-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Avovaimo

exthing, 05.08.2013 22:43
Katsottu 991 kertaa


Yritän saada häntä raskaaksi, jotta hän lopettaisi vieraissa hyppimisen. Vatsan seutu on jo pyöristynyt, mutta se ei johdu lapsesta. Lääkitys saattaa estää munasolua irtoamasta. Hän joskus kiihtyy ja avautuu kun annan parastani, mutta vaikka olen rikas ja hillityn komea, hänen nautinnonhalunsa ylittää minun nautinnonantokykyni. Mieskuntoni on kyllä tutkittu; siittiöni uivat kuin Johnny Weissmuller. Aava meri vain ei anna kiinnittymiskohtaa joten ne hukkuvat. Johanna on tyttö vielä. Hän ei myöskään huolehdi ulkonäöstään; ei meikkaa, ei kampaa eikä käytä hajuvesiä. Hampaat hän kyllä pesee, sillä Johanna kuvittelee että valloittava hymy ja sisäinen kauneus riittää tekemään hänet kauniiksi. Satuin kuulemaan Johannan 19-vuotis syntymäpäivillä keskustelun hänen ja erään hyvin kasvatetun nuoren miehen välillä: - Mitä mieltä sä olet musta? aloitti Johanna. - oletko sä neitsyt? Näytät ainakin siltä. - Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu. - Voisin vapauttaa sut siitä. - Joo mä asun siis kotona, mutta muutan kohta omilleni, poika vastasi silmät pyöreinä. Johanna hymyili ja hänen silmänsä paloivat. - Tiedän olevani hyvännäköinen ja sä olet komea. - Kirjoitan vähän runojakin. - Niin mäkin! Näin kuinka nuorimies punastui ja yritti halata. - Ei onnistu, Johanna vetäytyi. - Runoillaan ensin. Sen jälkeen avovaimoni Johanna kävi säännöllisesti "kirjoituspiirissä", kunnes ei kestänyt enää "sitä halaamista", kuten minulle kertoi. Rakastan häntä enemmän kuin hän tietääkään. Vaikka Johannan hedonismi vain peittelee sitä tosiasiaa, ettei hänellä pääkopassa paljoa tapahdu. Vain yhden kerran vaimoni kaljapöhö olikin lapsi. Hän oli ollut luovalla päällä kun oli vaatinut erästä kuvataiteilijaa käyttämään tuplakondomia. Ohitussuhteen päättyessä tytön luovuus jatkui ja hän antoi minulle yhdeksässä eri asennossa. Purkaukseni oli niin voimakas, että Johanna kiemurteli kuin päätön käärme. Siinä jälkihekumassa ajattelin, että nyt on Johannan aika luoda - elämää. Ja niin hän tekikin. Alkoi lyhyt onnen jakso. Minä kasvoin hänessä ja hän piti siitä huolta. Johanna teki kävelyretkiä lähipuistossa ajatellen, että kohdussa kasvoi tarinoiden ja kokonaisten maailmojen alkulähde, todellisuuden kaleidoskooppimaisia heijastumia, uusia paikkoja, hahmoja, juonia ja loppukliimakseja, ja näistä toteutuisivat vain vahvat ja hyvät versiot. Arjen ongelmat saivat siivet ja räpyttelivät taivaaseen. Hän tunsi olevansa kotona missä tahansa olikaan. Johannalla oli ensimmäistä kertaa elämässään jotain omaa. Jotain itseä suurempaa. Se teki hänestä onnellisen. Ikä on sellainen asia, joka ei muuta temperamenttia, mutta antaa valmiuksia hallita sitä. Nuorempana Johanna oli vielä holtittomampi; 12-vuotiaana, kun tyttö oli oppinut masturboimaan, hän halusi tehdä sitä kaverinsa kanssa yhtä aikaa, mutta eri huoneissa. Ystävä vain näytteli mukana ja alkoi haukkua Johannaa vieteriksi, ilkeästi hymyillen. 15-vuotiaana Johanna vietteli toisen parhaan ystävänsä poikaystävän, eikä ymmärtänyt miksi ystävä katkaisi välit. Kieli pakkastolppaan, sormi roskiksen kannen väliin, tulitikkuleikit, näpistelyä, viinaa alaikäisenä, ruokotupakkaa, koulukiusaaminen - kaikki koettu, mutta onko mitään opittu? Kaikki nämä älyttömät toimet takanapäin tuntui ihmeelliseltä, että avovaimoni on päässyt onnelliseen tilaan, lähemmäs normaaliutta: terveys kohdallaan, lapsia tulossa ja mieli seesteinen. Hän jos kuka ansaitsi sen. Raskaana oleva suojelee pienokaistaan viimeiseen asti. Niin sen pitää ollakin. Mutta Johanna otti lauseen liian tosissaan. Vaikka vietin aikaa hänen lähellään ja sisällään niin paljon kuin pystyin, jotenkin hän ajautui yksinäisemmäksi ja yksinäisemmäksi. Vanhat ystävät jäivät pois, eikä yhdenyön suhteet onnistuneet hänen tilansa takia. Hän jäi sisälle. Sälekaihtimet muuttuivat kaltereiksi. Sikiöstä tuli jotain väkisin sisällä pidettävää, eikä tyttö suostunut uskomaan että jokin oli huonosti. Urheasti, pää pystyssä hän taisteli pysyäkseen yhtenä, vaikka kaikki maailmassa huusi: "luovuta jo!". Vatsa oli lakannut kasvamasta ja loogisesti Johanna tunki tyynyjä paidan alle, jotta näyttäisi edelleen raskaana olevalta. Peilistä tuli uusi paras ystävä. Minä en tehnyt silloin mitään, sillä luulin kaiken olevan hyvin. Kunnes hän näki niin elämää täynnä olevan elokuvan, että se mursi epätoivoisen fasadin ja päästi piilotetun katkeruuden ja yksinäisyyden purkautumaan olohuoneen lattialle; hän hölläsi alapäänsä kuukausien pingotuksen jälkeen ja valutti mustapunaisen kuoleman keskelle mattoa. Itku oli puoliksi huutoa, puoliksi määrittelemätöntä mölinää, tyttö piteli päätään kuin yrittäen estää sitä lohkeilemasta samaan kasaan kauan sitten kuolleen sikiön kanssa. Lattia ja katto vaihtoi hänen mielessä paikkaa, Johanna myöhemmin kertoi, ja että maailma, jonka hän tunsi, teki sekin muljahduksen. Vasta sen yön jälkeen sain viedä avovaimoni sairaalaan, vaikken surultani tietä kunnolla nähnytkään.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net