Kirjoitukset

Joanna

kermamunkki, 31.10.2011 20:26
Katsottu 1241 kertaa

Hän kertoi miten kaunis oli Joanna. Kuinka naisen vaalea hipiä oli auringossa kuin valkea helmi ja hiukset liehuivat tuulessa kuin punaiset tulen lieskat. Hän kertoi, kuinka naisen siro vartalo tuntui lämpimältä hänen käsivarsillaan ja kuinka huulet hyväilivät hänen huuliaan täysin erilaisella tavalla. "En ole koskaan suudellut niin, ja olen sentään suudellut montaakin naista", hän sanoi. Hän sanoi niin monta kertaa ja perään hän vakuutti olevansa tosissaan. En kai reagoinut, niin kuin hän oli odottanut. Sydämeni oli yhtäkkiä painava kuin kivi. Silmiäni kirveli, kun yritin pidätellä kyynelten loputonta virtaa. Kehoani kylmäsi itseviha. Suru oksetti sieluani. Hän kertoi, kuinka hänen Joannansa oli kaunis kuin Afrodite ja viisas kuin Athene. Hän kertoi, kuinka jokainen hetki Joannan kanssa oli kuin Salvador Dalin maalaus. Heidän maailmansa oli ihan erilainen. He olivat rakastavaisia, he suutelivat hyvää yötä auringon noustessa ja illan pimetessä he leikkivät toistensa navoilla, kunnes aamu taas saattoi heidät uneen. "Minä olen rakastunut Samuel, minä olen rakastunut!" hän yllättäen huudahti ja hoilotti hetken epävireisesti Iggy Popin Passengeria. "Tätä kuuntelee minun Joannani, ja siksi minäkin", hän selitti ja hoilotti taas, epävireisesti ja väärillä sanoilla. Hänen ruskeat silmänsä kimaltelivat onnesta. Minun mieleni harhautui hetkeksi muutaman tunnin päästä koittavaan iltaan, jonka toden näköisesti viettäisin vilttiin kietoutuneena, kuunnellen Beside Youta kuuma kahvikuppi kädessä ja itkua pidätellen. Pojat eivät itke, sen Robert Smith kertoi minulle jo kun olin pikkupoika. Havahduin, kun Mikko alkoi taas puhua. Hän kertoi, kuinka Joannan kädet olivat sirot ja kuinka ne liikkuivat sulavasti hänen tanssiessaan musiikin tahdissa. Musiikin, josta Mikko ei ollut eläessään kuullutkaan, mutta josta hän puhui kuin olisi kuunnellut sitä koko ikänsä. Hän oli tunkeutumassa minun maailmaani. Hän tunkeutui minun repeytyneiden farkkujeni ja flanellipaitojeni sekä Joannan väliin. Hän tunki minun ja suurimman unelmani väliin. Hän puhui musiikista, jota minä kuuntelin jo kehdossa keinuessani. Hän puhui asioista, joita minä elin jo tullessani kotiin ensimmäisistä (ja viimeisistä) jalkapalloharjoituksistani. Hän puhui naisesta, jonka niskaa olin halunnut suudella jo ensimmäisen luokan ensimmäisistä päivistä lähtien. Hän puhui elämästä, joka olisi kuulunut minulle, mutta jonka hän nappasi nenäni edestä. "Joanna. Kun hän nauraa, minunkin on pakko, sillä hänen kauneutensa saa minut niin onnelliseksi. En voi olla hymyilemättä, kun katson häntä silmiin. Hänen hymynsä on minunkin hymyni. Hän todella on opettanut minulle, kuinka kuuluu elää. Kuvittele, toissa yönä kiipesimme entisen lukiomme katolle ja katsoimme kaupungin valoloistoa. Suutelimme. Nauroimme. Samuel, minä olen niin onnellinen", Mikko puhui käsillään elehtien. Sitten hän kaatui huokaisten selälleen sängylle ja ojenteli käsiään kattoon. "Ajattele Samuel, minä voisin mennä naimisiin hänen kanssaan", hän sanoi ja sielussani värähti. En halunnut ajatella sitä. Mikko ja Joanna menisivät naimisiin. Katsoin ystävääni ja toivoin, että hän tulisi järkiinsä. Tuo ei ollut hänen elämänsä. Mikko kuunteli Basshunteria. Hän pukeutui lököttäviin farkkuihin ja tiukkoihin huppareihin. Mikko puhui ruotsia ja opiskeli matematiikkaa. Mikko rakasti scifileffoja ja kesäiltoja makkaran ääressä. Talvisin Mikko kävi hiihtämässä. Nyt hän oli rakastunut ja halusi ostaa skeittilautani, levyni, sekä elokuvani. Mikko halusi skottiaksentin. Mikko rukoili minulta kitaratunteja. Hän pyysi minua kertomaan bändeistä, joita kuuntelin. Hän halusi käydä kanssani vaatekaupoilla. "Käydään kaupoissa, joissa sinä käyt", hän oli sanonut. Silloin minä olin ollut ihmeissäni, nyt en enää ollut. Olin kauhuissani. "Niin Samuel, minä voisin mennä hänen kanssaan naimisiin. Me saisimme lapsia, kaksi kaunista tytärtä. Yhtä kuultavaihoisia kuin äitinsä", Mikko hörötti sängylläni makaillen. "Minusta vain tuntuu, ettei hän ole naimisiinmenevää tyyppiä, tiedäthän", ruskeahiuksinen poika puhui ja katsoi minuun kasvoillaan sellainen tietäväinen ilme. Sitten hän ponnahti pystyyn näyttäen siltä, että aikoisi vihdoin lähteä. "Lainaatko minulle joitain julisteitasi? Lupasin tuoda Joannan luokseni ensiviikolla”, Mikko kysyi. ”En oikein tiedä. Olet ihan sekaisin. Miksi et pitäisi seinällä omia julisteitasi?” ihmettelin. Pääni oli ihan pyörällä kaikesta. Rintaani puristi ja aivoni koettivat kovasti keksiä keinoa, jolla takoa järkeä ystäväni rakastuneeseen päähän. ”En enää pidä niistä”, Mikko vastasi silmissään kumma loiste. ”Olen muuttunut Samuel. Joanna on mullistanut maailmani jokaista pienintä yksityiskohtaa myöten.” En saanut enää sanaa suustani. Minä vain tuijotin häntä. Suru kasvoi sisälläni. ”Ole kiltti Samuel. Minä kyllä palautan ne, lupaan”, Mikko aneli. Minä tyydyin vaan laskemaan pääni alistumisen merkiksi ja seuraavassa hetkessä Mikko jo poimikin seinältä suosikkini. ”Kiitos Samuel, tämä on oikeasti tosi tärkeää minulle, kai ymmärrät. En halua, että mikään on pielessä, kun Joanna ensimmäisen kerran näkee kotini”, Mikko sanoi ja oli ehkä ensimmäiset sekuntinsa hymyilemättä koko vierailunsa aikana. Sitten hän jatkoi puhumistaan ja minä nyökkäilin. Sanat valuivat läpi pääni. Joannan kasvot heijastuivat kirkkaina henkisistä kyynelistäni. Sydämeni sirpaleet valuivat pitkin sieluni seiniä. Pian Mikko suoristi ryhtinsä ja piti tauon puheessaan. "On jo myöhä, minun täytyy lähteä", hän sanoi hetken kuluttua. Sydäntäni kipristeli, kun saatoin ystäväni eteiseen. Hän kiitti julisteista. Hän kiitti ajastani. Hän kertoi, kuinka olin hänen paras ystävänsä. Hän kiitti vielä kerran silmät heijastaen harmaan taivaan, ja ennen katoamistaan hämärtävään kello kuuden syksyyn, hän sanoi: "Minä vain olen niin rakastunut, näethän sinä sen. Olen todella kiitollinen sinulle Samuel, minun oli vain pakko kertoa jollekin. Tiedäthän, ei tällaisia tunteita voi vain pitää sisällään. Haluaisin julistaa tämän koko maailmalle, mutta maailma ei kuuntele minua. Kiitos vielä kerran. Nähdään taas." Sitten hän katosi punaisten ja keltaisten lehtien sekaan kainalossaan Joy Division ja The Clash. Minä huokaisin. Sydäntäni sattui niin kovasti. Sanat soivat päässäni: ”ei tällaisia tunteita voi pitää sisällään.” Epäonnistuin yrityksessäni naurahtaa säälittävyydelleni. Ensimmäinen kyynel vierähti silmäkulmasta. Ajattelin Joannaa, hänen solisevaa nauruaan. Poskiaan, jotka muuttuivat punaisiksi ruusuiksi innostuksen myötä. Ajattelin kyyneliä, jotka hän itki sylissäni ja sitä kaunista, surusta hytkyvää selkää, jota silitin toivoen, että vielä jonakin päivänä minä ja minun rakkauteni voisi parantaa hänet.

Kommentit