-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Luulin olevani vahva [osa 2]

virheellinen, 13.07.2012 3:42
Katsottu 1520 kertaa

Ulko-ovi avautuu naksahtaen - äidin kasvot ilmestyvät keittiön ovesta. "Veronika mitä su..!" hän aloittaa nähdessään polvesta auenneet kollarit ja otsassani olevan haavan, jonka ympärille on kotimatkalla muodostunut mustelma. Katson äitiä myrkyllisesti ja hän vaikenee kadoten takaisin keittiöön. Kollarit ovat roskiksessa. Istun meikkauspöytäni edessä tuijottaen peilikuvaani. Verta on valunut otsalta hiusrajaa myöten, korvani edestä leualleni. Hiljaa otan kylpyhuoneesta hakemani desinfiointiaineen, kastaen vanulapun siihen. Sen karkea tuoksu voimistuu kun painelen vanulappua kevyesti haavan ympärille, puhdistaen osittain kuivuneen veren pois vaalealta iholta. Kylmät väreet kiiruhtavat niskastani alas aina lantiolle saakka kun desinfiointiaine pääsee haavaan aiheuttaen kirvelyä ja poltetta. Tuijotan peilikuvaani ilme värähtämättä. Sisälläni ei vieläkään tunnu mitään. "Veronikapieni, ei sun tarvii tänään välttämättä mennä kouluun, kun nyt kävi tämä... kun isäsi... tämä onnettomuus... kun... nyt kun tapahtui... tämä kauhea..." äiti vikisee seuraavana aamuna vieressäni pakatessani koulukirjoja. Matikan kirjat. Laskin. "Veronika kuunteles nyt, pitää niitä isän tavaroitakin lajitella, kun ei niitä vaan voi... jättää levälleen... tiedäthän." Äidinkielen kirjoitusvihko. Essee. Penaali. Lukukirja. "Kulta, lopeta hetkeksi se pakkaaminen jooko, niin voidaan..." "Turpa kiinni. Matikankoe." keskeytän äitini ja nostan laukun olalleni. Äiti vaikenee, katsoo minua epätoivoisesti. Avaan ulko-oven, käännyn vielä äitiini päin ja hymyilen imelää tekohymyä - "Hyvää päivänjatkoa, äitikulta." Koulun julkisivu näyttää entistäkin kalseammalta. Koulun ikkunoista näkyvät kaihtimet näyttävät vankilan kaltereilta, ovet raskailta porteilta joista pääsisi sisään mutta ei koskaan ulos. Seinät paksuuntuneet, erottaakseen luokat muusta maailmasta. Pysähdyn hetkeksi pihan reunalle katsomaan. "Nika!" hetken seistyäni kuulen huudahduksen takaani. "Miks sä täällä kylmässä seisot, täällä on ihan pirun kylmä!" Iina puuskuttaa käsiään yhteen hieroen, juostessaan viereeni. "Nika hei?" hän pysähtyy ja katsoo minua. Käännän katseeni koleasta koulurakennuksesta Iinaan. "Hm?" "Nii-in, sitä vaan että ooksä tulossa? Kouluun? Tiiäksä, oppivelvollisuus?" hän jatkaa ja katsoo minua muka-huolestuneena. "Emmä oo tulos." sanon ja käännyn tulosuuntaani. "Nika? Nika!" Iina puuskahtaa perääni. "Hei mitä sä ny säädät?" hän kysyy ja muutamalla juoksuaskeleella tavoittaa minut. "Emmä mitään. Mennää Pressoon." sanon ja käännyn kadunkulmasta oikealle, Presson suuntaan. Hetken päästä istumme Presson kulmapöydässä - siinä pöydässä, missä olimme nauraneet niin paljon että Iina kaatoi limsat päällensä - mistä nauru oli vain voimistunut. Missä olimme lohduttaneet Sallaa tämän äidin joutuessa sairaalaan syövän takia. Missä olimme nauraneet, itkeneet, puhuneet tuntikausia asioista. Nyt vain istun hiljaa, kuuma vaahtokarkkikaakao edessäni. "Nika. Onks kaikki okei?" Iina kysyy puoli tuntia myöhemmin. Olimme vain istuneet. Hiljaa. "Juu, on." vastaan miettimättä. "Varmasti?" hän kysyy epäilevänä. En vastaa, tuijotan kaakaotani ja kuuntelen Iinan lusikan kilkettä mukin reunoja vasten. "Kaikki on hyvin." hymyilen Iinalle hiljaa. "Okei." Iina sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen. Tiedän että hän ei usko minua. Lähtiessämme, takit päälle laitettuamme, Iina kävelee eteeni ja halaa minua. "Rakas, sä voit kertoo mulle mitä tahansa. Mä kuuntelen." hän kuiskaa korvaani ennen kuin päästää minusta irti, hymyilee, kääntyy ja kävelee pois.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net