Kirjoitukset

Kaikesta vapaa Osa 2.

Peperonia, 23.08.2011 17:54
Katsottu 1473 kertaa

Luku 2. "Me ollaa Everything Free" ”Feint! Feint! Herää ny, Feint!” Raotin silmiäni. Joku oli juuri ravistellut minut hereille syvästä unesta. Unesta, jota en enää muistanut, mutta josta olin nauttinut. Nousin istumaan ja hieraisin silmiäni. ”Joo, oon hereil.” Sanoin ja nipistin itseäni kädestä, herätäkseni kunnolla. ”Mikä ny o?” Kysyin yhä unisen kuuloisena herättäjältäni, joka muuten oli Zero. Puhuin madalletulla äänellä, niin kuin aina, sillä tehdashallissa, jota pidimme nukummapaikkanamme, kaikui julmetun paljon. Siksi siellä piti aina puhua hiljaa, ettei joku ulkopuolinen kuulisi vahingossakaan keskustelujamme. ”Tuu tsiigaa. Tuol pihal on jotain hemmoi hillumas.” Valpastuin heti. Joko he olivat harmittomia ohikulkijoita tai sitten salaisuutemme oli lähellä paljastua. Nousin nopeasti ylös ja loin pikasilmäyksen halliin. W-man, MM, Föra ja Hide olivat vielä nukkumassa. Kiiruhdin äänettömin askelin Zeron perässä portaita ylös ja erään ikkunan eteen. Elder TC oli jo siellä. Hän viittoi meitä olemaan hiljaa ja katsomaan varovasti rikkinäisestä ikkunasta. Kurkistin reunan yli ja näin pihalla kaksi nuorta, toinen ehkä kolmentoista vanha ja toinen nuorempi. He näyttivät siltä kuin etsisivät hyvää piilopaikkaa. Kumpikin vilkuili hurjasti ympärilleen ja ravasi pihamaalla sinne tänne. Lopulta he kiersivät pois näkyvistä, kohti tehtaan entistä varastoa. Samassa pihalle tuli muutamia miehiä, jotka näyttivät etsivän jotain, sekä nainen jonka ilme oli hätääntynyt. ”Mitä sanot, Feint?” Elder kuiskasi aivan korvani juuresta, saaden minut säpsähtämään. ”Musta tuntuis silt, et noit pitäis auttaa.” Nyökkäsin hitaasti. Emme voisi tuoda heitä heti tänne, vaan meidän pitäisi viedän heidät piiloon jonnekkin muualle ja ottaa heistä selvää. ”Hoidak sä, vai herätetääks Hide?” Elder kysyi. Hän tiesi, että homman hoitaisi parhaiten Hide, joka oli piiloutumisen mestari, mutta minä olin valmiimpana toimimaan. Se, miksi Elder tai Zero ei hoitanut hommaa, johtui siitä, ettei heidän osaamis alueisiinsa eivät kuuluneet tälläiset asiat. ”Mä hoidan. Ollaan nii tutuil mestoil, et luulis olevan easy keikka.” Kuiskasin takaisin. ”Zero, dilkkaa mulle tietoi, ja mee si seiskan luo valmniin päästää meijät sisää ja pidä yhteyt Elderii.” Sihahdin vielä ja lähdin ikkunan äärestä. Olimme numeroineen kaikki hyvät piilopaikat, jotka olimme löytäneet, ja ehkä hieman muokanneet käyttöön sopiviksi. Viimeisin luku oli muistaakseni kaksikymmentäkolme.Tiesin kummankin tajunneen, mitä tarkoitin. Olimme kaikki valmiina toimimaan. Menin tikkaat ylös katolle ja etsin muukalaisia katseellani. Löysinkin heidät nopeasti. He piileskelivät vanhan laatikkopinon ja varaston seinän välissä. Hymähdin. Aloittelijamaista. Heillä oli vain yksi pakoreitti, ja jos se suljettaisiin he olisivat ansassa. Onneksi etsijät näyttivät jumittuneen etupihalle. Menin katon kulmassa kohoavan pylvään luo ja kiipesin siihen. Sen huipusta lähti ajat sitten käytöstä poistettu sähkölinja varaston katolle. Irrotin käteni paalusta ja roikuin siinä vain jalkojeni varassa. Otin nilkkani ympärille sidotun pätkän auton vetoköyttä ja tein siihen näppärästi silmukat käsilleni. Sitten heitin sen toisen pään sähkölinjan yli, ja köysirata oli valmis. Ponkaisin voimalla liikkeelle ja liu'uin sen kymmenen metrin matkan varaston katolle. Otin jaloillani kiinni pylväästä ja kapusin nopsasti alas. Enkä suinkaan tehnyt tätä kaikkea ensimmäistä kertaa. Sidoin köyden vyötärölleni juostessani tikkaille. Laskeuduin nopeasti alas ja kuljin muutaman metrin näkösuojattoman alueen selkä kyyryssä. Lopulta tulin sen laatikkokasan viereen, minkä takana ne muukalaiset piileskelivät. Hiivin varpaillani, jättämättä jälkeäkään kovaan maahan, kasan ympäri, joka hetki tarkkaillessani ympäristöäni. Tulin kasan taakse johtavan raon eteen. Pudottauduin hiljaa polvilleni ja konttasin ahtaasta välistä sisään. Niukasta valaistuksesta huolimatta näin pimeään tottuneilla silmilläni muukalaiset. He kyykkivät kylki kyljessä ja kurkistelivat pienestä raosta ulos. Nyt vasta huomasin, että heillä oli samanlaiset orpokoti vaatteet, kuin MM:llä ja Zerolla oli ollut Elderin löytäessä heidät. Konttasin hiljaa lähemmäs. He eivät olleet vielä tajunneen minun olevan siellä. Nostin itselleni hattua. Oli saavutus jäädä huomaamatta kahdelta huippuvarovaisuuteen virittäytyneeltä nuorelta. Menin hiljaa vielä lähemmäs. Kun olin aivan heidän takanaan, nousin varovasti polvilleni. Siinä vaiheessa minut huomattiin. Vanhempi muukalaisista käännähti säpsähtäen ympäri, nuorempi perässään. Viimeksi mainittu ehti päästää pienen kiljahduksen poikasen, ennen kuin ehdin läimäistä käteni heidän suilleen. Kumpikin näytti pelkäävän minua, ymmärrettävästi. He yrittivät päästä irti otteestani, hiukan turhan kova äänisesti. ”Hiljaa, idiootit!” Sähädin hätäisesti. ”Me ei ikin päästä liukenee täält jos te mesootte tollee.” Siihen kumpikin muukalaisista hiljeni. He jäivät katsomaan minua aika epäuskoisen näköisesti. En ottanut vieläkään käsiäni pois. ”Te seuraatte mua, teette nii ku mä sanon, ettekä heitä viel yhtää kyssärii. Ok?” Kuiskasin ennen kuin laskin käteni lopultakin. Kumpikin muukalaisista nyökkäsi epävarmasti. ”Hyvä. Tuutte mun peräs, eik inahdustkaa enne, ku mä annan luvan.” Sihahdin viimehetken ohjeet. ”Ok, si haihdutaa.” Konttasin ulos vievälle raolle ja pujahdin ulos. Tarkastin ympärinstön. Näin Zeron tehtaan katon reunalla. Siristin silmiäni nähdäkseni kunnolla. Poika haroi sormillaan tukkaansa ja osoitti sitten vasemmalle kahdella sormella. Se tarkoitti kakkos asteen vaaraa vasemmalta. Nyökkäsin kertoakseni ymmrtäneeni. Annoin kahden muun tulla ulos. Viitoin heitä pitämään kiirettä. Juoksimme ihan kohtuullista vauhtia tehtaan kulmalle, ja katosimme sen taakse, juuri kun aikuiset ilmestyivät taakse jättämämme seinän puolelle. Lisäsin hiukan vauhtia. Päämääräni oli pieni, vinokattoinen, vajan tapainen uloke tehtaan seinässä. Katon alapuolella oli tasainen liuska, jonne mahtui helposti kolme ihmistä piiloon. Se oli hyvä siitä syystä, että sinne pääsi kahta eri reittiä, vajan puolelta ja tehtaan seinässä olevasta, pienestä aukosta, jonka tosin olimme peittäneet vanerilevyllä, jonka pystyisi siirtämään helposti, mutta siitä tulisi paljon ääntä, jos sen aukaisisi vajan puolelta. Siksi olinkin käskenyt Zeron sinne. Se myös oli todella huomaamaton, eikä sitä löytäisi, ellei osaisi etsiä. Johdatin muukalaiset vajaan, ja siirsin hiukan yhtä vanhaa laatikkoa, jotta saisin autettua kaksi suojattiani ylös. He näyttivät tajuavan, mitä aioin, huomatessaan aukon katon liuskassa. Punttasin ensi sen vanhemman, joka auttoi sitten ystävänsä ylös. Lopulta siirsin laatikon takaisin paikalleen ja irrotin köyden vyötäröltäni. Kieritin sen päät käsieni ympäri, ja tähtäsin. Koko ruumiini jännittyi, samalla, kun kuulin askelia ulkopuolelta. Ne eivät olleet vielä aivan vieressä, mutta lähenivät koko ajan. Äkkiä ponnistin laatikon yli, ja sain sujautettua käsien välissä olevan köyden seinässä olevaan puu tappiin. Jännitin jokaisen lihakseni punnertaakseni itseni ylös. Olin vielä puolittain esillä, kun joku ulkopuolelta käski, tai ehdotti muita tutkimaan vajan. Punnersin itseni kokonaan näkymättömiin, askelten kuuluessa aivan vierestä ja varjon ilmestyessä ovelle. Sydämeni hakkasi kuin hullu, ja lihakseni tekivät luultavasti ylitöitä. Sain köyden juuri ja juuri pois näkyvistä, kun ensimmäinen mies tuli sisään. Makasimme aivan liikkumatta, ja pidättäen hengitystä. Lihaksiani poltti, sillä asentoni ei ollut se mukavin mahdollinen. Kuitenkin itse olin tottunut tähän, mutta enemmän minua huoletti kahden muun taito. Kuulin heidän hengityksensä selvästi, ja toivoin, etteivät alapuolellamme seilaavat miehet huomaisi sitä. Yhtä lailla pelkäsin oman sydämmeni kavaltavan meidät. Se hakkasi edelleen voimalla kylkiluitani vasten. Sen lyönnit kuulostivat korvissani kuin niiltä toissapäiväisiltä aseen laukaisulta. Rauhoitin hengitykseni ja vakuutin itselleni piilopaikkamme olevan tarpeeksi hyvä miesten harhauttamiseen. Pian äänet alhaalta vaimenivat. Jäin kuitenkin paikalleni, kaksi muuta esimerkkini mukaan. Kuuntelin. Pian odottamani ääni kuuluikin yöstä. Hiukan pöllöä muistuttava ääni. Huu, huhuu. Se oli 'vaara ohi' äänimerkki. Käännähdin hankalasti ahtaassa tilassa seinään päin samalla kuin pala siitä liikkui. Vanerin takaa paljastuivat Hiden odottavat kasvot. Ilmeisesti Zero ja Elder olivat herättäneet muutkin. Muukalaiset näyttivät yllättyneiltä, mutta seurasivat minua mukisematta, kun työnnyin jalat edellä aukosta läpi. Tiputtauduin jaloilleni ja huomasin Förankin olevan paikalla. Kaksoset virnistivät minulle auttaessani muukalaisia laskeutumaan jaloilleen. ”Ei paha, Feint, ei paha.” Hide arvioi operaationi ja varsinkin piilopaikkani. ”Vaik kymppi oliski ollu enemmän täyskäsi. Vai?” hän jatkoi kääntyen kaksoissiskonsa puoleen. ”Joo, ehk vähä, mut menihä tää keikka näinki. Vai?” Föra myönsi varmistaen puolestaan minulta. ”Jep, homma hoitu, kaikki tyypit o talles, eik meit ees hokattu.” Vastasin kaksosille virnistäen ilkikurisesti. ”Ja nii, joo.” jatkoin kääntyen takaisin muukalaisiin päin. ”Saatte kyl jo sproogaa, jos huvittaa.” Muukalaiset katsoivat minua aika kysyvästi. Tapitin takaisin. ”Sproogaa?” Vanhempi muukalaisista, joka muuten oli poika, kysyi. Läiskäisin kädellä otsaani, samalla kun kaksoset räjähtivät nauruun takanani. Niimpä tietenkin. He eivät osanneet puhua kuten me. Kuten 'nuorisorikollis' jengit puhuivat. Slangia siis. ”Eli puhua.” Totesin huokaisten. Kaksoset kokosivat pikkuhiljaa itseään, kun MM:min vihainen ääni kuului yläpuoliseltamme parvelta, missä hän ilmeisesti oli ollut tarkkailemassa. ”Föra, Hide! Lähtiks teilt viiminenki lissu meikkaamasta? Toi ääni kuuluu tosi kauas.” Tosiaan, kaksosten nauru kaikui vieläkin hiukan, tehdashallin betonisista seinistä, kun MM lähti kapuamaan tikkaita pitkin luoksemme. ”Joo Feint. Hyvi hoidettu!” hän kehui läimäisten minua ainaiseen pirteään tyyliinsä selkään. ”Kiitti, MM. Tiiäk sä, onks muut tulos?” Kysäisin samalla kun tarkastelin muukalaisia ensimmäistä kertaa tarkasti. Pojalla, sillä vanhemmalla, oli vihreät silmät ja samantapaiset vaaleat hiukset, kuin W-manilla. Nuoremmalla, eli tytöllä, oli keskiruskeat lapaluihin yltävät hiukset ja siniset silmät. Sekä muutamia pisamia kasvoissaan. Katseeni oli kai saanut MM:ämkin kääntymään muukalaisiin päin. Samassa hän sävähti ja marssi tytön ja pojan luo. Hän otti kiinni tytön paidan hihasta ja pyöritteli sitä hiukan kädessään, tytön yrittäessä esittää vastalausettaan. Lopulta MM tuhahti ja päästi tytön irti. Hän sylkäisi ihoavasti maahan palatessaan luokseni. ”Toi puku saa mut vielki mut melkei laattaa. Enk ees haluu tietää, mitä Zero sanoo.” MM sanoi inhon ilme naamallaan. Muistin nyt vasta, että puku oli samanlainen, kuin hänen orpokotipukunsa oli ollut. Samassa askelten kaiku alkoi kuulua takaamme, kun Elder, Zero ja yhä uninen W-man tulivat esiin kulman takaa. Hän oli luultavasti koisinut viimeiseen asti. Nuo olivat hiukan outo näky, sillä he kolme eivät olleet ne, joita näki paljon yhdessä. Muukalais tyttö nykäisi minua kädestä. ”Mitä nyt tapahtuu? Ja keitä te olette? ” Hän kysyi arasti, ehkä hiukan pelokkaastikin. ”Ensinnä mainittu: Pianha se nähää, kuha Elder pääsee äänee." Selitin hänelle "Toiseks: Me ollaan Everything Free, jos hiffaat.” Tyttö ei tainnut tajuta. ”Ja mä oon FeintPlanner, kiva ku törmättii.”

Kommentit