelkästään siitä, että Clarissa oli vastannut mutta se onni ei kestänyt kauaa. ”Ei. Kaikki ei ole kunnossa! Täällä tapahtuu jotain kamalaa! Joku mies tuli ja puraisi äitiäni! Isä sai heitettyä hänet pihalle mutta hän ei lähde pois! Hän vain hakkaa ovea!” kuului puoliksi itkevän naisen ääni. ”Jack, minua pelottaa!” Pelko valtasi ruumiini! ”Äitiäsi puraistiin? Clarissa kuuntele! Sinun pitää lähteä sieltä nyt!” melkein huusin puhelimeen. ”Jack en ymmärrä? Enkö ole täällä turvassa paremmin kuin tuolla ulkona?” sanoi Clarissa epävarmasti. ”Clarissa kuuntele minua! En tiedä kuinka nopeasti se tapahtuu! Mutta jos saat pureman noilta raivotautisilta ihmisiltä sinusta tulee samanlainen!” sanoin kädet ja ääni täristen. ”Mitä!!” kiljaisi Clarissa puhelimeen. ”Muuttuuko minun äitini tuollaiseksi hulluksi raivotautiseksi?” itki Clarissa. ”Ikävä kyllä. Mutta emme tidä kuinka nopeasti! Joten ole erittäin varovainen! Tulemme Derekin kanssa sinne mahdollisimman nopeasti! Meillä menee noin kolme tuntia matkassa! Olkaa sillävälin erittäin varovaisia. Ja jos äitisi käytös alkaa muuttua, joko lukitkää hänet johonkin huoneeseen tai lukittautukaa Sarahin kanssa johonkin huoneeseen!” koitin sanoa mahdollisimman rohkaisevalla äänellä. ”Minua pelottaa Jack! Tule nopeasti! En tiedä mitä täällä tapahtuu. Sarah itkee koko ajan ja tärisee pelosta!” nyyhkytti Clarissa. ”Tulen niin nopeasti kuin pääsen! Kerro Sarahille, että rakastan häntä. Rakastan sinua myös. Nähdään pian” sanoin pidätellen itkua. Suljin puhelimen jättäen itkevän naisen toiseen päähän puhelua. Nojauduin penkkiin ja katsoin ulos ikkunasta! Puut vilisivät ikkunan vieressä ja maisema oli syksyisen keltaista ja oranssia. ”Miten asiat äitisi luona olivat” kysyi Derek huolestuneena. ”Huonosti. Clarissan äitiä oli purtu.” huokaisin käsiini. ”Vittu!” kirosi Derek ja löi rattia. ”Hän oli aina niin mukava, mutta se taitaa muuttua pian.” Nyökkäsin Derekin kommentille. Kello ei ollut vielä edes kahtatoista ja kaikki oli jo päin helvettiä. Toivoin vain, että pääsisin perheeni luokse pian. ”Hei Jack. Kaikki on okei. Clarissa osaa pitää huolta itsestään ja Sarahista. Kyllä me ehdimme sinne ennen kuin mitään muuta tapahtuu!” koitti Derek lohduttaa. Mutta en ollut siitä itse niin varma. Katsoin uudestaan ikkunasta ulos. Maisema vaihtui metsästä järvi maisemaan. Huokaisin ääni väristen. Mitä täällä oikein tapahtuu?

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net