Kirjoitukset

Odota

Peperonia, 30.08.2011 16:31
Katsottu 1382 kertaa

Maailma oli ollut kaunis, vihreine puineen, lintuineen, kukkineen, vitivalkoisine lumineen ja kauniine äänineen. Se oli ollut kaunis ja onnellinen. Aina siihen asti kunnes tapasin sinut. Sinä näytit minulle, millainen maailma oikeasti on. Karu, epäreilu, täynnä valheita, nälkää ja kuolemaa. Sinä olit katujen kasvatti ja minä kasvoin tekaistussa onnellisuudessa, suuressa kartanossamme. Sinä muutit elämäni. Silloin kerran, kun pakenit vartijoita puutarhaamme, ja tapasit minut. Silloin elämäni suistui raiteiltaan. Sinä tarjouduit viemään minut katsomaan maailmaa, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Sinä tarjoiduit näyttämään minulle, millaista elämäsi oli. Syntymästään kadulla asuneen, hauskan näköisen, ruskea hiuksisen ja vihreä silmäisen, pojan elämä. Sellaisen elämä, jolla ei ole koskaan ollut ketään, joka rakastaisi tai pitäisi huolta, sellaisen, joka on koko elämänsä pärjännyt yksin. Toisin kuin minä. Minä olin aina saanut kaiken haluamani sormia napsauttamalla. Minulla oli aina ollut vanhemmat, ja joukko palvelijoita hoitamassa minua. Auttamassa jos en osannut ja kertomassa, miten asiat pitäisi tehdä. Luulin osaavani paljon. Sinä näytit minulle, etten todellisuudessa osannut mitään. En osannut juosta pakoon, kiivetä katolle, piiloutua kekseliäästi, näpistää huomaamattomasti ja kadota, kun peli oli menetetty. Sinä osasit, ja opetit minullekkin. Me juoksimme likaisilla kaduilla muiden katulapsien kanssa, me kiipeilimme, piilouduimme, näpistimme ja katoilimme. Meistä tuli ystävät. Me kuitenkin kasvoimme, ja vanhenimme, kuten kaikki muutkin. Emme enää olleet ne kaksi alle kymmenen vuotiasta lasta, jotka olivat sattumalta tavanneet. Suhteemme syveni entisestään. Olit minulle se tärkein. Pian kuitenkin olimme siinä iässä. Aloit katsomaan minua, kuin tyttöä. Katseestasi puuttui se pienen pojan leikkisä vilkkaus. Ja minä. Minä vartuin myös. Minusta oli tulossa nainen, siinä missä sinusta mies. Vietimme paljon aikaa yhdessä, ja pikku hiljaa sinä 'pilasit' minut. En ollut kotona, kun minun piti, väitin vanhemmilleni vastaan ja karkailin kotoa. Olin kanssasi vapaammin kuin kenenkään muun kanssa. Olimme erilailla. Olimme kuten tyttö ja poika, emmekä kuten ystävykset. Vanhempani sanoivat minua pilatuksi ja päättivät lähettää minut toiseen kaupunkiin, tyttöjen koululaitokseen. Kauas sinusta, kauas kaikesta tutusta. Mutta eniten minä ikävöin sinua. Hetkiämme uimassa, leikkimässä, pelaamassa ja juttelemassa. Minä itken sinua joka ilta, minä haluan sinut takaisin. Puristan antamaasi risaista kaulahuivia rintaani vasten, tärisevin käsin, ja vedän itseni täyteen sinun tuoksuasi. Minä muistelen sinua, risaisia vaatteitasi, kauniita silmiäsi, hauskoja ja helliä sanojasi, joita lausuit vain minun kuulteni, saaden minut punastumaan. Sinun pörröisten hiuksiesi tuntua ja helliä sormiasi ihollani. Minä ikävöin sitä kaikkea, ja toivon ettet hylkää minua kun palaan. Ja minä palaan. Olen päättänyt sen, palaan taas sinun luoksesi. Odota, minä tulen...

Kommentit