-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Uolevin syyskyntö

mrvee, 26.01.2012 10:32
Katsottu 2641 kertaa

Kempeleen puskissa,vanhempiensa yläkerrassa asusteleva aikamiespoika,55-vuotias Uolevi,oli vihdoin päättänyt saada ensimmäisen kontaktin naiseen,siis oikeaan,elävään naiseen.Uolevin lähin hellyyden hetki naisen kanssa on tapahtunut Jallu-lehden kulahtanutta keskiaukeamatyttöä kiimassa tuijottaen,suu vaahdossa ja käden käydessä kuin Jarmo Myllyksen kobramainen hanskakäsi konsanaan.Uolevi on lihava,ruma,seksiriippuvainen ja muutenkin sairas.Virallisesti Uolevi olisi työkuntoinen,mutta kuka vittu hänet töihin palkkaisi. Uolevin vanhemmat ovat viriilejä,98-vuotiaita länkisäärisiä,kansaneläkkeet kurkusta alas kurlaavia seksiaddikteja.Uolevia on viimeiset 15-vuotta vituttanut kuunnella vanhempiensa,nyttemmin jo sm-leikkeihin laajentuneita sulkeisharjoituksia.Viimeisin villitys on viikonlopun parinvaihtopäivät.Uolevin isä pääsee kerran viikossa kyntämään naapuritilan nuorikon vakoa omalla Fergusonillaan sellaista tahtia,että siinä pallit jättää mustelmia kaikkeen eteensä osuvaan.Kynnön kylvövaihe painaa siemet syvälle maaperään.Uolevin äiti taasen pyörittää naapurin tilallisen tahtipuikkoa kuten kokeneen kapellimestarin pitääkin.Sinffonia soljuu sujuvasti ja loppuu kun lihava nainen on laulanut.Ja tätä kaikkea Uolevi on kuunnellut yläkerran huoneestaan käsin.Vituttaanhan se rupee,jos jo periaatteessa ikänsä puolesta haudassa maatumassa olevat vanhemmat saa useemmin kuin poika itse.Nyt Uolevi oli siis todennut hetkensä tulleen ja pääsevänsä vihdoinkin pillun päälle.Enää puuttui se kohde,joka joutuisi miehen päätöksen toteuttamaan. Uolevi heräsi aikaisin aamulla.Huonosti nukuttu yö johtui alakerrassa vierailleesta tytöstä,joka oli vastannut Uolevin vanhempien kimppakiva kutsuun.Uolevi löntysti kohti alakerrassa sijaitsevaa keittiötä.Puoliheijari nakutti aamukusikankeuttaan valittavaa turhaketta.Keittiön oven avatessaan Uolevi näki näyn,joka oli kuin suoraan Jallun revitellyimmissä kuvissa.Nuori tyttö oli alastomana ja kumartuneena ottamaan maahan pudonnutta kurkkua.Uolevin kusiputki jämähti täydelliseen tanaan ja suusta erittyvän vaahdon seasta pääsi kimeähkö pihahdus.Tyttö kääntyi katsomaan taakseen.Jos hän olisi tiennyt mihin se johtaa,olisi varmaan jättänyt katsekontaktin väliin.Pälvikaljuinen,isomahainen äijä kulli tanassa paskasien kalsareiden sisässä tuijotti ulkonevilla silmillään häntä kohti.Sanonta"jos katse voisi tappaa" vaihtui tässä kohtaa sanonnaksi "jos katse voisi naida".Tyttö väitti myöhemmin kavereilleen,että hän tunsi,kuinka Uolevi nutaisi häntä silmillään,kakkoseen. Uolevin isä astui keittiöön ja vetäsi ensitöikseen poikaansa avarilla poskelle.Heti perään tiukka karateisku Uolevin sukukalleuksiin.Fyysisen väkivallan jälkeen alkoi huuto pojalle siitä,että mitä vittua hän oikein seisoo siinä kulli tanassa ja suu vaahdosssa.Huoneessa on sentään hieno neiti.Isä tajusi kuitenkin pian,että pilluahan se pojan mieli tekee.Hän veti tytön sivummalle ja kyseli,josko poika pääsisi liukkaille.Lisäsi vielä,että laturetkestä ei tulisi pitkä,koska pojalla ei ole kokemusta hiihdosta ensinkään.Luvassa olisi siis varsin lipsuvaa ja tyylitöntä vapaantavan hiihtopyristelyä.Positiivista tytön kannalta olisi kuitenkin se,että tässä tapauksessa pikainen parisprintti varmasti riittäisi.Mitään kuningasmatkaa ei tarvitse lykkiä.Tyttö mietti hetken ja lupasi sitten auttaa miestä mäessä.Liukuvoidetta välineisiin ja ladulle. Isä veti nyt vuorostaan Uolevin sivummalle ja kuiskasi poikansa korvaan,että nyt et sitten vitun apina nutase tyttöparkaa kuoliaaksi.Sulla on 55-vuoden fantasialastit säkkies sisällä,joten kun palotorvi alkaa huutamaan ja on aika aukaista painehana,niin sitten katot ettei mulkku ole tytön missään kolossa,vaan ruikit vaikka perkele maalit seinistä.Uolevin päässä humisi,kohta pääsisi ihka elävän tytön tunnelin suulle kurkkimaan ja sukeltelemaan.Tästä hetkestä Uolevi oli haaveillut,nyt oli sen aika,oli Uolevin aika. Isä antoi vaivihkaa tytölle tonnin ja pyysi jo valmiiksi anteeksi.Tyttö otti Uolevi kädestä kiinni ja veti miehen mukanaan yläkertaan.Huoneessa sanaton ja kalpea Uolevi katsoi edessään olevaa alastonta tyttöä.Tyttö riisui miehen housut pois ja valtava fallos pamahti häntä suoraan otsaan.Tuo kontakti riitti siihen,että Uolevin ladattu,mutta varmistamaton ase päästi pitkän syljen.Tapahtui juuri se,mistä isä häntä oli varoittanut.Lasti lähti äänen nopeudella kohti tytön avointa suuta.Seinille kimpoilevat amalgaamit valuivat sulina noroina lattiaa kohti.Uolevin isä rynni huoneeseen ja vetäisi jälleen avarilla poikaansa poskeen.Perään karateisku paloruiskuun ja isku nivusiin.Uolevi tipahti lattialle ja kosteusvaurioita aiheuttava vuotokin loppui.Tyttö istui tuupertuneena lattialla.Isä huusi pojallee,että vittu enkö juuri käskenyt suuntaamaan sen lastin seinille.Nyt siellä saatanan seinillä on ainoastaan tyttöparan hammaskartasto. Uolevi ei välittänyt.Hän oli vihdoin saanut oikean kontaktin seurauksena,elävän tytön kanssa suoritetun fyysisen hipaisun johdosta massiivisen orgasmin sekä lähes yhtä massiivisen sydänkohtauksen.Pillun päälle ei sentään vielä päässyt,mutta otsaan kuitenkin.Isä tilasi pihaan taksin ja maksoi kuljettajalle kyydin valmiiksi,sekä antoi vielä mukaan minigrip pussillisen amalgaamia.Kuski katsoi tyttöä,isää ja sitten Uolevia.Mietti sitten mielessään,että parempi olla kysymättä mitään.Vitun outoa väkeä.Lisäksi yhdessä talon ikkunoista näkyi vielä vitun vanha akka,joka iski hänelle silmää.Parempi vaan olla hiljaa,ottaa tyttö ja amalgaamit ja painaa ykköstä silmään. Taksi poistui ja Uolevi lähti kömpimään kohti yläkertaa.Takana kävelevä isä veteli poikaansa halolla perskannikoihin ja haukkui apinaksi,mikä ei tulisi ikinä pääsemään pillun päälle vaan joutuisi loppuelämänsä hakkaamaan hanskaansa.Uolevi ei välittänyt.Hän oli tänään nähnyt tortun mikä oli kiinnitettynä elävään torttuun.Jos nyt loppusessio ei ihan FIS:n hiihtomääräyksien mukaisesti sujunutkaan,niin se ei estä sitä tosiasiaa,että Uolevi oli maalisuoralle päästyään antanut oman doping näytteensä,joka varmasti riitti täyttämään riittävän määrän näytepurkkeja.Uolevi päätti vetäytyä eläkkeelle.Ei enään hiihtelyä.Se oli nyt koettu ja oli aika ripustaa vehkeet naulaan.Yläkertaan päästyään ja omaan sänkyyn asettauduttuaan,Uolevin kehossa jyllännyt massiivinen sydänkohtaus pääsi pisteeseen,missä hiihtoputken pää avautui ja otti Uolevin vastaan,Uolevi oli tullut maaliin.Tärkeintä ei ole voitto,vaan ylivoimainen voitto. Uolevin vanhemmat kuolivat 15-vuotta myöhemmin.Heidät löydettiin Saksasta,Munchenin kaupungiosan punaisten lyhtyjen alueelta,eräästä epäilyttäviin addikteihin suuntautuneelta klubilta,käsiraudoissa,perseet punaisina ja dildovyö ympärillään.Rikossyytteitä ei ketään vastaan nostettu.Olisi nostettu,elleivät vanhukset olisi kuolleet.Nimittäin heitä kohtaan....

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net