Kirjoitukset

Prologi

maggie, 11.04.2012 16:43
Katsottu 1452 kertaa

Tämä on historia , tai suuri tarina. Ystävykset viimeistä kertaa Kuoleman rajamailla . Alku lopulle, Kaunis kuolema alulle, saavuttaa viimein vapauden. Hyvästelisin jos osaisin. Kirjoitan tämän nyt kymmenen vuotta myöhemmin, tai voisi sanoa kai: myöhässä. Suuret tarinat vain eivät tunnu mahtuvan paperille, liian suureen päähäni ne mahtuvat paremmin. On helpompi kantaa aihioita asioista sisällään kuin päästää ne vapaaksi, vapaaksi surustaan kai sitä joutuisi silloin itsekin. Sitä ei nimenään surua kantava ehkä kestäisi , niinkuin luulee ettei onneakaan. Ehkä jos hylkäisi ajatuksen, kokisi hylkäävänsä ystävän, sellaisen joka oli kuitenkin enemmän elossa kuin minä suruineni. Ei menneisyyttä voi kuitenkaan halata niinkuin ihmistä, vaikka melkein luulen vielä muistavani miltä se hetkessä haihtuva ikuinen ystävyys, joka minua suruna nyt murtaa, tuntui ja estää unohtamasta, koska en ikinä itsekään olisi halunnut hävitä kuvasta. Piirtäisin silmäsi paperille jos voisin muistaa ne vähän paremmin. Olen vain lakannut pyytämästä, sillä se saattaisi varomatta tapahtua ja unohtuisin niihin ikuisiksi ajoiksi. Tiedättekö te edes miltä tuntuu istua ajatuksissaa ikuisuuksia? Ette tietenkään, mutta yritän tässä nyt sitä muistoa valottaa, vaikka silloin se valottuukin liikaa ja häviää kirkkauteen, niinkuin valkoisen linnun siipien räpäytys, kun sen lento katoaa kaukaisuuteen... ja kohoan sen mukana, kunnes suljen silmäni kuolemalta , säikähdän ja putoan sohvaltani, kylmälle lattialle muistojen juurelle tarkastelemaan niitä vielä hetken. Punaviinilasi särkyy pelkästä tuijotuksesta, muuten hukun siihen, ja suruni läpi tarinani voi viimein alkaa, (Surujen pudottamisesta , vielä tuhat kilometriä loppuun) Sekavana alkanut teos toivottovasti toteuttaa itsensä ja tämän nimisen surun päätökseen. Veljeni Leijonamieli sen takautumana kai aloittaa..

Kommentit