Kirjoitukset

Pimeydessäkin voi elää

Peperonia, 23.08.2011 18:21
Katsottu 1215 kertaa

Olin seitsemän kun tein sen ensimmäistä kertaa. Tuhosin kaiken katseeni tieltä. Kaiken! Sillä minulla on lahja, tai pikemmin kirous, tuhota, hävittää vain katseeni voimalla. Isänikin pystyy siihen, samoin hänen isänsä ja niin eteenpäin. Mutta he pystyivät myös hallitsemaan lahjaansa. He tuhosivat vain omasta tahdostaan tai pakosta. Mutta en minä. Minä tuhosin tahtomattani. Lahjani käytti itse itseään. En ikinä tiennyt mitä se seuraavaksi tuhoaa. Kun tein sen ensimmäisen kerran, isä ei ollut huolissaan. Vuoden verran sitä jatkui. Joka päivä hänen huolensa syveni kun vahingossa tuhosin kasveja eläimiä ja esineitä. Joka kerran olin onneton. Halusin sulkea silmäni, lopettaa katsomisen. Halusin pystyä katsomaan muita silmiin, ilman pelkoa tuhoavani heidät siihen paikkaan. Vasta... vasta kun tuhosin ihmisen, isä tajusi vaaran, ja suostui sitomaan silmäni. Olen nyt ollut sokea kuusi vuotta. Olen elänyt side silmilläni lähes puolet elämästäni. Aluksi, kun lahjani halusi vapauteen se tuhosi siteen muttei enää. Se on lannistunut. Tottunut pimeyteen. En silti voi ottaa sidettä vieläkään pois silmiltäni. En hallitse lahjaani, vaan se minua. Enkä enää ole edes varma haluanko nähdä. Olen tottunut elämään pimeydessä ja kulkemaan vaistoni varassa. Vaikka kuinka yritän sitä kieltää, pimeys on nyt kotini.

Kommentit