Kirjoitukset

Kaikesta vapaa Osa 3.

Peperonia, 01.09.2011 0:17
Katsottu 1622 kertaa

Luku 3. Uutta verta. Istuimme piirissä, nopeasti kyhätyn nuotion ympärillä. Keskiyö meni juuri ohi, kun muukalaiset lopettelivat tarinaansa. Oli ollut ehkä hiukan vaikea kertoa sitä, sillä tyttö ei suostunut puhumaan kovin paljon, emmekä olleet antaneet heidän mainita nimiään. Nimet olivat meille, Everything Freelle, pyhä asia. Minäkään en tiennyt yhdenkään heistä oikeaa nimeä. Eivätkä muutkaan kyllä. Ainioastaan Föra ja Hide tiesivät toistensa oikeat nimet, mutta he olivatkin kaksoset. Kyllähän se aluksi oli ollut uteliaisuutta herättävää, mutta siihen tottui. Ja olihan toki kätevämpää, ettei meitä ihan pelkän nimen avulla tunnistettaisi. Olin yllättynyt, miten samanlainen heidän tarinansa oli CocoZeron ja Mastermindin kanssa. Toisen vanhemmat olivat kuolleet, ja toinen oli hylätty. He olivat tavanneet orpokodissa ja päättäneet paeta sieltä huonon kohtelun vuoksi. Jos en olisi tiennyt, tai pikemminkin tuntenut pojan puhuvan totta, olisin voinut syyttää heitä plaginoinnista. Yksityiskohdat olivat poikkeavia, mutta juonikaavio oli lähes täysin sama. Nojauduin taakse päin, selkä vasten seinää ja katselin hetken kattoa. Hiljaisuus oli laskeutunut ja ainoastaan nuotion äänet kuuluivat, kuin myös yön eläimien aiheuttamat risahdukset ja ääntelyt. ”Mitäs me ny aiottais niinku tehä?” Watchman sanoi haukotellen, samalla kun paahtoi pyydyksiimme jäänyttä pulua nuotiolla. Elder TC näytti aika miettiväiseltä. ”Oikeestaa, mun mielest teijä pitäis kelaa se ite. Haluutteks jäädä, vai häippäsetteks jonnekki muualle.” Hän lopulta sanoi tulokkaille. Huokasin pettyneesti. Elder oli liian hellä. Minä en olisi noiden kahden niin vain tulla perheeseemme. He vaaransivat taitamattomuudellaan koko homman. Joo, minähän olin heidät pelastanut ja tuonut tänne, mutta sen olin tehnyt periaatteesta. En minä heitä kohtaan muuten niin jyrkkä olisi, olihan minutkin vain sattumalta poimittu mukaan. Tosin silloin mukana oli ollut vain Elder ja kaksi vanhempaa karkuria, Neppari ja Snägäri, jotka olivat myöhemmin jääneet kiinni. Mutta nykyisten tulokkaiden kohdalla oli se ongelma, että he olivat liian vanhoja oppimaan kaiken uusiksi. Minä olin elänyt kadulla lähes puolet elämästäni, samoin Elder, Hide, Föra, Zero, MM ja W-man. Me kaikki olimme asuneet kadulla keskimäärin alle seitsemän vuotiaasta. ”Saisimmeko me oikeasti jäädä?” Tyttö kysyi arasti, puristaen pojan käsivartta. Heidän puhe tyylinsä särähti pahasti korvaani, niin kuin luultavasti omani heidän korviinsa. Me kaikki katsoimme Elderiä, joka nyökkäsi. Silloin minulta meni hermot. Eikö Elder tajunnut, ettemme voisi opettaa heille kokonaan uutta elämän tapaa, tarpeeksi nopeasti? ”Eikä!” Huudahdin pompaten pystyyn. ”Etteks te hiffaa? Noi o oppinu jo olee ku sellaset joil on sellane koti ku yleensä. Me ei voida ryhtyy duunaa niille iha uusii tapoi tost noi vaa.” ”Ota iisisti, Feint.” Zero tyynytteli. Hänen äänessään kuulsi tietynlainen kireys, joka mitä ilmeisimmin johtui orpokoti puvuista. Hän oli se, joka vihasi orpokotia yli kaiken. ”Eihä me voida niit mihinkään randomisti vaa heittää. Noi tyypithä kuolis tai jäis kii alle viikos.” ”Niimpä, Feint. Sä pystyt kyl väistelee luotei, mut noi ei. Meijä o pakko tehä niile jonki näkönen startti.” MM jatkoi vetäen minut takaisin istumaan. Tuhahdin, enkä vastannut. Nakkasin hiukset takaisin silmilleni, kun ne olivat ilman hattua päässeet taas jotenkin menemään korvan taakse. ”Anteeksi, me emme haluaisi tungetella, jos joku on tuloamme vastaan.” Poika sanoi nousten ylös. ”Tule Li...” Salamana minä ponkaisin jälleen ylös. Harppasin kiiresti nuotion yli ja läimäisin käteni pojan suulle, ennen kuin hän ehti sanoa yhtään enempää. Muutkin EFreläiset näyttivät jännittyneiltä. ”Älä sano nimeä ääneen.” Sihahdin hänelle varoittavasti ja otin käteni pois, pojan nyökättyä. ”Ok si. Mulle kelpaa.” Sanoin palaten takaisin omalle paikalleni. En jaksanut vastustaa koko muuta EFreä, enkä kyllä myöskään jättäyttää noita kahta takaisin orpokotiin. ”Hyvä. Eli kaikille ok.” Elder totesi. ”Sitte pitää enää keksii teille nimet.” Mietin hetken. Nimi jollekkin koulutetulle orvolle, joka on elänyt lähes koko elämänsä huolehtivien vanhempien kanssa. ”Mite ois Newbie?” Ehdotin sarkastisesti. ”Mr. Newbie ja Ms. Newbie?” ”Mut si kolme vuode pääst ne onki iha pimeit, ku ne ei enää ookkaa Newbieta.” W-man vastusti nojaillen seinää. Sen paistetun pulun olimme antaneet tulokkaille. ”Thats true.” Myönsin ja mietin taas hetken. Katselin niitä kahta etsien heidän ulkonäöstään jotain mistä ottaa kiinni, samalla kun muut tekivät kuulustelua luonteesta. Oma nimeni oli alunperin ollut PikkuJäbä, koska näyttin aivan pojalta, näytän yhäkin. Äkkiä huomasin tytön kädessä rannekorun. Sellaisen, jota orpo ei koskaan pystyisi ostamaan. ”Hei, sä.” Sanoin tytölle herättäen tämän huomion. ”Mist sä oot saanu ton korun?” Tyttö katseli minua hetken punastellen, ennen kuin vastasi. ”Minä löysin sen kadulta. Kerään usein muiden hylkäämiä tavaroita talteen.” Silloin minulla sytytti. Siinähän oli ihan järkevä, vaikkakin aika samanlainen nimi, kuin Förattarin. ”Sittehä Styykkari ois just überhyvä.” Virnistin. Saattoi muuten näyttää aika koomiselta, sillä he eivät nähneet kasvoistani juuri mitään nenän yläpuoleleta. Sen verran tarkoin hiukset peittivät silmäni. ”Toi oli hyvä, Feint!” Föra hihkaisi. ”Just kohalleen.” Sitä mieltä muutkin näyttivät olevan. Hymyilin hiukan ja vedin hiuksiani sen verran sivuun, että muut näkivät silmäni. Tulokkaita se näytti helpottavan, mutta vanhat kaverit olivat jo tottuneet. ”Mitä tämä mainittu sana tarkoittaa?” Poika kysyi katsoen meitä kysyvästi. Tällä kertaa Elder ehti ensin. ”Styykkari o tyyppi, joka kerää muitte vanhoi kamoi ittelleen.” Selitys näytti kelpaavan tytölle, ja nimi sen myötä. Sitten olisi vielä pojan nimi jäljellä. Uppouduin taas ajatuksiini. ”Miten olis TakeCare? Sehä koko aja huolehtii Styykkarist.” MM ehdotti. ”Eihä se käy.” Zero väitti vastaan. ”Elder TC:hän kirjaimet TC tulee sanoist Take Care, jos muistat.” ”Nii joo.” MM mutisi miettien jälleen. Heittelimme jos jonkin laisia ehdotuksia, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Lopulta se oikea ehdotus tuli hyvin yllttävästä suusta. ”Kävisikö Relikti?” Juuri Styykkariksi nimeämämme tyttö kysyi hiljaa. Kaikki jäivät tuijottamaan häntä hetkeksi. ”Iha kysymys, mikä on relikti?” Kysyin kulmat koholla, jota kylläkään tuskin kukaan huomasi. ”Relikti on historiallista perua oleva nykypäivän asia, jonka alkuperäinen tarkoitus on hämärän peitossa. Ja kun... siis hän on aika kiinnostunut historiasta, niin minä vain ajattelin...” Styykkarin, nyt jo Styksi lyhentyneen, ääni haipui kuulumattomiin. ”Sehä on just hyvä.” W-man sanoi jälleen haukotellen. "Onks se ok sulle?" Elder kysyi pojalta hymyillen. Minä rakastin Elderin hymyä. Se oli ihanan lämmin ja huolehtiva. Se sopi täydellisesti hänen luonteenseensa, joka oli myöskin jotenkin suloinen. Poika nyökkäsi vastaukseksi. ”Mut ny ku tää nimi homma o pois päiväjärjestyksestä, nii voitaisko mennä nukkuu? Mua ramasee.” W-man jatkoi. Hymyilin hiukan. W-mania väsytti aina, mutta ehdotus sai silti kannatusta. Me muutkin olimme nyt jo väsyneitä. Kävimme kaikki pitkälleemme jo lähes hiipuneen nuotion ympärille, Elderin ottaessa ensimmäisen vahtivuoron. Katselin punaisia hiiliä ja pikkuhiljaa aloin liukumaan uneen. Viimeisenä kuulin vielä Zeron mutisevan: ”Heti huomen Styylle ja Relille pitää kössii jostai uuet vaatteet. Mä saan noist kylmii väreit.” Hihitin hetken hiljaa mielessäni, lopulta vaipuen syvään uneen.

Kommentit