Kirjoitukset

Vampyyri tarina

garion, 28.08.2011 18:39
Katsottu 3367 kertaa

PROLOGI. Muistan sen yön erittäin hyvin. Sain silloin kuulla erilaisen totuuden maailmasta. Maailma ei ollutkaan sellainen kuin kuvittelin. Muistan miten heräsin keskellä synkintä yötä puhelimen ääneen. Vastasin hieman vihaisena ja toisaalta unisena puhelimeen. Siellä oli vanha ystäväni, hänellä oli kuulemma hyvin tärkeää asiaa minulle. Eikä hän kuulemma voinut kertoa sitä puhelimessa. Olin tästä hieman ihmeissäni, sillä olimme nimittäin usein puhuneet puhelimessa hyvinkin syvällisiä asioita. Päätin kutsua ystäväni meille, koska en halunnut lähteä ulos vesisateeseen kastumaan. Odotin ystävääni hieman sekavin tuntein, toisaalta olin utelias kuulemaan hänen asiansa ja toisaalta olin hieman myös peloissani. Tämä pelko johtui varmaankin siitä, että hän oli kuulostanut puhelimessa hyvin oudolta, hän ei alkuunkaan ollut oma rauhallinen itsensä. Hän kuulosti mielestäni jopa hieman kauhistuneelta, aivan kuin hän olisi kauhistunut sitä, että hän soitti minulle. Päätin ottaa lasillisen viskiä, siinä toivossa, että tämä hermostuneisuus menisi ohi. Katselin ikkunasta pihalle sateiseen yöhön ja mietin mitä asiaa ystävälläni saattoi olla keskellä yötä. Jotenkin vaistosin, että asia ei ainakaan ollut kovin positiivinen, mikä kävikin selväksi myöhemmin. TARINA. Ihmettelet varmaan miksi tulin luoksesi näin keskellä yötä. Kerron sen kyllä. Haluan kertoa sinulle tarinan, mutta kuuntele tarkkaan sillä tämä kertomus saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta vakuutan sinulle, että en jätä mitään kertomatta. Eikä minulla ole muuta kuin tämä yksi tarina kerrottavana. Olen syntynyt jo 1700-luvulla, odota niin saat kuulla miten se on mahdollista. Synnyin aivan normaalina lapsena aatelissukuun. Sain erittäin hyvän kasvatuksen. Isä leikki usein kanssani ja äiti oli maailman ihanin ihminen. Mutta nuorena varmaankin noin 14 tai 15-vuotiaana rakastuin. Ikävä kyllä vanhempani eivät hyväksyneet häntä koska hän ei ollut aatelissuvusta. Jouduimme tapailemaan toisiamme salaa. Se oli minulle varsin vaikeaa koska olin hyvin paljon tarkkailun alaisena. Tämä nainen oli minua varmaan pari vuotta vanhempi. Lopulta en enää uskonut, että meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus. Tämän kerrottuani rakkaalleni, hän sanoi, että voisimme viettää koko ikuisuuden yhdessä. Menin tästä lauseesta hyvin hämilleni. Mietin miten tämä muka olisi mahdollista. Hän halusi suostumukseni, rakastunut kun olin, annoin hänelle suostumukseni. Hän myös kertoi, että en enää koskaan näkisi perhettäni. Silloin se ei tuntunut kovin suurelta asialta. Enkä voi sanoa katuneeni päätöstäni, ennen kuin nyt. Seuraavaksi hän kysyi saisiko hän imeä verta kaulastani. Menin tästä vielä enemmän hämilleni ja hän kertoi, että se ei sattuisi yhtään, tuntisin kaulavaltimossani vain pienen pistoksen. Niin annoin hänelle luvan. Ojensin kaulani häntä kohti ja pian tunsin hänen terävät hampaansa kurkullani, olin paniikissa, mutta samalla olin innoissani siitä mitä seuraavaksi mahtaisi tapahtua. Tunsin miten hampaat pureutuivat kaulavaltimooni ja myös sen miten veri valui hänen hampaidensa kautta hänen suuhunsa. Hetken kuluttua hän lopetti ja kysyi minulta, että millainen vointini oli. En tarkkaan muista mitä sanoin hänelle. Olin sen verran kuitenkin menettänyt verta, että minun oli vaikea pysyä tolpillani. Nainen, sanotaan häntä nyt vaikka Sofiaksi, sillä tämä nimi oli hänen ihmisen nimensä. Aikojen saatossa jouduimme usein vaihtamaan henkilöllisyyttämme, sillä kuten varmasti huomaat, en näytä kolme sataa vuoden vanhalta. Näytän täsmälleen samalta kuin silloin kun annoin Sofian purra minua. Olin silloin 20-vuotias. Enkä ole vanhentunut päivääkään. Mutta ystävä rakas älä ala pelkäämään minua, en meinaa tehdä sinulle mitään pahaa, olen edelleen se James johon tutustuit yliopistossa. Ja sinun on, syytä kuulla tämä tarina loppuun sillä minulla on sinulle tehtävä, tehtävä jonka voit ymmärtää vasta sitten kun olet kuullut tarinan kokonaisuudessaan. Sillä jos pyytäisin sinulta sitä mitä aion pyytää kertomatta tarinaani, en usko, että tekisit sitä. No mutta palataan, takaisin ihan alkuun Sofia oli purrut minua ja olin lähellä pyörtyä sinne keskelle metsää missä tapasimme toisiamme. En muista paljoakaan hetkestä puremisen jälkeen, seuraava muisti kuvani on se kun herään Sofian vanhempien mökiltä, kuulen kinastelua, Sofian isä moitti tytärtään siitä mitä hän oli tehnyt minulle, hiljalleen palailin tajuihini. Ensiksi pelästyin sitä, että minun teki mieli verta, siis aivan hirveästi. Kerroin tästä mieliteostani Sofialle, hän sanoi, että sitä kutsutaan näläksi. Sofia pahoitteli sitä mitä oli minulle tehnyt ja lupasi opastaa minua tässä uudessa maailmassa. Olin toki kuullut juttuja näistä, enimmäkseen kauhu tarinoita. Mutta nyt huomasin, että ainakin nämä vampyyrit olivat hyvin ihmismäisiä. He eivät alkuunkaan vaikuttaneet niiltä pelottavilta vampyyreiltä jotka imivät ihmiset kuiviin ja jättivät kuolleina makaamaan kadulle. Aivan ensimmäiseksi Sofia kertoi minulle, että verta saa muualtakin kuin ihmisestä. Esimerkkinä hän kertoi metsän eläimistä joilla hänen perheensä oli elänyt jo satoja vuosia. Mutta nyt minua piti valvoa, koska olin uusi tulokas tähän yhteisöön. Sofia selitti minulle, että ensimmäiset pari viikkoa minun tekee mieli ihmisen verta ja, että se on ihan normaalia. Mutta ajan kanssa tämä himo hiipuu ja lopulta en kuulemma edes ajattelisi ihmisen veren imemistä. Vasta tässä vaiheessa tajusin, että minut oli muutettu vampyyriksi. Pyysin Sofiaa istumaan viereeni, minulla oli niin paljon kysyttävää, että en edes tiennyt mistä aloittaa. Ensimmäinen kysymys oli, olemmeko kuolemattomia? Sofia kertoi, että kuolisimme vain kahdella tavalla joko sillä, että joku lyö terävän vaarnan sydämeen tai sitten jos joudumme auringon valoon. Mutta mitä pitempään elämme, sitä voimakkaampia meistä tulee. Seuraavaksi kysyin miten voisin välttää sen, että en purisi ihmistä. Sofia kertoi, että siihen ei auta mikään muu kuin erittäin kova itse hillintä, sen vuoksi en kuulemma saanut poistua talosta ainakaan pariin viikkoon. Sofia työnsi minut takaisin sänkyyn ja sanoi sinun, pitää nyt levätä kehossasi tapahtuu suuria muutoksia, olet hyvin heikko vielä siihen asti kunnes muutos on täydellinen. Minua väsyttikin erittäin paljon joten en laittanut lainkaan pahakseni pientä lepoa. Heräsin yöllä huomasin, että asunto oli aivan tyhjä. Pian kuitenkin talon isäntä tuli sisään mukanaan varmaankin kymmenisen oravaa. Sinulla on, varmasti kova nälkä hän sanoi minulle. Hän heitti oravan eteeni pöydälle, tajusin heti, että minun oli totuteltava eläinten vereen, sillä en halunnut tappaa ainuttakaan ihmistä. Oravan veri maistuu miltei samalta kuin ihmisen veri, se on ihmiselle todella hyvä korvike. Vasta tässä vaiheessa huomasin, että minulle oli kasvanut terävät kulmahampaat, prosessi on vielä kesken mutta olet, valmis nyt syömään Sofian isä sanoi minulle. Otin oravan käteeni miltei vaistomaisesti. En tiedä miten löysin tämän eläimen kaula valtimon niin helposti, ja vielä saman vaiston varassa upotin kulma hampaani tämän eläimen kaulavaltimoon. Kukaan ei ollut kertonut minulle miten veri imetään mutta osasin senkin. Samalla kun imin, verta huomasin veren himon hellittävän. Laitoin oravan takaisin pöydälle, mutta Sofian isä sanoi, että eläin pitää imeä aina kuiviin, muuten nekin voisivat muuttua vampyyreiksi, eivätkä ne olisi samanlaisia kuin me, ne olisivat hyvin paljon julmempia. Koska heillä säilyy kuitenkin eläimen vaistot ja he saisivat samat voimat kuin mekin. Otin oravan takaisin käteeni ja imin sen aivan kuiviin. Veren himo oli miltei kokonaan tiessään. Sofian isä kertoi minulle, että minun alkaisi pian taas, tekemään mieli ihmisen verta. Kun tämä hetki koittaisi, niin minun pitäisi tulla heti kertomaan hänelle tästä. Menin takaisin Sofian sänkyyn ja toivoin, että saisin hieman taas nukuttua. Seuraavan kerran kun heräsin, olikin jo aamu. Huomasin, että koko muu talon väki nukkui. Halusin kovasti raitista ilmaa, mutta heti kun avasin oven ja aurinko osui, minuun tunsin miten se poltti ihoni karrelle. Löin oven nopeasti kiinni ja tajusin, että en voinut liikkua ulkona muuta kuin yöllä. Älä nyt näytä noin järkyttyneeltä. En ole vielä edes päässyt tarinassani kunnolla alkuun. Istu vaikka ja ota lasillinen viskiä. Ehkä se saa sinut rentoutumaan. Eli olin siinä kohdassa missä huomasin auringon valon polttavan minua. Samalla huomasin, että talossa ei ollut lainkaan ikkunoita, ilmeisesti juuri auringon valon takia. Kiertelin aikani talossa kunnes huomasin kirja hyllyn joka oli täynnä hyvin vanhoja kirjoja. Menin tutkimaan niitä tarkemmin ja huomasin, että ne olivat vampyyrien tekeleitä, joissain kirjoissa oli minulle tuntemattomia symboleita. Otin yhden kirjoista käteeni, huomasin heti ensimmäiseltä sivulta, että kirja käsitteli vampyyrien historiaa. Aloin lukemaan teosta isossa nojatuolissa. Olin päässyt varmaan puoleenväliin saakka kunnes Sofian isä yllätti minut. Hän kysyi ensimmäiseksi, että tiesinkö jo mihin klaaniin kuuluin. Vastasin, että eläinten syöjiin. Aivan, mutta kai tiedät, että meillä on paljon vihollisia. Useimmat muut klaanit pitävät meitä pettureina koska emme syö ihmisverta. Eläinten syöjät ovat uusimpia klaaneja. Klaanimme on vasta muutaman sadan vuoden vanha. Ja hyvin monet muut klaanit haluavat hävittää meidät, siksi meidän on oltava hyvin varovaisia aina kun liikumme ulkona. Aloin miettimään tätä juuri kuulemaani asiaa, miksi jotkut vampyyrit olivat hylänneet perinteen jota he ovat noudattaneet jo tuhansia vuosia. En, halunnut kysyä tätä asiaa keneltäkään en edes Sofialta. Kun talo oli taas illalla tyhjä, olin siellä yksin koska minua ei huolittu mukaan metsälle. Päätin lähteä ulos omin, nokkineni. Ensin kuitenkin häivytin veren himon mielestäni yhdellä oravalla, en todellakaan halunnut syödä ihmistä. En tarkkaan tiennyt missä päin kylä mahtoi sijaita, mutta annoin vaistoni ohjata minua lähdin juoksemaan ja huomasin juoksevani varmasti nopeammin kuin, kukaan ihminen maisemat vain vilahtivat ohitseni en pystynyt edes kunnolla näkemään, mutta samalla kun lopetin juoksemisen pysähdyin kuin seinään. Tavallinen kävely tuotti vaikeuksia, jalkani olisivat halunneet juosta, mutta tiesin, että se ei ollut kannattavaa kaikkien näiden ihmisten keskellä. En todellakaan halunnut herättää huomiota, eihän sitä tiennyt jos liikkeellä olisi vaikka muiden klaanien jäseniä. Päätin mennä tanervaan. Astuin ovesta sisään ja huomasin heti, että muuan mies tarkkaili minua. Koetin olla välittämättä hänestä, kunnes kuulin sanat ”minä tapan sinut, petturi” hämmästyin, että miksi nämä sanat kuuluivat päässäni. Samalla tajusin, että olin paljastunut toisen klaanin jäsenelle. Lähdin juoksemaan pakoon niin lujaa kuin pääsin, mutta samalla tämä mies oli jo ehtinyt eteeni. En minä sinua tapa, mutta lähetän viestin klaanillesi. Olin kauhusta jäykkänä en osannut tehdä mitään muuta kuin seisoa siinä tämän miehen edessä. Hän otti taskustaan veitsen ja viilsi otsaani jonkin symbolin, nyt voit palata pettureiden luokse hän sanoi ja katosi siinä samassa. Juoksin takaisin talolle. Olin hyvin tyytyväinen, että muu perhe oli vielä metsällä. Mutta iloni loppui lyhyeen kun isäntä astui sisälle taloon. Missä sinä olet, käynyt hän kysyi minulta, olin jo tässä vaiheessa varma, että otsani symboli ei kertonut mitään hyvää. Sofian isä työnsi minut seinää vasten ja tivasi minulta missä olin käynyt. Tiesin, että oli turha valehdella, joten kerroin kaiken mitä pienellä matkallani oli tapahtunut. En edes yrittänyt selittää miksi olin lähtenyt, sillä tiesin, että minua ei kuunneltaisi. Lopulta isäntä kääntyi minuun päin ja sanoi, nyt sinun pitää olla sisällä talossa ainakin pari kuukautta, että saamme tuon symbolin pois otsastasi. Samassa Sofia ilmestyi eteeni, voi minun hölmöäni. Tiesin sinut jääräpääksi, mutta samalla luulin, että olisit jo ehtinyt totutella siihen miten tässä klaanissa eletään. Tätä sanoessaan hän, pyyhi otsani symbolia jollain aineella ja voin sanoa, että se teki todella kipeää. En ollut ikinä tuntenut niin suurta ja vihlovaa kipua. Sain myöhemmin tietää, että aine oli juuri tämän klaanin kehittämä, se parantaisi viilto haavan niin, että siihen ei jäisi edes arpea. Symbolini pyyhittiin kolmesti päivässä ja joka kerta se sattui. Lopulta kun ihoni oli palautunut, se ei enää sattunut ainakaan niin paljon kuin aluksi. Vietin nämä pari kuukautta lukemalla hyllystä löytämiäni vanhoja kirjoja. En ollut koskaan ollut pahemmin kiinnostunut lukemisesta, mutta nämä kirjat minä suorastaan ahmin. Ehkä juuri tämä aihe kiinnosti minua siksi, että olin nyt yksi heistä. Opettelin vampyyrien tuhansia vuosia vanhat säännöt esimerkiksi siitä ketä sai muuttaa vampyyriksi. Opettelin myös kaiken vanhimmista klaaneista, ajattelin, että vihollisesta olisi hyvä tietää mahdollisimman paljon. Lopulta huomasin, että olin lukenut kaikki teokset, kirjat sijaitsivat isännän huoneessa. En ollut edes koskenut hänen työpöytäänsä. Mutta nyt kiusaus sai minusta yli otteen, en vain voinut vastustaa kiusausta kurkistaa tämän kunnioitusta herättävän miehen laatikoihin. Luulin, että löytäisin sieltä vielä lisää luettavaa, ehkä jotain miehen kirjoittamia muistiinpanoja. Kuinkas ollakaan ensimmäisestä laatikosta löysin paksun paperi nipun. Mutta harmikseni teksti oli kieltä jota en osannut tulkita. En ollut nähnyt tuommoisia kirjaimia koskaan ennen. Se ei ollut muinaiskreikkaa, eikä myöskään hepreaa. Päätin kuitenkin selata pinoa enemmän ja lopulta löysin sieltä hirveitä kuvia, näiden kuvien muisteleminen saa vielä kolmenkin sadan vuoden jälkeen ihoni kananlihalle. Uskoisin, että nämä kuvat liittyivät jollain tapaa vampyyrien historiaan ja eri klaanien välisiin sotiin. Mutta se siitä, en tahdo muistella näitä kuvia yhtään enempää. Hyvin pian huomasin virheeksi sen, että olin mennyt laatikolle. Sofian isä ryntäsi aamulla, hieman ennen auringon nousua huoneeseeni. Hän sanoi, että hänen papereihinsa ei saanut koskea. Siinä samassa hän oli jo nostanut minut seinälle, hän tuijotti minua veren punaisilla silmillään, ja lopuksi hän painoi kulmahampaansa kaulavaltimolleni, olin varma, että koulisin, mutta hän ei imenyt minua kuiviin, hän teki minusta heikon. Putosin lattialle ja olin miltei pyörtyä, mutta jotenkin sain sanottua hänelle anteeksi, en tiennyt niiden papereiden olevan niin tärkeitä. Hän ei vastannut mitään, tuijotti vain erittäin vihaisen näköisenä. Lopulta hän poistui huoneestani, minä jäin lattialle makaamaan. Tiesin tarvitsevani verta, että pysyisin hengissä. Mutta en uskaltanut mennä keittiöön. Pian Sofia tulikin luokseni ja toi mukanaan kaksi oravaa. Syö, hän sanoi tavalliseen lempeään tapaansa. Upotin hampaani oravan kaulaan ja imin verta siitä. Kun olin, ruokaillut oloni oli jo huomattavasti parempi. Olin elänyt oravan verellä jo varmaankin kolme kuukautta, mutta se ei karkottanut päästäni ajatusta ihmisen verestä. Huomasin, sen, että mitä kauemmin olin, vampyyrina sitä voimakkaammaksi ihmisveren himo minussa kävi. En kuitenkaan halunnut tappaa yhtäkään ihmistä, mutta mitä haittaa voisi olla pienestä maistimaisesta? Päätin taas lähteä kylälle, kun muu perhe olisi metsällä. Odotin pimeän tuloa, ja heti kun aurinko oli, laskenut lähdin miltei heti muun perheen lähdettyä. Mutta tällä kertaa en mennyt tanervaan. Sillä pelkäsin, että viimeksi kohtaamani vampyyri olisi siellä. En ollut syönyt tänään mitään ja ihmisveren himo oli miltei sietämätön. Piileksin roskaisella kujalla lähellä tanervaa. Odotin sopivaa saalista, hetken kuluttua tanervasta astui ulos nuori nainen joka oli silmin nähden juovuksissa. Menin naisen vierelle ja kysyin häneltä, että haluaisiko hän pientä nautintoa. Nainen alkoi kikattaa kuin koulu tyttö. Laskin tämän hyväksi merkiksi, sillä ihmisenä ollessani olin usein saanut valloitettua naisen juuri tuolla lauseella. Pian nainen kysyi haluaisinko tulla hänen luokseen. Suostuin tietenkin heti. Kävelimme jonkin matkaa eteenpäin, nainen ohjasi minut sisään pieneen mökkiinsä. Nainen pyysi minua istumaan ja tarjosi samalla lasillisen viskiä, kiitin häntä kuten aito herrasmies. Nainen katosi toiseen huoneeseen ja saapui sieltä hetken kuluttua täysin alastomana. Hän istahti määrätietoisesti syliini. En malttanut odottaa enää yhtään kauempaa, upotin kulma hampaani hänen kaulavaltimolleen ja aloin imeä hänen vertaan. Tunsin olevani ekstaattisessa tilassa, en voinut ymmärtää miksi toiset eivät syöneet ihmisenverta. Minun oli tarkoitus lopettaa ennen kuin nainen kuolisi, mutta huomasin, että en, pystynyt lopettamaan verenhimo kasvoi sisälläni aina vain suuremmaksi. Pian huomasin, että olin imenyt naisen kuiviin. Tiputin hänet lattialle. Ja lähdin pois asunnosta. Samassa kun olin poistunut asunnosta näin sen saman vampyyrin joka oli viiltänyt kasvoihini merkin. Hän tuijotti minua hymyillen. Olet siis maistanut ihmisenverta hän sanoi. Oletko jo nyt pettänyt oman klaanisi, hän sanoi naurahtaen. Tiedätkö miksi en tappanut sinua ensi tapaamisellamme, en tappanut sinua siksi, koska tiesin sinun valitsevan oikean vampyyrin tien. En ole pettänyt klaaniani, enkä varmasti meinaa liittyä teidän klaaniinne. Halusin vain maistaa miltä ihmisenveri maistuu. Minun nimeni on, Klaner löydät minut tanervasta jos vaikka joskus kyllästyt elukoiden vereen, olet täysin tervetullut meidän klaaniimme. Tämän sanottuaan hän oli poissa. Jatkoin matkaani Sofian talolle. Oloni oli mitä erinomaisin, tämän täytyi johtua ihmisverestä ja samalla tunsin miten voimani olivat kasvaneet. En edes miettinyt tätä kuollutta naista. Nautin vain olostani. Pian muu perhe palasi takaisin metsältä. Huomasin heti isännän järkytyksen, hän tiputti saaliinsa lattialle ja hyökkäsi minua kohti, mutta kasvaneiden voimieni ansiosta sain taltutettua hänet. Olet mennyt juomaan ihmisestä. Olet pettänyt meidät. Hän sanoi hyvin kylmällä äänellä. Et voi enää kuulua klaaniimme hän sanoi hetken hiljaisuuden kuluttua. Tässä kohtaa Sofia puuttui puheeseen, jos karkotat hänet niin karkotat samalla myös minut, Sofia sanoi. Hänen isänsä meni hiljaiseksi kuultuaan tyttärensä uhkauksen. Pian hänen isänsä sanoi hänelle, sinä tiedät klaanimme säännöt, ihmisveren juoja karkotetaan klaanista. Sinä et olisi turvassa tuon petturin kanssa, sinun kotisi on täällä meidän kanssamme. En välitä säännöistänne enää yhtään jos meinaatte karkottaa miehen jota minä rakastan, jos hän lähtee, niin lähden hänen mukaansa. En voi kieltää sinua enää, sinä olet aikuinen ja teet itse omat päätöksesi, mutta toivon, että jäisit tänne meidän kanssamme. Sofia irrotti kultaisen sormuksen sormestaan ja heitti sen isänsä eteen. Olet siis tehnyt päätöksesi, mutta muista, että et ole enää tervetullut takaisin, et koskaan pääse takaisin meidän klaaniimme. Menin pakkaamaan tavaroitani reppuuni ja Sofia otti muutaman oravan mukaan. Sitten lähdimmekin. Sofia ei näyttänyt erityisen pettyneeltä saati sitten surulliselta. Kun olimme matkanneet hetken aikaa, Sofia kysyi minulta, millaista on juoda ihmisestä? En ole koskaan juonut. Mietin hetken aikaa mitä vastaisin hänelle. Lopulta päätin kertoa totuuden. Sofia oli hyvin hämmästynyt kuullessaan tämän. Isäni on siis valehdellut minulle kaikki nämä vuodet, hän sanoi, että ihmisestä juominen on hyvin epämiellyttävää. Naurahdin tuolle lauseelle ja vastasin, että se on kaikkea muuta kuin epämiellyttävää. Onko sinulla suunnitelmaa mihin olemme menossa? Kerro in Klanerista ja hänen klaanistaan. En tosin tiennyt oliko se turvallista, mutta luultavasti saisimme ainakin katon päämme päälle ja ehkä jopa hieman ruokaa. Vähän ennen tanervaa Sofia sanoi, että hän haluaisi matkata Lontooseen. Hän sanoi haluavansa pois tästä pienestä kylästä. Mennään nyt kuitenkin ensin Klanerin luokse, ehkä saamme sieltä neuvoja miten pääsisimme Lontooseen. Sofiankin mielestä ajatus kuulosti hyvältä. Astuimme sisään tanervaan ja näin heti Klanerin istumassa samassa nurkkapöydässä jossa hän istui kun viimeksi näin hänet täällä. Hetkeäkään miettimättä kävelin hänen luokseen ja kysyin suoraan, että saisimmeko rakastettuni kanssa viettää yön teidän klaaninne suojissa. Mies naurahti ja vastasi, että saatte, mutta jäämme hänelle palveluksen velkaa. Nyökkäsin Sofialle joka odotti kauempana. Viimeinkin näin hänen, hymyilevän. Klaner nousi pöydästä ja viittoi meitä mukaansa. Kuljimme tanervan takahuoneeseen josta yhden kaapin takaa paljastui portaikko. Hän käski meidän mennä alas. Tottelimme mitään sanomatta. Alhaalla oli raskas puu ovi. Kun Klaner koputti, siihen kolmesti se aukesi kuin itsestään. Hän viittoi meitä menemään sisään. Huone oli kuin hienoinkin palatsi, sohvat olivat punaista samettia. Pöydillä oli kristalli pikareita. Huoneessa ei ollut kuin muutama vampyyri. Klaner kertoi heille, että olimme nyt hänen suojeluksessaan. Luultavasti olisimme muuten päässeet hengestämme. Istahdimme turvallisen välimatkan päähän muista vampyyreista, Klaner toi meille pikarit joissa oli mitä, ilmeisemmin ihmisverta. Juokaa ystävät hyvät tarvitsette voimia matkallanne Lontooseen. Ihmettelin miten Klaner saattoi tietää suunnitelmastamme lähteä Lontooseen. En ollut maininnut asiasta hänelle mitään. Klaner huomasi hämmästykseni ja kertoi, että hän kuulee toisten ajatukset. Mutta se taito tulee vasta noin tuhannen vuoden kuluttua, eli älä edes haaveile siitä vielä, olette kumpikin vielä hyvin nuoria. Otin pikarista kulauksen ja tunsin heti miten voimani lisääntyivät ja mieleni valtasi lämmin hyvän olon tunne. Sofia aristeli oman pikarinsa kanssa. Juo vain sanoin hänelle. Sinun täytyy kokea sama mitä minä koin ensimmäisellä kerralla kun join ihmisverta. Hetken mietittyään Sofia otti myös kulauksen pikarista. Ja samalla hetkellä hän nojautui sohvaa vasten ja sanoi, olet aivan oikeassa, minkään eläimen veri ei vedä vertoja ihmisverelle. Join oman pikarini tyhjäksi ja jäin loikoilemaan sohvalle, katselin miten Sofia nautiskeli omasta pikaristaan. Kun, hän oli saanut juotua sen tyhjäksi. Niin nojauduin häntä kohti ja suutelin häntä. Ja samalla kuiskasin hänen korvaansa, että huomenna olemme jo matkalla kohti Lontoota. Klaner tuli takaisin ja osoitti meille sängyn jossa voisimme nukkua. Lähtisimme huomenna kohti Lontoota heti kun aurinko olisi laskenut mailleen. Päästyämme sänkyyn nukahdimme kummatkin miltei saman tien. Muistan nähneeni unta, mutta en juuri nyt saa palautettua mieleeni mitä unta näin tuona päivänä. Mutta kun ilta tuli niin olimme valmiita lähtemään. Päätimme ensimmäisenä yönä kävellä lähimpään kylään jossa voisimme majoittua, johonkin majataloon. Kävelimme vain, emme puhuneet mitään. Halusin kysyä Sofialta vaikka mitä, mutta jostain syystä en uskaltanut. Pääsimme kylään juuri ennen auringon nousua ja saimme huoneen majatalosta. Ensiksi tukimme huoneen ikkunat. Sen jälkeen aloimme tutkia karttaa, huomasimme, ettei Lontooseen ollut kuin muutaman yön kävely matka, ja kyliäkin oli matkan varrella ihan mukavasti. Ainoa huoli oli se, että mistä saisimme riittävästi verta matkan ajaksi. Hetken mietittyämme asiaa, päätimme juoda verta laitapuolen kulkijoista ja samalla ottaa verta myös hieman mukaamme myöhempää käyttöä varten. Asetuimme nukkumaan ja heräsimme vasta auringon laskuun. Illalla varastimme majatalosta kaksi hevosta, että matka Lontooseen taittuisi nopeammin. Hevosilla olisimme perillä muutamassa yössä kun taas kävellen matkaan kuluisi ainakin neljä yötä. En ollut koskaan ennen varastanut hevosta, mutta Sofialle se oli tuttua puuhaa, ei aatelisena, hänellä ei koskaan ollut omaa hevosta. Joten jos hän haluasi ratsastaa niin hänen oli varastettava hevonen. Ei kulunut kauaakaan kun Sofia oli hiljaa saanut hevoset tuotua tallista ulos ja oli vielä satuloinutkin ne. Laskin leikkiä hänen hevosvarkaudestaan, mutta sain aina vain vastaukseksi, että pakon edessä ihminen tekee tekoja jotka eivät välttämättä kestä päivän valoa. En puhunut asiasta sen jälkeen enää kertaakaan. Hiukan puolen yön jälkeen meidät kummatkin valtasi suunnaton verenhimo, eli toisin sanoen nälkä. Ratsastimme alueelle jossa tiesimme laitapuolen kulkijoiden viettävän aikaansa, hetken kuluttua meitä vastaan käveli vanhempi mies hyvin humalassa. Yhdellä silmäyksellä valitsimme hänet uhriksemme. Nousimme ratsailta pois ja kiersimme toinen toiselta puolelta ja toinen toiselta miehen viereen. Sanaakaan sanomatta Sofia oli jo upottanut hampaansa tämän miehen kaulavaltimoon, päätin, itse tehdä samoin imimme hänet miltei kuiviin. Saimme kuitenkin puolisen pussia verta vielä mukaamme. Tunsimme kumpikin olevamme mitä parhaimmassa kunnossa tuon aterian jälkeen. Sofiakin oli jo ääneen alkanut ihmetellä miksi toiset syövät eläimiä kun ihmisverestä saa niin paljon enemmän, jos olisin, tiennyt totuuden ihmisverestä olisin eronnut klaanista jo ajat sitten. En voi vieläkään uskoa tätä tunnetta todelliseksi, aivan kuin leijuisin jossain ihanassa unessa. Jatkoimme matkaamme seuraavaan kylään. Saavuimme sinne hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Mutta sisällä meitä odottikin, yllätys majatalossa oli hyvin vihaista väkeä, he syyttivät meitä murhaajiksi. Tiesin saman tien, että kyse oli, tästä laitapuolen kulkijasta joku oli ilmeisesti nähnyt meidät ja oli tullut varoittamaan kyläläisiä. He kävivät, joukolla kimppuumme onneksi Sofia oli minua vanhempi vampyyri joten hänen voimansakin olivat aivan eri luokkaa kuin minun. Sain kuitenkin heitettyä muutaman kalja siepon seinään vasten ja käskin heitä poistumaan vielä kun se olisi mahdollista, nämä kalja siepot kusivat housuihinsa mikä oli minusta hyvinkin huvittavaa ja vielä huvittavampaa oli katsella heidän paniikin omaista rämpimistä pois majatalosta. Sofia oli, tässä ajassa saanut taltutettua miltei koko muun porukan jäljelle jääneet eivät enää uskaltaneet käydä päällemme, vaan he livahtivat ovesta karkuun niin lujaa kuin pääsivät. Sofia ehdotti, että voisimme täyttää näiltä tajuttomilta ihmisiltä verivarastoamme, en, pitänyt ideaa lainkaan huonona kunhan vain emme ottaisi liikaa, sillä en halunnut vieläkään kenenkään kuolevan muuta kuin täydellisen pakon edessä. Nyt kun olimme valuttaneet näistä ihmisistä veren pois, meillä riittäisi verta vielä Lontoossakin. Uskoin, että sitä siellä tarvittaisiin ainakin ensi alkuun, ennen kuin löytäisimme oikeat piirit. Lontoo oli kuitenkin suurkaupunki ja me olimme kummatkin lähtöisin pienestä kylä pahasesta, olin kuullut vielä silloin kun olin ihminen juttuja Lo0ntoosta, siellä elettiin hetkistä elämää, kaikilla oli aina kiire johonkin ja kadulla kulki jos jonkinlaisia friikkejä. Nyt uskoin, että nämä friikit olivat vampyyreita jotka halusivat pitää itsensä piilossa, mutta eivät kuitenkaan halunneet sulautua massaan. Lähdimme majatalosta vähin äänin, jos ratsastaisimme, lujaa ehtisimme vielä toiseen majataloon ennen auringon nousua, ei olisi ollut kiva jäädä majataloon jossa juuri miltei teurastimme parisenkymmentä ihmistä, vaikka emme, kuitenkaan tappaneet ketään jokaiselle jäi verta elimistöön sen verran, että he eivät koulisi. Nyt meillä ainakin oli erittäin hyvä veri varasto mukana. Pääsimme seuraavaan majataloon juuri ja juuri ennen auringon nousua, minä maksoin huoneen ja Sofia talutti hevoset talliin ja kantoi verivarastomme sisälle kangas repussa joka ei herättänyt ainakaan liiaksi huomiota. Menimme meille osoitettuun huoneeseen ja nopeasti tukimme, ikkunat, ettei auringon valo polttaisi meitä hengiltä. En osaisi kuvitella mitään pahempaa kuolemaa tässä vaiheessa kuin se, että tulisi auringon valon polttamaksi, tähän Sofia kertoi vielä yhden hirveämmän tavan kuolla, isäni valehteli, sinulle on monta keinoa miten meidät saadaan tapettua, mutta hirvein on ehdottomasti se, että toinen vampyyri imee sinut kuiviin. Kun, toinen vampyyri imee veresi kuiviin hän saa samalla voimat jotka sinulla oli. Kuolema kestää noin kolme päivää, ellet sitten saa ihmisverta hyvin nopeasti jostain. Jollet saa sitä niin kuihdut pois erittäin tuskallisella tavalla ja myös tulee välttää hopeaa se polttaa ihon aivan karrelle. Nukuimme päin erittäin hyvin. Illalla nousimme sängystä ja otimme huikat ihmisveri pussista. Näiden voimalla pitäisi jaksaa matkata seuraavaan kylään. Kartan mukaan sinne ei ollut kuin puolen yön mittainen matka jos kulkisimme ripeästi. Matkalla mietin miksi Sofian isä oli valehdellut minulle. En tiedä halusiko hän tahallaan pimittää tietoa meiltä vai yrittikö hän suojella minua, olen kuitenkin ollut vampyyri vasta noin puolen vuotta. Mutta tiedän paljon vampyyrien historiasta, tästä saan kiittää sitä, että talossa ollessani sain luvan kanssa lukea näitä vanhoja tekstejä. Lukiessani tekstejä painoin ne mieleeni jotenkin yliluonnollisella tavalla, aivan kuin lukemani teksti olisi mennyt suoraan tajuntaani. En tiedä mistä tämä tuli mutta muistan ulkoa kaiken lukemani. Kysyin Sofialta tästä, hän vastasi, että vampyyri imee tiedon suoraan mieleen, eikä se koskaan unohdu. Sinä olet hyvä vampyyri vaikka himoitsetkin ihmisverta, mutta et kuitenkaan halua tappaa näitä ihmisiä, se on minusta jalo piirre vampyyrille, mutta varoitan, sinua sinulla on vielä inhimillisiä tunteita, mitä kauemmin elät vampyyrina sitä mukaa inhimilliset tunteet katoavat. Yritä pitää kiinni näistä inhimillisistä tunteista niin pitkään kuin vain pystyt se onnistuu mielen hallinnan avulla. Kun pääsemme Lontooseen ja olemme saaneet sieltä pienen lukaalin, niin voin opettaa sinulle tätä mielen hallintaa. En osannut vastata tähän muuta kuin kiitos. Ravasimme loppu matkan seuraavaan kylään ilta oli vielä nuori. Sofia halusi mennä jo nukkumaan, mutta minä halusin viettää aikaa yksikseni ja miettiä kolpakon ääressä juuri kuulemia sanoja. Tilasin ison kolpakollisen olutta, samassa kuulin päässäni kutsun, tule tänne nurkka pöytään istumaan ihan vaikka seuraksi, en tee sinulle pahaa. Rohkaisin mieleni ja menin, nurkka pöytään istumaan mies esitteli itsensä Madieksi. Itseni esittelin itseni vielä ihmisen nimelläni koska en ollut vielä saanut vampyyri kastetta jossa annettaisiin ensimmäinen vampyyri nimi. Vai olette te rakkaanne kanssa kahdestaan liikkeellä ja sinä taidat, olla vielä hyvin nuori vampyyri mies uteli minulta, vastasin joka kysymykseen kyllä. Keräsin kaiken rohkeuden minkä vain pystyin ja kysyin mieheltä miksi hän oli kutsunut minut pöytäänsä istumaan. Mies alkoi selittää, että hänen olisi toimitettava eräs kirje Lontooseen, mutta en pääse lähtemään täältä ennen kuin olen maksanut velkani majatalon omistajalle, tässä samassa hän otti taskustaan pienen pussin ja kaatoi siitä punaista nestettä kolpakkoonsa. Tiesin heti, että se oli ihmisenverta. Hän tarjosi sitä minullekin, en osannut kieltäytyä. Ja täytyy sanoa, että se teki todella hyvän säväyksen tähän laimeaan olueen. Pyytäisin sinulta poikaseni yhtä palvelusta, voisitko viedä tämän kirjeen vampyyri ruhtinaalle Lontooseen, löydät varmasti oikean paikan ja sisään pääset mainitsemalla minun nimeni, ruhtinas pitää hovia hieman Lontoosta etelään, saat tietenkin vaivanpalkan annan sinulle tämän amuletin kun joku vampyyri tai muu olio hyökkää kimppuusi niin näytät vain tätä niin he kaikkoavat. Suostuin ehdotukseen sillä olin kuullut, että viimeisellä matkalla kohti Lontoota olisi aivan raivohulluja vampyyreitä. Mutta nyt minulla oli ainakin amuletti suojana. Toivottavasti se sitten kanssa toimi. Uskoisin näin, hän halusi kuitenkin kirjeen ruhtinaalle. Ja jos minulle sattuisi, jotain pahaa niin kirje ei koskaan pääsisi ruhtinaan käsiin. Tarkastelin kirjettä lähemmin siinä näytti olevan ruhtinaan sinetti. Joten uskoin sen olevan jotain hyvin tärkeää. Ehkä jopa, salainen. En jaksanut miettiä asiaa sen enempää, eihän se minulle kuulunut. Olimme enää yhden yön ratsumatkan päässä Lontoosta. Paikasta josta olin kuullut vain kertomuksia. Sofia oli silmin nähden jännittynyt. Hän ei ollut koskaan poistunut isänsä talosta joten tämä oli varmasti hänelle mitä suurin seikkailu. Hetken matkaa ratsastamisen jälkeen pusikoista alkoi kuulua outoa mekastusta, huomasimme heti, että ympärillämme oli vampyyri lauma. Kaivoin samalla amuletin kaulastani esille. Kun vampyyrit näkivät, tämän kädessäni hei juoksivat pakoon. En vielä tuntenut sen voimia kokonaan mutta ainakin se oli hyvä tapa saada vihamieliset vampyyrit pois tieltä. Olin varma. että amuletilla olisi jotain muutakin voimia. Viimein pääsimme Lontooseen ja meillä oli vielä ihan riittävästi ihmisverta mukanamme. Ensiksi etsimme majatalon jossa voisimme alkaa miettimään miten löytäisimme ruhtinaan. Minulla oli edelleen kirje povitaskussa. Eniten minua huolestutti ruhtinaan tapaaminen, muistan vanhoista kirjoista mitä luin aikaisemmassa klaanissa, että ruhtinas ei ollut mitenkään lempeä, etenkään huonojen uutisten tuojalle. Samassa muistin linnan kaupungin laidalla, siellä ruhtinas piti hoviaan. Päätimme Sofian kanssa lähteä käymään linnassa, heti pimeän tultua, sinne ei ollut mitenkää vaikea löytää linna seisoi suuren kivistä tehdyn neliön päällä ja se varmasti näki koko Lontoosta. Kävelimme linnaa kohti kumpikin hyvin jännittyneenä, olimme ehkä jopa hieman peloissamme. Koska emme tienneet mitä meille tapahtuisi jos kirjeestä tulisikin huonoja uutisia. Viimein pääsimme, linnan portille koputin kolme kertaa ja vartija avasi oven. Millä, asialle liikutte hän tivasi erittäin epäystävälliseen tapaan. Tuomme kirjettä jossa ruhtinaan sinetti Klaner lähetti meidät. Tämän sanottuani ovi aukesi hyvinkin nopeasti. Meidät päästettiin sisään mutta vartijat olivat koko ajan kannoillamme. Kuljimme pitkän käytävän läpi, seinillä roikkui ihmisten päitä, tai sitten vampyyrien päitä. Ne olivat minusta kammottavia, päiden alla oli tekstiä, petturi, huonojen uutisten tuoja. Tässä vaiheessa aloin pelkäämään oikein todella pahasti, sillä tiesin, että jos uutiset olivat, huonoja niin minunkin pääni roikkuisi seinällä. Menin ruhtinaan eteen ja polvistuin ja samalla suutelin hänen suurta kultasormustaan. Ruhtinas käski minut nousemaan ylös, tein työtä käskettyä. Ruhtinas avasi hiljaa kirjeen, en toivonut muuta kuin, että siinä olisi hyviä uutisia. Huomasin heti, että uutiset eivät olleet hyviä, kuiskasin Sofialle, että meidän on parasta lähteä hiljaa ja huomaamattomasti täältä, ja paeta johonkin Lontoon keskustaan. Lähdimme heti hiljaa hiipien pois. Mutta ruhtinas huomasi pako yrityksemme ja sanoi, että saatte kärsiä pahimman mahdollisen tuomion. En laita päitänne seinälle vaan saatte kokea vielä jotain vielä kamalampaa, ruhtinas käski vangita Sofian. Minua kuljetettiin hänen perässään. En osannut edes kuvitella mitä kauheaa seuraavaksi tapahtuisi. Sitten huomasin, kaivon Sofia työnnettiin sinne mitään sanomatta ja sen jälkeen vartijat ottivat minusta kiinni. Ruhtinas oli seurannut meitä koko ajan. Rakkaan kuoleman näkeminen on tuskallisinta mitä tiedän. Käytän tätä harvoin, mutta pakonne pakotti minut tähän tekoon. Kuten huomaat, kaivossa ei ole kantta ja aurinko nousee pian. Nyt vasta tajusin, että ruhtinas aikoi polttaa Sofian elävältä auringon valolla. Hiljalleen aurinko alkoi paistamaan kaivoon, Sofia oli täydellisen paniikin vallassa, enkä minä pystynyt auttamaan häntä mitenkään. Sofia, yritti piileskellä varjoissa mutta mitä, korkeammalle aurinko nousi sitä vähemmän kaivossa oli varjoisia paikkoja. Lopulta, kuuliin kauheata huutoa sotilaat työnsivät minut aivan reunalle, että näkisin rakkaani kuoleman kului varmaankin viitisen minuuttia niin Sofiasta ei ollut jäljellä muuta kuin harmaa tuhka kasa. Nämä viisi minuuttia olivat varmasti elämäni pisimmät. En voi koskaan unohtaa tuota kaameaa tapahtumaa. En koskaan. Ruhtinas sanoin minulle, että voisin turvallisesti poistua linnasta, mutta jos joskus näen sinut niin sinua odottaa sama kohtalo. Kävelin lähelle kuningasta ja kuiskasin hänen korvaansa, että minulla on amuletti joka omaa suuria voimia ja voin sanoa sinulle, että sinä kuolet ennen minua. Tämän sanottuani lähdin pois linnasta ja asetuin mukavaan majataloon jossa join hieman liikaa. Seuraavana aamuna aloin heti suunnitella kosto suunnitelmaa ruhtinaalle. En halunnut muuta kuin hänen kärsivän hyvin tuskallisesti ja uskoin, että amulettini auttaisi minua siinä asiassa. Pyörittelin amulettia kädessäni, nopeasti se kirkastui ja tämä kirkkaus oli kirkkain mitä olin koskaan nähnyt, hetken päästä amuletista tuli niin kuuma, että minun oli pakko laskea se kädestäni alas. En myöskään koskaan ollut tuntenut niin voimakasta kuumuutta, kuumuudenkin keskellä amuletista lähti edelleen se hyvin kirkas valo. Aavistin jotenkin, että amulettiin oltii vangittu auringon valoa. Ja amuletti teki siitä vielä voimakkaamman. Seuraavaksi aloin vakoilemaan ruhtinasta, halusin tietää missä hän kävi ilman vartioita. Hän meni joka päivä samaan tanervaan yksin ja samaan aikaan. Varjostin häntä vielä muutaman viikon, että voisin olla täysin varma, että siellä ei olisi vartioita. Ruhtinas hoiperteli humalassa tanervasta yksin. Hän ei ilmeisesti tarvinnut sotilaita koska kaikki hänen lähellään asuvat pelkäsivät häntä. Menin takaisin majataloon viimeistelemään suunnitelmaani, kun ruhtinas tulisi tanervasta humalassa yksin. Sieppaisin hänet pimeälle kujalle. Ja painaisin amuletin hänen otsaansa. Ainakin hän saisi tuntea valtavaa kipua ja nöyryytystä näin nuorelta vampyyrilta. Ehkä hän ei enää olisi niin ylimielinen muita kohtaan käsittelyni jälkeen. Otin varmuuden vuoksi mukaani terävän vaarnan jos hän vaikka aikoisi laittaa vastaan, niin silloin minä tappaisin hänet siihen paikkaan. Menin kujalle odottamaan, ei kulunut kauankaan kuin näin ruhtinaan hoipertelevan linnaansa kohden. Sain yllätettyä hänet takaa päin. Hänestä ei ollut minulle mitään vastusta painoin amuletin hän otsalleen ja samassa kirkasvalo alkoi, loistamaan hetkeä myöhemmin polttaa ruhtinaan otsaa hän rukoili, armoa itse asiassa nautin tästä hetkestä suunnattomasti. Ennen niin kova ja julma mies oli näyttänyt heikon puolensa. Kun ruhtinas viimein pääsi, tolpilleen hän ehdotti, että voisin tulla hänen linnaansa asumaan ja samalla liittyä ikivanhaan klaaniin. En aluksi pitänyt ajatuksesta lainkaan, olihan hän murhannut rakastettuni. Mutta toisaalta olin vasta hyvin nuori vampyyri, enkä uskonut ruhtinaan enää asettuvan nokittain kanssani. Hetken mietittyäni asiaa, rakastani en saanut enää takaisin, niin kaipa tämä oli järkevin vaihtoehto. Lähdimme yhdessä kävelemään linnaa kohden. Ruhtinas puhui kaiken aikaa hekumallisista iloista joita vietettiin joka yö suuressa salissa. Mielenkiintoni heräsi heti. Olin kuullut kyllä veriorgioista. Mutta en osannut edes, kuvitella millaista siellä oli. Ruhtinas ohjasi minut suureen saliin jossa kaikkialla oli pehmeitä samettisia sohvia, naiset olivat alasti ja tarjosivat vampyyreille mielellään kaulaansa, verta valui miltei jokaisen vampyyrin suusta ja naiset näyttivät olevansa onnensa kukkuloilla. Ruhtinas selitti minulle, että vampyyrien katse lumoaa etenkin nuoria naisia. En silti tuntenut tätä paikkaa omakseni. Pian eteeni ilmestyi, alaston kaunotar hän kysyi haluaisinko vähän imaista hänen kaulavaltimoaan. Takeltelin hetken, ennen kuin työnsin hampaani hänen kaulallensa, tämä nuori nainen tuntui nauttivan tästä. Onneksi osasin lopettaa ajoissa, etten vahingossa olisi tappanut tätä nuorta naista. Jotenkin mieleni muuttui ja halusin jäädä tähän klaaniin, jos he vain hyväksyisivät minut jäseneksi. Lähdin suuresta salista hyvin tyytyväisenä pois, mutta kuitenkin Sofian karmea murha kummitteli mielessäni jatkuvasti. Kuulen edelleen ne tuskan huudot mitä sieltä kaivosta kuului. Olin jo alkanut luottamaan ruhtinaaseen vähäsen, menin hänen luokseen ja kerroin ongelmastani, ruhtinas sanoi, että siihen oli olemassa yksi erittäin hyvä lääke, muistin pyyhkiminen, tämän jälkeen tuskin edes muistat Sofiaa. Annoin ruhtinaalle luvan pyyhkiä muistini, mutta vain siitä Sofian murhasta, sillä halusin säilyttää muiston hänestä ja niistä ihanista ajoista joita vietimme yhdessä. Ruhtinas suostui tähän ehdotukseeni. Hän otti minua käsillään kiinni päästäni ja lausui jotain kieltä mitä en ymmärtänyt. Mutta en todellakaan muistanut enää lainkaan Sofian murhaa. Enkä muista Sofiaakaan kuin hyvin hämärästi. Aamu alkoi sarastaa joten kaikki menivät huoneisiinsa nukkumaan. Nukahdin miltei heti kun pääsin sänkyyn. Oudokseni näin unta Sofiasta ja hänen murhansa palasi hyvin elävästi mieleeni. Herätessäni muistin kaiken ja kuulin taas pääni sisälle Sofian kauhun huudot. Olin nyt vakaasti päättänyt tappaa ruhtinaan, vaikka hän oli minua monta tuhatta vuotta vanhempi, en silti uskonut hänen voimiensa pärjäävän viekkaudelle. Aloin varjostamaan ruhtinasta, seurasin häntä kaikkialle minne hän menikin, en päästänyt häntä hetkiksikään silmistäni. Olin jatkuvasti varjo hänen takanaan. Hän ei koskaan huomannut minua, ei koskaan, sain vakoilla häntä aivan rauhassa. Vakoillessani ruhtinasta huomasin hänen menevän joka ilta kappeliin, menin hiljaa kappelin oven taakse, kuulin hänen rukoilevan Jumalaa, että hän pääsisi näistä tuskista eroon. Vampyyrien pahin virhe on rukoilla Jumalaa sillä me olemme joka tapauksessa kadotettuja. Tämän opin niistä vanhoista kirjoista joita luin Sofian isän luona. Kiersin linnan useaan otteeseen, halusin, löytää hopeisen veitsen sisällä tiesin hopean satuttavan vampyyriä enemmän kuin tavallinen veitsi. Lopulta löysin linnan asevaraston, siellä oli seinällä kaappi joka oli täynnä hopeisia erilaisia veitsiä. Valitsin sahalaitaisen veitsen ja odotin, että ruhtinas menisi kappeliin, hetken odottamisen jälkeen hän astui sisään. Minä odotin vähän aikaa ennen kuin menin sisään. Yllätin ruhtinaan rukoilemasta polvillaan, hän oli silmin nähden järkyttynyt. Ethän kerro kenellekään tästä, voin antaa sinulle rikkauksia. Niin paljon kuin haluat. En kerro kenellekään, etkä myöskään sinä, muistan Sofian murhan täydellisesti, otin vyöstäni veitsen esiin ja menin tämän pelokkaan ruhtinaan luokse. Kuiskasin hänen korvaansa, että nyt saat tuntea miltei saman mitä teit Sofialle, tiesin, että aurinko ei ollut vielä laskenut koska verhot olivat ikkunoiden edessä, menin itse seisomaan varjoon ja avasin verhot, ruhtinas käristyi miltei muodottomaksi. Vedin verhot takaisin eteen ja kävelin ruhtinaan luokse, eikö tuntunut kivalta, nyt hän lupasi minulle ruhtinaan arvon. Vastasin hänelle, että en halunnut sinulta mitään, en mitään muuta kuin nähdä kuolemasi. Samassa löin hopeisen sahalaitaisen veitsen ruhtinaan mahaan, tiesin, että auringon valo oli tehnyt hänestä hyvin heikon eikä hän pystynyt vastustelemaan yhtään. Vedin veitsen hitaasti ulos mahasta suolet tulivat mukana ulos. Hänen viimeiset sanansa olivat anna anteeksi. En ollut kuulevinakaan tätä, anteeksi pyyntö ei toisi Sofiaa takaisin. Vaeltelin käytävillä ja mietin Sofian kohtaloa, se oli varmasti tuskallinen kuolema, nopeasti minut valtasi hirveä veren himo aivan kesken ajattelun, tiesin kyllä, että se saattoi tulla milloin tahansa. Menin huoneeseeni ja kaivoin Sofian repusta ihmisveri pussin, vasta tässä vaiheessa tajusin kuinka kova nälkä minulla oikeastaan olikaan join miltei koko pussin tyhjäksi. Samassa kuulin huudon, ruhtinas on murhattu. Päätin kerätä tavarani nopeasti ja häipyä linnasta ennen kuin olisi liian myöhäistä, muutama vampyyri oli nähnyt minut vakoilemassa ruhtinasta joten heidän oli hyvinkin helppo arvata kuka sen teki. Hyppäsin ikkunasta alas puutarhaan. Epäonnekseni joku vampyyreistä huomasi pakoni, he lähtivät kaikki juoksemaan perääni. Onneksi olin juuri nauttinut ihmisverta joten olin varmasti heitä nopeampi. Orgiat olivat vasta illalla ja yöllä he eivät juoneet ihmisverta, ilmeisesti sen takia, että se maistui orgioissa paremmalta. He olivat hyvin heikkoja ainakin juoksemaan, vanhemmat vampyyrit olisivat tehneet minusta hakkelusta käden käänteessä. Jatkoin juoksuani Lontoon syrjä kuville, mutta pahaksi onneksi he olivat alkaneet liikkua ryhmissä, minulla ei ollut muuta vaihto ehtoa kuin karata Lontoosta ja pysyä pois sieltä. Kun pääsin, Lontoon portista ulos uskalsin huokaista helpotuksesta, nämä vampyyrit eivät koskaan, eivät missään tilanteessa poistuneet Lontoosta. En tarkkaan tiedä miksi he eivät poistuneet Lontoosta. Uskoisin heidän pitävän Lontoota hallinnassaan. Kävelin lähintään kylään ja etsin mukavan majatalon itselleni. Join muutaman kolpakon kunnes yksi minua hieman vanhempi mies tuli tapattamaan minua olalle, sinä olet James eikö niin, vastasin hänelle, että kyllä olin. Sait murhattua ruhtinaan. Olemme kaikki sinulle kiitoksen velkaa. Hän riisti meiltä kaiken ja ajoi meidät tänne pahaseen kylään. Kiitoksia, mutta en tarvitse kunnioitustanne, minulla oli täysin omat syyni murhata ruhtinas. Saanko kysyä mitkä olivat syysi? En mielelläni puhu siitä, se tuo mieleeni vain kamalia muistoja. Join kalpakoni tyhjäksi ja lähdin sanaakaan sanomatta huoneeseeni. Nukuin kuin tukki koko päivän illalla menin alas ja maksoin huoneeni. Tämä sama mies joka eilen alkuyöstä puhutteli, minua saapui taas puheilleni. Minun on nyt kerrottava sinulle, me tarvitsemme juuri sinun laistasi vampyyriä joukkoomme. Olen suden klaanin johtaja. Haluaisin kovasti, että ainakin tulisit tutustumaan klaaniimme. No eipä minulla ollut muutakaan tekemistä joten lähdin miehen mukaan. Heidän klaaninsa pääpaikka oli hylätty majatalo, ensimmäiseksi huomasin, että myös täällä harrastettiin veriorgioita. Huone oli täynnä kauniita nuoria naisia jotka tarjosivat kaulaansa yhtään empimättä. Luulen, että tiedät miten tämä homma toimii. Kyllä olin ruhtinaan luona samanlaisissa orgioissa. Tule huoneeseeni niin kerron sinulle tarkemmin miksi toin sinut tänne. Kävelimme rappuset ylös hänen huoneeseensa. Aloitan suoraan puhumalla, haluamme tuhota ruhtinaan klaanin, meillä on jo muutaman kymmentä vampyyriä soluttautunut hänen klaaniinsa ja nyt kun itse ruhtinas on, poissa koko klaani on sekasorron partaalla, he eivät tiedä mitä heidän pitäisi tehdä. Sain tällaisen viestin eilen. Mihin, te minua tarvitsette kysyin. Olet viekas kuin kettu, olen kuullut miten murhasit ruhtinaan, sinun tehtäväsi olisi murhata hänen oikea kätensä, niin sanottu kakkos mies. Hänen nimensä on Planer. Uskon, että pystyt siihen soluttautuneet takaavat turvallisuutesi. Vain näin voimme vapauttaa Lontoon, tavallisille ihmisille ja miksei yö aikaan jopa vampyyreille. Tunnistat Planerin pitkästä tummasta tukasta, kenelläkään muulla ei ole sellaista. Idea kuulosti hyvältä, sillä halusin tuhota ruhtinaan klaanin sen vuoksi mitä he tekivät Sofialle. Sanoin suostuvani, mutta tarvitsen hopeisen sahalaitaisen tikarin. Eiköhän se järjesty, minulle vakuutettiin. Mies vei minut asekammioon, siellä oli suuri määrä juuri vampyyrien tappamiseen tarkoitettuja aseita. Mies nosti hyllyltä tikarin ja antoi sen minulle. Onko tämä kelvollinen hän kysyi? Vastasin, että se vastasi juuri odotuksiani. Suunnitelma on seuraava, sinun pitää tappaa Planer ennen kuin hän nousee klaanin johtoon. Omat miehet hoitavat lopun. Löimme kättä päälle, ja vielä samana iltana lähdin takaisin Lontooseen. Olimme sopineet merkin jonka avulla pääsisin linnaan sisälle. Tiesin vaistomaisesti missä Planerin työhuone sijaitsi, Lähdin kävelemään sitä kohti vastaani tuli vartioita, mutta he eivät tehneet muuta kuin hymyilivät, tästä päättelin heidän olevan soluttautujia. Avasin Planerin huoneen oven ja huomasin, hänen istuvan pöytänsä takana, tutkimassa papereita. Hän olisi varmaan noussut klaanin johtoon muutamassa päivässä, hiivin hänen luokseen niin, että hän ei huomannut minua. Hän oli niin syventynyt papereihinsa, että oli sulkenut koko muun maailman ympäriltään. Tämä helpotti työtäni huimasti. Kiersin hänen taakseen ja kuiskasin hänen korvaansa, voit unohtaa klaanisi, sitä ei ole enää muutaman päivän kuluttua. Tämän sanoessani otin veitseni vyöltäni ja asetin sen hänen kaulalleen, veitsi oli hyvin iso, sillä saisi leikattua pään kokonaan irti. Planer naurahti kerran, miten sinä nuori vampyyri voisit kuvitella tappavasi minut? Suuni levisi hienoiseen virneeseen ja otin Planeria hiuksista kiinni ja leikkasin hänen päänsä irti. Hommani oli nyt hoidettua, nostin Planerin pään nahkaiseen pussiin ja palasin Suden klaanin pääpaikkaan. Päästyäni sisälle, sanoin heti, että homma oli hoidettu, yksi suden klaanin jäsen vaati todisteita työstäni. Sanoinkin hänelle, että arvasin, että haluatte todisteita. Heitin pussin pöydälle ja kehotin heitä katsomaan sen sisään. Vampyyri joka oli vaatinut todisteita. Kurkisti pussiin ensimmäisenä ja hymyili ja sanoi minulle, että sinä olet sanasi mittainen mies jota me suden klaanissa pidämme suuressa arvossa. Olen aina pitänyt sanani. Minun työni taitaa olla nyt ohi. Voisitteko lähettää minulle viestin kun olette saaneet tuhottua ruhtinaan klaanin, matkaan nyt etelään. Keräsin tavarani ja hyvästelin suden klaanin. Vaelsin kolme yötä ennen kuin pääsin lähimpään kylään. Vaikka olin, surmannut ruhtinaan Sofian huudot eivät jättäneet minua rauhaan. Ja muisto Sofiasta voimistui voimistumistaan mielessäni, jossain vaiheessa menetin elämän haluni. Vietin kylässä muutaman viikon ja lopulta sain kirjeen jossa kerrottiin, että ruhtinaan klaani oli historiaa. Ilahduin tästä viestistä niin, että elämän iloni palasi takaisin, jotain hyvää oli kuitenkin sattunut. Päätin siinä samassa, että en enää koskaan liittyisi klaaniin enkä surmaisi viatonta ihmistä, ottaisin verta vain sen verran mitä tarvitsisin. Näin minusta tuli yksinäinen kulkuri, tai ei voi sanoa, että yksinäinen, minulla oli aina mukana muisto Sofiasta. Vaeltelin kolme sataa vuotta, ennen kuin tulin luoksesi. Pyyntöni on hyvin yksinkertainen, sinun pitää tappaa minut koska en voi tehdä sitä itse, haluan samaan paikkaan missä Sofiakin on. Älä nyt näytä noin järkyttyneeltä, kai sinä kuuntelit tarinani. Ymmärrät varmasti kuinka kamalaa on viettää ikuisuus ilman rakastaan. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin löydä vaarna sydämeni lävitse. Pyydän tätä sinulta, koska en voi pyytää ketään muuta tekemään sitä. Ota toinen lasillinen viskiä, ehkä se rauhoittaa sinua. Mutta en minä voi tehdä sitä, olet yksi parhaimmista ystävistäni. Eikö ystävän kuulu auttaa toista hädässä vastasi? Ystäväni puristeli päätään, no hyvä on minä teen sen, mutta teen sen vain siksi, että saisit rauhan sielullesi. Puhkesin tämän lauseen jälkeen kyyneliin. Mutta ne olivat onnen kyyneleitä, pian saisin rauhan. Menin sohvalle makaamaan ja annoin ystävälleni teroitetun vaarnan. Iske tämä sydämeni läpi niin minä katoan. Sohvallesi saattaa jäädä hieman tuhkaa, mutta se on nopeasti siivottu. Katsoin ystävääni kiitollisena kun hän kohotti vaarnan ylös, en voinut muuta kuin hymyillä. Lopulta näin kuinka vaarna lähestyi nopeasti sydäntäni, hymyni levisi entisestään. Seuraavaksi huusin kun vaarna lävisti sydämeni ja sitten kaikki pimeni. Olin kolme päivää tajuttomana ennen kuin heräsin, en osaa kertoa mitä ajattelin kun heräsin, sillä luulin olevani kuollut ja että olisin kadotuksessa. Mutta ei, makasin ystäväni sohvalla, kysyin häneltä heti ensimmäiseksi, että löitkö vaarnan varmasti sydämeni läpi, hän vastasi, en tietenkään. En vain voinut tappaa sinua, ymmärrän kyllä tuskasi, mutta kuolema ei korjaa mitään. Suutuin hänelle aivan silmittömästi tästä lauseesta, olisin päässyt samaan paikkaan Sofian kanssa, se ei ole mukava paikka, mutta ainakin olisimme saaneet olla yhdessä. Huomasin, että voimani olivat ehtyneet. Tarvitsisin verta ja nopeasti. Lähdin asunnosta mitään sanomatta. Kadulla huomasin kauniin naisen, vedin hänet kujalle ja mitään sanomatta aloin imeä hänestä verta, en edes ollut ajatellut jättää häntä henkiin, sillä tarvitsin paljon verta, että voimani palautuisivat. Muutamassa minuutissa olin imenyt naisen kuiviin. Tiputin hänet kujalle ja jätin siihen makaamaan. Huomasin, heti miten voimani alkoivat palautua. Vaeltelin kaduilla hetken aikaa, miettien miten saisin surmattua itseni. Olin kuitenkin saanut jo kostoni. Huomasin, miten aamu aurinko alkoi, nousemaan taivaanrannasta. Olisin voinut jäädä auringon valoon joka olisi polttanut minut tuhkaksi, mutta minusta ei ollut miestä siihen. Kävelin hämärään pubiin ja tilasin viskin, heitin sen kerralla kurkkuuni. Istuin pubissa koko päivän, enkä puhunut kenellekään. En oikein ollut juttu tuulella, kun ilta pimeni, päätin lähteä taas kuljeskelemaan kaduille. En tiedä johtuiko seuraava tapaus humalatilastani. Mutta Sofia ilmestyi minulle, hän seisoi aivan minua vastapäätä, hän oli ilmestynyt siihen kuin tyhjästä. Sinun ei ole aika vielä kuolla sinulla on tehtävä, suden klaanin päämies on petturi. Hän on jo satoja vuosia rikkonut vampyyrien tuhansia vuosia vanhoja sääntöjä. Sinun tulee surmata tämä mies, sitten olet valmis lähtemään täältä ja lupaan, että minä tulen itse hakemaan sinut pois täältä. Samassa kun hän oli, sanonut tämän hän oli kadonnut. En siis kuollut sen takia, että halusin niin, minulla olisi vielä tehtävä tällä puolella todellisuutta. Otin hopeisen veitsen vyöltäni ja pyyhin siitä veren pois. Tein tämän sen vuoksi, ettei vanha veri ei sekoittuisi uuteen. Lähdin kävelemään kohti suden klaanin päämajaa. Matka kesti muutaman yön, perille päästyäni olin hyvin nälkäinen. Onneksi huomasin talossa olevan orgiat menossa. Vaeltelin alastomien naisten seassa. Lopulta löysin yhden joka kiinnosti minua, katsoin häntä silmiin ja hän tuli lumoutuneena luokseni. Ensimmäiseksi hän tarjosi minulle kaulaansa. Iskin kiinni ja aloin imemään, pelkäsin, että tappaisin naisen koska nälkäni oli niin voimakas, että en välttämättä pystynyt hallitsemaan sitä. Niin myös tapahtui, pian nainen putosi sylistäni lattialle. Huomasin heti, että olin imenyt liikaa verta hänestä. Jätin hänet kuitenkin siihen makaamaan ja lähdin etsimään klaanin johtajaa. Löysinkin hänet imemästä nuoren naisen kaulaa. Kävelin hänen luokseen ja kiskaisin tytön pois hänen hampaistaan. Miksi sinä noin teit, hän kysyi minulta hieman ärtyneeseen sävyyn. Vastasin, sinä olet rikkonut ikivanhoja vampyyrien sääntöjä. Mies naurahti, niin kyllä olen, minun tarkoitukseni on nostaa vampyyrit ihmisten yläpuolelle. Siinä samalla tuleekin sitten uudet säännöt. En voi antaa sinun tehdä sitä, vampyyrien kuuluu vaeltaa pimeässä ja varjoissa. Miten meinasit estää minua, olen sinua huomattavasti vanhempi ja sen vuoksi myös paljon vahvempi kuin sinä. Tämän sanottuaan hän otti minua kurkusta kiinni ja heitti minut huoneen toiselle puolelle. Tajusin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia fyysisessä ottelussa häntä vastaan. Nappasin veitseni vyöltäni ja heitin sen hänen rintaansa pystyyn. Häneltä pääsi pieni tuskan huuto, mutta veitsikään ei vahingoittanut häntä tarpeeksi. Hän asteli luokseni ja otti minua kurkusta kiinni ja nosti minut seinälle. Hän puristi kurkkuani niin, että minulta oli lähteä taju. Sitten muistin, että minullahan oli vielä aikaisemmin saamani amuletti. Kaivoin sen paitani alta ja pistin sen johtajan otsalle painoin niin paljon kuin kykenin, lopulta amuletista alkoi hohtaa kirkasta valoa. Klaanin johtaja alkoi, huutamaan kivusta, muut vampyyrit eivät edes reagoineet mitenkään johtajansa tuskaan, he olivat niin innoissaan syömisestään. Amuletti alkoi lämmetä ja kättäni poltti, päätin kääriä amuletin hihaani jatkoin vain painamista kunnes johtajan kasvot olivat palaneet karrelle. Nyt kun amuletti oli, kuuma jatkoin painamista amuletti upposi hitaasti miehen otsaan. Amuletti painautui aina vain syvemmälle hänen otsaansa. Pian hän pudotti minut lattialle, jäin seisomaan ja painoin amulettia aina vain syvemmälle miehen päähän. Lopulta kun amuletti saavutti miehen aivot, se poltti ne kokonaan pois ja mies valahti kuolleena lattialle. Lähdin ulos talosta ennen kuin muut vampyyrit huomaisivat johtajansa kuoleman, vaelsin päämäärättömästi kolme vuotta. Aina välillä astuin johonkin majataloon hetkeksi asumaan. Yleensä näissä majataloissa minun tuli juotua hyvinkin suurella määrällä. En ajatellut muuta kuin sitä, että milloin Sofia tulisi hakemaan minut pois täältä. Kun, olin lähtenyt majatalosta kohti seuraavaa kylää. Päästyäni kylään majoittauduin taas paikalliseen majataloon. Huomasin miten samanlaisia majatalot olivat. Jostain syystä aloin miettimään kuinka monta ihmistä olin tänä aikana juonut kuiviin. Varmaankin sata ajattelin. Sitten tajusin, että minusta oli tullut juuri sellainen hirviö, miksi en alun perin halunnut tulla. Mutta eihän sille enää mitään mahda, istuin majatalon tiskillä kumoamassa juomaani kun minut valtasi suunnaton veren himo. En välittänyt lainkaan muista paikalla olijoista. Hyppäsin tiskin yli ja upotin hampaani tarjoilijan kaulaan, hän huusi kauhusta, minulta ei mennyt kuin muutama minuutti niin olin juonut tarjoilijan kuiviin. Muut asiakkaat katsoivat minua hyvin pelokkaasti. Seuraavaksi näin kirkkaan valon, se oli Sofia, hän oli viimein tullut hakemaan minua. Hän pahoitteli, että hakemiseni kesti näin kauan. Mutta meidän piti varmistaa, ettei kukaan suden klaanista jatkaisi johtajansa työtä. Mutta se asia on nyt hoidossa. Sofia tarjosi minulle kättään, otin siitä kiinni ja samalla tunsin miten aivan kaikki voimani katosivat. Älä pelkää sinne minne menemme, emme tarvitse enää voimiamme. Pian ympärillemme muodostui tulinen ympyrä ja me katosimme sen sisään. Olimme tulleet kadotukseen. Kadotus ei ollut niin paha paikka meille vampyyreille kuin ihmisille jotka joutuivat tänne. Saimme kuljeskella täällä aivan rauhassa. Toisille jaettiin joitain tehtäviä, kuten esimerkiksi Sofian tehtäväksi oli tullut mennä hakemaan kadotukseen joutuneiden ihmisten sielut. Kun katselin ympärilleni ja näin ihmisten tuskan ja kärsimyksen, en kokenut minkäänlaisia tunteita. Huomasin, että olin kadottanut vampyyrina ollessani inhimillisyyteni. Mutta se oli kuulemma hyvinkin tavallista, kaikki vampyyrit menettävät inhimillisyytensä jossain vaiheessa. Se kuuluu vampyyriksi muuttumisen prosessiin. Sofia selitti minulle. Kysyin Sofialta, että mistä saamme verta täällä, jotta emme kuolisi vielä toistakin kertaa. Kadotettujen kuningatar on hoitanut sen asian. Hänen palatsinsa vieressä on suihkulähde josta suihkuaa verta jatkuvasti. Se on ehtymätön. Mutta, että saa juoda siitä, pitää tehdä jotain työtä. Menin kuningattaren puheille kysymään työtä itselleni, sillä minulla oli jo kova jano. Huomasin, että kuningatar oli kaunis ja vieläpä hyvin nuoren näköinen nainen. Kysyin häneltä, mitä työtä voisin tehdä, hän silmäili minua tovin ja sanoi lopulta, että sinusta voisi tulla rakastajani. Menin hyvin hämilleni tästä ehdotuksesta ja vastasin miltei suoralta kädeltä, että ei. Minä rakastan Sofiaa enkä meinaa olla kenenkään muun kanssa. Kuningatar hymyili minulle, tule kertomaan minulle jos muutat mielesi. Hän sanoi. Lähdin palatsista ja etsin Sofian käsiini. Kerroin hänelle mitä kuningatar oli minulle ehdottanut työkseni. Sofiakin oli mennä shokkiin kuulemastaan. Ehdotin, että emme joisi verta ja olisimme yhdessä loppuun saakka, mehän raukeamme tyhjyyteen, sitten kun emme saa verta. Sofia mietti ehdotustani hetken ja suostui lopulta. Etsimme rauhallisen paikan jossa makasimme lähekkäin. Pidimme toisiamme kainalossa, ja suutelimme välillä, tämä oli elämäni onnellisin hetki. Huomasin miten veren puute alkoi jo vaikuttaa, en jaksanut enää edes liikkua mihinkään, tiesin, että raukeaminen olisi lähellä. Katsoin Sofiaa hän oli jo menettänyt tajuntansa, suutelin hänen otsaansa ja sanoin pian kaikki on ohi. Samassa hetkessä menetin itsekin tajuntani, tiesin siitä, että raukeaminen olisi enää parin minuutin päässä. EPILOGI. En vieläkään tiedä miksi kirjoitin tämän tekstin. Ehkä kirjoitin tämän ystäväni muistolle, jota minun kuului vaalia, välittämättä siitä, ettei hän ollut ihminen. En tiedä mitä hänelle tapahtui sen jälkeen kun hän oli lähtenyt luotani. Mutta jokin vaisto sanoo minulle, että hän oli päässyt sinne minne hänen rakkaansa oli mennyt ennen häntä. Vaikka tietenkin surin sitä, että en enää koskaan näkisi ystävääni, olin myös kiitollinen hänen puolestaan, sillä hän oli vihdoin saavuttanut sen mitä hän oli tullut minulta hakemaan. Toivoin myös, että hän olisi antanut minulle anteeksi sen, että en pystynyt tappamaan häntä. Toivon todella, että hän ymmärtäisi sen miksi en kyennyt tappamaan häntä, en olisi pystynyt elämään itseni kanssa, vaikka hän itse pyysi minua tappamaan hänet. En vain kyennyt siihen, mitä hän minulta pyysi. Toivon, että sinä joka joskus saatat lukea tämän tekstin, että uskoisit siihen mitä olen kirjoittanut. Maailma ei ole niin helposti ymmärrettävä kuin usein miellämme sen olevan. Sillä jos kerran on olemassa vampyyreja, mistä tiedämme mitä muuta maailmassa liikkuu keskellä yötä kun kuvittelemme nukkuvamme turvassa kaikelta pahuudelta.

Kommentit